21. lokakuuta 2014

Mistä huomaa talven tekevän tuloaan?

 photo _DSC1156_zps6247a508.jpg  photo _DSC1276_zpsb2f0d56b.jpg  photo _DSC1218_zpsde3e80d0.jpg  photo _DSC1287_zpsa1ec1039.jpg

Tämä kaunis väriloisto, jota ollaan nyt syksyn aikana saatu ihastella, alkaa olla aika finito täällä Kajaanissa ainakin. Puut kaljuuntuvat hyvää vauhtia ja nämä kaikki lämpimiä värejä hehkuvat lehdet ovat nyt pakkasen kopristamina maassa ja tuulen mukana ne ottavat mittaa toisistaan juoksukilpailun merkeissä liukkaalla kadulla, jossa itse koittaa vaivoin taiteilla ja pysyä pystyssä. Joka talvi olen suunnitellut nastoja kengänpohjiin, mutta koskaan en ole aikaiseksi saanut niitä hankkia. Ehkä tänä talvena olisi jo aika? 

Pihlajatkaan eivät enää loista komean värisillä lehdillään, mutta puut notkuvat vielä itse pihlajanmarjoista. Tosin melko ahkerasti rastaat niillä täyttävät mahaansa ja muutkin linnut, jotka kyseisillä marjoilla tykkäävät herkutella. Itselläni tekisi mieli herkutella glögillä. En yleensä näin aikaisessa vaiheessa halaja tuota jouluista juomaa, mutta nyt on pari päivää tehnyt kyllä kovasti mieli. Ehkä kuitenkin maltan odottaa vielä ja nautiskelen glögistä hieman tuonnenpana.

Pakkanen laittaa jo mukavasti väriä poskiin ja nenänpäähän lenkkeillessä. Odotan vain niitä kunnon paukku pakkasia kun hiukset ja ripsetkin jäätyvät kuuraisiksi ja samoin myös koiran naamakarvat. Noh, sellailisia kelejä saa varmasti vielä odotellakin, mutta hyvä niin. Maltan kyllä edetä tällä tavalla pikkuhiljaa talvea kohti, vaikka kyseisestä vuodenajasta myös pidän kovin paljon. 

En tiedä onko vielä liian aikaista joululauluille, ehkä, mutta jostain syystä niitä lenkkeillessä tupsahtelee lähes väkisin ulos suustani. ♫"Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten. Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee."♫ En siis vielä ole niin höperö, että hoilottaisin näitä ääneen Kodan kanssa kaksistaan lenkkeillessä, vaan minua laulattaa aina vain poikaystäväni ollessa lenkkikaverina. Harmi ettei hän arvosta lauleskeluani vaan pyytää vaikenemaan :D

Tosiaan täällä Kajaanissa ainakin on viime päivinä vesisateen sijasta satanut luntakin välillä. Tosin ei vielä niin paljoa, että sitä kunnolla maahan jäisi, mutta onhan sitä paikoitellen siellä täällä pieniä määriä. Myös vähän isommatkin lammikot kuin pelkät kuralätäköt ovat saaneet jääpeitettä, joka ilmeisesti on kestänyt jo uhkarohkeimpia poikia, jotka ovat pyörällä suttailleet lammen jäällä. Niin ja koska maakin on nyt mukavasti jäässä, niin tälle surulisen kuulusaille pyyhe-eläimellekin on saanut sanoa heipat joksikin aikaa. Varmasti tulemme vielä tämän syksyn ja alku talvenkin aikana häntä tapaamaan, vaikka itse toivonkin, että märät kurakelit olisivat nyt ohi ja kurapyyhettä ei enää joka lenkin jälkeen tarvittaisi.

 photo _DSC1101_zps17b33f4c.jpg

Mites muualla päin Suomea? Te lukijat olette varmasti aika kiitettävästi ympäri ämpäri Suomenmaata, niin kertokaas toki, että minkälaisella vauhdilla siellä teillä päin edetään talvea kohti. Oletteko jo huomanneet samankaltaisia talven tulon merkkejä kuin minä täällä vai jyllääkö syksy vielä vahvasti ilman sen kummempia merkkejä talven saapumisesta?

PS. Kelle muulle tulee aina ensimmäisenä mieleen talven tulosta muumeista tuttu jäärouva tai ylipäätään se kyseinen muumijakso. Tuon hyytävän jäärouva jakson pätkän näette halutessanne vaikkapa TÄSTÄ. Itse eilen illalla pimeässä ja kipakassa pakkasessa, sekä jäätävässä viimassa lenkkeillessäni pelkäsin törmääväni itse jäärouvaan joka jäädyttäisi minut katseellaan ja toivoin, että jos niin käy, niin joku tajuaisi viedä minut kaminan ääreen sulamaan. Onneksi jäärouvaa ei kuitenkaan näkynyt, tällä kertaa.

6 kommenttia:

  1. Ei oo yhtään liian aikaista joululauluille, mä kuuntelin niitä jo syys-lokakuun vaihteessa! :D Täällä Seinäjoella on aika pitkälti jo syksy ohi, suurin osa lehdistä tippunut maahan ja kylmä on. Luntakin on muutamana päivänä satanut, tai no räntää se taisi olla... Mutta ihan jäätävä viima täällä, ei meinaa tarjeta ilman talvitakkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, nonni hieno juttu että muutkin jo hoilaa joululauluja :D Täälläkin päin ollut tuota jäätävää viimaa ja mun talvitakki on kotikotona Kokkolassa. Hieman on tuumannu paleltaa syystakeilla!

      Poista
  2. Jos ei tietäs mikä kuukaus on nii ekana veikkais marraskuun loppuu tai joulukuun alkuu, ulkona on -11°C joka tuntuu ku -16°C ja lunta on noi 15cm. Ärsyttää tieto siitä, että nää lumet sulaa viel useempaa kertaa, mut nyt on tosi joulune fiilis. Ihan jo ootan millo pääsee ostaa joulukalenterin! :D Että tallasta täällä Itä-Suomessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho ! Täälläkin pakkasta sen -10 ja jäätävä viima ei ainakaan saa tuntemaan yhtään lämpimämmäksi :D Lunta ei kyllä löydy noin paljoa toisin kuin siellä! Määkään en oikee innostu ajatuksesta, että lunta tulee ja menee. Ois joko tai! Ilmeisesti nyt tulevana viikonloppuna pitäis tännekki sadella lunta lissää, mutta sitte ens viikko taas ihan plussalla :s

      Poista
  3. Me lauleskeltiin joskus viimeviikolla joululauluja ja samassa rupes sataan ensilumi :D Nyt pari päivää ollu ihan pieni lumikerros ja lämpöasteet juuri ja juuri miinuksen puolella. Ja Orivedestä Pirkanmaalla puhutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi että miten kiva sattuma :D Ja ilmeisesti sielläkin suunnalla talvi jo tekee tuloaan!

      Poista