31. maaliskuuta 2013

Kaikissa elämämme vaiheissa on aineksia iloon, niistä on vain otettava vaarin.

Ah, miten onnellinen fiilis voikaan olla! Oon ollu kyllä yhtä hymyä koko pääsiäisloman. Kaikki on ihanaa ja kevät tulee ja öädsföäg! On vaan niin sanoinkuvailemattoman hyvä fiilis (:

Perjantaina retkeiltiin koirien ja poikaystävän kanssa jälleen uudessa metikössä, mutta valitettavasti kamera ei muistunut sille reissulle mukaan, ehkä ihan hyvä välillä olla ottamatta kuvia, vaikkakin hieman orpo olo oli retkeillä ilman kameraa kaulassa.
Perjantai iltana oli tosiaan ne ystävieni tuparit, joista toki otin kaiken ilon irti ja aamulla olikin sen mukainen olo, että hauskaa oli pidetty. Noh, mutta semmosta se on.
Lauantai sujuikin sitten sängyn pohjalla melko hyvin. Illemmalla kuitenkin sain raahattua itseni lenkkeilemään koirien ja kaverini kanssa. Harmi, kun ei sattunut sillekkään reissulle kameraa messiin. Theddy oli niin vauhdissa tollerityttöjen kanssa.

No sitten päästäänkin tähän päivään. Sunnuntai. Ja tottakai, retkeilypäivä! Valittiinkin seikkailu reitiksi oikein mahollisimman vaikia kulkunen maasto. Siellä sitten hiki hatussa rämmittiin ja keksittiinpä siinä sitten "leikkikin." Kun siis maasto oli tämän näköistä välillä;

 photo DSC02456_zps2ea16c4b.jpg

 photo DSC02457_zps5e0e95e9.jpg

 photo DSC02458_zps81c5bbd1.jpg











































.. Niin siis ideana oli taituroida noiden kaatuneiden/taipuneiden koivujen ja muiden oksien päällä tippumatta hankeen. Ja kyllä, meillä oli hauskaa :D

Aikaa kulutettiin retkellä reipas kolme tuntia. Matkalla löydettiin keskeltä mehtää mm. puutarha pöytä ja kaksi tuolia, sekä muutakin vähän kummallista lukuisten metsäneläinten jälkien ja jätöksien lisäksi.  Loppumatkasta ainakin minä aloin olla jo melko puhki siitä kaikesta tarpomisesta. Autossa koiratkin nukahtivat samantien. Hyvä reissu tuli tehtyä ja kiitos aurinko, kun lämmitit retkeämme :)

 photo DSC02465_zps6b956b99.jpg

 photo DSC02463_zpse2a2a1ff.jpg

 photo DSC02478_zps2f42d117.jpg

 photo DSC02496_zpseddc4484.jpg

 photo DSC02489_zpsd9cf026e.jpg

 photo DSC02518_zps20af3297.jpg

 photo DSC02528_zps41813042.jpg

 photo DSC02553_zps3201f4df.jpg

 photo DSC02524_zpsf694bb44.jpg

 photo DSC02537_zpsec0a707a.jpg

 photo DSC02540_zps46330ce3.jpg

 photo DSC02545_zps6c52d373.jpg

 photo DSC02548_zps9204b292.jpg

 photo DSC02550_zps3abce52e.jpg

 photo DSC02551_zps38e3afa9.jpg

 photo DSC02557_zpsb067f369.jpg

 photo DSC02562_zpsb6f35f04.jpg

 photo DSC02590_zps992b6398.jpg

 photo DSC02592_zpsd20f7de7.jpg

 photo DSC02610_zps25629bf0.jpg

 photo DSC02564_zps405ef0f9.jpg

 photo DSC02622_zps79dff540.jpg

 photo DSC02636_zps11a70379.jpg

 photo DSC02645_zps96b3eb80.jpg

 photo DSC02652_zps7adc69ca.jpg

 photo DSC02666_zpsca419f33.jpg

 photo DSC02661_zpse77084f1.jpg

Huhhelihui. Huominen ois vielä vapaata, ihanata. Vois vaan olla ja nauttia. Elämä hymyilee :)

6 kommenttia:

  1. kuka voitti teijän kokkisota kilpailun? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti vei potin mun nenän edestä yhden pisteen erolla, kyllä kismitti! :-D

      Poista
  2. hahah :'D! millä ruualla se voitti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääruoaksi se laittoi lohesta jotain ja jälkkäriksi en edes muista mitä :'D Minä kun olin niin varma, että voitan, mutta ei sittenkään!

      Poista