6. tammikuuta 2016

Kolme vuotta

Aika kuluu nopsaa. Nyt on hurahtanut jo kolme vuotta siitä, kun tämän blogin loin omaksi ja myös teidän lukijoidenkin iloksi. Kertaakaan ei ole tarvinut katua tai ajatella blogin lopettamista. Tästä on muodostunut itselle todella tärkeä harrastus, joka on arjessa vahvasti mukana. On ilo nähdä, että myös teitä ahkeria lukijoita vierailee blogissa useita kymmeniä, usein jopa satoja päivittäin. 

Minulla on ollut tapana nostaa yksi tai tarpeen vaatiessa useampikin blogini lukija aina näin blogin synttäreiden kunniaksi eräänlaiseen kunniamainintaan. Tänä vuonna kyseisen arvostuksen ansaitsee lukija nimeltä Sofia / Kaksinaamainen. Hän on hyvin ahkerasti seuraillut blogiani nyt viime aikoina ja saanut ihanilla kommenteillaan monet hymyt kasvoilleni niitä lukiessani. Suuret kiitokset siis hänelle ja tottakai myös teille muillekin, jotka viihdytte blogini parissa. On myös aina suuri ilo kuulla, kun joku lukija on saanut itselleen jotain irti postauksistani. Siitä tulee ihan huippu fiilis itelle, kun lukee kommenteista, miten joku kuvani tai tekstini täällä blogissa on saanut jonkun hymyilemään tai jopa nauramaan.

Olisi muuten enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, jos nykyisten lukijoiden joukosta löytyy niitä, jotka ovat seuranneet meidän elämäämme täällä blogissa kaikki nämä kolme kulunutta vuotta. Hauskaa, jos joku on pysynyt matkassamme niinkin pitkään. Sekin olisi jo kunniamaininnan arvoinen suoritus.

Näin tulevaa blogivuotta ajatellen toivoisin kovasti, että heittelisitte mulle postaustoiveita, joita sitten toteuttelisin pitkin vuotta. Kertokaa minkälaisia ja tyylisiä postauksia haluaisitte minulta nähdä. Kaikki ideat ovat tervetulleita ja pyrin sitten toteuttamaan jos en nyt kaikkia, niin ainakin suurimman osan. Nyt siis ideoita ja toiveita tulemaan kommentteihin!

Ja vielä yksi iso KIITOS kaikille mukana olleille lukijoille kuluneesta vuodesta blogini parissa. Toivottavasti pysytte kelkassa vielä jatkossakin.

8 kommenttia:

  1. Äääääääää! Tuhannet kiitokset maininnasta <3 Pakko sanoa, että tunne on molemminpuoleinen, sillä täältä saa pahimmankin päivän iskiessä piristystä ihanista karvapalleroista :) <3 Sä olet vaan niin ihana tyyppi! Vaikka peruskauraa onkin, niin mua kiinnostaisi ainakin perinteinen myday-postaus ja valokuvausvinkkejä varsinkin elukoiden kuvaamiseen! :) Tulevaisuuden haaveista ja saavutuksista olisi myös huippua lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunniamaininnan olet tosiaankin ansainnut ja ihana kuulla :) Kiitos hyvistä postaustoiveista, laitetaan ylös!

      Poista
  2. Muistan sut ihan petsien alkuajoista kun sulla oli vaan Dansku, ja tykkäsin sun videoista paljon. :)

    Toivepostaksena toivoisin että kirjoittaisit Suomenlapinkoirasta rotuna, omia kokemuksiasi ja ihannelappalaisestasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi tuohan on hauska kuulla! Tosiaan Danskustahan se koiraharrastukseni alkoi :)
      Hyviä toivepostauksia, pistän ylös. Kiitos niistä!

      Poista
  3. Ihanalle blogille haaste! http://kodacolhu.blogspot.fi/2016/01/kuka-sina-olet.html

    VastaaPoista
  4. Olisi todella kiva kuulla, miten Rukan ja Kodan pentuajat ovat eronneet toisistaan ja mikä niissä on ollut samanlaista. Myös jotain, mitä olet mahdollisesti oppinut Kodan kanssa ja olet nyt sitten Rukan kanssa tehnyt toisin :) Kokonaisuudessaan ihana blogi sulla, paras puoli on ehkä postauksien tasainen laatu, jolloin juttuja jaksaa lukea ja mukana pysyä.

    VastaaPoista