Uusimmat tuotokset

Oho kappas. Se ois jo ensimmäinen kuukausi vuodesta 2015 eletty. Taas ei auta muu kuin päivitellä sitä, miten nopeasti tuo aika rientää eikä tuumaa perässä pysyä! Tuntuuko teistäkin samalta? 

Jossain joulukalenterin postauksessa taisinkin mainita, kuinka neulomisesta on tullut minulle rakas harrastus ja taisinkin silloin esitellä parit tekemäni villasukat. Nyt ajattelin jälleen esitellä, mitä heiluvat puikkoni ovat viimeisimpänä saaneet aikaan. Nimittäin on tämän ensimmäisen työviikonkin aikana kerennyt neulomaan ja viimeistelemään tekemäni lapaset. Elämäni aikana olen neulonut nyt kahdet lapaset. Ensimmäiset joskus viidennellä luokalla ala-asteella ja toiset nyt. Hyvin onnistui ja ihan kivathan niistäkin tuli, vaikka valkoinen lanka loppui kesken ja joutui tekemään vähän eriparit.

Lapasia ennen valmistuikin sitten nuo valkoiset "reikäiset" villasukat vai miksikä noita nyt sanoisi. Reikiähän niissä kuitenkin on. Jollain "pitsisukka" nimisellä ohjeella ne kuitenkin taisin tehdä. Varret ois saanu olla semmoset pitkät, mutta lankaa kun oli vain rajallisesti, niin jäivät sitten tuommoisiksi perus mittaisiksi. Seuraaviin villasukkiin haalinkin sitten enempi lankaa, koska haluaisin juuri sellaiset pitkävartiset! Töissä tykkään villasukkia käyttää ja nyt multa taitaakin löytyä joka työpäivälle viikossa omat sukat. Noiden tekemiseen ei vain kyllästy!

Nyt on valitettavasti kaikki langat lopussa, joten täytyykin lähteä lankakaupoille ennen kuin pääsee taas puikkoja heiluttamaan. Seuraavaksi ajattelin kyllä, että ois kiva kokeilla värkätä semmosia mattoja ja säilytyskoreja. Täytyykin perehtyä niiden tekemiseen ja hommatakin niiden tekoon värkit!

Niin ja hei, muistakaahan vielä heitellä kysymyksiä alempaan postaukseen! Vastaukset tulevat todennäköisesti videolle joskus ensiviikon aikana. 

Kysy pois!

Huhhuijakkaa. Tosiaan mulla on alkanut nää uudet työt päiväkodissa ja oon ihan TÖÖT aina töistä kotiin palatessani, joten ei nää postausten teot ihan luonnistu sitten. Ehkäpä tää väsy ja muu tasaantuu tässä ajan mittaan, kunhan pääsee paremmin sisälle työhön ja näin. Näiden ensimmäisten päivien jälkeen voin kyllä todeta, että hyvä työpaikka on. Mukavan oloiset työkaverit ja ihania lapsia (toki kamaliakin välillä). Harmittaa vain, että nyt oon kyllä ollu iltasin ihan hirmu kiukkunen. Siis oikeasti aivan jäätävän kiukkunen ja kun mä kiukuttelen niin kiukuttelee myös poikaystävä. Parisuhde kärsii, mutta minkäs teet. Toivotaan kuitenkin, että nää kiukuttelutkin menee ohi kun tuohon työhön tottuu. Niin ja jospa huomenna pystyisin olemaan kiukuttelematta, kun kullalla on kuitenkin syntymäpäiväkin! Oon kasannu sille paljon kaikennäköisiä pieniä lahjoja ja askartelinpa hienon kortinkin. Reppana luulee, etten ole hommannut sille mitään lahjaa työkiireiltäni, joten ihana yllättää toinen oikein kunnolla!

Tuntuu nytkin, että aivot on jotenki täydellisesti jumissa. Aivan liikaa uusia työasioita ja muuta pyörii mielessä. Tahdon vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Mutta sitten kun on tuo koira hoidettavana, kotityöt ja kaikki. Tämmöstä tää "aikuisen" elämä kai sitten on. Haha. Kyllä tämmösinä hetkinä on vähän ikävä mamman luo kotikotiin, jossa saa vanhempien palvelua 24/7. Nauttikaa siis kaikki te, jotka vielä kotona vanhempien hellässä huomassa asutte! On se luksusta.

Ajattelin, että tähän väliin olisi vallan sopiva heittää kehiin kysymys postausta! Siispä ei muuta kuin tuumasta toimeen ja alkakaapas heitellä kommentteihin läjäpäin kysymyksiä, jotka koskevat minua, Kodaa, elämääni, blogiani... mitä vain! Katson sitten kysymysten määrästä, että jos tulee paljon kysymyksiä niin vastailen varmaankin videolle (kun tuo edellinenkin videoni sai teiltä hyväksyntää). Kysymyksiä saatte heitellä nyt jonkin aikaa. Tarkkaa päivää en osaa sanoa, mutta mutta, kun kysymyksiä on hyvän verran niin vastailen niihin sitten. Palaillaan! 

Oli pakko kokeilla

:D Nojoo. Tulipahan ainakin kokeiltua tuota videolle höpöttämistä, mutta tosiaan ei ollut ihan se mun juttu. Tai ehkä tuohonkin tottuisi, mutta kyllä tää kirjoittaminen on enempi se mun juttu. Hauska oli kuitenkin kokeilla tuotakin tapaa. Kuitenkin ne kuulumiset, joita ajattelin videolla kertoa oli pakko leikata pois, koska ei niistä ottanut oikeen itekkään selvää. Parempi siis rustailla ne tähän ihan tekstin muodossa.

Tosiaan olen hyvin iloinen, innoissani ja jännittynyt. Nimittäin maanantaina aloitan työt eräällä päiväkodilla, jossa saan olla siis ihan kokopäiväisenä työntekijänä ainakin seuraavan puolen vuoden ajan. Todella mukavaa! Nythän olen siis tehnyt päiväkodeilla vain noita lyhyitä sijaisuuskeikkoja ja hyppinyt päiväkodista toiseen ja vuoroja on ollut  vain silloin tällöin. Nyt siis kiva päästä oikein kunnolla töihin päiväkotiin. Ja ryhmä mihin menen, on vuorohoitoryhmä, eli työt tulevat olemaan 3-vuorotyötä. Sekin on minulle ihan uutta ja jännää! Saas nähdä sitten kuinka paljon työt vaikuttavat postaus tahtiin täällä blogissa, mutta senpäs näkee sitten.

  

Olen hyvin innoissani, mutta Koda raukalle tämä ei olekaan niin hyvä juttu, kun hänen joutuu jäämään yksikseen kotia vahtimaan päiviksi, kun on nyt tottunut siihen, että mamma on lähes joka päivä kotosalla ja vain silloin tällöin töissä. Noh, Koda on tunnetusti reipas poika ja tuskin on moksiskaan, vaikka jääkin vähän enempi nyt yksin. Mutta nyt sitten nautitaankin ja otetaan ilo irti näistä viimeisistä leppoisista vapaapäivistä ennen töiden alkua!

Ei aina niin ihana

Viimeksi kirjoittelin siitä, kuinka onnellinen sitä onkaan, kun saa omistaa tuollaisen mahtavan mamman mussukan, Kodan siis. Ja näinhän se on, mutta nyt kuitenkin Paimenlauman blogi innoitti minua bustaamaan ne Kodan varjopuolet. Kaikki ne sen pahat ja ärsyttävät tavat, jotka joskus saavat minut raivon partaalle. Oi kyllä, niitäkin Kodasta löytyy kaikkien ihanien ja hyvien puolien lisäksi. Tässäpä listattuna niistä viisi ärsyttävintä ja ällöttävintä.

1 . Tamppoonihimo

Tämä on aivan ehdottomasti kaikista ällöttävin pahe, mitä Kodalta löytyy. Se on tehnyt tätä pienestä saakka. Se rakastaa tonkia vessanroskiksia ja syödä sieltä tamppoonit. Oi nam nam. Onneksi tätä ei enää usein pääse tapahtumaan, koska pahe on tiedossa ja Kodan pääsy tamppooneille on estetty. Joskus se kuitenkin onnistuu keplottelemaan itsensä herkkuaterian luo vessanroskikseen, HYI.
Tähän paheeseen liittyen muistan, kun oltiin erään kerran tulossa näyttelyistä pois ja porukat meni johonkin kauppaan ja Koda ilmoitti autossa, että hänellä on kakkahätä. Noh, menin sitten paskattamaan tätä kaupan reunalle ja tälle tuli ongelmia toimituksensa kanssa. Huomasin, että sillähän roikkuu tamppooni perseestä, eikä se tippunut pois. Ei auttanut minun kuin laittaa kakkapussi käteen ja alkaa kiskoa tamppoonia koiran perseestä irti. Koda herkkänä poikana tottakai huusi kuin tapettava sika ja saimme kauppaan menevien ihmisten huomion. Tilanteesta selvittiin, mutta Koda ei ottanut opiksi. Vieläkin tamppoonit maistuu jos tulee tilanne päästä niillä herkuttelemaan.

2 . Pikkuhousurosvo

Tämä pahe Kodalla on myös ollut pienestä pitäen. Se rakastaa rosvota käytettyjä alushousuja aina jos moiseen tulee mahdollisuus ja nehän sitten laitetaan suuhun tottakai. Siis syödään. Jeap! Herkkullista tämäkin. Likapyykit täytyy siis visusti pitää poissa Kodan silmistä.

3. Narttujen kusien nuoleminen

Uskoisin, että tämä pahe on tuttu monelle muullekin uroksen omistajalle. Nuo hurmaavat narttujen kuset täytyy päästä nuolemaan. Sitten alkaa suu vaahdota ja leuat väpättää ja koira näyttää täydeltä sekopäältä. Ja sitähän se sitten onkin. Maalla asuttaessa tämä ei ollut paha ongelma, koska haisteltavia kusia oli paljon vähemmän. Täällä kaupungissa kusia kuitenkin riittää ja parhaimmilta kusilta tuota saa kunnolla kiskoa perässä, kun tyyppi pistää maate ja kieli pitkällä lipoo kusia. On se sitten ihana koira.

4 . Huomion kerjääminen

Yleensä Koda viihtyy sisällä rauhallisesti omissa oloissaan eikä turhaa häiritse. Joskus kuitenkin hän päättää tahtovansa huomiota ja tämä tapahtuu lähes aina silloin kun yritetään katsoa poikaystävän kanssa yhdessä jotain ohjelmaa/leffaa. Koda tulee sohvan eteen tuijottamaan. Ensin se tuijottaa nappi simmuillaan ties kuinka kauan ja vispaa häntäänsä hullun lailla. Jos huomiota ei heru niin alkaa piippaus. Se piippaa ja piippaa ja piippaa. Jos sekään ei auta niin sitten aletaan lätkiä tassulla. Jos vieläkään kukaan ei huomioi häntä, niin hän käy maahan makaamaan kyljelleen ja alkaa ”uida/kaivaa/juosta” ja samalla pitää ihme örinä ääntä. Viimeistään tällöin joku alkaa nauraa ja Koda saa huomionsa ja on tyytyväinen.

5. Tietokonepöydän alla nukkuminen

Okei tää nyt ei oo niin paha, mutta ärsyttää joskus suunnattomasti. Koda rakastaa nukkua tietokonepöydän alla, mutta vain silloin jos joku on tietokoneella. Silloin tuo röhnöfantti on todelakin edessä, kun se pistää pötkölle pöydän alle ja et pysty liikuttamaan rullatuolia, kun muuten rullaat koiran päälle ja jos sen teet niin tämä suuttuu ja mulkaisee sua hyvin vihaisesti. Silti sen on pakko tunkea tuonne pöydän alle, vaikka tietää, että saattaa tulla rullatuksi.

Ihanan ärsyttäviä paheita vai mitä? Noh, ei kai niiltä koiriltakaan täydellisyyttä voi vaatia. Kyllä koiralta nyt muutama raivostuttava tapa pitää löytyä. Muutenhan se ois ihan liian helppoa ja tylsää omistaa koira! Jakakaahan tekin toki omien koirienne paheita tai löytyyhän niitä huonoja tapoja varmasti muiltakin lemmikeiltä. 

On niin helppoo olla onnellinen ♫

Mihin katosi yhtäkkiä mun ihanat paukku pakkaset, jotka heti ulko-oven avattua jäädyttivät naaman ja saivat Kodan naamakarvat huurteeseen?! Tänään jouduimmekin ulkoilla vesi- ja räntäsateen seassa märässä loskassa. En tykkää, en tykkää, en tykkää, mutta minkäs teet. Toivottavasti pakkaset palaavat pian!

Koda yleensä inhoaa juuri tälläisiä kelejä. Märkää ja liukasta. Tänään se kuitenkin oli harvinaisen hyvällä tuulella, vaikka ulkona ei ollutkaan enää ihanaa pakkasta ja vettäkin satoi niskaan. Koska Kodakaan ei näyttänyt loskasta välittävän, niin enpä minäkään viitsinyt. Mentiinkin sitten koirapuistoon riekkumaan yhdessä, kun siellä ei muita ollut. 

Kylläpä se tekeekin onnelliseksi ja iloiselle mielelle, kun saa telmiä ja touhuta koiransa kanssa ja näkee, että sekin on hyvin iloinen ja onnellinen kun saa puuhailla minun kanssani kaikkea kivaa. Ei Kodaakaan näyttänyt yhtään haittaavan, että puistoilemaan ei tullut muita koiria. Hyvin me viihdyttiin kahdestaankin ja keksittiin tekemistä. Leikittiin ja vähän temppuiltiinkin. Siinä samassa minä lähes herkistyin, kun rupesin miettimään, että miten onnellinen sitä onkaan, kun on saanut noin mahtavan koiran rinnalle! Kodan kanssa on helppo olla onnellinen.

Ajankuluksi

Ajattelin ihan vain näin ajan tappamisen vuoksi tulla tänne blogiin heittelemään taas vaihteeksi parit nippelitiedot minusta, elämästäni ja ajatuksistani. Näistä postauksista on kyllä pidetty paljon, joten olkaas hyvä. Tiedossa siis 20 outoa ja vähemmän outoa faktaa minusta, joita ette ehkä vielä tienneet. Pystyttekö samaistumaan mihinkään kohtaan?

1.  Laulan usein päässäni ja se kuulostaa hyvältä, mutta auta armias jos avaat suusi niin se kuulostaa niin järkyttävältä, että itsekin aivan säikähtää. Melodiasta, sanoista, eikä oikein mistään saa selvää. Minua ei siis todellakaan ole siunattu musikaalisilla taidoilla.

2. Rakastan yllätyksiä! Näkisittepä aina mun ilmeen, kun poikaystävä kertoo, että hänellä on minulle joku yllätys. Yleensä näytän siltä, että halkean innostuksesta, vaikka tiedän, että poikaystävän yllätykset ovat yleensä jotain läppä juttuja, mutta yllätyksiä silti, jee!

3. Lähes aina kun menen kauppaan, niin mun on pakko vähä väliä tarkistaa, että mulla on laukussa lompakko ja siellä rahat/kortti. Viimeisen tarkistuksen teen vielä juuri ennen kassalle menoa. Se olisi nimittäin kamalaa ostaa hirmuiset ostokset ja sitten huomatakin kassalla, että kappas, ei olekaan rahaa. En tahdo että näin käy, joten paras olla varuillaan!

4. Olen todella huono syömään kasviksia. En oikeen koskaan oo niistä pitänyt. Varsinkin jotkut keitetyt kasvikset. Hyh. Nousee ihan karvat pystyyn pelkästä ajatuksestakin.

5. Sen sijaan rakastan valkosipulia. Namm. Voisin tunkea sitä ihan joka paikkaan. Siis tarkoitan ruokiin…

Valkosipulipatonkia...namnamnam!!

6. Tahtoisin osata piirtää, koska tykkään piirtää ja mulla tulee usein semmoinen piirtämisintofiilis, että on pakko piirtää. Harmi vain, että sinne paperille ei koskaan ilmesty mitään nättiä. Mua ei oo siunattu siis tälläkään taidolla.

7. Saatan joskus paniikissa tai jännittävissä tilanteissa valehdella. En kyllä koskaan mitään isoja juttuja, mutta siis jotain pieniä. Siis esimerkiksi jos on joku stressaava/pelottava/jännittävä keskustelu jonkun henkilön kanssa, niin suustani saattaa tulla automaattisesti joitain valheita, joita itsekin oikein säikähdän ne sanottuani, enkä tiedä mistä ne kumpuaa. Yleensä tätä tapahtuu numeroiden kanssa. Jos mun pitäis vastata johonkin kysymykseen liittyen, että seitsemän, niin pakonomaisesti sanon yhen enemmän tai vähemmän vaikka siis tiedostan mitä mun pitäisi sanoa. Onneksi en tee tätä enää varsinkaan niin paljoa, että se haittaisi.

8. Oon aina nukkunut suu auki. En kykene nukkumaan suu kiinni. Ja koska nukun suu auki, niin yleensä myös kuolaan paljon. Oih, miten naisellista ja söpöä.

9.  Rahan suhteen oon aika pihi. En mitenkään liian pihi, mutta sanoisin, että pihi kuitenkin. En tykkää tuhlata rahaa, vaan mielelläni säästän ja valitsen lähes aina tuotteista sen halvimman, koska en halua tuhlata rahaa vaikka sitä olisikin käytettävissä.

10. Vielä tuohon rahaan liittyen, niin aina sanotaan ettei raha tee onnelliseksi. Pyh, sanon minä. Tokikaan raha yksinään ei tee onnelliseksi, mutta kyllä mun unelmiin hyvin vahvasti kuuluu raha ja rikkaus. Tosin en ole vielä keksinyt tapaa jolla rikastuisin…

Money money money... Täytyy aina vahtia, ettei vieraat pihistä luovasta teoksestani kolikoita :D

11. En voi sietää viinejä. En punaviiniä, en valkoviiniä, en mitään. HYI HYI ja vielä kerran HYI. Pelkkä haju saa oksennus refleksin käyntiin. Tämä kenties johtuu siitä, että joskus ylä-aste aikoina kittasin itteni harvinaisen huonoon kuntoon viinien kanssa ja sen jälkeen ei ole enää moiset litkut maistunut.

12. Aloitimme poikaystäväni kanssa uuden vuoden kunniaksi taas herkkulakon. Viime vuonna se kesti toukokuulle saakka ja saapas nähdä miten pitkään tänä vuonna aijomme tätä jatkaa. Ei siis mitään herkkuja tai leivoksia tai sokeroituja juomia tai päihteitä tai roskaruokaa tai tai tai mitä näitä nyt on. Tosiaan omaa rahaa ei näihin saa kuluttaa, mutta jos on esim. jossain synttäreillä ja siellä tarjotaan niin kohteliaisuuden nimissä saa kakkupalan ottaa. Tässä säästyy siis paljon rahaa, koska marras-joulukuussa varsinkin käytimme aika paljon rahaa tupakkaan, limsaan, sipseihin ja karkkeihin. Kahvi on nyt ainut tällainen pahe, jonka itselleni sallin.

13. Tavallaan tahtoisin aloittaa jonkun kunnon kuntoilunkin ja olla timmimmässä kunnossa, mutta siihen mulla ei riitä motivaatiota. Joskus kun treenikärpänen on tullut ja puraissut, niin vaikutus ei ole kestänyt kuin kuukauden korkeintaan. Tyydyn siis pitämään nämä lämpöeristeeni itselläni.

14. Musta on tullut aikamoinen kotihiiri. Viihdyn parhaiten kotona neulomassa vaikka villasukkaa. Mulla ei ole minkäänlaista hinkua koskaan poistua kotoa. Paitsi no metsään ja vaelluksille on aina hinku, mutta luonto onkin toinen koti.

15. Tykkään kirjoittaa käsin. Tosin mun käsiala ei ole mitään kaunista, mikä on harmi, mutta joka tapauksessa olen aina kirjoitellut paljon. Nuorempana mulla oli lukuisia kirjekavereita, joille kirjoittelin paljon. Nykyään jos iskee hinku kirjoittaa käsin, niin otan paperia ja kynää ja runoilen itsekseni jotain sekalaista.

16. Mun mielestä parisuhteessa melkeinpä tärkeintä on se, että on hauskaa. Siis ainakin mulle on ehdottoman tärkeää, että kumppanilla on huumorintajua, ei tarvi välttämättä olla ihan samanlaiset huumorintajut. Ei meilläkään ole. On paljon asioita joille poikaystäväni nauraa ratketakseen, mutta mä en pidä niitä yhtään hauskoina ja sama toisten päin. Kuitenkin kummatkin ollaan tämmösiä hassuttelijoita ja tykätään, että meidän arkikin on hauskaa.

17.  Ollaan molemmat myös aika leikkisiä. Meillä on paljon yhteisiä leikkejä, joista koitin nyt tähän valita semmosen neutraalin, koska muut on vähän semmosia, että ei niitä voi ulkopuolisille edes selittää. Yksi yleisimmistä leikeistämme jos ollaan rupeamassa vaikka nukkumaan, muttei väsytä, niin leikimme ”arvaa kuka” –leikkiä. Siinä kumpikin valitsee jonkun henkilön, jonka kumpikin tuntee. Sitten toinen kysyy kysymyksiä ”Onko se nainen?” ”Asuuko se kaukana?” jne. Sitten pitää arvata se toisen ajattelema henkilö. Tätä kyseistä leikkiä leikin pienenä myös pikkusiskoni kanssa.

18. Joskus pelkään hulluksi tulemista. En tiedä miten se tapahtuu. Voiko yhtäkkiä vain napsahtaa päässä ja pimahtaa täysin? Ihan kamalaa. Yleensä jos tämä hulluksi tulemisen pelko valtaa mut, niin yritän äkkiä ajatella jotain muuta, etten pimahda ja tuu hulluksi.

19. En ole ikinä nähnyt revontulia ja sekös minua pännii! Mutta enköhän tule moisia vielä joskus näkemään.

20. Viime lauantainahan alkoi vanhojen Putous näyttelijöiden tähdittämä Kingi –niminen ohjelma. Olen lukenut ja kuullut siitä vain moitteita ja että se ei muka ollut hauska ohjelma. JA PYH. Sehän oli ihan sika hauska. Hahah. Just parasta huumoria. Ja siitäkin oli niin paljon valitusta kun Akun hahmo talloi Suomen lippua. Höpöhöpö tosikot, sehän oli mahtavan hauska juuri törkyydensä takia. Mun mielestä oikein hauska ja hyvä ohjelma!

Kuva napattu googlesta

Koiranäyttelyt eivät sovi kaikille

Kuluneena viikonloppuna järjestettiin täällä Kajaanissa Tamminäyttelyt. Ei, se ei ollut näyttely, jossa esillä oli tammipuita, kuten poikaystävänikin ensin luuli, kun kerroin meneväni sinne, vaan kyseessä oli siis Kajaani KV, eli siis Kajaanin kansainväliset koiranäyttelyt, kuten koiraihmiset varmasti tietävätkin. Eli siellä kävin sunnuntaina pyörähtämässä ihan turistina, koska Kodan kanssahan me ollaan nuo näyttelytouhut jätetty jo aikaa sitten. Ihan siitä syystä, ettei kumpikaan niissä viihdytty ja stressattiin kamalasti. Ei siitä touhusta nauttinut koira, eikä omistajakaan. Nyt kuitenkin päätin käydä pitkästä aikaa kurkistamassa näyttelymeininkiä, kun kerran kävelymatkan päässä kyseinen tapahtuma oli.

Mulla on ehkä hitusen viime aikoina alkanut taas kiinnostaa näyttelytoiminta, ja olin jopa pohtinut, että jos Kodan kanssa alettaisiin harjoitella touhua ihan alusta, jos näyttelyistä kuitenkin voisi vielä tulla meille mukava harrastus. Onneksi lähdin nyt turistin roolissa näyttelypaikalle, sillä en muistanutkaan miten stressaava, jännittynyt ja jotenkin todella ahdistava ilmapiiri näyttelyissä vallitsee. En viihdy niissä laisinkaan. Mun teki heti mieli kääntyä ja palata kotiin, mutta päätin kuitenkin jäädä ja raivasin tieni lapinkoira kehille.

Se ihmispaljous, hirmuinen hälinä, koirat haukkuu, vinkuu, rähisee ja tosi moni ihminen on hirmuisen stressaantunut ja jopa kiukkuinen. Monen naama on norsun v*tulla ja koirille tiuskitaan samoin kuin muille ihmisille. Ilmeisesti se jännitys ja stressi purkautuu joillakin noin. Ja auta armias kun tuollainen tyyppi pääsee lopulta kehään koiransa kanssa. Koiraa kiskotaan perässä hampaat irvessä ja herran pieksut minkälaiseen ruttuun se naama sitten menee, kun koira ei saakkaan menestystä.

Tokihan kehien laidalta löytyy niitä hymyileviäkin tyyppejä, jotka ottavat näyttelyt ihan rennosti, mutta minuun näyttelypaikalla välittyy enemmänkin se hirmuinen stressin ja ahdistuksen tunnelma. Osaan koirista on tarttunut myös huono ilmapiiri ja ne ovat peloissaan. Kehässä osa lyö jarrut pohjaan ja yrittää kiskoa itseään irti pannasta. Eräskin koira raukka väänsi paniikkikurat kehään. Mun tekee ihan pahaa katsoa niitä pelokkaita koiria, joita vaan väkisin kiskotaan kehässä perässä, koska halutaan tuomarilta arvostelu sen ulkonäöstä. Tuollaisesta tilanteesta ei nauti koira, eikä omistajakaan.

Osa koirista pelkää tuomaria kuollakseen. Meillä Kodakin pelkäsi viimeisessä näyttelyssään. Se heittäytyi maahan jalkoihini, eikä antanut tuomarin koskea. Ei se koskaan ole ihmisiä pelännyt. Aina se antaa kaikkien koskea, mutta tuollaisessa ympäristössä vieraan miehen käpälöinti sai sen paniikkiin, eikä Koda ole ainut koira, joka näin toimii. Toivottavasti omistajat hoksaavat nopeasti, jos se oma koira ei kerta kaikkiaan vain nauti niistä näyttelyistä. Silloin voisi kehittää koiralle muita harrastuksia. Kenenkään ei ole kiva katsoa kun omistaja väkisin raahaa pelokasta koiraansa kehässä. Toista on sitten ne koirat, joista oikeasti näkee, että ne tykkäävät touhusta. Tottakai se on hyvä harrastus sellaisille ja niiden menoa kehässä on mukava katsoa. Harmi vain, että näitä pelokkaita koiria ja stressaantuneita ja kiukkuisia omistajiakin löytyy niin paljon. Niitä ei todellakaan ole ilo seurata. Ilokseni kuitenkin suomenlapinkoira kehissä pyöri suurimmaksi osaksi vain näitä iloisia ja rennompia tyyppejä koirineen. Kaikista roduista ei voi sanoa samaa.

Mitä mulle sitten jäi käteen tästä turisteilusta tuolla Kajaani KV:ssa? No ainakin armoton päänsärky. Koko ilta meni peiton alla kipeän pään takia. Lisäksi käteen jäi jokseenkin huonomieli, vaikka olihan se kiva nähdä niitä rennosti esiintyviä komeita koiria, mutta silti viimeisin fiilikseni oli aika surkea. Kameraakin kannoin siellä mukana, mutta aika hyödytönhän tuollainen valovoimaton kalusto on koiranäyttelyissä, jotka järjestetään sisätiloissa. Käteen jäi siis kasa toinen toistaan huonompia kuvia. Piristykseksi teki mieli ostaa täytelakuja paikan päältä, mutta herkkulakko on ja pysyy. Sen sijaan ostelinkin sitten herkkuja Kodalle.

Olen kuitenkin iloinen, että pyörähdin tuolla. Nyt ainakin tiedän, että tuollaiset isommat näyttelyt eivät todellakaan ole meidän juttu. Pienemmät ryhmänäyttelyt ja mätsärit ovatkin sitten toinen juttu. Niissä on yleensä aivan toisenlainen, rennompi tunnelma. Tosin ei minulla ole hirveä hinku niihinkään. Kodan kanssa parhaiten viihdytään kuitenkin metsissä touhuten omia juttujamme. Toivottavasti ne muutkin, joille näyttelyt eivät vain sovi, hoksaisivat asian ja keksisivät koiriensa kanssa muita harrastuksia. 

Ootko lesbo?

TADAA! Kävin eilettäin leikkauttamassa hiuskuontaloani taas astetta lyhyemmäksi ja eri malliseksi. Se edellinen kun alkoi jo elää ihan omaa elämäänsä ja pituutta alkoi olla turhan paljon. Rakkaan tätini (joka on siis kampaaja) käsittelyssä saatiin taiottua tästä päästä ainakin minun mielestäni varsin kiva näky. En sitten tiedä mitä te olette mieltä, mutta mun silmään tämä ainakin näyttää tosi hyvältä ja sehän tietysti on se tärkein, vaikka onhan se kieltämättä kiva, jos muutkin tykkäävät ja kehuvat.

Ajattelin tässä samalla nyt nostaa parit pointit lyhyisiin hiuksiin liittyen. Vähän niiden hyviä ja huonoja puolia. En puhu tässä nyt siis miesten lyhyistä hiuksista, vaan lyhyistä hiusmalleista naisilla. Ja lyhyillä hiuksilla tarkoitan siis oikeasti lyhyitä hiuksia, enkä mitään olkapäille yltäviä tms. Eli puhun tässä tämmöisistä ns. "poikatukista" naisilla, mitä siis multakin nyt löytyy.

Lyhyiden hiusten varjopuolet:

Kasvavat nopeasti pois mallista
Jos tahdot pitää lyhyet hiuksesi tietyn mallisina, niin saat ravata niitä leikkuuttamassa aika usein tai muuten ne kasvavat yli hyvin nopeasti. 

Aina täytyy jotenkin laittaa ja muotoilla
Pitkissä hiuksissahan on se hyvä puoli, että jos ei kinosta ja ei jaksa värkätä hiuksia, niin voi vain heittää tukan nutturalle tai ponpulalle ja niin kehtaa mennä kouluunkin tai töihin. Niin tai sitten ne vain roikkuu auki? Koitappa antaa lyhyiden hiusten vain olla tekemättä niille mitään. Ei, ei onnistu. Aina täytyy vähän laittaa, että kehtaa ovesta astua ulos, mutta itse en näe tätä ongelmana, koska tykkään laittaa hiuksia ja mulla on aina ollut semmosia malleja, että se onnistuu lähes aina helposti ja nopeastikin ja näyttää kuitenkin hyvin laitetulta.

Herätessä saattaa tukka sojottaa joka suuntaan
Näin käy aina joskus lyhyiden hiusten kanssa. Tai aika usein oikeastaan, mutta ei hätää! Se vaatii vain sitten taas vähän enemmän laittamista, että saat kesytettyä törröttävän tukkasi. 

"Näytät ihan pojalta"

Itse olen ainakin törmännyt harmillisen usein tähän kommenttiin. "Säähä näytät ihan pojalta". En ole kyllä koskaan loukkaantunut moisesta kommentista, koska tiedän, että saatan näyttää pojalta, koska en käytä meikkiä jne. 

"Ootko lesbo?"

Tämän suorastaan raivostuttavan kysymyksen olen kuullut raivostuttavan usein, varsinkin baarissa lyhyen tukkani kanssa. Yleensä kysyjät ovat siis miespuolisia idiootteja. Miten ihmeessä lyhyt tukka vaikuttaa seksuaaliseen suuntautumiseeni? Kysynpähän vaan. Jos lyhyt tukka tekee naisesta lesbon, niin onko pitkä tukkaiset miehet sitten homoja? Ärsyttävää.

Lyhyiden hiusten valoisammat puolet:

Kevyt olo

Lyhyen tukan kanssa ei paljoa tarvi tuskailla. Se on ihanan kevyt ja kesäkeleillä viileä, toisin kuin pitkä tukka. 

Nopea ja helppohoitoinen

Pesu ja kuivaus sujuvat vaivatta ja nopeasti. Harjaus myöskin!

Halvempi

Lyhyeen tukkaan ei mene niin paljoa shampoota, eikä väriainetta, joten näissä säästää.

Ei niin tylsä

Mun silmissä pitkät hiukset on tylsät. Useammin jonkun upeat lyhyet hiukset pysäyttyvät ja saavat minussa aikaan "WAU" -reaktion, kuin pitkät tylsät, jotka vain roikkuu. Tokihan pitkiin saa kaikkia kivoja kampauksia ym. Mutta kyllä lyhyt tukka mun silmissä on paljon särmikkäämpi ja eläväisempi.

Antaa itsevarmuutta

Ainakin mun tapauksessa näin on käynyt. Mulla on hurjasti paljon itsevarmempi olo lyhyen tukan kanssa, kuin pitkän. Ja onhan se aina rohkea teko leikata pitkästä tukasta lyhyeksi. Koen, että lyhyt tukka sopii mulle paremmin ja kannan sitä ylpeänä kaikista "oot lesbo, oot poika, oot sitä ja tätä" kommenteista huolimatta.

Mun mielestä, jos joku yhtään haaveilee leikkaavansa pitkän tukan lyhyeksi niin kannattaa kyllä kokeilla. Kasvaahan se sitten takaisin, jos ei näytäkään hyvältä. Itse leikkasin lyhyen tukan ensimmäistä kertaa joskus ysiluokalla ja sitten annoin taas kasvaa pitkiksi, sitten taas leikkasin lyhyiksi ja taas annoin kasvaa pitkiksi ja nyt ollaan taas palattu tähän lyhyeen. Uskoisin, että näissä lyhyissä malleissa nyt pysytään ainakin jonkin aikaa. En yhtään kaipaa pitkää tukkaa!

Mikä päivä?

Tiedättekös mikä päivä tänään on? Okei joo, loppiainen, mutta mitäs muuta? Eräs syntymäpäivä... Kuka tai mikä täyttää tänään kaksi vuotta? AIVAN OIKEIN! Tänään on blogini aika juhlia 2-vuotis synttäreitään ja sen kunniaksi en ihan oikeaa kakkua viitsinyt alkaa väsäämään, mutta simssiä pelatessa kuitenkin laitoin simin värkkäämään suklaakakun blogini synttäreiden kunniaksi, aivan kuten kuvasta näkyy. Siispä... paljon onnea blogilleni!

Huimat kaksi vuotta olen siis turinoidut ja tarinoidut tänne elämästäni ja milloin mistäkin omaksi, sekä teidän rakkaiden lukijoiden iloksi. Näiden kahden antoisan bloggausvuoden aikana tästä on tullut hyvin tärkeä ja rakas harrastus. En tällä hetkellä osaisi edes kuvitella bloggaamisen lopettamista. On se sen verran iso osa elämääni. Tänne on mukava jakaa kuulumiset, ilot ja surut, sekä jakaa muitakin asioita ja ajatuksia. Teidän lukijoiden kommentteja on ihana lukea ja tahtoisinkin taas mainita muutaman ahkeran lukijani, joita tahdon kiittää aktiivisuudesta lukijana. Nämä "kunniamaininnat" saavat Varjosusi, kuten edellisvuonnakin. Mukavaa, että olet tänä kuluneena vuonnakin jaksanut piristää kommenteillasi! Kiitos myös Tanjalle, jonka ilahduttavia kommenteja löytyy lähes tulkoon joka postauksestani. Toivottavasti te ja muutkin jaksatte seurailla blogiani vielä jatkossakin!

Tämän blogini syntymäpäivän kunniaksi päätin näin lähes vuoden jälkikäteen julkaista tekemäni opinnäytetyön, jonka perään on kyselty useampaankin otteeseen, joten tässä se nyt on teidänkin luettavaksenne. Tuo versio ei taida olla ihan se viimeisin korjattu vesio, mutta ei se mitään. Täysi kolmonenhan tuosta silloin räpsähti ja hyvin tyytyväinen olin!

Nuorten bloggaaminen - opinnäytetyö

Lumikenkäilyä

Saa nähä mitä mun juuri parantumaisillaan oleva flunssa tykkäs tämän päivän tempauksestani. Nuhanenästä huolimatta oli aivan pakko päästä kokeilemaan ensi kertaa mun lumikenkiä, jotka sain jo viime jouluna lahjaksi, mutten ole niitä kokeilemaan vielä päässyt. Nyt sitten kasasin kimpsut ja kapsut kasaan, eli lumikengät, kameran, paljon niiskutuspaperia ja Kodan hiihtovyöhön ja lähdin ihan vain tuohon läheisille pelloille testaamaan lumikenkiäni käytännössä. 

Siinä tuli pyörähdettyä muutamilla lumisilla pelloilla ja aina kun tuumas liikaa hengästyä niin pysähdyin kuvia räpsyttelemään. Mieli ois tehny jatkaa lumikengillä lömpsyttelyä vaikka kuinka pitkälle, mutta eihän tämmöisen puolikuntoisen kunto pitkälle riittänyt. Saapas nähdä miltä huominen näyttää tämän flunssan kantilta, kun en malttanut olla menemättä rehkimään. Noh, toivotaan ettei meidän super hauskasta lumikenkäily reissustamme ollut haittaa.

En malta odottaa, että pääsen tästä flunssasta kokonaan eroon ja sitten uskaltaisikin jo lähteä pitemmälle kenkäily reissulle. Niin ja toivottavasti nuo paksut hangetkin nyt vain pysyisivät maassa, eivätkä sulaisi taas pois. Suosittelen kyllä lumikenkäilyä kaikille, jotka talvisessa luonnossa tykkäävät liikkua!

Alkanut vuosi

Mites ovat vuoden 2015 ensimmäiset päivät sujuneet? Täällä meillä vuoden vaihde ja nämä ensimäiset päivät ovat sujuneet hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Ja nimenomaa rauhallisissa tunnelmissa, koska ensin poikaystäväni alkoi potemaan hirmuista flunssaa ja sitten se tietysti siirtyi minulle. Päivät ovat siis kuluneet yskien, niistellen ja peiton alla vikisten flunssan kourissa. Että ei nyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla saatu tätä uutta vuotta käyntiin, mutta ehkä parempaa on sitten luvassa. 

Vuoden viimeistä päivää, eli uudenvuodenaattoa ei meillä juhlistettu mitenkään kummemmin. Alkuillan minä vietin kotona nakkeja syöden ja tinoja valaen. Ootteko muuten samaa mieltä siitä, että nuo yllä olevat tinat esittävät aivan selkeästi etanaa (vasemman puoleinen) ja lohikäärmettä (oikean puoleinen). Sitten siirryinkin poikaystäväni kotiin sairastupaan elokuvien pariin ja kun kello löi sen 12, niin tapamme mukaan vaihdoimme pusuja ja sitten nukkumatin luo. Oikeastaan koskaan uudenvuodenaatto ei ole ollut minulle mitenkään tärkeä ryyppyjuhla, niinkuin tosi monille se on. Juhannus on enemmän se mun juttu, jos ryyppyjuhlista puhutaan.



Tosiaan sairastellessa on kulunut viime päivät, mutta onneksi on ihanat pojat, joista tarvittaessa saa kyllä mukavaa löhöily seuraa, eikä ne näytä panevan pahakseen, vaikka ulkoilua ei niin paljoa olekaan tarjolla nyt. Koda varsinkin on nyt ollut oikein tyytyväinen sohvaperuna, koska ulkosalla on ollut tosi inhottavat kelit. Märkää ja super liukasta, eli kaikkea mitä Koda inhoaa yli kaiken. Se jää siis oikein mielelläänkin mielummin sohvalle kainalooni, kun lähtisi liukastelemaan tuonne ulkosalle. Theddy nyt tunnetusti on tuommoinen "kaikki käy" -tyyppi.

Näin sairastelessa tuli ahmittua tuo poikaystävältäni saatu joululahjakin hyvin nopeasti. Ville Haapasalon uusin kirja siis. Ihan mielenkiintoisia juttuja löytyi kyllä tuosta kirjasta. Harmi, että sen lukaisi niin nopeasti. Nyt sitä kaipaisi lisää luettavaa, mutta täältä kotosalta ei kyllä luettavia kirjoja löydy. Täytyypä siis katsoa jos sitä saisi itsensä raahattua kirjaston puolelle etsimään luettavaa vielä täksi tulevaksi viikoksi. Minä tosiaan siis palaan Kajaanin maisemiin vasta seuraavana viikonloppuna ja sitten se arki taas alkaa. 

Toivottavasti uusi vuosi on alkanut teillä kaikilla hyvissä tunnelmissa!