28. joulukuuta 2015

Juokse villi lapsi

 photo _DSC0063_zpsnw0mtjhf.jpg  photo _DSC0073_zpspzi72qf6.jpg

Kyllä on koiratkin nauttineet olostaan täällä kotikotona, kun ovat päässeet joka päivä vapaana rellestämään metsissä, pelloilla ja ties missä. Välillä on saatu muita koirakavereitakin mukaan. Onnensa kukkuloillaanhan nuo ovat aina kun on tilaa juosta ja riekkua, mikäs sen parempaa. Kajaanissa pojat eivät ihan joka päivä vapaana pääse temmeltämään, mutta varmasti nyt kun tulee olemaan aina ne viikonloput vapaat töistä, niin myös silloin on sitä aikaa lähteä valoisiin aikoihin metiköitä koluamaan vähän kauempaakin. 

Torstaina aijotaan suunnata auton keula kohti Kajaania. Saa nähä kuinka iso ikävä Theddylle jää meitä, tai lähinnä Rukaa, koska ovat olleet kuin paita ja peppu koko tämän ajan. Ne nyt ovatkin kaksi kahelia, joten sopivat hyvin yhteen. Onneksi Ruka ja Koda ovat kahdestaan kotioloissa tosi rauhallinen ja tasainen pari, sillä melkoista vilinää ja vilskettä tuo Theddy ja Ruka -kaksikko onkin pitänyt yllä.

Mutta jos vielä palataan tuohon koirien vapaana juoksenteluun mailla ja mannuilla niin on se kyllä ainakin meidän hurtille sitä kaikista parhainta hupia mitä maa päällään kantaa. Varsinkin jos on kivoja kavereita mukana. Onneksi meillä on siis hyvät mahdollisuudet päästää koiria tekemään juuri sitä, mistä ne eniten nauttivat. Ja nauttiihan sitä tottakai omistajakin kaikista eniten juuri metsäretkistä ja muista, verrattuna niihin tylsiin hihnalenkkeihin. 

 photo _DSC0242_zpskz3xkbtm.jpg  photo _DSC0174_zpsqy82zjqg.jpg  photo _DSC0111_zpskek8owii.jpg

Pojat kävivät äsken vuoron perään puntarilla ja tällä hetkellä lukemat olivat seuraavanlaiset; Koda 22,3kg, Theddy 18kg ja Ruka 14kg. Ruka näyttäis hyvää vauhtia kasvavan koko tämän kolmikon isoimmaksi kaveriksi. Saa nähä mimmonen möhkö siitä vielä kehittyy. Jännäähän tämä aina on seurata pennun kasvua aikuiseksi. Harmi vain, että se tapahtuu ihan liian nopiaa!

 photo _DSC0297_zps8yffnrnn.jpg  photo _DSC0309_zpslxahck4f.jpg  photo _DSC0332_zpsasxtwgnm.jpg

2 kommenttia: