8. lokakuuta 2014

Kavereita etsimässä

 photo _DSC0407_zpsf79a0c27.jpg  photo _DSC0493_zps9ccc5472.jpg  photo _DSC0611_zps6cb2027b.jpg  photo _DSC0707_zps4ee016f1.jpg  photo _DSC0724_zps7fcc5830.jpg

Kyllä on Kodalla ollu täällä hyvät oltavat. Ollaan nimittäin löydetty pojalle muutamat loisto kaverit, joita ollaan koirapuistoissa käyty treffailemassa. Kotopuolessahan Koda oli tottunut tapailemaan tolleri tyttöjä Lyyliä ja Saanaa, sekä silloin tällöin lapinkoira Teriä ja Hupi setteriä. Halusin siis löytää täältä Kajaanistakin mukavaa tyttö seuraa Kodalle ja sehän onkin onnistunut varsin näppärästi koirapuistoista käsin. 

Yllä olevissa kuvissa esiintyy tämän hetken parhaimmistoa Kodan kaverilistalta. Ensimmäisessä kuvassa temmeltää vuoden ikäinen lapinkoira tyttö Nella. Koda ja Nella tulevat hyvin toimeen keskenään ja koirat ovatkin päässeet tapaamaan jo parikin kertaa. Nella on jo ikänsäkin puolesta, mutta muutenkin vähän vauhdikkaampaa sorttia kuin Koda, mutta hyvin ovat juoksuleikit ja painit sujuneet siitä huolimatta.
Toisessa kuvassa komeileekin pikkuinen Sulo. Sulohan tosiaan on uroskoira, mutta luulenpa, että Koda ei sitä ihan hokannut tai en tiedä mikä sillä alkoi viiraamaan päässä, mutta se näytti rakastuneen tähän pieneen vipeltäjään täysin. Se ei päästänyt sitä silmistään hetkeksikään eikä muut koirat saaneet tulla heidän puuhastelujen väliin. Ota nyt sitten noista pojista selvää. Toivottavasti törmäillään Suloon useamminkin.
Kolmannessa kuvassa Kodan kimppuun on hyökkäämässä valloittava belggari pentu Lysti. Pikkuneidillä on ikää vasta vähän yli 4kk ja vauhtia pennulla ainakin riitti ja asiaakin oli kovasti. Koda ei niin paljoa leikkiä lyönyt tämän pikku vintiön kanssa, mitä nyt parit painit ja juoksentelut. Nimittäin Kodan sydämen valloitti neljännessä kuvassa näkyvä lappari tyttö Seita, jolla ikää oli jo yli viiden vuoden. Seitaa tosin ei paljoa meidän hurmuri kiinnostanut, mutta hyvin koko kokoonpano tuli toimeen. Varmasti tullaan näitä tytsyjä näkemään enemmänkin.

On ollut ilo huomata miten hyvin Koda on uusia koirakavereita itselleen löytänyt. Se on jopa tullut uroksien kanssa toimeen, mikä on harvinaista. Yhteen tappeluun Koda on puistossa joutunut, kun samanikäinen ja kokoinen uros kävi kimppuun. Onneksi Koda ei tätä välikohtausta säikähtänyt niin, että se olisi muuttanut sen käyttäytymistä suhteessa muihin koiriin. 

Ja onhan tästä Kodan sosiaalisuudesta ollut minullekin hyötyä. Näin työttömänä uudessa vieraassa kaupungissa on nimittäin ollut aika hankala löytää seuraa ja kavereita, joita jokainen kuitenkin kaipaa. Onneksi kuitenkin koirapuistoista on löytynyt myös minulle samanhenkistä seuraa. On kiva kun pääsee rupattelemaan muidenkin kuin vain poikaystävän kanssa. Ihan joka päivä me ei kuitenkaan puistoilla, mutta aina silloin tällöin kuitenkin, ettei ihan mökkihöperöidytä! 

2 kommenttia:

  1. Haha hyvä ilme tuossa neljännessä kuvassa. :D Mitäs siinä nyt huudat. :D

    Hyvä, että on löytynyt seuraa. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo :D Koda ei ihan tajunnu tyttöjen juttuja!

      Poista