25. helmikuuta 2013

Yhdessä on aina mukavempaa.

Taas on päästy oikein kunnolla koirien kanssa nauttimaan tästä ihanasta aurinkoisesta päivästä!
Aamusta lähettiin Theddyn kanssa vähän zekkaan kaupungin meininkiä. Koda ei päässy mukaan, koska en ois pärjänny kahen maalaisjuntin kanssa kaupungissa.. Koirapuistossa pyörähettiin, mutta siittä jatkettiinkin sitten muiden koirakavereiden seurassa merenjäälle. Mukana häntiä heiluttamassa oli siis seropit Yem ja Wanda, sekä sheltti herra Oliver. Nämä kaikki olivat Theddylle aivan uusia tuttavuuksia. Oikein mukavasti tulivat kaikki keskenään toimeen ja hauskaa näytti olevan. Theddyltä purkautuikin mukava määrä energiaa siinä riehuessa ja kotimatkalla simahtikin oitis autoon.
Kotosalla kerkesin kaffit hörppiä, mutta sen kauemmaksi aikaa en malttanut sisälle jäädä, kun tuo aurinko niin kovin houkutteli takaisin ulkoilemaan. Noh, tällä kertaa hihnan päähän kytkin Kodan ja lähettii pitkästä aikaa viettään oikein laatu aikaa ihan kahdestaan. Seikkailtiin ihan tuossa lähi metsässä/pelloilla ja vähän temppuiltiinkin yhdessä. Kyllä näytti Koda nauttivan, kun sai kaiken huomioni, eikä ollut Theddy siinä hännässä roikkumassa.
Toivottavasti jatkuis nämä ihanat ulkoilukelit loppulomankin ajan!

 photo DSC09796_zpsaab0df73.jpg

 photo DSC09801_zps56e0d69f.jpg

 photo DSC09825_zpsbccb662a.jpg

 photo DSC09830_zps4d0cf0f2.jpg

 photo DSC09834_zpsb50baf39.jpg

 photo DSC09910_zps5352e8b6.jpg

 photo DSC09916_zpsc88a3dd5.jpg

 photo DSC09935_zpsdc92bb71.jpg

 photo DSC09945_zps06764584.jpg

 photo DSC09959_zpsa2feb31e.jpg

 photo DSC09981_zps7c4e3ca3.jpg

 photo DSC09987_zpsb610a4ac.jpg

 photo DSC00006_zps68244dc3.jpg

 photo DSC00018_zps40a19e2c.jpg

 photo DSC00039_zps9000e110.jpg

 photo DSC00043_zps8f77e7ee.jpg

 photo DSC00049_zpsf0272c00.jpg

 photo DSC09990_zpsefde1744.jpg

Että semmosta meininkiä tänään. Saapa nähä mitä huomenna keksii!

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienoja kuvia! n___n Pakko alkaa teidänkin blogia seurailemaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti! Pitääpäs tulla teidänkin blogi zekkaamaan! (;

      Poista