12. marraskuuta 2014

Joululahja-arvonta käynnistyy jälleen!


 photo joululahja-arvonta_zps57144dcb.jpg
Joulu lähestyy pikkuhiljaa ja minä ainakin olen jo valmistautunut siihen suunnitellen joululahjoja läheisilleni, sekä myös teille rakkaat lukijat. Tietenkään minulla ei ole mahdollisuutta hankkia kaikille teille ihanille joululahjaa, mutta yhtä onnekasta tahtoisin ilahduttaa pienellä lahjalla, aivan kuten viime vuonnakin. Siispä ei auta kuin laittaa pitkästä aikaa arvonta pystyyn!

Tarkoitus siis olisi saada yhdelle onnekkaalle lukijalleni lähtemään paketti jouluksi kuusen alle. Siispä jos olet blogini lukija ja osallistut tähän arvontaan kommenttilootassa, niin sinulla on mahdollisuus voittaa lahja itsellesi. Moni varmaan miettii nyt, että mikä tämä lahja mahtaa olla, mutta mielestäni joululahjojen tulee aina olla yllätyksiä, joten pysyköön tämänkin paketin sisältö salassa! Eli lahjan sisältö selviää vasta, kun paketti avataan.

Voit osallistua joululahjan arvontaan noudattamalla seuraavia ohjeita:

  • Saat yhden arvan olemalla blogini lukija ja kommentoimalla sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään.
  • Toisen arvan saat kertomalla palautetta blogistani ainakin muutamalla lauseella.
  • Kolmannen arvan saat mainostamalla tätä arvontaa blogissasi, joko postauksessa tai gadgeteissa. (Linkitä mahdollinen mainostus)

Arvontaan on siis mahdollista osallistua jopa kolmella arvalla! Viimeinen mahdollinen päivä osallistua arvontaan on 9.12.2014.  Tulen arpomaan voittajan erillisessä postauksessa ja ilmoitan hänelle voitosta myös sähköpostitse. Toivotan nyt vain arpaonnea kaikille osallistujille tasapuolisesti!

62 kommenttia:

  1. Lukijana nimellä Hapero, hapero@iki.fi

    Vähän palautetta: Mun makuun ulkoasu on vähän liian valkoinen. Ja ehkä turhan syksyä naamalle tunkeva. Tausta vaikuttaa vähän bloggerin valmistaustamaiselta.. Ylipäätään blogia vois piristää pienillä koodauksilla, ni näyttäis enemmän omalta eikä valmisulkoasulta. Otsikon fontti on kiva! Kuvia on paljon ja se on ihan kiva, osa kuitenkin melko huonolaatuisia ja oudosti (synkäksi ja suttuiseksi lähinnä..) muokattuja.. Ideatkin vois olla persoonallisempia, mut ei ainakaan jokanen kuva oo samanlainen. Kirjoitat ihan hyvin ja selkeää suomenkieltä, persoonallisuuskin tulee paikoitellen kivasti esiin!
    Vähän ehkä tusina koirablogi, koirablogeja on niin paljon et on vaikee erottua joukosta, mut ei todellakaan pahimmasta päästä. Ulkoasu ehkä suurin ongelma, sais olla mieleenpainuvampi ja persoonallisempi!

    Kaksi arpaa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä ja kattavasta palautteesta! Laitetaan hyvät vinkit korvan taakse. Tosiaan ulkoasusta sen verran, että mallihan on yksi bloggerin valmismalleista kyllä, mutta tausta, sekä banneri ovat itsetehtyjä, jotka vaihtuvat aina vuodenaikojen mukaisesti, koska luonto on myös yhtenä blogin aihepiireistä. Sehän toki sitten riippuu ihan katsojasta miellyttääkö tälläinen asettelu vai ei. Itse olen tykännyt kovasti :) Mutta tosiaan kaksi arpaa sinulle ja paljon onnea arvontaan!

      Poista
  2. Lukijasi olen! tanja.k.luoma@gmail.com

    Ja sitten hieman kommenttia! Mun mielestä tää sun blogin ulkonäkö on todella siisti ja huoliteltu - ja ennen kaikkea persoonallinen! Jää mieleen heti ensi kerrasta, vaikka nimi onkin aika yleinen. Susta on myös tullut tosi kiva vaikutelma ja nämä sun postaukset on aitoja. Ihan kuin tuntisi sut oikeasti, kun on lukenut hetken aikaa blogiasi :) Kuvat on hienoja ja hyvälaatuisia, ehkä koirista vähän liikaa kuvia, mutta sekin on ihan mielipidekysymys, mä kun en koirista niin paljoa välitä muutenkaan... Mutta oot yks niistä bloggaajista, jonka postauksia aina odottaa innolla! Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten piristävä palaute. Kiitos paljon ja tosiaan kaksi arpaa saat ja onnea arvontaan :)

      Poista
  3. Olen lukija, 97salla@gmail.com ☺

    VastaaPoista
  4. Lukija olen :) kirsi.ipana@hotmail.com

    Eli yksi arpa

    VastaaPoista
  5. Lukija nimellä Emilia :) emilia.hautakorpi@hotmail.fi

    Blogin ulkoasu on ihana ja sopii koirateemaasi mahtavasti! + olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja olisin inspiroituneena valmis hankkimaan lapinkoiran kaikkien muiden vaihtoehtojen sijasta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista! Mukava kuulla, että olet lapinkoirista innostunut. Itsellä tuo rotu on kyllä kolahtanut oikein kunnolla :) Kaksi arpaa saat ja onnea arvontaan.

      Poista
  6. Lukija:) karita675@hotmail.com

    Blogi on ihama, ja tykkään blogin nimestä, kun toista samaa nimeä ei ihan heti tule vastaan. Ulkoasu on hieno, tosin liian vaalea. Itse tykkään enemmän tummemmista ulkoasuista. Lisäksi ulkoasu on liiän syksyinen, eikä ollenkaan talvinen, vaikka talviaikaahan nyt elellään. Postaukset on mukavan pitkiä, ja niitä tulee riittävän usein. Teksti on selkeää, ja jutut mukavia. Tykkään itsekkin koirista, ja lappikset kuuluu suosikkirotuihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteestasi. Talviseen ulkoasuun ollaan vaihtumassa ihan näinä päivinä ;) Kaksi arpaa sinullekin ja onnea arvontaan!

      Poista
  7. Olen lukija:3 huttunenvenla@gmail.com

    Palaute: Sun blogis on aivan ihana! Postauksia tulee sopivin väliajoin, tekstit on kirjotettu selvästi ja niitä on mukavaa lukea, kielioppivirheitä löytyy tuskin koskaan. Valokuvat on aina tunnelmallisia ja hyvälaatuisia. En nyt oikein keksi mitä negatiivista palautetta tähän keksisi, koska tämä sinun blogisi on ehdottomasti yks mun lempiblogeista. (: Mutta ehkä kenties ulkoasun vois muuttaa lähiaikoina talvisemmaksi/jouluisemmaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiitos paljon palautteestasi. Tosiaan talvinen ulkoasu ilmestyy ihan näinä päivinä! Saat kaksi arpaa ja onnea arvontaan :)

      Poista
  8. Olen lukija(: alisavaa__@hotmail,com

    VastaaPoista
  9. Hei mitä noi arvat oikein on tai miten niistä itse arvonnassa hyötyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli jos sinulla on esimerkiksi kolme arpaa tässä arvonnassa, niin sinulla on suurempi todennäköisyys voittaa. Käytännössä siis laitan sinun nimesi kolme kertaa arvontaan mukaan, jolloin on siis todennäköisempää, että sieltä nousee sinun nimesi, kuin jos sinulla olisi vain yksi arpa :)

      Poista
  10. Osallistuna arvontaan kahdella arvalla, lukijana ja palautteella:

    Olen blogisi uusi lukija ja erityisesti koirajutut kiinnostavat. Pidän myös blogisi selkeästä ja omaperäisestä ulkoasusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi arpaa saat ja kiitos palautteesta, sekä tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  11. Moikka, anteeksi etukäteen mutta matkin tätä sun ihanaa ideaa omassa blogissani. Kerroin kyllä siellä heti ekassa lauseessa mistä idean keksin ja linkkasin siihen blogisi! Eikai tämä haittaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa ollenkaan! Mukava vain jos muutkin bloggaajat innostuvat joululahjoja jakamaan lukijoilleen :)

      Poista
  12. lukijana anonyyminä kun ei ole googletiliä dennen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  13. pauliina.flower@gmail.com

    Jes ihana idea tää joululahja arvonta! Pakko on itekki mukaan liittyy :) Palautetta annan siun blogista sen verran että ensinnäki tää on listan ykkösenä miu suosikeissa jo sen takii et tunnut tosi saman henkiseltä ihmiseltä ku oon ite. Luonto ja eläimet on lähellä miu sydäntä kans ja tääl ne on tiivistetty yhteen ihanaan blogiin. Kirjotat tänne just oikeista asioista! :)

    P.S Kolmanne arvan lunastan sunnuntain postauksessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii :3 Ihanaa, kiitos! Kolme arpaa tulossa sinulle siis :)

      Poista
  14. Lukija, mirka.hallami@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  15. Lukijana olen ja jenna.bergdahl@gmail.com
    Blogi on kaunis ulkoasultaan ja olet panostanut siihen, mikä miellyttää minua. Kirjoitat inspiroivasti ja sopivilla väleillä.
    Mainostus: http://munblogi-koiraihminen.blogspot.fi/ (gadget)

    VastaaPoista
  16. Lukija oon ja vähän palautettakii annan. Siulta tulee tänne aivan ihania kuvia ja ne onkii aikalailla ykkös-syy siihen että sinuu tääl seurailen. Tykkään siun koirajutuista koska osaat muotoilla ne mielenkiintosesti, toisin ku miun silmis moni muu joka bloggaa paljon luonnosta ja elukoista. Tykkään siis kyseisistä aiheista ite tosi paljon, ni kivaa löytää välillä niitäkin blogeja joissa on asiaa minuu kiinnostavista aiheista ilman et kirjotustyyli on pitkästyttävä. :) Vaikutat myös tosi lempeeltä ja mukavalta ihmiseltä mikä on tietenki plussaa!

    neliie@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta! Kaksi arpaa saat ja onnea arvontaan :)

      Poista
  17. En ole varma tuliko edellinen kommentti niin laitan vielä toisen.. Olen lukijana ja sähköposti on emppu_98@windowslive.com.
    Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellistä kommenttia ei näy, joten hyvä, että laitoit uudelleen :) Mukana olet!

      Poista
  18. Blogin ulkoasu on ehkä vähän liiankin vaalea, muta muuten se on kiva. Postaukset ovat tosi kivoja ja etenkin kuvat ovat tosi hienoja ja hyvälaatuisia! :)

    mil.kor96@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Saat kaksi arpaa arvontaan :)

      Poista
  19. Oon lukijana tällä käyttäjällä ja sähköposti on matilda.taipale@hotmail.com
    ja arvostelua..
    Tykkään blogisi asettelusta tosi paljon, tää on jotenkin selkeä kun noi gadgetit (vai mitä onkaan.. :D) on vaan tuolla toisella sivulla. Banneri on kanssa superihana ja pirteä :) Kuvat on kanssa aivan mahtavia, erityisesti noi koirakuvat ♥
    Tekstin ja kuvien tasapaino on mun mielestä tosi hyvä sun blogissa! Ei oo liikaa kuvia eikä liian pitkiä tekstejä joita ei jaksaisi lukea eikä sit toisaalta vaan sellasia "Mulle kuuluu hyvää, meen tästä tekeen kaakaoo, heippa!"
    Miinusta ehkä siitä että blogin ulkoasu on tosi valkoinen. Mutta sit toisaalta kun miettii niin en oikein tiedä mikä olis sit parempi vaihtoehto :D mutta hyvä blogi kaikinpuolin!

    Jos arvostelu oli ihan okei niin sit 2 arpaa :) ja kivaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä arvostelusta! Mukana olet kahdella arvalla ja hyvät joulunodotukset sinnekin päin :)

      Poista
  20. Luen tällä käyttäjällä! :) johanna.suojansalo@hotmail.com
    Lyhyt arvostelu: Sun kuvat on todella upeita, rakastan tota fiilistä mikä niistä huokuu! Ulkoasu on ihanan talvinen. Tekstiä mun omaan makuun vois olla vähemmän, mutta mielipiteensä kaikilla. :) Oot ihanan pirteä tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon ihanan positiivisesta palautteesta! Kaksi arpaa saat, onnea arvontaan :)

      Poista
  21. olen lukija nimellä Silja lehmusto, s.postini on lehmusto.silja@gmail.com
    Tykkään tosi paljon talvisesta ulkoasusta, sopivan yksinkertanen! Blogissasi on hyvälaatuisia hienoja kuvia ja tekstitkin mielenkiintoisia, voisiko videoita mahdollisesti tulla lisää?
    mainostan http://suomenlapinkoirasela.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videot ovatkin kyllä pidettyjä. Täytyy yrittää laitella niitä useamminkin! Kiitos palautteesta ja mainostuksesta. Kolme arpaa sinulle :)

      Poista
  22. Olen lukija nimellä Jelena Nieminen. Tykkään blogisi positiivisuudesta. Hyvät kuvat, mielenkiintoiset postaukset saavat minut lukemaan kirjoituksiasi. :-) Ihana yllätysarvonta! :-) Mukana kahdella arvalla.
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Kaksi arpaa saat, onnea arvontaan! :)

      Poista
  23. Olen lukija nimellä Tiia ja s-posti on tiia.posio@gmail.com
    Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna yksinkertaisesti hieno blogi! :) Isot ja tosi hienot kuvat. Hyvä postailutahti ;)
    Joo mainostin blogissani http://cindyjafanny.blogspot.fi/2014/11/arvonta-luonnonlapsi-blogissa.html
    Kolmella arvalla siis mennään :D

    VastaaPoista
  24. koiriamaalta@gmail.com yhdellä mukana :)

    VastaaPoista
  25. Ihanaa kun on eläimiä mukana luen anonyyminä . Yhdellä mukana.salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olen lukijana nimellä Elisa L ja sähköpostini on elisa.laaksonen@hotmail.fi eli yhdellä arvalla olen mukana :) Tykkään blogisi ulkoasusta ja siitä et kuvat on suuria. Koirasi on tosi suloinen, ei mulla oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa ole :)

    VastaaPoista
  27. Yhdella arvalla mukana,
    lluen blogiasi nimellä ''PauGe'' &
    s-postini on: pauliina.jaakkola2@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Uusi lukija yhdellä mukaan :) ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihanan positiivinen ja kekseliäs blogi, aina tulee hyvälle tuulelle kun lukee. Minusta postauksesi ovat mukavan pituisia ja tarpeeksi ytimekkäitä, eikä kuviakaan ole tungettu mukaan liikaa. Tai jos on paljon kuvia, paino on sitten kuvilla eikä tekstillä. Tasapainoisesti osaat siis arvioida, millaisia postauksia teet. Kahdella arvalla mukana, blogia luen nimellä Hukkakukka. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi arpaa sinulle ja onnea arvontaan! Kiitos paljon positiivisesta palautteesta :)

      Poista
  30. Luen nimellä Sohvi ja s-posti on keksi97(at)hotmail.com :)
    Tykkään tosi paljon sun blogista! (oon lukenu jo jonkin aikaa mutta nyt vasta tajusin liittyä bloggerin kautta D: ) Kirjoitat kivasti ja sulla on kivoja kuvia :) (ja söötti koira :D )

    sohfvi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin no hyvä! Kiitos mukavasta palautteesta ja onnea arvontaan :)

      Poista
  31. Luen nimellä Emilia Heikkilä ja s-posti on emiliaheikkila@outlook.com
    Sun blogi on ihana. Kirjotat hyvin ja tausta on mielestäni sopivan yksinkertainen. Ja sun koira on tosi suloinen. Terveisin lapinkoiran pennusta haavelija.

    VastaaPoista
  32. Luen nimellä emppuu ja sposti on hattivatti_d@suomi24.fi
    Blogisi on tosi pirteä ulkoasultaan ja teksi on selkeää :)

    VastaaPoista
  33. Nimimerkkini on: Jaana
    Sähköposti: jaana.v4@luukku.com
    Blogiasi on hyvä ja kiva lukea, kun laitat aina kaikkea mukavaa tänne. Esimerkiksi, nyt tää arvonta. Ulkoasu on nyt T O D E L L A hyvä, ja samalla semmonen pirteä. Tekstiä riittää, ja teksi on selkeää. :) oiskos tossa tarpeeksi palautetta? :)

    VastaaPoista
  34. Ja lisään palauteeseen sen, että kivaan, kun koiriakin seikkailee tässä blogissa. Osallistun kahdella arvalla siis :)

    VastaaPoista
  35. Lukija olen ja sposti on hullu.aasi@hotmail.com. Kahdella arvalla siis :)

    Pidän sun blogista paljon, postaat usein mikä on todella positiivinen asia, ja blogin ulkoasu vaihtelee kivasta vuodenaikojen mukaan. Tämä talvinen ulkoasu on ihanan näköinen ja persoonallinen. Kirjoitat sopivasti tekstiä ja sujuvaa sellaista. Koda on niin ihana suloinen karvapallero ja kuvauksellinen! Ihmettelen välillä, miten saat sen niin hyvin poseeraamaan :D Jajaja videot on hauskoja, tykkään niistä paljon. Kiva nähdä esimerkiksi koirien temmellyksiä, ja asuntovideo oli hyvin kuvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kehuista. Piristivät kyllä hurjasti mieltä! :)
      Kodahan tosiaan on melkoinen linssilude. Se on jo pikku pennusta saakka tottunut poseeraamaan kameralle ja aina kun kamera otetaan esille se etsii itselleen sopivan paikan ja poseeraa kehujen toivossa :)

      Poista
  36. Lukija olen, s-posti hei.strengell@gmail.com

    Nykysestä ulkoasusta tykkäilen tosi paljon. Kokonaisuutena todella mukava ja vailla suurempia porsaanreikiä. Kuitenkin aika samantyylinen kuin edellinen, silloin kun vaihtui olisin todella toivonut jotain suurempaa muutosta kuin värin vaihtumisen. Banneri on mun mielestä myös hieman tylsä, ehkä sekin on liian valkoinen.
    Jutut ja niiden aiheet sitävastoin ovat todella kivoja. Olen tykännyt koko sen ajan, mitä oon ollut lukijana ja sun kuvat on tosi upeita! Postaustahtikin on mun makuun sopiva.

    Siis kaksi arpaa jos oikein ymmärsin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta! Itse olen kovasti kiintynyt tämän tyylisiin ulkoasuihin, ja siksi käytän periaatteessa samaa ulkoasua, jonka värit vain vaihtuvat ja bannerikuva myös. Mutta näähän on taas näitä kuka tykkää mistäkin kysymyksiä :)
      Kaksi arpaa saat!

      Poista
  37. Tulisin yhdellä arvalla mukaan :) millanen2@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukaan uutena lukijana :)
    Marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Lukijana nimellä Janika, salosen.janika@gmail.com

    VastaaPoista