9. heinäkuuta 2016

Heinäkuun meiningit

Tötteröö. Heinäkuussa tosiaan jo palloillaan ja minä nautin tästä kuukauden vapaasta ennenkuin 1.8 palaan takaisin arkeen ja töihin. Tämä alku kuu ollaan otettu leppoisasti ja nautittu kesästä syöden jätskiä, uiden, nauttien hyvästä musiikista kainuunmusajuhlilla (atomirotta, nikke ankara, sanni ja cheek) ja ukkosen jytinääkin ollaan saatu kuunnella ihan reippaasti. Onneksi Kajaanissa on lämpöä ja aurinkoakin riittänyt, kun täällä missä nyt oleillaan, eli Kokkolassa on satanut vettä jo ties kuinka kauan. Onneksi tuotiin aurinko mukanamme tuolta Kainuusta ja nyt täälläkin paistaa. Saavuimme tänne siis eilen ja katsotaan miten pitkään oleillaan. 

Alku kuu on siis sujunut oikein oikein rattoisasti ja toivottavasti sama meininki jatkuu koko loppu kuun ajan. Rukakin se on jo 11kk. Aika rientää. On siitä melkonen hurmuri kasvanut. Huomenna päästään vihdoin korkkaamaan junnuluokka näyttelyissä, kun viimeksi Kajaanin ryhmiksessä olinkin kipeenä, eikä päästy ollenkaan paikalle. Siispä huomenna pyörähdetään Kokkola KVssa ja jännityksellä ootan mitä Rukasta ollaan mieltä. Tuomarina siellä toimii Eija Lehtimäki. Toivottavasti osataan käyttäytyä edes jotenkin siivosti. 

 photo _DSC0016_zpsb3oxkaxy.jpg  photo _DSC0024_zps3f5me6no.jpg   photo _DSC0063_zpspud2oh0v.jpg

Nyt tosiaan ollaan siis kotikotona Kokkolassa ja voi miten koirat taas nauttivatkaan kun on koko kolmen kopla kasassa. Tällä sakilla on taas hauska rymytä pitkin metikköjä. Tänään käytiinkin jo samoilemassa pöpelikössä ja kotia sai raahata kolme märkää ja väsynyttä poikaa. Parit kuvatkin tuli taas räpsittyä matkalta. Mutta hei, pitäkäähän meille peukkuja huomisia näytelmiä varten!

 photo _DSC0321_zpswfimkglm.jpg  photo _DSC0327_zpshuls8jjv.jpg  photo _DSC0610_zps7zhkkchd.jpg  photo _DSC0596_zpsteu2pwrb.jpg  photo _DSC0542_zpshpyfkg9q.jpg

3 kommenttia:

  1. Mä en kestä jäpäl on niin mamman rakennu mut sit isukin nassu. Hieno mies!

    VastaaPoista
  2. How to Play Baccarat Online in USA - Fbcasino
    Betting on Baccarat online can be simple as you're playing for fun. and play Baccarat for fun on the casino 메리트 카지노 주소 floor 바카라 with tons of bonus spins 바카라 and winnings!

    VastaaPoista