3. syyskuuta 2014

Äkkilähtö

Heipparallaa!
Täällä kirjoittelee hyvin sekavissa tunnelmissa oleva bloggaaja. Saapa nähä mimmosta tekstiä saan aikaan tässä mielentilassa, mutta hirmuinen hinku oli tulla päivittelemään tänne, joten katsotaas mitä tästä tulee! Kenties omat ajatukset ja fiiliksetkin selkiytyy itselle tässä kirjoittaessa. Ainakin toivotaan niin.

Tosiaan.. viikonloppu ja tämä alkuviikko on ollut melkoista haipakkaa. Stressinsietokykyäkin on koeteltu moneen otteeseen ja mielialat ovat vaellelleet eri suuntiin ties kuinka nopealla aikavälillä, mutta kaippa tämä on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa. Ai missä tilanteessa? No äkkilähdössä! Tässä äkkilähdössä ei vaan ollut kyse ulkomaille menosta, vaan minäpä kerron mistä.

Muistatte kenties kun yhdessä vaiheessa minun ja poikaystäväni oli tarkoitus muuttaa Kajaaniin, koska poikaystäväni haki Kajaanin ammattikorkeakouluun. Aluksihan hän sai valintakirjeen, jossa kerrottiin, että hänet on valittu. No viikon päästä tulikin soittoa, että todistusten tarkastuksen jälkeen hän tippui 20 sijaa alemmas, eikä saa koulupaikkaa. No jatkoimme siis elämäämme tavalliseen tapaan täällä Kokkolassa useita viikkoja, kunnes nyt viime perjantaina poikaystäväni sai soittoa Kajaanista, että hänelle olisikin nyt tarjolla opiskelupaikka, että maanantaina alkaisi koulu. No siinä ei auttanut kuin kiireen vilkkaa alkaa etsimään asuntoa Kajaanista. Sunnuntaina pääsimme katsomaan erästä kämppää, joka meidän onneksemme oli juuri passeli meille ja se oli ainut asunto, johon pääsi heti oitis muuttamaan. Ja niin sitä tuli kirjoitettua siis ensimmäinen vuokrasopimus! 

Minä kerkesin hääräillä uudessa kodissamme vain sunnuntain ja maanantain, sillä maanantai-iltana minun oli pakko palata bussilla takaisin Kokkolaan, koska tiistaina minulla oli autokoulua. Hmhp. Autokoulu sotkee nyt vähän suunnitelmia, koska se on mulla vieläkin kesken. Harmittaa kovasti, mutta ei mahda mitään. Joudun nyt ilmeisesti pari viikkoa oleskelemaan täällä Kokkolassa ja sitten pääsen viikoksi Kajaaniin touhuamaan, koska ajo-opettajani on viikon pois. Sitten palaan vielä ainakin viikoksi Kokkolaan ja ehkä lopulta saan sen kortin takataskuani lämmittämään. Tämä ees taas seilailu ei ole kovin kivaa, koska välimatkaahan Kokkolan ja Kajaanin välillä on n. 250km, mutta ei auta itkut markkinoilla.

Ja sitten se mikä on raastanut hermojani riekaleiksi... nimittäin muuton takia on joutunut kauheaan paperisotaan. Tai netissähän nämä kaikki nykyään saa täytettyä, mutta ei se kovin paljoa helpota. Kelan hakemukset ovat täyttä hepreaa mulle. Eilen ne aiheuttivat mulle lukemattomia itkupotkuraivareita ja harmaita hiuksia. Välillä lähdin aina haukkaamaan happea ulos luontoon ja kun parempi mieli oli saavutettu niin yritin käydä uudelleen vaikeiden kysymysten pariin, mutta ei siinä mennyt kuin pari minuuttia niin oltiin taas raivon partaalla. Lopulta jätin kaikki kesken ja painuin pehkuihin. Täytyy tänään yrittää uudelleen. Jospa ne hakemukset ois helpottunu tässä yön aikana!

Joka tapauksessa olen hyvin onnellinen muutosta. Aivan mahtavaa, että meille löytyi heti oitis sopiva kolo läheltä poikaystäväni opiskelupaikkaa ja on hyvin mielenkiintoista päästä vaihtamaan maisemaa. Kodakin tosiaan tulee mukaan sitten, kun pääsen kunnolla Kajaaniin asustamaan. Saas nähdä mimmoisia seikkailuja sieltä meille löytyykään!

Ja sitten, ettei tästä postauksesta tule pelkkää sekavaa sepustusta, niin voisin esitellä hieman asuntoamme. Kuvat ovat laatua xcover, joten koittakaa ymmärtää. Eli tosiaan. Asunto on kerrostaloasunto ylimmäisessä, eli kolmannessa kerroksessa. Asunto on kaksio, jossa 50neliötä. Vaikutti mielestäni juuri sopivan kokoiselta. Ei liian pieni, eikä turhan iso. Asunnossa on myös lasitettu parveke ja autopaikkakin löytyy. Sanoisinko, että aivan passeli meille, vaikka muutamasta kohtaa tapetti vähän repsottaa ym.

 photo 2014-09-01084106_zps113ab196.jpg  photo 2014-08-31164207_zps72fd4904.jpg  photo 2014-08-31164450_zpsbecdef96.jpg  photo 2014-09-01082745_zps5d2d53c0.jpg  photo 2014-08-31164516_zpsbd1f4afc.jpg  photo 2014-09-01084027_zps7daf47e8.jpg  photo 2014-09-01084241_zpscea06af2.jpg  photo 2014-08-31165046_zps7ffd7a96.jpg  photo 2014-08-31165109_zps646da150.jpg

Että tämmönen äkkilähtö. Haha. Toivotaan nyt, että saan nuo Kelan jutut ja muut tarvittavat asiat hoidettua, sekä sen autokoulun pois alta, jotta pääsisin kunnolla asumaan Kajaaniin ja etsimään sieltä töitä itselleni. Huomenna koittaakin teoriakoe, joten pitäkääs kaikki mulle peukkuja pystyssä. Kiitos ja palaillaan!

14 kommenttia:

  1. Ihana asunto! Mie asuin Kajaanissa viime kesän, varmaan pääsen nyt näkemään tuttuja maisemia kuvista? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään että tuo on kiva. Varsinkin sitten kun saa sen kalustettua omannäköiseksi ja pääsee kunnolla asustaan, niin tulee semmonen kotoisa sitten :) Mitäs sää tykkäsit Kajaanista? Vinkkaa jotain kivoja paikkoja jos tiedät! Ja tosiaan varmasti pääset tuttuja maisemia näkemään täältä sitten :)

      Poista
    2. Mie tykkäsin Kajaanista tosi paljon, ihana pikkukaupunki ja kaikki ihmiset oli jotenki niin kivan iloisia ja puheliaita verrattuna näihin rovaniemeläisiin! Koirapuistoja on monta siinä kaupungin ympäristössä, oisko ollu neljä? Renforsin lenkki (~6km) oli kiva kiertää iltalenkkinä. Ja ne linnanrauniotkin siinä keskellä kaupunkia on aika ainutlaatuiset. Voisin muuttaa sinne, jos siellä olis töitä. :)

      Poista
    3. Ite kerkesin törmätä yhteen koirapuistoon ton parin päivän aikana, mutta mahtava juttu jos sieltä löytyy useampikin. Täytyy etsiä ne sitten seuraavalla kerralla! :)

      Poista
  2. Voi miten kivaa! Ja just söpön näkönen asunto ja miten kiva et pääset sisustelemaan ite sitä. Joko on Ikean ostoslista mietitty? :D Toivotan onnee uuteen kotiin ja autokouluun ja töiden löytämiseen! Oon melkein kade! Theddykö ei siis muuta Kodan kanssa uuteen asuntoon? Voij, toivottavasti kaamee eroikävä ei iske :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiii :3 Ostoslistaa oon miettiny tosiaan koko tämän päivän ja äää miten turhauttavaa sekin on.. TAHDON KAIKEN!! :D
      Theddy tosiaan on äitin koira, joten se jää tänne asustamaan. Saa nähä miten pojat pärjää ilman toisiaan, kun kuitenkin ovat kuin paita ja peppu.

      Poista
  3. Onnea uuteen asuinpaikkaan ja asuntoon, tosi kiva että teille löytyi noin sopiva kämppä :) Tää postaus kyllä vahvistaa mun käsitystä, että ei kannata liikaa suunnitella, stressata ja päättää valmiiksi asioita. Koska mitä vaan voi sattua :D Toivottavasti meni hyvin teoriakoe!! Sympatiseeraan sua noiden kela-lomakkeiden kanssa, ne on ihan kauheita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Tulihan tää tosi äkkiä ja yhtäkkiä, mutta minusta hyvä juttu vain, että uskaltaa mennä ja tehdä eikä tyydy siihen tuttuun ja turvalliseen. Saas nähdä miten alkaa elämä pörräämään tuolla Kajaanissa. Innolla odotan, että autokoulun saan suoritettua ja pääsen "kunnolla" muuttamaan sinne. Teoriakoekin tuli läpäistyä! Jee :)

      Poista
  4. OHO, onnea omasta kodista!! :) Tahtoo nähdä miljoona kuvaa lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITTI :3 Miljoona kuvaa sinä varmasti saat lisää kunhan pääsen kunnolla asuntoon vaikuttamaan. Sunnuntaina ilmeisesti meen kaheksi viikoksi sinne (ajo-opettajalla lomaa tms) ja palaan sitten vielä 22-26.9 väliseksi ajaksi tänne Ruotsaloon :)

      Poista
  5. Sellasta jännää tapahtunu siis siellä! Onnea kodista. :D Toivottavasti lähtee sujumaan letkeästi nuo ees taas veivaamiset ja muut asiat. Omaan kotiin muutto on kyl tosi kivaa kuhan tottuu. :)

    VastaaPoista
  6. Hei etsiskelin uusia blogeja luettavaksi ja tämä sinun tuli vastaan. Vaikuttaa kivalta blogilta, joten taidampa jäädä seuraamaan ja klikkaan itteni lukijaksi! :)

    Asunto näyttää oikein kivalta, onks siellä oikeesti tiiliseinää eteisessä? Tykkään siitä erityisesti! Ja koen suurta sympatiaa kela juttujen kanssa, vihaan kaikkia lomakkeita niiiiiin paljon ja etenki Kelan jutut on ihan hirveetä! Harvoin suostun yksin yrittämään niiden täyttämistä vaan pitää aina saada joku kaveriks täyttämään, että onnistun :D

    Ps. jos kiinnostaa nii käy kurkkaa myös miun blogi: http://hessumobiili.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos ja tervetuloa seurailemaan!
      Tuo eteisen "tiiliseinä" ei ole oikea tiiliseinä, vaan se on semmosta tapettia ;) Ja ihana kuulla etten ole ainut joka tuskastuu lomakkeiden täyttämisestä.
      Täytyypä käydä kurkkaamassa heti sinunkin blogisi ->

      Poista