Joulukalenteri, 7. luukku - Sua aina rakastan ♫

Okei joo, lupasin, että joulukalenteri tulee sisältämään vain jouluaiheisia postauksia, jotka nostattavat joulufiilistä. Nyt kuitenkin on pakko poiketa aiheesta ja tämän seitsemännen luukun takaa avautuukin hieman haikeamielisempi postaus, joka ei jouluun liitykkään. Postaus siitä, miltä tuntuu ikävöidä jotain, jota ei takaisin enää saa.

Tänään tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun menetin jotain hyvin tärkeää. Niin tärkeää, että vieläkin nousee kyyneleet samantien silmään kun alkaa muistelemaan. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa en edes näe näytölleni kunnolla kyyneleiden seasta, mutta silti tahdon kirjoittaa ja jakaa tunteita. Te vanhat lukijat saatatte muistaa, että tasan vuosi sitten avauduin tästä samaisesta asiasta täällä blogissani. Rakkaan lapinkoirani, Danskun menettämisestä. Jos joku tahtoo, niin sen postauksen voi käydä kurkistamassa tästä linkistä. 

Tänään minut valtasi hirmuinen ikävä, kun tajusin, että siitä on jo kolme vuotta. Elämäni ensimmäinen oma koira. Se, jota kukaan tai mikään ei koskaan pysty korvaamaan. Dansku opetti minulle niin paljon. Sen kanssa oli ilo viettää lapsuus ja nuoruus, mutta mikään ei kestä ikuisesti ja nyt tuota rakasta turrikkaa joutuu vain muistella ja ikävöidä kyynel silmässä.

Sellaista se on jos lemmikkejä tahtoo omistaa. Täytyy myös osata luopua ja menettää. Ainahan se on kamalaa ja raskasta. En halua edes kuvitella sitä päivää kun Kodaa ei enää ole. Eikä minun onneksi vielä tarvitsekaan moista murehtia. Meillä toivottavasti on vielä monta yhteistä vuotta edessä. 

♫ Sinussa on jotain jota ei voi selittää,

 sillä sinussa on jotain niin hämmentävää 

Sinussa on jotain jota muut ei ehkä nää,

 se on jotain joka minuun iäksi jää ♫

Muistan kun omistin tuon yllä olevan kauniin Annika Eklundin "Sinussa on jotain" kappaleen rakkaalle Danskulle jo monta monta monta vuotta sitten. Ihana Dansku. Siinä tosiaan oli sitä jotain! Upea koira. Ikävä on valtava. Tekee kipeää katsella vanhoja kuvia tuosta karismaattisesta höppänästä, mutta samalla voin kuitenkin hymyillä. Meillä oli yhdessä hienoja hetkiä ja Dansku sai viettää onnellisen elämän. Se on tärkeintä. Pakko vielä tähän loppuun omistaa Danskun muistolle eräs Kaija Koon ihana kappale. Dansku, sua aina rakastan!