9. huhtikuuta 2016

Punkkikausi


Ah, tämä ihana otsikossa mainittu punkkikausi on taas täällä. Tätähän sitä onkin pitkä talvi jo kovasti odoteltukin... tai sitten ei. Punkit heräilivät taas heti kun vähänkään lämpeni ja kohta ne ovat varmasti jo hurjassa vauhdissa. Kotiseudultani (eli siis Kokkolasta) näitä mönkijöitä on jo tavattu viime viikolla, mutten usko, että täällä Kajaanissa vielä ainakaan. Ylipäätään olen hyvin vähän kajaanilaisilta kuullut, että olisivat punkkeihin törmänneet, joten ehkäpä niitä ei näillä suunnilla ihan hirveästi olekkaan. Ihan eri meininki on kyllä kotikotona, kun siellä niitä vilisee ihan reippaasti. Muistan kun vuosi sitten huhtikuussa vierailtiin Kodan kanssa kotona ilman punkkikarkotteita ja saatiin lähestulkoon 10 salamatkustajaa yhdeltä lenkiltä mukaan. Siksipä kävinkin nyt heti huhtikuun alussa hakemassa punkkipannat pojille, niin ollaan varauduttu, kun seuraavan kerran Kokkolan seudulle mennään.

Itselläni on punkki ollut ihossa kiinni yhden kerran ja useamman kerran iholla kipittelemässä ja etsiskelemässä parasta herkuttelupaikkaa. Poikaystävällänikin on ollut muutamia punkkeja kiinni ja koirissa aina muutamat enemmän. Onneksi kukaan ei ole niistä pikkuhirviöistä sairastunut, mutta inhottavaahan niitä on jokatapauksessa nyppiä irti. Meidän tämän hetkistä punkkiennätystä pitää yllä edesmennyt Dansku, jonka naamasta eläinlääkäri repi irti toistakymmentä punkeroista yhdellä kertaa. Meillä kaksijalkaisillakaan ei noita punkkirokotteita ole, vaikka joutais kyllä tietysti ottaa turvaksi.

 photo _DSC9928_zpsgggvde8p.jpg
Koda oli hieman kauhuissaan tästä aiheesta
Pojat sai/saa (Theddyllä panta on jo kaulassa, mutta Ruka ja Koda saa omansa reilu viikkoa ennen seuraavaa Kokkola reissua, että kerkeää olla täydessä tehossa) tänäkin vuonna Scaliborin punkkipannat kauloihinsa. Ne on meillä ihan hyväksi havaittu. Panta on helppo heittää kaulaan ja se antaa suojan 5-6 kuukaudeksi, eli tehoaa koko kesän. Uimaan mennessä panta joutuu tietysti ottaa pois, mutta tähän saakka Theddy on ollut ainut, joka ui. Saa nyt nähdä aikooko Rukakin alkaa polskia, mutta sitten tosiaan vain pitää irrotella pantaa, joka ei nyt suuri vaiva ole. Mitään haittavaikutuksia ei panta ole tuonut kellekkään ja teho on ollut ihan ok. Satunnaisia salamatkustajia on kulkeutunut koiran turkissa, mutta yhtään kiinni olevaa ei ole ollut pannan ollessa kaulassa.

Toivon meille ja myös kaikille muillekin mahdollisimman punkitonta kevättä ja kesää!

4 kommenttia:

  1. Tuli jotenki ihan kylmät väreet ku tätä luki.. :D
    Viime kesän punkkisaldo oli jotain aivan kauhiaa. Nyt kokeillaa uutta punkkilääkettä, ei liuosta vaan Bravecto tablettia. Liuoksista ei oo ollu meille apua. Rene on kunnon punkkimagneetti. Toivottavasti Bravecto auttaa, hyvää olen ainaki kuullu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita punkeroita tuntuu joka kesä vaan olevan enemmän ja enemmän... Toivottavasti teillä toimii tuo tabletti!

      Poista
  2. Hyi, mä olen kyllä siitä iloissani, ettei punkki ole koskaan käynyt meikään tai koiraan kiinni! Ollaan melko varovaisia tuon meidän katinkin kanssa kesäisin pihalla, kun ei sitä koskaan tiedä :( Nytkin ulkoillaan ensimmäistä kertaa uudessa paikassa ja metsä on kymmenkertaisesti lähempänä kuin edellisessä paikassa, joten taidetaan turvautua mekin jonkinlaiseen suojaan, tuo kun tykkää rämpiä pusikoissa... :D Toivottavasti selviätte ilman takertuvia riesoja metiköillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain paikoissahan niitä tosiaan vilistää enempi kuin toisissa, vaikka melko hienostihan ne ovat onnistuneet levittäytymään ympäri ämpäri Suomea. Kannattaa muuten tsekata PunkitPois -sovellus jonka avulla ilmeisesti näkee punkkiesiintymät alueilla joilla liikut. Itsekään en ole vielä ladannut ohjelmaa, mutta vois kyllä katsoa että mitä sieltä löytyy :)

      Poista