13. syyskuuta 2015

Kainuun korpien kuiskintaa

Eilen heitettiin reput selkään ja lähdettiin retkeilemään Talaskankaan luonnonsuojelualueelle, joka sijaitsee tästä meiltä noin 40km päässä. Lähdimme heti aamusta ja alku matka olikin hieman vilpoinen taivaltaa, mutta hyvin nopeasti päivä alkoi lämmetä ja sai heittää enimmät vaatteet repun pohjalle. Vaelsimme tosiaan semmoset vajaa 15 kilometriä ja saimme kulutettua matkaan noin kuutisen tuntia. Kerran teimme pitemmän pysähdyksen, kun ruokailtiin Pikku-Talas laavulla, joka oli muuten kerrassaan ihanalla paikalla. Kodakin rakastui paikkaan oitis ja niin onnellisena touhusi siellä meidän ruokailun ajan.

Maastoltaan Talaskankaan luonnonsuojelualue tarjosi meille monen monta suon ylitystä, sekä paljon paljon metsää. Omaan silmään suomaisemat ovat kivoja, mutta ennenkaikkea rakastan soiden tuoksua. Ah, se on kerrassaan ihanaa. Paikoitellen jouduttiin ihan kahlata soissa, kun suot olivat ahmaisseet pitkospuut suihinsa. Hyvillä vettä pitävillä kengillä kuitenkin selvittiin ilman sukkien kastumista. Tosin oisihan sitä voinut ihan kokonaan kengät ottaa pois ja avojaloin talsia soiden yli. 

Näin syksyllä on mielestäni otollisin aika vaelluksille, jos miinustetaan hirvikärpäset. Tälläkään reissulla niiltä ei voinut välttyä. Onneksi niitä ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömiä määriä, vaan lopulta näitä inhottavia salamatkustajia joutui nitistämään iholta ja vaatteista vain 21 koko reissun ajalta. 

Kaiken kaikkiaan oli oikein ihana retki kirkkaassa auringonpaisteessa. Hyvin virkistynyt olo jäi. Nyt kun parin viikon päästä se pikkumies astelee taloon, niin tälläisiä pitempiä retkiä voikin olla hieman hankalampi järjestää. Ehkä heitetään kakara vaan reppuun ja sitten menoks!

 photo kuva6_zpss8fk4kwr.png  photo kuva1_zps7aau4s1n.png  photo kuva4_zpsklzwmdjo.png  photo kuva3_zpsoirom20t.png   photo kuva5_zpsdcgtbovb.png  photo kuva8_zpsot72n382.png  photo kuva7_zpskiqlftyv.png  photo kuva2_zpsa3dy6co6.png  photo kuva12_zpsbsd1ifi7.png   photo kuva11_zps27gtunfj.png  photo kuva9_zpssl4u95sw.png  photo kuva10_zpsiyorqorg.png

4 kommenttia:

  1. Voih, mitä kuvia ja maisemia taas!♥

    VastaaPoista
  2. Oi miten kivalta reissunne vaikutti! miten luulet että Theddy ottaa vastaan uuden tulokkaan, olen ymmärtänyt ettei se kaikkien kanssa toimeen tule ja vartioi omaa tonttiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän saakka Theddy on tullut aina hyvin juttuun pentujen ja junnu koirien kanssa, myös ihan omalla reviirillään. En usko, että tämän uuden tulokkaan kanssakaan on mitään ongelmaa. Tokihan sitten kun tämä uusi tyyppi saa ikää ja alkaa omaa egoaan kasvattaa ja kuitenkin tulevat niin kovin harvakseltaan toisiaan näkemään, niin saa nähdä kuinka sitten vierailut sujuvat kolmen uroksen kesken, mutta onneksi sitten on mahdollista poikia erotella, jos yhteiselo ei suju näillä yhden tai kahden yön reissuilla mitä nyt tehdään silloin tällöin :)

      Poista