14. elokuuta 2015

Määki tahon

Nyt eletään sitä aikaa, kun koulut taas starttaavat ja uudet lukuvuodet pyörähtävät käyntiin. Monet ystävistänikin ovat aloittaneet tai aloittavat pian opiskelut uudessa opinahjossaan, kukin missäkin, ja jotkut sitten jatkavat jo alkaneita opintojaan. Mulle iski taas se sama haikea fiilis, kuin viime syksynäkin, kun ensimmäistä kertaa ei tarvinutkaan aloittaa/jatkaa opiskelua. Minäkin niin kovin tahtoisin ostaa kivoja koulutarvikkeita ja lähteä kouluun istumaan luennoille koko päiväksi, tekemään muistiinpanoja, saamaan uusia koulukavereita ja mitä kaikkea kivaa siihen kouluelämään muuta kuuluukaan?! Mulla on ikävä sitä kaikkea.

 photo 11880266_10204727195279286_174414315_n_zpswjaysj5o.jpgNyt tämä on siis jo toinen syksy ilman koulua minulle. Viime syksynä olin kokonaan työttömänä, joten tämä aika tuntui entistä haikeammalta, mitä nyt, kun kuitenkin olen töissä joka päivä. Silti jostain kumman syystä sitä muka kaipaisi opiskeluja. Työt ovat kuitenkin niin eri juttu, kuin se koulussa käyminen. Olen kuitenkin aina tykännyt käydä koulussa, tai no, eipäs valehdella... myönnän, että ylä-aste aikoina mua ei paljoa koulussa näkynyt, mutta sen jälkeen opistolla opiskelu sulatti sydämeni. 

No joku nyt varmaan miettii, että miksi en sitten lähde opiskelemaan, jos kouluun meneminen kiinnostaa. Ongelma on siinä, etten tietäisi mitä haluaisin opiskella. Ja mullahan on nyt oikein mainio työpaikka, joten miksi ihmeessä heittäisin sen hukkaan. Toki työpaikkoja tulee aina uusia, mutta tykkään nyt olla tuolla, enkä tiedä mitä muuta haluaisin muka tehdä, kuin olla lastenhoitajana. Ehkä joskus päähäni vielä pälkähtää ajatus siitä, mitä muuta voisin tehdä ja ennen kaikkea haluaisin tehdä, niin sittenpähän sitä en epäröisi, vaan lähtisin opiskelemaan jotain toista alaa. Tällä hetkellä siihen ei kuitenkaan ole tarvetta.

Luulenpa, että tässäkin asiassa pätee sanonta "aika kultaa muistot". Se voi olla, että nyt työssäkäyvänä vain tuntuu siltä, että olisi mukava päästä kouluun ja opiskelemaan, mutta sitten kun sitä armotonta opiskelua olisikin kulunut tovi, niin voisi tulla aika äkkiä ikävä töihin. Ihmismieli (tai ainakin minun mieleni) on niin hassu, kun mikään ei kelpaa ja aina kaipaa jotakin muuta. Tai no ei nyt ihan aina, mutta usein!

Siispä te ketkä nyt onnellisena siellä taivallatte aamuisin kouluun reput selässä, niin muistakaahan nauttia siitä ajasta. Tulette vielä kaipaamaan sitä! 

Ps. Nyt on vuosi taas vierähtänyt mun ja poikaystäväni suhdemittarissa (ööö.. niin missä? :D). Neljä vuotta ollaan toisiamme jo jaksettu niin ala- kuin ylämäissäkin. Hyvillä mielin lähdetään viidettä vuotta tarpomaan eteenpäin yhdessä. On se jännä juttu tämä rakkaus..

5 kommenttia:

  1. Mulla tekisi myös mieli opiskelemaan, mutta en todellakaan tiedä edes, mitä haluaisin opiskella. :D Maanmittaus ja kartoittajan homma on kuitenkin ihan ok, joten samahan tätäkin on tehdä kun ei paremmastakaan tiedä. Silti vaan tekisi mieli opiskella jotain. Toisaalta taas tulee mieleen se, miten vähän rahaa opiskelijana jää käteen... ;) Mie periaatteessa haluaisin nimenomaan lastenhoitajaksi, mutta en tiiä, riittääkö minun sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus yleensäkään siihen työhön... Oon niin umpihiljainen ja ujo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kirjoittaa kommenttia tähän väliin, kun osui niin lähelle omakohtaista kokemusta :) Painiskelin nimittäin täsmälleen samanlaisten ajatusten kanssa silloin, kun vuonna 2007 hain lastenohjaajakoulutukseen! Olen aina ollut luonteeltani introvertti, ujo ja maailman huonoin small talkissa, mutta halu työskennellä lasten kanssa ajoi yrittämään alaa. Opiskelun alussa murehdin kovasti, että mitenkä sovellun alalle, koska mielikuvani hyvästä lastenhoitajasta oli pirteä, ulospäinsuuntautunut ja kaikin puolin eloisa ihmisyksilö :) Onneksi pääsin ihanaan työssäoppimispaikkaan opiskelun puolessa välissä, jossa minua ei painostettu olemaan mitään muuta kuin mitä olin (sitä ennen jokaisessa työssäoppmisen arvioinnissa oli huomautettu ei niin positiiviseen sävyyn hiljaisuudestani). Ja siellä viimeistään hoksasin, että lastenhoitajissakin tarvitaan erilaisia persoonia, ei ole siis oikeaa tai väärää luonnetta. Nyt viiden vuoden jälkeen ujostelen vieläkin vanhempien kohtaamista, enkä edelleenkään hallitse small talkia (hiljaisia hetkiä syntyy usein vanhempien ja työkavereidenkin kanssa), mutta lapsien kanssa osaan olla luontevasti. Ja nykyään esim. pystyn laulamaan täysin ilman paineita lauluhetkissä, jos vetovastuu on minulla (ja minähän en siis todellakaan osaa edes laulaa, mutta onneksi lapset ei välitä XD ).
      Hyvä juttu on, että sosiaalisia taitojakin voi kehittää. Olen huomannut sen ainakin itsessäni. Vaikken vieläkään ole sosiaalinen luonne, niin olen silti oppinut harjoituksen kautta paremmin kohtaamaan ihmisiä ja nykyään "siedän" päiväkotimaailman sosiaalista työympäristöä paremmin.

      Joten rohkeasti vaan te kaikki ujotkin lastenhoitajiksi opiskelemaan. Päiväkodeissa tarvitaan myös rauhallisia ja ujoja aikuisia, koska lapsiakin on eri luonteisia. Tunnen aina suurta sielujen sympatiaa hiljaisten lasten kanssa :)

      Poista
    2. Tosiaan Elina tuokin on niin totta, että mäkin oon nyt kerennyt tottua siihen, että töitä tehdessä sitä rahaa tulee sen verran, että hyvin pärjää ja pystyy tän 700 vuokran maksamaan. Jos sitä ryhtyis opiskelemaan, niin pitäis totutella vähän toisenlaiseen elämäntyyliin.. :D

      Ja anonyymi turisee ihan totta. Lastenhoitajan työssä ei tarvitse olla se kaikista puheliain ja avoin ja sosiaalisin henkilö. Tottakai se varmasti helpottaa työntekoa, jos ei tarvitse ujostella lasten vanhempia tai toisia työntekijöitä, mutta tosiaan meidänkin päiväkodissa meitä akkoja löytyy moneen lähtöön. Se on vain hyvä, että tiimistä löytyy monen sorttisia ihmisiä. Lähde ihmeessä opiskelemaan alaa jos yhtään tuntuu, että se voisi olla se oma juttu! :)

      Poista
  2. Mulla myös aivan sama tunne! Tahtoo ostelemaan kaikkea kivaa opiskelujuttuja ja istumaan koulunpenkille ja opettelemaan asioita. :D Tosin just tuo, en tiedä mitä sitä oikeen opiskelis. Paitsi että ens vuoden alussa lähen (jos vaan pääsen, uskon ainakin!) koirahierojaksi opiskelemaan, niin jospa se olisi lääke tähän innokkuuteen. :D

    VastaaPoista