Ruka on asustellut meillä nyt viikon ja ei voi kun todeta, että kivasti on sujunut. Eilen tosin jouduttiin eläinlääkärissä vierailla, kun ipana alkoi yhtäkkiä oksennella ja ripuloida jatkuvalla syötöllä. Ripulin seassa oli myös verta, joten ei auttanut kuin lähteä näytille. Onneksi mitään vakavaa ei ollut. Ei ollut kuumetta, eikä vatsassa tuntunut olevan mitään vierasesinettä tms. Siispä todettiin, että kakru kenties salaa ulkoa popsinut jotain epämääräistä, josta massu mennyt sekaisin. Pennulle laitettiin kuitenkin nestettä ja oksennuksenestolääkettä. Apteekista haettiin canikur proota ja tänään ei oo sairastelusta ollut tietoakaan. Onneksi siis selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä sitä noin pienen pennun kanssa herkästi pelästyy tommosia tilanteita.
Tämän kuluneen viikon aikana on Ruka kerennyt oppia jo paljon kaikenlaista uutta. Uusiin ihmisiin on päässyt tutustumaan ja tuo on kyllä hirmu hyvin käyttäytyvä ja reipas ihmisten kanssa. Ja voi miten ihmiset tuosta tykkää. Paijaajia kyllä riittää heti kun ulos astutaan, mutta ihmekös tuo kun toinen on tommonen hellyyttävä pieni karhunpentu.
Kodakaan ei ole vielä hermojaan menettänyt kakruun. Hyvin se vielä jaksaa sitä kahtella. Joka päivä oon nyt koittanut viettää Kodan kanssa laatuaikaa ainakin kerran päivässä kun oon viennyt sen pitkälle lenkille ilman pentua. Kovalla kiireellä se kuitenkin palaa pikkuveikkaa vahtimaan kotiin.
Pentukurssillekin sain varattua meille paikan. Se odottaakin meitä sitten marraskuun lopussa. Jospa mulla taas heräisi into tämmöisiin ohjattuihin harrastusryhmiin. Saas nähä!
Maanantaina alkaa mulla taas työt. Arvatkaa kiinnostaisko yhtään, kun on saanut viikon viettää näitten karvaturrien kanssa? No juu ei kinostais, mutta pakkohan se on. Edessä on heti 7 päivän työputki, joista kaksi viimeistä vuoroa ovat öitä. Saa nähä miten jaksaminen riittää sitten kotona vielä näiden turrikoiden kanssa. Vieläpä kun tuo yks on melekonen touhottaja. Noh, onneksi on kuitenkin tuo toinen kasijalkainen apuna.
Ihanat Ruka ja Koda <3 Sulla on upeita kuvia! Millä kameralla ja objektiiveilla yleensä kuvaat?
VastaaPoistaKiitos kiitos :) Kamerana minua on palvellut jo ainakin 5 vuotta Sony a230 ja ihan perus kittiputkellaan. Kameran päivitys uudempaan on ollut tässä haaveissa jo pitkään. Saa nähä milloin saan hankittua uutta tilalle :)
PoistaAi että mikä napero! Nyt on kyllä ihan pakko jäädä seuraamaan teidän blogia ja tuon ylisuloisen otuksen kasvua.
VastaaPoistahttp://koiranelamani.blogspot.fi/
Oi tervetuloa seurailemaan :)
PoistaSiis eieieieiiiii. Ihan kamala pentu, en halua nähdä kuvia! :D ♥
VastaaPoistaHienoa kun Koda on sietänyt pentua :)
Hehe ;) Joo Kodahan on kyllä toiminut ihan parhaana isoveikkana pienelle :)
PoistaMoi! Mun kasvatti slku Jäätuulen Tuima Staalo "Riku" 16vk asuu myös omistajansa kanssa Kajaanissa eikä Rikulla ole juurikaan muita pentukavereita; olisitteko halunneet treffata joskus Rukan kanssa Rikua, kun samalla paikkakunnalla satutte asumaan? :-) Rikun omistaa Maarit Rissanen -> https://www.facebook.com/maarit.rissanen?fref=ts
VastaaPoistaterkuin,
Titta Repo
Laitoinkin heti Facebook viestiä Rikun omistajalle:)
PoistaOnnea suloisesta pennusta! :33 Aivan hurmaavan oloinen tapaus. Onneksi selvisitte säikähdyksellä tuosta ripulihommasta, kuulosti hurjalta. :o
VastaaPoistaMeillekin tuli kuin tulikin lopulta ihana pentunen. :3
Kiitos! :) Hän on kyllä hurmaava pikkumies. Ja tosiaan, onneksi selvittiin säikähdyksellä. Pennun kanssa saa kyllä olla varovainen kaikkien sairastelujen suhteen.
PoistaHuomasinkin blogistasi, että teilläkin pentuarki parhaillaan käynnissä. Ihanaa! :3