29. syyskuuta 2014

Töllön tuijottelu

Minulle iski joku ihme hinku tulla kirjoittelemaan tänne aiheesta nimeltä tv-ohjelmat. En tiedä mistä moinen aihe päähäni iskeytyi, mutta pakkohan se nyt kuitenkin oli tulla toteuttamaan, kun idea tuolla tavalla vain putkahti päähän. 

Mä oon aina kokenut olevani semmoinen keskiverto teeveen töllöttäjä. Minulla on tiettyjä sarjoja joita tykkään katsoa, mutta mikään maailmanloppu ei ole, jos joku jakso jää välistä ja minkään ohjelman katsominen ei mene minkään muun tekemisen edelle. Eli minkään ohjelman katsominen ei ole minulle niin ylitsepääsemättömän tärkeä, että jättäisin menemästä vaikka kaverin luo tai tai noh, tekemään jotain muuta tärkeämpää. Toisaalta saahan nykypäivänä kaikki ohjelmat kätevästi katsottua jälkikäteen netistäkin. Ainoa tälläinen ohjelma, jonka minulta ohi menneet jaksot on pakko katsoa netistä jälkeenpäin on Big Brother. He he... Niinkuin ehkä saatattekin muistaa, niin kyseisen ohjelman alkua hehkutin jopa blogissakin silloin muutamat viikot takaperin ja tosiaan ohjelmaa on tullut taas seurattua alusta asti joka jakso (päälähetykset ja talkshowt lähinnä, ei siis extroja). Oikeastaan mikään muu ohjelma ei ole saanut koukutettua minua niin, että joka jakso olisi pakko katsoa. 

 photo IMG_0002_zpsd4fbab57.jpg

Minkälaisia ohjelmia minä sitten sieltä töllöttimestä tuijottelen iltaisin? No aikalailla voisi sanoa, että tykkään eniten seurata tositv-ohjelmia. Ehdoton kestosuosikki on Selviytyjät. Kyseistä ohjelmaa ei parhaillaan tule, mutta monet monet vuodet olen sarjaa seurannut into piukeena ja seuraavaa kautta odottelen jo malttamattomana. 

Tällä hetkellä teevee-ohjelmien suosikit ovat BB:n lisäksi Salatut Elämät, tottakai, sekä Vain Elämää. Pian alkava Putouskin tulee varmasti lukeutumaan tähän joukkoon, koska onhan aijemmatkin kaudet täytynyt katsoa niin miksei myös nyt ja mielenkiinnolla odotan uusien Putousnäyttelijöiden näkemistä tosi toimissa. Miksi nämä kyseiset ohjelmat sitten koukuttavat minua? Hmm. Salattuja Elämiä nyt on tullut katsottua ihan penikasta saakka, joten ei sen katsomista noin vain voi lopettaa, vaikka välillä mieli tekiskin. Big Brotherissa ehkä vähän sama juttu ja onhan se nyt kiinnostavaa katsoa niitten ihmisten menoa siellä talossa, vaikka okei, onhan se välillä aika tylsää katsottavaa, mutta silti. Mielestäni tällä kaudella on ihan ok porukka. Jonathan on ehdoton lempparini. Niin ja sitten vielä tuo Vain Elämää. Siellä on nyt mielestäni ylivoimaisesti paras poppoo ja sitä katsoo oikein mielellään. Samuli on ihastuttava!

Okei, myönnän, että töllöstä tulee tylsyyksissään joskus katseltua vaikka ja mitä muutakin ohjelmaa. Tälläisiä satunnaisia "kiva katsoa jos on aikaa" -ohjelmia ovat mm. Naurun tasapaino, Meidän perheen tähdet, Toisenlaiset äidit, Panttilainaamo, Martina ja Hengenpelastajat, sekä eilen alkanut Vino Showkin vaikutti todella katsottavalta. Niin ja Possekin on tainnut jo alkaa, mutten ole hoksannut sitä katsoa. Taitaa näitä katsottavia ohjelmia olla kuitenkin enemmän kuin aluksi ajattelinkaan, mutta tosiaan näitä kaikkia en vahtaa joka jaksoa, vaan aina jos on tylsää ja ylimääräistä aikaa ja kyllä sitä työttömällä kuitenkin riittää, jopa luonto-ohjelmillekin riittää aikaa silloin tällöin. 

Mutta että tälläiset ohjelmat saavat kiskottua minut teeveen ääreen. Mielenkiinnolla kyllä kuulusin myös teidän lukijoiden teeveen katselu tottumuksianne. Löytyykö meiltä kenties samoja suosikki ohjelmia ja mitkä ohjelmat eivät todellakaan saa sinua ajautumaan niitä katsomaan? 

2 kommenttia:

  1. Nyt tulee pitkä kommentti :DD! Ensinnäki Vain elämää on miu ehdoton suosikki! Oon kattonu ne jaksot useempaan kertaan ku niitä kappaleita ei pysty vielä kuuntelemaan mistään( paitsi jokusta spotifystä). Ja Samuli Edelman on miunki suosikki, se on vaan niin herkkä ja sympaattinen ihminen. Uusi päivä, sinkkuelämää ja rillit huurussa on myös ohjelmia mitä tallentelen ja kahtelen sit järjestyksessä ku kerkeen :) Sit taas inhokkeihi kyl ekana tulee mieleen maatilan tähtöset ja vastaavat ohjelmat :D En vaan siedä sitä kahjoo menoo.. Sit toiseks nuo siu hiukset on kyl aivan ihanat ja sopii siulle tosi hyvi :) Muistan ihekki ku muutama vuos taaksepäin leikkasin saman mittaseks nii suihkussa aina säikähti aluks että mihi kaikki oli hävinnu :D Ja hurjasti onnee ajokortista :) Sit vielä kolmanneks pakko kysyy mistä ostit the sims 4? Oon ihe yks friikki niiden pelien kanssa ja oon oottanu tätä 4 nii pitkään. Harmi vaa että mac versioo ei oo vielä julkastu, mut eiköhä se vielä sieltä tule :/ Kauhee peli kuume iski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tykkään pitkistä kommenteista ! :D
      Tosiaan Samuli on super symppis <3 Hitusen oon kuitenki ehkä pettyny siihen, koska sen vedot on tähän asti ollu vähä laimeita.. Siis ku vertaa joidenki muiden esityksiin, missä on oikeesti tehty töitä ja saatu biisi omaks ja kuulostamaan tosi hyvälle. Tuntuu, että Samuli menny vähän siitä mistä aita on matalin, mutta sallittakoot sen sille ku on niin super jäbä kuitenkin!
      Ja voi kiitos onnitteluista ja kehuista. Mäki on nyt niin in love näihin mun uusiin hiuksiin. Hihi :3 Ja toi simssi tuli ostettua markantalosta, koska sieltä se tuli postituskuluineen kaikist halvimmalla :D Toivottavasti mac versiokin ilmestyy pian nii pääset sääki pelailee!

      Poista