21. tammikuuta 2015

Oli pakko kokeilla



:D Nojoo. Tulipahan ainakin kokeiltua tuota videolle höpöttämistä, mutta tosiaan ei ollut ihan se mun juttu. Tai ehkä tuohonkin tottuisi, mutta kyllä tää kirjoittaminen on enempi se mun juttu. Hauska oli kuitenkin kokeilla tuotakin tapaa. Kuitenkin ne kuulumiset, joita ajattelin videolla kertoa oli pakko leikata pois, koska ei niistä ottanut oikeen itekkään selvää. Parempi siis rustailla ne tähän ihan tekstin muodossa.

Tosiaan olen hyvin iloinen, innoissani ja jännittynyt. Nimittäin maanantaina aloitan työt eräällä päiväkodilla, jossa saan olla siis ihan kokopäiväisenä työntekijänä ainakin seuraavan puolen vuoden ajan. Todella mukavaa! Nythän olen siis tehnyt päiväkodeilla vain noita lyhyitä sijaisuuskeikkoja ja hyppinyt päiväkodista toiseen ja vuoroja on ollut  vain silloin tällöin. Nyt siis kiva päästä oikein kunnolla töihin päiväkotiin. Ja ryhmä mihin menen, on vuorohoitoryhmä, eli työt tulevat olemaan 3-vuorotyötä. Sekin on minulle ihan uutta ja jännää! Saas nähdä sitten kuinka paljon työt vaikuttavat postaus tahtiin täällä blogissa, mutta senpäs näkee sitten.

 photo IMG_0188_zps51dbe5d4.jpg   photo IMG_0191_zps02f34364.jpg

Olen hyvin innoissani, mutta Koda raukalle tämä ei olekaan niin hyvä juttu, kun hänen joutuu jäämään yksikseen kotia vahtimaan päiviksi, kun on nyt tottunut siihen, että mamma on lähes joka päivä kotosalla ja vain silloin tällöin töissä. Noh, Koda on tunnetusti reipas poika ja tuskin on moksiskaan, vaikka jääkin vähän enempi nyt yksin. Mutta nyt sitten nautitaankin ja otetaan ilo irti näistä viimeisistä leppoisista vapaapäivistä ennen töiden alkua!

18 kommenttia:

  1. Ooi ku mukavaa, että oot saanu töitä! ja toivotaan, että tuostaki vielä lisää jatkoa :)
    3-vuorotyö.. siihen pakko sanoa, että riippuu ihan työpaikasta mutta voivat just uusille tehä ihan typeriä listoja ja noh, se on rankkaa :D Ittehän en joudu tekeen 3-vuorotyötä tuola vanhainkodissa ko sielä on 2 yökköä, jotka vuorottelee. 2-vuorotyö on siis itellä ja se on ihan hemmetin tyhmää ko monesti laittavat sillee, että iltavuorosta heti aamuvuoroon.. saahan sitä kotona olla n. 8h :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Ja saa nähä mimmosia vuoroja sieltä alkaa tulemaan. Nyt eka viikko näytti olevan lähinnä perus päivä vuoroa, että pääsee mukaan työpaikan touhuihin ym :)

      Poista
  2. Hahaa söpö video ja ihana Koda. XD

    Ja onnea töistä! :3

    Itse en ole koskaan edes villeimmissä kuvitelmissani ajattelut tehdä videopostausta koska ei siitä tulis yhtään mitään.. :D Jännitän aina hirveästi jo ihan pelkän naamakuvan laittamista blogiin. :DD Mutta ei mua kyllä haittais nähdä lisää videoita, joten lisää vaan jos jaksat tehdä joskus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :3
      Saapa nähdä tuleeko joskus jatkossa vielä "rikastettua" blogin sisältöä tämmösillä videoilla. Kyllähän se aina tuntuu että oma pärstä ja ääni varsinkin näyttää ja kuulostaa ihan urpolta videolta katsottuna :D

      Poista
  3. Kiva video ja Koda on niin söpö :D <3

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea uudesta työpaikasta! :) Mun äiti on kans vuororyhmiksessä töissä ja mä oon joskus tehnyt siellä yövuoroja, ne oli ainakin kivoja, jos vaan pysyy hereillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Niin saa nähä miten rankkaa yövuorot tulee olemaan, kun muutenkin oon enempi aamuihmisiä kuin yökukkujia :D

      Poista
  5. Siis tuo videohan oli hyvinki luonnollisen ja hyvän kuuloista! mä suosittelen ja toivosinkin että tekisit useemmin videoita, mä tykkäsin kovasti! tosi rauhallisen selkeä ja kaunis ääni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no kiitos! :) täytyypä yrittää sitten joskus toisteki näitä videoita.

      Poista
  6. Hei, tee ihmeessä lisää videomatskuu! Sulta sujuu kyllä tuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla etten ihan törpöltä vaikuttannu videolla :D täytyy kyllä nyt sitten jatkossa miettiä lisää näitä videoita!

      Poista
  7. Olipa hyvä video. Sulta sujuu tuo puhuminenkin tuolleen selvästi ja jotenki luonnollisesti. :D Teksti on hyvä, mutta kyllä näitäki joskus vois kattoa!

    Onnea työpaikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :3 kyllä näitä videoita varmaan sittenkin ilmestyy tänne aina silloin tällöin kun näin positiivisesti tämä kokeilukin otettiin vastaan!

      Poista
  8. Tosi kiva kuulla että oot saanut töitä, onneksi olkoon! :) Video oli piristävää vaihtelua, tee ihmeessä lisää niitä jos vaan intoa riittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon :) Saa nähä kuinka usein innostunkin näitä videoita tekemään!

      Poista
  9. Muita toistellen tää video on kyl tosi kiva! Lisää vaan :D Ite oon muutaman kuvannu ja tullu siihe tuloksee et ei mihinkää julkiseen jakoon kyllä mene.. Mut toisaalta tää siu höpöttely sai kannustettuu yrittämää uusiks, ku näi kivaa vaihteluuki tallane :DD :) Ja hei paljo onnee töistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kiitos :3
      Kiva kuulla, nyt ei muuta kuin videolle höpöttelemään sinäkin!

      Poista