Pakattiin näin sunnuntaivapaan kunniaksi autoon koirat ja retkikamat ja päätettiin ajaa hurauttaa noin 50 kilsaa Laahtasen virkistysalueelle, jossa tekisimme kivan päivävaelluksen. Noh, retkelle ei päästy lähtemään ihan tuosta noin vain, koska Volvopa se ei suostunutkaan lähtemään käyntiin. Onneksi uskollinen Carina, eli toinen automme sentäs lähti käyntiin ja pääsimme kuin pääsimmekin lähölle. Täytyy kyllä sanoa, että mulla on jo ihan palanut hermo tuohon ostamaani Volvoon, mutta ei se auta kun taas viedä se korjaamolle ja laittaa kuntoon, koska jouluun mennessä tuo Carina lähtee meiltä kuitenkin pois. Toivottavasti siihen mennessä tuon Volvon sais kaikin puolin kuntoon...
Kun pöpelikköön pääsimme, niin kyllä katosi heti kaikki autohuolet ja stressit kaikesta mahollisesta ja mahottomastakin, mitä tämmönen herkästi stressaava ihminen harteilleen arjessa kerää. Mikään ei painanut enää siinä vaiheessa mieltä kun tallusteltiin mukavissa maastoissa ja koirat juoksentelivat onnellisena vapaana. On luonnossa kyllä melkonen voima!
Eväät syötiin mukavalla taukopaikalla, kun lopulta se nuotiokin saatiin syttymään kosteista puista huolimatta. Luntakin alkoi sataa ja koirat olivat kovin riemuissaan. Tämähän oli periaatteessa Rukan ensimmäinen tämmöinen kunnon päiväretki ja hienosti se suoriutui ja tykkäsi valtavasti tottakai. Taukopaikoilla ipana ei vain tajunnut rauhoittua lepäämään. Toisinkuin tämä vanha vaellus konkari Koda, joka ymmärtää ottaa nokoset aina taukopaikoilla. Kylläpä se Rukakin tämän varmaan joskus tajuaa parhaakseen.
Jouduttiin vähän tai oikeastaan aika paljonkin lyhentämään aijemmin suunniteltua reittiämme, koska Ruka höppänä rymysi jokaisessa vesiputissa ja kasteli itsensä aikalailla kokonaan. Suo alueillakin piti remuta siellä itse suossa, eikä voinut pitkospuita käyttää. Ihme vesihirmu. No, märän pennun kanssa ei ihan tohtinut koko lenkkiä kiertää, vaikka ei se kylmissään näyttänyt olevan, mutta pakkasen puolellahan tuolla kuitenkin oltiin. Saatiin joka tapauksessa useampi tunti nauttia luonnosta ja paluu matkalla autossa oli kovin tyytyväisen oloista porukkaa.
Harmikseni retken alkuvaiheilla "paremmasta" kamerastani loppui akku heti kättelyssä ja tämä kuvasaldo jäi hyvin heikonlaiseksi, mutta huonommalla kameralla koitin jotain silti kuvailla, koska kivoja muistojahan niistä kuvista kuitenkin jää oli laatu mitä hyvänsä.
Kyllä se vaan saa aina hymyn huulille, kun näkee miten oma koira nauttii ja touhaa toisten koirien seurassa ja mikä parasta, niin ihan rotukavereiden seurassa. Onhan se lapinkoirilla keskenään kaikista parhaimmat leikit ja temmellykset. Onneksi näitä kivoja rotukavereita löytyy täältä Kajaanistakin meille.
Vielä viikonloppuna kun oli nämä ihanat kunnon talvikelit, niin vietiin neljä lappalaista pitkälle metsälenkille. Voi sitä ilon määrää, kun saivat olla ihan elementissään ja rämpiä yhdessä hangessa. Rukakin pysyi jo ihan kivasti isompien perässä. Nyt nuo kauniit talvimaiset ovat muisto vain, kiitos vesisateiden.
Eilen vierailtiinkin sitten Rukan kanssa ihan uudessa paikassa ja päästiin tutustumaan ihan uusin lapinkoiriin ja ihmisiin Kennel Kolme Veetä luona. Siellä Ruka pääsi painimaan parin muunkin lappalaispennun kanssa ja voi sitä riemua. Kakarat tulivat keskenään tosi kivasti juttuun ja varmasti tullaan treffailemaan jatkossakin.
Saa nähdä miten meidän tänä iltana käy Rukan kanssa, kun suuntaamme ensimmäistä kertaa pentukouluun ja Rukan tulisi siellä keskittyä vähän johonkin muuhunkin kuin toisten kakrujen kanssa painimiseen. Noh, taskut täyteen makkaraa ja lempparilelut mukaan niin josko sitä sais yhteyden tuohon villipetoon sielläkin. Pitäkää meille peukkuja!
Tosiaan ajattelin taas tuoda hieman vaihtelua blogiin ja siksipä videota pitkästä aikaa. Tuttuun tapaan video sisältää blogihaasteen, jonka meille heitti vuorostaan Elina, kiitos siitä! Toivottavasti video ja vastaukset jaksavat jota kuta kiinnostaa, mutta onhan sitä itsellekin ihan kiva välillä videon muodossakin postauksia tehdä. Jos teillä on halua katsoa videoita enemmänkin, niin heitelkääpä jotakin kivoja ideoita niihin!
Ei voi sanoa, että tämä uusi viikko edellisen kamalan viikon jälkeen olisi yhtään mitenkään parempi. Tai no ehkä jollain tapaa. Auto nyt ainakin on pysynyt kasassa ja ihana lumi piristää kovasti. Mutta sitten se mutta. Eli heti maanantaina kuultiin todella surullisia uutisia. Rukan toinen sisko, Nova, jouduttiin valitettavasti lopettamaan. Pennun molemmissa polvissa oli 4. asteen patellaluksaatio ja sääriluut sen johdosta kasvaneet vinoon. Leikkauksia jalkoihin olisi joutunut tehdä useita, eikä silti ollut varmuutta toipumisesta. Siispä Nova päästettiin juoksemaan kivutta koirientaivaaseen. Ei voi muuta todeta kuin että elämä on niin epäreilua. En voi edes käsittää omistajan surua tässä tilanteessa. Valtavan paljon voimia sinne!
Maailma tosissaan on niin jäätävän kylmä ja epäreilu, mutta sitä ei parane alkaa liikaa pohtimaan ja vatvomaan. Itse ainakin ahdistun kovasti moisien ajatusten pyörittämisestä tässä pikku päässäni. Asiat joille et mitään mahda täytyy vain hyväksyä, vaikka se vaikealta tuntuukin. Siinä missä täällä maailmassa on surua ja pahuutta, niin on myös niitä valoisia ilonpilkahduksia ja onnea tottakai, mutta nekään eivät tasan jakaudu meidän ihmisten kesken.
Ennen kuin tämä lähtee liian syvälliseksi niin ei kai tässä auta muu kuin todeta, että täytyy kaikesta huolimatta aina yrittää huomioida ne hyvät ja kauniit ilonaiheet, myös ne kaikkein pienimmät, että täällä jaksaa porhaltaa eteenpäin hymyssä suin. Tässäpä jaan kuvien muodossa meidän tämän päiväiset ilon hetket ja toivotan kaikille valoisaa loppuviikkoa!
Tykkään tuosta yllä olevasta biisistä kovasti. Se on soinut ahkerasti viime päivinä ja mielessä on pyörinyt kovasti tuo kohta, jonka otsikkoonkin asettelin. "Kelle täällä pitää maksaa, ettei kaikki olis niin paskaa" Siis niinpä. Tätä oon pohtinut koko viikon. Koko kamalan viikon, joka ei tuntunut päättyvän millään. Nyt ollaan onneksi jo voiton puolella, koska vapaa viikonloppu, mutta kerrataanpa tän kuluneen viikon tapahtumia.
Oon oikeestaan asunut töissä koko viikon. Kotona oon ehtinyt käydä vain nukkumassa. Työpäivät ovat olleet 10-12 tuntisia ja matkoihinhan mulla menee vielä lisäksi yli tunti. Aamulla oon aikaisin heränny ja käyttäny koirat lenkillä ja mennyt töihin. Palannut sitten illalla ja mennyt suihkun kautta nukkumaan ja herätys ollut taas aamulla aikaisin. Onneksi Marko on jaksanut hoitaa koirat, vaikka oon kiukutellut sillekin tuhottoman paljon ihan vain koska oon ollut niin väsynyt.
Töistä johtuvaa väsymystä ei ole yhtään helpottanut se, että alkuviikosta jouduin viemään tän mun pari viikkoa sitten ostaman autoni korjaamolle jarrupalojen vaihtoon, mutta vikaa löytyi jarruista enemmänkin ja korjauksiin meni reipas 200 euroa.
Sitten menin typeryyksissäni vahingossa tiputtamaan puhelimeni vessanpönttöön, enkä ole saanut sitä kuivaksi vielä tänäkään päivänä. Se ei siis toimi ollenkaan ja olin 3 vuorokautta kokonaan ilman puhelinta. Se oli hyvin stressaavaa, koska työmatka on tosiaan se liki 40km ja jos auto jättää välille tai jotain niin ei pysty soittamaan kellekkään. No onneksi selvisin, vaikka tänne iski kunnon talvikin lumineen ja jäineen ja auton kehnoilla renkailla oli varsin mukavaa luistella noilla teillä. Syy miksi en heti hommannut toista puhelinta käyttöön oli se, että olin töissä aamusta iltaan, eli missään välissä en ehtinyt kaupoille. Perjantaina vasta pääsin kauppaan ostamaan simkortin adapterin, jonka avulla sain nanosimkorttini siirrettyä vanhaan puhelimeeni. Nyt siis ei enää tarvi kärsiä puhelittomuudesta, vaikka nykyinen onkin hyvin kehno kapula, mutta uuteen ei ole varaa, joten ei auta valittaa.
Ajanpuute ja väsymys myös aiheuttivat kämppään melkoisen kaaoksen. Tänään oon onneksi jaksanut siivoilla tätä kaatopaikkaa, mutta täytyy sanoa että todella nopeaa tämmönen pieni koiratalouskin sotkeutuu viikossa aivan käsittämättömään kuntoon.
Vapaa viikonloppu kun alkoi niin lähes itkin onnesta. Vihdoin saa hetken hengähtää ja lähteä vaikkapa pienelle vaellukselle koirien kanssa. Suunnitelmat meni tottakai mönkään kun Rukalle iski kunnon "räkätauti". Nenä täynnä valkoista sakeaa räkää niin, että välillä oli pennun vaikea hengitelläkin, mutta onneksi suun kautta onnistui. Kuumettakin oli ja koiralla ihan veto pois. Se nukkui koko lauantaipäivän, mutta onneksi sain sen välillä aina juomaan ja syömään. Märällä pyyhkellä laskettiin kuumetta ja kylppärissä höyryhengiteltiin ja sehän tepsikin tosi hyvin tohon tukkoisuuteen. Tänään Ruka on ollut aamusta saakka oma villi itsensä, vaikka välillä aivastuttaa ja nenä vähän vuotaa. Onneksi näin nopeasti lähti kuitenkin paranemaan päin!
Ja näiden kaikkien omien ongelmien lisäksi tottakai kauhistuttaa kaikki maailmalla tapahtunut. Ei voi sanoin edes kuvailla kuinka kamalaa tämä Pariisinkin juttu. Saa vaan odotella, että koska ja missä tapahtuu jotain vastaavaa seuraavaksi.
Mutta tosiaan toivotaan parempaa ensi viikkoa!
Harmittaa kun en ehtinyt ottaa yhtään kuvia silloin kun oli kunnolla lunta, mutta tässäpä ankeaa postausta piristämään tämmösiä pienesti lumisia kuvia. Näyttääpä tuota lunta taas satelevan, että toivottavasti pian pääsee kunnon lumikuvia ottamaan. Tosin vanha kamerani alkaa näyttämään jo vanhuuden merkkejään ja tarkentelee tosi kehnosti jos ollenkaan. Voi kun olisikin varaa laittaa uusi kamera pukin konttiin.
Viikonloppu oltiin Rukan kanssa viettämässä kotikonnuilla Kokkolassa. Mieheni ja Koda saivat jäädä Kajaaniin nauttimaan ansaitusta hermolomasta. Heillä oli kuulemma ihan luksusviikonloppu, kun saivat vain kaksistaan olla ja nukkua niin paljon kun sielu sieti. Uskon, että Kodakin tosiaan oli tyytyväinen kun pariin päivään ei kukaan roikkunut partakarvoissa ja pakottanut leikkimään.
Kauhukaksikko
Kotikotiin saavuttuamme näin Rukan ensimmäistä kertaa onnensa kukkuloilla. Siis se sekosi täysin Theddyn nähtyään. Se ilmeisesti muisti tämän hauskan mustan veijarin ja riemastui oitis sen näkemisestä. Siis tämän ipanan häntä heilui tuhatta ja sataa ja se itki, kiljui, haukkui ja pöyri Theddyn ympärillä pussaillen sen naamaa epätoivoisena, kun Theddy oli hyvin ihmeissään moisesta kohtaamisesta. Rukan joutui ottamaan ihan toiseen huoneeseen rauhoittumaan, kun näytti että siltä lähtee kohta taju moisesta innostumisesta. Sen sydän hakkasi ihan hulluna ja koko pentu ihan tärisi innosta.
Aika kauan meni ennenkuin Rukan into tasaantui ja sen uskalsi päästää riekkumaan Theddyn kanssa. Kaksikko leikkikin onnellisena taukoamatta koko illan. On ne kyllä melkoinen parivaljakko. Molemmat niin energisia tapauksia, että vauhtia ei kyllä viikonlopusta jäänyt puuttumaan!
Kerkesi Ruka nähdä muitakin koirakavereita viikonlopun aikana. Vanhojen tuttujen tollerityttöjen, Lyylin ja Saanan kanssa käytiin lenkkeilemässä porukalla ja toisella lenkillä nähtiinkin piiiiitkästä aikaa Janikaa ja hänen koiralaumastaan seropi Wandaa ja sakemanni Camaa. Rukalle nämä olivatkin ihan täysin uusia tuttavuuksia, eikä 9kk ikäinen sakemanni uroskaan Rukaa pelottanut laisinkaan, vaikka kokoero oli valtava näiden kahden välillä. Rukan mielestä kaikki koirakaverit on kivoja rotuun tai kokoon katsomatta.
Viikonloppu maalla hurahti ohitse ihan liian nopeasti, kuten aina, mutta kerettiin sitä kuitenkin vähän nautiskella metiköissä ja pelloilla vapaana kirmailusta. Ruka se uskaltautui pulahtamaan järveenkin. Se kyllä tykkää vedessä läträämisestäkin oikein paljon. Saa nähä mimmonen uimamaisteri siitä kuoriutuu ensi kesänä kun pääsee kunnolla pulikoimaan.
Nyt asetutaan taas tähän arkeen ja saapas nähdä milloin sitä seuraavan kerran taas onnistaa lähteä kotikonnuille kyläilemään!
Ettette ihan tylsistyisi näihin hyvin koirapainotteisiin juttuihini täällä blogin puolella, niin päätin virkistykseksi toteuttaa tähän väliin vähän toisenlaisen postauksen, jossa lupaan olla mainitsematta koiria laisinkaan. Mahtaako onnistua? No kokeillaan!
Eli kyseessähän on tälläinen perus "elämäni aakkosin" -postaus, joka varmasti on tuttu monille. Ideahan tässä on lyhykäisyydessään se, että jokaisesta aakkosesta tulisi keksiä sana, joka jotenkin liittyy minuun ja elämääni. Katsotaanpas mitä saan tästä aikaan.
Antti Holma Show. Siis ihan huippu ohjelma. Joka jakso on tullut katsottua ja aina on saanut nauraa. Antti Holma on ihana!
Bull Mentula. Oi kyllä, Jari "Bull" Mentula, jonka kaikki nyt varmasti tietää. Hän ei liity elämääni koska olisi idolini tai mitään vastaavaa, vaan koska hän ja hänen lausahduksensa ovat pyörineet minun ja mieheni sanavarastossa hyvin aktiivisesti viime viikot. Ruka on jopa nimetty uudelleen. Mieheni kutsuu häntä Bull Mentulaksi.
Carina. Toyota Carina vuosimallia -92. Tuo rakas kottero, joka parhaillaan seisoo tuolla pihalla toimettomana, koska teki viimeiset temppunsa mulle ja jouduin hankkimaan uuden menopelin. Carinalla on kovasti tunnearvoa minulle, koska se on palvellut uskollisesti perhettämme jo siitä lähtien kun itse olin ala-asteikäinen. Reilu neljä vuotta sitten poikaystäväni osti sen isältäni ja nyt vuoden se on toiminut minulla ensiautonani. Hyvin surullisena sitä katselen nyt kun nykyisellä volvollani sen ohi ajelen.
Dansku. Okei, lupasin ettei koirat sekaannu tähän postaukseen, mutta tässä vaiheessa en voinut muuta kuin mainita rakkaan edesmenneen ensimmäisen lapinkoiramme Danskun. Vain yksi voi olla se ensimmäinen <3
Eräopas. Mua kiinnostaisi kovasti opiskella eräoppaaksi ja tehdä niitä hommia. Tällä hetkellä ei vaan passaa lähteä opiskelemaan, mutta ehkä vielä joskus.
Farmari. Siis farmariauto. Tämä nykyinen Volvomme on kyseistä automallia ja voi ihanuus kun on ihanaa heittää koirat takakonttiin, eikä ne sotke enää takapenkkejä.
Gallup. Yleensä tämmöisiin puhelin galluppeihin en tykkää vastata, mutta siis esimerksiki demissä olevat gallupit on kivoja. Jostain kumman syystä niitä on kiva täytellä tylsyyksissään. Tosin en ole moista tylsää hetkeä kokenut piiiiiitkään aikaan, että olisin ehtinyt galluppeja täytellä.
Halloween oli ja meni. Itse en kyseistä juhlasta niinkään perusta, enkä ole sitä itseasiassa vielä koskaan juhlinut. Nytkin olin töissä, joten mihinkään halloween pirskeisiin en osallistunut tälläkään kertaa.
Ihottuma. Mä oon siis jo pitemmän aikaa kärsinyt kamalasta kutina ihottumasta. Se iskee yhtäkkiä ja silloin ei auta kuin raapia ittensä lähes tulkoon hengiltä kun kutisee joka puolelta aivan tajuttomasti. Allergiatesteissä on käyty ja mitään ei niissä näy. Allergialääkkeet onneksi auttaa kutinaan ja jos niitä ei syö niin kutisen kokoajan.
Joulukalenteri. Nyt kun joulukin sieltä pikkuhiljaa lähestyy, niin oon alkanut jo kovasti miettiä, että mimmosen joulukalenterin sitä tänä jouluna hankkis. Mulla on lapsesta saakka aina ollut semmonen perus tylsä suklaakalenteri ja aina olen haaveilut kinderkalenterista. Olisikohan nyt sen aika?
Kaupassakäynti. Siis tiedättekö sen tunteen, kun täytyy lähteä kauppareissulle, siis ihan ruokaostoksille ja sulla ei ole mitään ideaa mitä sitä seuraava viikko syötäisiin? Siis mä oon nyt ruvennu törmäämään tähän lähes joka kerta, kun kauppaan oon menossa ja se tekee mut tosi vihaseksi. Haluaisin keksiä jotain kivoja ruokia, mutta en muka keksi ja sitten kiikutan kaupasta tasan tarkkaan ne samat ruoka-aineet, joita viime viikolla jo syötiin ja sitten tympii kun aina samat sapuskat.
Lanka. Mulla aina syksyisin tulee neulomisinto ja sitten alkaa langat pyöriä puikoilla. Tänä syksynä tosin en ole kerennyt tehdä kuin yhdet villasukat. Pennun tulon jälkeen langat ja puikot jäi narikkaan, mutta saas nähdä jos sitä yhdet villasukat tai lapaset vielä ehtis neulomaan jonkun joululahjapakettiin.
Viime syksyn tuotoksia
Maito. Mä oon melkonen maitovasikka. Siis maitoa kuluu meillä hyvin paljon ihan vain sen takia, että mä tykkään sitä niin kovasti litkiä. Saatan siis ihan janojuomaksikin ottaa mielummin maitoa, kuin vettä. Ehkä pitäisi vähän rajottaa tätäkin.
Naapurit. En tykkää naapureista. Siis se ei välttämättä johdu siitä, että naapurit eivät olisi mukavia, vaan en siis vaan tykkää naapureista ylipäänsä olivatpa ne kuinka ihania tahansa. Haluaisin asua kaikessa rauhassa jossain metsän keskellä ja pyrinkin, että jossain vaiheessa elämää pääsen asustamaan kauaksi naapureista.
Ostokset. En ole koskaan ollut mikään kova shoppailija, mutta viime aikoina oon löytänyt itseni turhankin usein tekemässä ostoksia netissä ja ehkäpä juuri tämmöisiä turhanpäiväisiä ostoksia joko itselleni tai koirille. Nyt kun tiliä katsoo ja se saa melkein pökertymään lattialle ei isojen summien, vaan nimenomaan aivan liian pienten summien takia, niin täytyy parhaansa mukaan olla säästökuurilla ja unohtaa kaikki turhanpäiväiset ostokset.
Päiväkoti. Eli nykyinen työpaikkani, jossa lastenhoitajana toimin vuoropuolella. Välillä jopa ihan kivaakin hommaa, mutta en tätä kyllä lopun ikääni tahdo tehdä.
Q ... en vain löydä sanaa tähän kohtaan. Kyseisellä kirjaimella alkavia sanoja kyllä on, mutta en saa niitä mitenkään yhdistettyä itseeni, joten skipataan tämä.
Ralli. Eikä mikä tahansa ralli, vaan pissa- ja kakkaralli. Se vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Tuntuu, että se jatkuu ikuisesti, mutta toivottavasti ei nyt sentään. Tuo ipana vaan kusee ja paskoo kokoajan milloin minnekin ja siivoamassa saa olla kokoajan. Talouspaperiin on kulunut rahaa pennun olon aikana jo useita kymppejä. Sanomalehdetkin on kokoajan loppu ja saa olla dyykkaamassa roskiksia.
Saamaton. Siis tällä hetkellä varsinkin tunnen itseni hyvin saamattomaksi, veltoksi ja laiskaksi. Oikein mitään en tunnu saavan aikaan. Täytynee ottaa ittensä puhutteluun ja niskasta kiinni, että sais vähän vipinää töppösiin.
Tunteikkuus. Tosiaan olen tainnut joissain aikaisemmissakin fakta-postauksissa mainita, niin olen todella tunteikas ihminen. Välillä koen sen jopa haitaksi, mutta loppupeleissä kyllä tykkään ollan tälläinen tunnerikas tyyppi. Tuollainen viereisen kuvan kytkin ois kyllä melko huippu saada. Helpottais monia tilanteita kummasti.
Ulkomaanmatka. Pitkään on ollut jo haaveena ulkomaanmatka, mutta aikaiseksi ei olla saatu. En edes tiedä yhtään mihin päin sitä lähtis jos pääsis lähteen. Tosiaan tämä likkahan ei ole muualla kuin Virossa käynyt, joten ihan mihin vaan olisi kiva päästä, mutta melko mahdottomalta ajatukselta tuo ulkomaanmatka kuulostaisi, koska raha, koska koirat, koska koska koska...
Vaeltaminen. Kuten tiedätte, niin rakastan vaeltamista. Varsinainen kipinä moiseen puuhaan lähti opiskeltuani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja tehtyäni sitä kautta ensimmäisiä kunnon vaellusreissuja. Seuraavan kerran kun lomailen, eli ensi kesänä joskus, niin lähdetään Pallas-Hetta lenkille. Mutta sitä odotellessa tehdään varmasti monia pienempiä vaelluksia siellä sun täällä.
We Heart It. Sitä sivustoa tulee selailtua aina silloin tällöin. Kivoja kuvia ja sieltä voi saada inspiraatiotakin omiin juttuihinsa. Yleensä jos odottelen jossain jotakin (esim. lääkärissä omaa vuoroa) niin selailen täältä kuvia.
X-box. Kyseinen konsoli ei ole kyllä mikään lempparini, koska olen enemmän kallistunut pleikkarin puolelle, mutta pari boxia on meidänkin taloudessa ollut ja niillä on tullut pelattua. Halo oli varsinkin pienemäpänä hauska peli. Yhteen aikaan meillä oli kaksi boxia. Toinen olkkarissa ja toinen vanhempieni makkarissa. Koko perheen voimin sitten pelattiin ja ammuskeltiin toisiamme juokkueina kyseisessä pelissä.
Yksinolo. Musta tuntuu, että jossain vaiheessa ehkä jopa pelkäsin yksinoloa, mutta nykyään nautin kovasti jos pääsen nauttimaan yksinolosta. Hyvin hyvin harvoinhan moisesta pääsee nauttimaan, mutta joskus kuitenkin.
Zorro. Kyseistä sarjaa näytettiin televisiosta siihen aikaan kun oltiin siskon kanssa pieniä. En tiedä kuinka paljon sarjasta mitään tajuttiin, mutta pienen pieni siskonikin huusi Zorron tunnarin telkkarista kuullessaan "TOLLO TULEE!" ja riensi sohvalle sitä katsomaan. Pakko jakaa tuo sarjan intro vielä tähän.
Å ... Saanen kysyä, että miksi tämmönen kirjain edes on suomalaisissa aakkosissa, kun eihän se sisälly yhteenkään suomalaiseen sanaan?!
Äkäpussi. Mä osaan olla melkoinen äkäpussi ja kiukuttelia kun sille päälle satun ja satun aika useastikin, ainakin jos mieheltäni kysytään. Saatan tiuskia ja kiukutella ehkä jopa joka päivä jonkun verran, joskus enempi, joskus vähempi.
Örähdys. Jonkinmoinen örähdys kuului juuri äsken suustani, kun yritin keksiä tällä kyseisellä kirjaimella alkavaa sanaa, joka vielä jotenkin liittyisi minuun ja elämääni. Ei tämä ollutkaan niin helppoa.