16. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Aivan kuten moni teistä jo huomasikin, niin kevät saapui tänne blogiini viikonlopun aikana uuden ulkoasun merkeissä. Oli oikein kiva kuulla, että ainakin muutamat teistä tykästyivät heti tähän uuden uutukaiseen ulkoasuun, joka minunkin mielestäni on oikein passeli ja mukavaa piristystä sen talvisen jälkeen. Nyt siis kevättä kohti iloisin mielin!

Ajattelin tässä samalla myös ilmoittaa, että ne ketkä pyörivät instagramin ihmeellisessä maailmassa, voivat nyt seurata myös minua ja Kodaa siellä. Me matti myöhäset liityimme tuohon kyseiseen palveluun vasta tuossa helmikuun lopussa, mutta muutamat kuvat ja yksi videokin sieltä jo löytyy. Jatkossakin tullaan sinne aina päivittelemään joitain kivoja juttuja kuvien ja videoiden merkeissä. Meidät löydät nimimerkin @kurttuh takaa. Heitelkää toki teidän omia insta-nimimerkkejä, niin käyn kurkkimassa ja lisään seurauslistalleni.

Ettei tästä aivan kuvatonta postausta tulisi niin heitetäänpäs tähän loppuun kuva meidän namihaasteesta, joka Kodan kanssa eilen suoritettiin. Maltti on valttia. Kyllä Koda osaa! Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille ja palaillaan pian uusien postausten merkeissä (joita onkin jo kertynyt ideapankkiini iso kasa...)

10 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kiva tää uus ulkoasu, miten mä en tätä viime postauksessa huomannut... :-D Ihanan keväiset sävyt :-) Pitääpä käydä kurkkaamassa teidän instagram! Mun oma löytyy nimellä @ttanjakatariina, jos kiinnostaa tsekkailla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kiitos! Tosiaan seuraslistalleni jouduit instassa ;P

      Poista
  2. Awws söpö ulkoasu. :3 Iteki pitäis päivittää oma vähän keväisemmäks mutku on nii tuhottomasti muuta hommaa ettei ehi ees päivitelläkää. ;____;

    Ja söpö temppu. :D Pitäis varmaa iteki modernisoitua sen verran et hankkis instan et vois seurata kaikkia kivoja tyyppejä. :D Oon vaan nii mahottoman laiska näiden tuhansien somejuttujen kaa ja just ja just jaksoin ees tumbluriin viimein tutustua ku kaveri hiillosti siitä niin pitkään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, kiitti! :)
      Itekki oon laiskimus noitte kaikkien eri somejuttujen kanssa, mutta jostain se iski kipinä, että pitää se instatilikin nyt saada. Tee sääkin ihmeessä ;D

      Poista
  3. Sun blogin ulkoasu on tosi sulonen! :--) Ja niin on sun koirakin <3

    VastaaPoista
  4. Toi namihaaste on pyörinyt niin paljon joka paikassa, että vähän kutkuttaisi osallistua :D Nanassa on enkkusprinkun lisäksi labradorinnoutajaa (ja lapukan ruokahalu), joten saa nähdä onnistutaanko.. Mun nimimerkki instagramissa on maalari, käy ihmeessä tsekkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kokeilkaa ihmeessä ! :D
      Kävinkin sut heti stalkkaamassa ;)

      Poista