11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, 11. luukku - Poikaystävän tekeleteet

Jouluaihetta sivutetaan jälleen kerran, mutta eipä tuo nyt niin tarkkaa ole. Tämän päiväisessä luukussa halusin kuitenkin päästä esittelemään teille rakkaan poikaystäväni tekeleitä. Mobiilipelejä nimittäin! Hänhän on värkkäillyt mobiilipelejä jo vuoden jos toisenkin ja aikaisemmin häneltä on ilmestynyt Android laitteille peli nimeltä Lunatic. Nyt on kuitenkin tänään julkaistu hänen uusin tuotoksensa, jonka teille tahdon esitellä, joten katsokaas!
  
Hieno 3D reaktiopeli, josta löytyy haastetta ja pelattavaa kaikille! Tämän tekemisen poikaystäväni aloitti joskus kesäkuussa ja nyt on viimein valmista. Hän on siis ihan itsekseen tuon pelin luonut eli paljon on työtunteja vierähtänyt tuon pelin kimpussa.

Pelin idea pähkinänkuoressahan on se, että siinä testataan sorminäppäryyttäsi, sekä reaktiokykyäsi. Tehtävänäsi on rikkoa eri värisiä jalokiviä niille tarkoitetulla tavalla siinä järjestyksessä missä kone ne arpoo. Esimerkiksi vihreät jalokivet hajoavat näpäyttämällä niitä kerran, violetit tupla näpäytyksellä ja oranssit liuttamalla. Erilaisia jalokiviä on seitsemän. Lisäksi pelistä löytyy neljä eri pelimuotoa, kuten Remember (muistipeli), sekä Endless (loputon). Nämä eri pelimuodot, 3 eri vaikeusastetta,  sekä yli 100 kenttää takaavat sen, että pelaamista riittää ja haastettakin on. Pelistä löytyy myös pistetaulukot, joiden avulla voit vertailla suoritustasi muiden suorituksiin nähden. Siitä tulikin mieleeni... koittakaas päihittää minut!



Tämän pelin saat ladattua siis täysin ilmaiseksi Android laitteiden Play Storesta. Joten ei muuta kuin sieltä hakemaan GEMERALDS lataukseen ja sitten itse pelin kimppuun. Mukavaa olisi myös, jos latauksen yhteydessä viitsisit heittää arvosteluksi tähtiä. Kertokaa toki myös tähän kommentteihin mitä pelistä tykkäsitte. Itse olen ainakin jäänyt ihan koukkuun! Tavataan siis pelin TOP-listoilla. Hauskoja peli hetkiä teille!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta! Pitääpä ottaa ja tutustua peliin :--)

    VastaaPoista
  2. Huu kokeilin tuota, kauheen stressaava peli. XD Mut hienolta näytti. :3 Kävin myös antamassa täydet tähdet. :3

    VastaaPoista