Luonnon omaa taidetta

Tänään metsässä oli kaunista. Tai ainahan metsässä on, mutta tänään sieltä löytyi jotain spesiaalia. Nimittäin metsä oli kauttaaltaan kauniin valkoisen nauhan peittämää. Kaunista vai mitä?

Näiden kauniiden valkoisten nauhojen keskellä saimme lenkkeillä poikien kanssa tänään kaikessa rauhassa, koska vapaapäivä. Ihanaa. Mieli lepäsi metsässä, ja koirat remusivat onnensa kukkuloilla, kuten aina, kun saavat vapaana kirmata metikössä. Minä yritin vähän kuvia räpsiä, mutta nimenomaa vain räpsiä, koska tuntuu, että kaikki mun valokuvaustaidot on hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja iän ikuisen vanha kamerakin tympii käsissä ja uudesta on aivan turha edes haaveilla. Tili nimittäin tyhjenee aika nopeaa kun lyhyen ajan sisään hankkii koiranpennun, auton ja ties mitä muuta hintavaa. Noh, ei auta kitistä. Täytyy vaan ruveta säästökuurille!

Joka tapauksessa tuolla pöpelikössä aamupäivästä tepastelimme tyytyväisinä, kunnes yhtäkkiä Koda ampaisee täyteen juoksuun haukkuen. Säikähdin kovasti ja karjaisin Kodaa nimeltä, jolloin koira pysähtyi polulle ja tuijotti metsään muristen. Komensin Kodaa tulemaan luo ja se juoksi luokseni vähintäänkin yhtä nopeaa, kuin oli lähtiessäänkin ampaissut. En nähnyt itse missään ketään, enkä kuullut mitään. Muihin lenkkeilijöihin olen pariin otteeseen tuolla metsässä törmännyt, mutta yleensä ihmiset käyttävät polkuja, eivätkä umpi metsässä kävele, kuten tämä joka oli Kodan huomion herättänyt. Koda ei muutenkaan käyttäydy noin, jos se vapaana ollessaan näkee toisia lenkkelijöitä. En siis usko, että siellä ketään ihmistä kulki. Sydän alkoi itsellä tykyttää siihen malliin, että nappasin koirat nopeasti hihnaan (tai no Ruka meni vapaana edelleen, koska kulkee nopeammin ja sujuvammin irti kuin hihnassa) ja lähdimme kiireen vilkkaa kohti autoa, jonne tosin oli useampi kilometri matkaa sieltä pöpeliköstä.

Siinä sydän sykkien ja lähes tulkoon juoksujalkaa poistuessamme metsässä "rukoilin" koko matkan, että Kodan haukkuma ja murisema otus olisi ollut karhu, koska itse en niitä pelkää, toisin kuin susia. Selvisimme kotiin ehjin nahoin, mutta luulenpa, etten rohkene enää yksin koirien kanssa metsään mennä. Tämän videon nähtyäni on muutenkin alkanut käydä mielessä, että mitä jos sitä oikeasti joskus susihukkaseen törmäisi tuolla metikössä. Tällä alueella kun niitä kuitenkin liikkuu aika kiitettävästi ja ovat monien koirien kimppuun käyneet. Tässä ihan Kajaanissa en ole kuullut koirien ja susien kohtaamisista, mutta ihan heti tässä lähipaikkakunnilla niitä sitten riittääkin usempiakin tapauksia. Osa koirista on selvinnyt kohtaamisista, osa ei.

Tosiaan mysteeriksi nyt jäi, että mikä siellä metsässä sai Kodan reagoimaan noin, mutta siihen retkemme kyllä päättyi hyvin nopeasti. Voipi olla että varmuuden vuoksi alan metsäretkillä aina kantamaan puukkoa mukana pienenä turvana. Viime viikollakin oli sudet käyneet ihan pihapiiristä nappaamassa suihinsa kaksi koiraa tuossa naapurikunnassa ja tappajasudeksi ristitty varsin isokokoinen susi raadellut kaksi koiraa viimeviikonloppuna, joista toinen selvisi hengissä. Ihmiset täällä pelkää lapsienkin puolesta jo ja ihan ymmärrettävää. 

Mutta tosiaan. Kerkesin minä koiristakin parit räpsyt ottaa, ennen kuin lähdettiin lipettiin.

Tuli ihan puskista

Siis tiedättekö sen tunteen kun ootte tehneet ihan loisto suunnitelmat tulevia vapaapäiviä varten ja ootte niistä ihan intopiukeena. Sitten kun viimein saavutat kauan odottamasi ensimmäisen vapaapäivän ja huomaatkin olevasi yhtäkkiä jossain tappoflunssassa. Siis ihan yhtäkkiä! Mulle kävi nyt niin ja voin kertoo, että fiilikset on suoraan sanottuna aika paskat ja asiaa ei yhtään helpota tieto siitä, että tiedossa ei vähään aikaan ole kahta peräkkäistä vapaapäivää kuten nyt olisi. Elämä ei ole reilua ei.

Suunnitelmat makkaranpaistoretkistä, suursiivouksesta, koirakavereista ja muustakin kivasta vaihtuikin sohvalla makoiluun teekuppi kädessä. Kyllä pistää vihaks. Miks just nyt pitää tulla kipeeks? Tai oishan se pitäny arvata, että tämmönen tauti kohta iskee, kun töissä on ollut paljon räkäsiä lapsia. Eli ei auta nyt kuin tyytyä kohtaloonsa ja sairastaa vapaansa ja pyrkiä työkuntoon viikonlopun vuoroja varten. Niinhän se on, että tosi työmies sairastaa vapailla.

Sairastaminen + pentu = ei niin kiva yhtälö. Taas saa kyllä olla kiitollinen siitä että ei joudu yksin asumaan, vaan on tuo toinen kaksijalkainen auttamassa. Rukasta kun on muodostunut rehellisesti sanoen villein pentu mitä mulla on aikaisemmin ollut. Siis hulluhan tuo on suurimmaksi osaksi. Ehkä se on sitä, että se nukkuu pitkät yöt niin kiltisti, että päivisin energiaa riittää aivan liiaksikin. Kokoajan pitää olla jotain pahuutta tekemässä, jos ei Koda tai me kaksijalkaiset jakseta leikkiä ja temppuilla. Luovuus on on kyllä kovilla, kun tuolle täytyy olla kaikenlaista kokoajan keksimässä ja nyt sairaanahan sitä ei hirveästi jaksa eikä pysty. Onneksi on tuo aidattu takapiha, jossa ipana saa vetää rallia mielin määrin. 

Laitetaanpas tätä sairaan tuskaista postausta piristämään parit kuvat viime viikonlopulta, kun käytiin juoksentelemassa ihanan Hupi-setterin kanssa. Ja toivotaan, että tämä tauti lähtisi minusta yhtä nopeasti kuin tulikin!

Ensimmäinen yökyläily

Lauantai-aamuna lähdettiin kohti kotikontuja, koirat mukana tottakai. Kun saavuttiin kotipihaan, niin jännitys alkoi tiivistyä. Miten kukakin koira suhtautuisi toisiinsa? Mitä Theddy sanoo pikkumiehestä? Miten yhteiselo näiden kolmen uroksen kesken sujuisi? Noh, ei auta kuin katsoa ja kokeilla!

Ensin Koda rynnisti sisälle, jossa Theddy jo Kodaa odottelikin. Pojat tuttuun tapaan moikkasivat toisiaan ja sitten Theddyä kiinnosti enempi minun näkeminen ja Kodaa äitini ja isäni näkeminen. Ruka oli tässä vaiheessa siis vielä ulkona siskoni kanssa. Seuraavaksi jätin Kodan sisälle ja nappasin Theddyn hihnaan ja lähdettiin poikien kanssa kävelylle. Theddy ihan odotettavastikin sai jäätävät raivot Rukalle, koska Theddy nyt on hirmuinen remmirähjä kelle tahansa. Tämä meidän räyhänhenki lopulta rauhottui kun lähdettiin yhdessä kävelemään kohti läheistä järveä. Rukahan ei tosiaan ollut moksiskaan tuon hullun mustan huudoista, vaan häntä heiluen super iloisena olisi tahtonut heti leikkimään sen kanssa. Ruka ei moisia hulluja räyhääjiä säiky, onneksi.

Saavuttiin järvelle ja päästettiin koirat irti. Theddy kun siis remmissä rähjää kelle tahansa, mutta vapaana ollessaan tutustuu toisiin nätisti ilman huutoa. Siinä pojat sitten nuuskivat toisiaan ja tekivät tuttavuutta. Ruka alkoi heti oitis lyödä leikiksi ja roikkua Theddyn naamassa. Theddy vähän kavahti moista, koska eihän kukaan koskaan ole Theddyä kiusannut. Theddy on aina koiraporukoista se rasittava karvoissa roikkuja. Noh, pian Theddy kuitenkin älysi, että kakaran kanssa saa hyvät painit ja rallit aikaan ja niin he alkoivat yhdessä leikkiä lyödä. Theddy ja Ruka ystävystyivät siis hyvin. Ehkä jopa paremmin kuin osasin odottaa. Theddystä oli kiva saada pieni leikkikaveri, kun yleensä kukaan koira ei tahdo Theddyn kanssa leikkiä. 

Noh, sitten palattiin kaikki tyytyväisinä kotiin ja nopeasti huomattiin, että kolmikko ei sisällä ollessaan tulekaan toimeen. Kodasta tuli kolmaspyörä, joka murisee ja näyttää hampaita sekä Theddylle, että Rukalle kun kolmikko on samassa tilassa. Sitten kun Koda on kaksistaan jomman kumman kanssa, niin kaikki on hyvin ja Koda on ihan normaali ja leikkii toisen kanssa. En tiedä miksi ihmeessä se ei kestä olla molempien kanssa samaan aikaan. Siispä ollaan nyt pidetty koiria niin, että Koda on samassa tilassa kerrallaan vaan toisen kanssa ja kolmas on aina sitten jossain toisessa huoneessa taikka ulkona. Tämä järjestely on ihan ok, eikä tuota ongelmia.

Ruka on kyllä niin älyttömän reipas tapaus. Se oli heti alusta asti täällä kuin kotonaan. Ei turhia ressaile vaan iloisena tepsuttelee joka paikassa. Yönkin nukkui kun tukki ja väsyhän sillä varmasti olikin, kun kerettiin päivän aikana touhuta niin paljon. Käytiin Houraatissakin temmeltämässä tollerityttöjen, Saanan ja Lyylin kanssa. Koda jäi silloin kotiin. Ja illalla vielä Ruka pääsi ihastuttamaan ystäviäni, jotka tottakai oitis rakastuivat pieneen ja pehmoiseen nallukkaan. Hirmu reippaasti ja rohkeasti Ruka asteli ystävänikin kotiin ja tutki paikkoja. Kissan kanssa olisi tahtonut tehdä tuttavuutta, mutta kissa oli ehkä vähän toista mieltä asiasta... :D

Tänään pikkumiestä tulee vielä ihastelemaan mummu ja pappa, sekä eräs ystäväni ja katsotaan milloin sitä maltetaan lähteä kotimatkalle. Mietinkin että kyllä sitä täällä kotikonnuilla on helppo pentua sosiaalistaa, kun on niin paljon läheisiä ja tuttuja, sekä koirakavereita. Kajaanistahan en tunne paljon ketään, paitsi ihan muutaman koirakaverin. Kajaanissa oonkin sitten kyllä vienyt pentua kaupungille ja sehän kerää luokseen magneetin lailla ihailijoita ja rapsuttelijoita, joten ei se mahdoton tehtävä ole pentua sielläkään sosiaalistaa.

Mieluisa vieras

Maanantai iltana haettiin linja-autoasemalta koirillekin hyvin mieluinen vieras meille majailemaan muutamiksi päiviksi. Nimittäin pikkusiskoni viettää syyslomaa ja päätti tulla tänne Kainuun pöpelikköön meitä viihdyttämään. Koda oli tottakai haljeta riemusta, kun Jenna asteli sisälle. Rukakin oppi hyvin nopeasti, että Jenna on varsin kiva tyyppi ja nyt Ruka roikkuu Jennassa kokoajan. Niin ja siis ihan kirjaimellisesti roikkuu pienillä naskalihampaillaan. 

Rukalle pyörähti viikkoja täydet kymmenen maanantaina. Tuntuu, että tyyppi käy hullummaksi päivä päivältä. Vauhti kasvaa siinä missä pentukin, eli ihan silmissä. Joka päivä ollaan käyty jossain pöpelikössä energioita purkamassa ja vapaana juoksentelu on tottakai Rukan mielipuuhaa. Luoksetulothan meillä on tällä hetkellä (vielä) ihan priimaa sanoisinko. Jokaista käskyä totellaan aikailematta, mutta saa nähä milloin tuo alkaa temppuilla niissä. Nythän se on vielä niin pieni, kiltti ja viaton.

Tänään käväistiin Rukan kanssa ekaa kertaa Mustissa ja Mirrissä. Pentu oli niin väsyksissä siinä vaiheessa, että sylistä katseli tavaroita, mutta lelujen kohdalla innostui ja olisi varmasti mielihyvin kantanut kaikki kivat lelut kotiin. Ruka sai kuitenkin valita matkaan vain yhden lelun tällä kertaa. 

Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä pyörähtään kotikonnuilla. Toivottavasti kyläily reissu sujuisi hyvin kaikin puolin. Mutta sitä odotellessa siis!

Kaikki kuvat (c) Jenna Kurtén.

        

Lappalaispoppoo

Täällä pentuarki senkun rullailee eteenpäin sujuvasti, mutta turhankin nopeasti. Tosin ei auta surkutella vauhdikkaasti kuluvaa aikaa ja liian nopeasti kasvavaa pentua. Täytyy vain koittaa nauttia joka hetkestä ja ottaa ilo irti pienistäkin asioista. Vaikkakin onhan se sääli, että nuo koiranpennut on noin vauvoja vain niin pienen hetken. 

Tänään oltiin PITKÄSTÄ aikaa moikkaamassa lapinkoiratyttöjä Kuuraa ja Pihkaa, omistajansa kera tottakai. Viime tapaamisesta kerkesikin hurahtaa aikaa, mutta Kodalla oli tytöt selvästi muistissa. Sillä oli yhteisen automatkamme aikanakin vaikea pysyä pöksyissään. Voitte siis kuvitella sen riemun, kun tuo poppoo pääsi rymyämään metikköön. 

Rukahan se tapasi tyttöset ekaa kertaa, mutta ei ihan vielä päässyt kunnolla isompien leikkeihin mukaan, kun Koda ja Pihka rymysivät vauhdilla keskenään ja Kuura siinä mukana. Tyytyväisenä pikkumies tepasteli sitten meidän kaksijalkaisten kanssa polulla ja katseli isompien riekkumista. Välillä se kuitenkin koitti päästä muiden leikkeihinkin mukaan ja varmasti kun tuosta vähän kasvaa niin alkaa pysyä muiden vauhdissa mukana! Ihana lenkkipoppoo tämä, kun kaikki tulevat niin kivasti toimeen keskenään ja niiden riemua on ilo katsella.

Kuvat heittää häränpyllyä, mutta ei se mitään. Aina ei voi olla hyvä kuvauspäivä.

Viikko paketissa

Ruka on asustellut meillä nyt viikon ja ei voi kun todeta, että kivasti on sujunut. Eilen tosin jouduttiin eläinlääkärissä vierailla, kun ipana alkoi yhtäkkiä oksennella ja ripuloida jatkuvalla syötöllä. Ripulin seassa oli myös verta, joten ei auttanut kuin lähteä näytille. Onneksi mitään vakavaa ei ollut. Ei ollut kuumetta, eikä vatsassa tuntunut olevan mitään vierasesinettä tms. Siispä todettiin, että kakru kenties salaa ulkoa popsinut jotain epämääräistä, josta massu mennyt sekaisin. Pennulle laitettiin kuitenkin nestettä ja oksennuksenestolääkettä. Apteekista haettiin canikur proota ja tänään ei oo sairastelusta ollut tietoakaan. Onneksi siis selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä sitä noin pienen pennun kanssa herkästi pelästyy tommosia tilanteita. 

Tämän kuluneen viikon aikana on Ruka kerennyt oppia jo paljon kaikenlaista uutta. Uusiin ihmisiin on päässyt tutustumaan ja tuo on kyllä hirmu hyvin käyttäytyvä ja reipas ihmisten kanssa. Ja voi miten ihmiset tuosta tykkää. Paijaajia kyllä riittää heti kun ulos astutaan, mutta ihmekös tuo kun toinen on tommonen hellyyttävä pieni karhunpentu. 

Kodakaan ei ole vielä hermojaan menettänyt kakruun. Hyvin se vielä jaksaa sitä kahtella. Joka päivä oon nyt koittanut viettää Kodan kanssa laatuaikaa ainakin kerran päivässä kun oon viennyt sen pitkälle lenkille ilman pentua. Kovalla kiireellä se kuitenkin palaa pikkuveikkaa vahtimaan kotiin. 

Pentukurssillekin sain varattua meille paikan. Se odottaakin meitä sitten marraskuun lopussa. Jospa mulla taas heräisi into tämmöisiin ohjattuihin harrastusryhmiin. Saas nähä!

Maanantaina alkaa mulla taas työt. Arvatkaa kiinnostaisko yhtään, kun on saanut viikon viettää näitten karvaturrien kanssa? No juu ei kinostais, mutta pakkohan se on. Edessä on heti 7 päivän työputki, joista kaksi viimeistä vuoroa ovat öitä. Saa nähä miten jaksaminen riittää sitten kotona vielä näiden turrikoiden kanssa. Vieläpä kun tuo yks on melekonen touhottaja. Noh, onneksi on kuitenkin tuo toinen kasijalkainen apuna.