Lumista vappua!

Vappuaattoon sai ainakin täällä meillä herätä hyvin lumisiin tunnelmiin. Koda ainakin tykkää jos kukaan muu ei! Se on vedellyt ulkona melkoisia ralleja ihan mielissään. Aamulenkillä sen ilme oli  ihan, että "JEE! LUMI TULI TAKAISIN. KATO KATO! KUINKA KIVAA, JEE!" Enkä minäkään viitsi valittaa. Tänään oli aivan ihana ilma lähteä vappuaaton retkelle lammen rannalle! Samalla käytiin jo vähän kurkkimassa erään asunnon, jota mennään tarkemmin sitten sunnuntai-iltana katsomaan, niin sen sijaintia ja ympäristöä. Toivottavasti itse asunto ois yhtä kiva, kuin sen sijainti! Jännittää kovasti.

Mulla on siis tänään ollut vapaapäivä, mutta huomisen ja viikonlopun vietänkin sitten ahkerana töissä. Tänään kuitenkin herkutellaan tippaleivillä ja simalla oikein olan takaa! Nauttikaahan tekin vapusta, oli se sitten luminen tai ei. 

Kaksin aina kaunihimpi

Viikonloppu vierailumme aikana oli ihana taas nähdä nuo kaksi karvapersettä yhdessä. Ovat ne sitten niin lutusia kimpassa ja ennen kaikkea onnellisen oloisia kun toinen on kaverina. Onhan se nyt tietysti kivempi kun on joku kaveri, jonka kanssa mennä ja touhuta. Ei tarvitse yksin nurkassa pötkötellä, kun voi mukavasti yhdessä vieri vieressä ottaa tirsat. Ulkona on aina painikaveri matkassa, jonka kanssa on paljon kivempi rymytä metiköissä kuin yksikseen vain nuuskutella. Niinhän sitä sanotaan, että kaksin aina kaunihimpi ja pitäähän se paikkaansa koirienkin kanssa (ei nyt tosin kaikissa tilanteissa, mutta kuitenkin).

Hirveä tilanne on aina sitten vierailujen jälkeen erottaa nuo paita ja peppu toisistaan, vaikka hyvillä mielin se Koda ainakin kotiin lähtee, eikä mitenkään masennu tai mitään, mutta on se silti vähän kurjaa. Theddyhän aikaisemmin teki sitä, että vierailujemme jälkeen se lopetti syömisen joksikin aikaa, mutta en tiedä tekeekö se sitä enää. Eli kyllähän nämä yksikseenkin pärjää, mutta yhdessä on aina mukavampaa!

Mullahan oli tuossa jo pitkään pentukuumetta ja syksyllä ihan tosissani ajattelin, että nyt Kodalle sen kaverin hommaan Kajaaniin, mutta nämä suunnitelmat hautautuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitin vuorotyöt ja alkoi tulemaan niitä 14h vuorojakin. Silloin totesin, etten voi pentua ottaa, kun poikaystävän joutuu Kodaakin hoitamaan niin paljon minun töitteni takia. Noh, nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että kun tämä nykyinen työsopimukseni loppuu 31.7, niin 1.8 jatkan töitä lastenhoitajana, mutta en vuorohoitoryhmässä, vaan ihan tavallisessa päiväkotiryhmässä, joka tarkoittaisi sitten ihan tavallaisia työtunteja ma-pe. Jolloin olosuhteet olisivat ihan erit toisen koiran hankintaan nähden.

Nyt siis pentuhaaveeni ja kuumeni on kaivautunut esiin kuopasta jonne ne aikaisemmin hautasin odottamaan parempia aikoja. Olen valtavan innoissani. Nyt tässä on enää se "este" pentua ajatellen, että tahdon muuttaa tästä kerrostalosta pois. En jaksaisi edes ajatella sitä pissa- ja kakkarallia täällä nykyisessä asunnossa kolmannessa kerroksessa. Kovassa etsinnässä on nyt siis rivitalo tai luhtitalon ala-kerta tms, jossa on edes pieni pläntti omaa pihaa. Jos moinen löytyy tässä kevään ja kesän aikana niin elämäntilanne alkaisi olemaan oikein otollinen toiselle koiralle. HUI. Koitan nyt olla innostumatta liikaa, mutta kyllä tässä on taas tulevia pentueita alettu kurkkia sillä silmällä. Saa nähdä miten käy!

Kivaa ja ei niin kivaa

Heti alkuun täytyy päivittää tilanne mun sairasteluista, jotka ovat jatkuneet jo aika pitkän tovin. Nyt parhaillaan ollaan jo aikalailla terveiden kirjoissa, viimein ja vihdoin, mitä nyt vielä nokka aivan tukossa, mutta eiköhän se vielä saada auki. Eli voiton puolella ollaan! Toivotaan kuitenkin nyt sormet ja varpaat ristissä, että nää mun sairastelut ois nyt tässä ja pääsisin normi arkeen kiinni ja töitä painamaan.

Sitten muihin aiheisiin. Varmaan teitäkin väsyttää jo lukea noista mun ainaisista sairasteluistani, joten mitäs muuta meille kuuluu? Noh, tultiin nyt viettään mun vapaata viikonloppuani tänne kotikotiin Keski-Pohjanmaalle pitkästä aikaa. Aluksi suunnitelmissa oli tulla vappua viettämään tänne, mutta mulla olikin työvuoroja pe, la ja su ens viikolla, joten tultiinkin nyt viikonloppuna. Hauskaa on ollut, mutta kyllä nää tämmöset viikonlopun pikavisiitit on kamalia, kun ois niin paljon ihmisiä joiden kanssa tahtois viettää aikaa, mutta ei vaan yksinkertaisesti ehdi kaikkia nähdä. 

Pe-la illan ja yön vietin hulvattomassa seurassa ihanien leidien kanssa mökkeillen Kalajoella ja sieltä reissusta kun selvisin, niin tänään saatiin piiitkästä piitkästä aikaa kasaan vanha kunnon poppoomme. Meidän poitsut pääsi moikkaamaan tolleritytsyjä Lyyliä ja Saanaa ja heittään lenkkiä niiden kanssa tai pitäisikö sanoa keräilemään punkkeja...

Yeap! Ne iljetykset ovat taas heränneet tämän ihanan kevään tulon myötä ja saapuneet pilaamaan kaikki lenkit. Meillä Kajaanissa päin ei kuulemma punkkeja paljoa ole, mutta siis täällä kotikotona niitä ällötyksiä sikiää aivan valtavasti. Tuon meidän tämän päiväisen lenkkimmekin aikana kaveri löysi 6 salamatkustajaa koirien turkeista ja minä Kodasta 3. Theddystä niitä on aivan mahdoton nähdä ja löytää ja sillä nyt olikin punkkipanta kaulassa, että toivottavasti se tepsi sillä. Mutta siis hyvin ovat jo vauhdissa nuo otukset, joten eipä täällä ole mitään asiaa kivoihin lenkkipaikkoihin pelloille ym. Ja joka lenkin jälkeen täytyy kunnon punkkitarkastukset suorittaa. HYI. 

Saa nähdä mitä tää tule olemaan noiden punkkien osalta tulevaisuudessa, kun joka vuosi niitä on vain enempi ja enempi. En sitten tiedä kuinka paljon enempi ne on alkaneet niitä tauteja levittää ja kantaa, mutta siis jotainhan niille pitää keksiä ennenkuin ne valtaa kaikki pihat ja pientareet niin ettei tohi ulos mennä! Toista se oli sillon joskus ku ite oli penska. Sai vapaasti makoilla pelloilla heinikossa eikä edes oltu kuultu mistään punkeista. Oi niitä vanhoja hyviä aikoja...

Onneksi huomenna päästään Kodan kanssa karkuun punkkeja takaisin Kajjaaniin!

Miltä näyttää tilanne tuollaisen koirien yhteiskuvan jälkeen, kun kamera on kuvat räpsinyt ja malleille huudetaan "Jee hyvä! Saa tulla." ? No vastauksen saatte kun katsotte kuvan alta. Kiirehän siinä tulee. Kuka saa ekan namin palkaksi poseerauksesta?! Kielet pitkällä. Koda vähän jäljessä muista, kuten tavallista.

Vuodet vierii

Ja näin tuli taas Kodan aika juhlia synttäreitään. Oivoi, mihin tämä aika menee. Mun pieni karhunpoikanen on muka jo VIISI vuotta vanaha. Tekis mieli sanoa vaan että en usko, mutta uskottavahan se on. Mun reipas iso mies, todellinen mamman kultapoika!

Aamulla kiireessä väsäsin synttärisankarille pienen kakun naudan jauhelihasta, nameista ja porkkanasta ja kyllä näytti kelpaavan. Kattokaa nyt vaikka tuota oikeanpuoleista kuvaa. Sillä meinas silmät tippua jo päästä kun mamma se vaan räpsii kuvia vaikka pitäis jo päästä kakun kimppuun. Haha, voi toista. Ois oikeastaan pitänyt tajuta ottaa videolle tuokin tilanne. Koko koira vaan tärisi ja vikisi kun oli niin intona. On se ihana ilahduttaa toista! 

Harmi, etten voinut jäädä Kodalle kuitenkaan keksimään syntymäpäivän kunniaksi mitään erityistä kivaa virikettä tuota kakkua enempää, koska työpäivähän se mulla oli. Poikaystävä on onneksi viihdyttänyt täällä sitten tätä meidän sankaria ja nyt illalla on Koda päässyt nauttimaan mamman kainalossa köllöttelystä ja aimo annoksesta rapsuttelua. Nimittäin arvatkaas kelle iski taas reipas kuume?! Oi kyllä... Huomenna jos sitä pääsis lääkäriä jututtaan tästä ainaisesta sairastamisesta. Alkaa tympiä oikein kunnolla tämä. Nyt kuitenkin kipin kapin takaisin sänkyyn peiton alle, palaillaan!

Jokainen terve päivä on hyvä päivä

Ette uskokaan miten alkoi tympiä tuossa ke-to yönä, kun muhun iski kuin salama kirkkaalta taivaalta armoton oksennustauti. Juuri kun olin selvinnyt edellisestä taudista, siitä influenssasta, niin nyt sitten alettiin oksentamaan oikein urakalla ja kuume nousi yli 39 asteen ja päätä särki niin kovaa, ettei oikeasti ole ikään särkeny. No itkuhan siinä tottakai pääsi. Miten mä voin olla taas sairaana?!

Toisaalta ihan ymmärrettävää. Oon töissä päiväkodissa ja meillä on sieltä ollu lapset nyt tosi paljon oksennustaudissa ja itseasiassa just ne mun omahoidettavatkin sairasti oksennustaudin ja niiden kanssa nyt pari päivää vietin hyvin tiiviisti, joten ihmekös tuo jos tarttuu, mutta tympii kyllä. Onneksi tässä aletaan nyt taas olemaan voiton puolella. Tänään on ruoka pysynyt sisällä, mutta maha kyllä pitää ihan omaa elämäänsä vielä. 

En sitten tiedä miten tässä pitäisi lähteä vastustuskykyä parantamaan. Ei ois kiva kuitenkaan aina sairastaa kaikkia tauteja mitä on vähänkään liikkeellä. Täytyykö tässä alkaa jotain actimeliä syömään ja mitähän muuta sitä keksis?! Vitamiinejä yritän muistaa syödä päivittäin. Tällä hetkellä mulla on semmosia monivitamiini poretabletteja ja d-vitamiineja. Pitäiskö olla jotain muitakin vielä? Liikun säännöllisesti ja nukun hyvin. Hedelmiä ja marjoja tykkään popsia, mutta ruokavalio taitais kaivata kyllä enempi kasviksia. Siinä täytyykin alkaa nyt tsemppaamaan. Kalaakin voisi syödä useammin. Ehkä mä alotan nyt oikein kunnolla vastustuskyvyn kohentamisen!

Mutta niin, ne kengät! Lupasin tulla esittelemään teille mun uudet rakkaus popot, joilla kelpaa kyllä kipitellä tuolla lenkkipoluilla. Aluksihan mä tilasin Salomonilta eräät kengät, jotka eivät kuitenkaan sitten olleet sopivan kokoiset ja ne lähtivät palautukseen. Noh, Prismasta löytyi sitten vähän samankaltaiset Salomonin kenkulit ja sieltä sitten miesten koista löytyi vihdoin omaankin kaviooni sopivat töppöset. Nämä ihanuudet ovat siis Salomonin Speedcross 3 GTX mallia.

Nämäthän on tehty maastojuoksua varten, mutta ajavat asiansa ihan kävellessäkin. Tosi tukevat ja napakat, sekä vettä hylkivät. Näissä on kaikkea mitä minä kengiltä tarvitsen. Niin ja tämmöset pikanauhat oli mulle ihan uus juttu. Kuinka siistiä! Tulee ihan mieleen ne "sairaan nopee ja värikäs" -nauhat sieltä jostain lapsuudesta. Tosi kätevät ja näppärät varsinkin mulle, kun mä onnistun aina normaalit kengännauhat solmimaan miljoonalle umpisolmulle. Nyt ei ole sitäkään ongelmaa enää, kiitos Salomon!

Ensimmäinen lenkkimme yhdessä Salomonien kanssa ei toki sujunut aivan täydellisesti. Sillä tottakai uudet kengät hakivat muotoa jalassa ja hiersivät mulle aivan jäätävän rakon kantapäähän. Siinä ei sitten pariin päivään ollutkaan mitään asiaa laittaa noita kenkiä jalkaan, mutta nyt on onneksi rakko poissa ja voidaan jatkaa yhteisten kilometrien kerryttämistä. Oikein passeli ostokselta vaikuttavat nämä kengät kyllä. Toivottavasi vielä kestäisivät käytössä pitkään, minulla kun on tapana kuluttaa kengät loppuun ihan jo puolessa vuodessa. 

  

Ps. Ihmiset hyvät, arvostakaa ja iloitkaa oikeasti niistä päivistä jolloin saatte olla terveinä, eikä mihinkään paikkaan satu!

Hello boys

Maanantai. Tänään on lennellyt niin monta ärräpäätä ettei oo tosikaan. Voisiko päivä tätä kamalampi ollakkaan?! No okei joo, voisi varmasti hyvin monellakin tapaa, mutta on tämäkin ollut jo hyvin raivostuttava päivä. Veri on kohissut päässä moneen otteeseen lähes räjähdyspisteeseen saakka. Teki jo mieli kirjoittaa otsaan ”räjähdysvaara”, että osaisivat ihmiset olla varuillaan, mutta jätin kuitenkin kirjoittamatta. Haluatteko kuulla mikä kumma on tehnyt päivästäni tänään näin kamalan, että parhaillaankaan en tiedä itkeäkö vai nauraa? Kerronpa joka tapauksessa.

Kaikki alkoi siitä että olin töissä. Yövuorossa. Olin ollut piiiitkän päivän jo lauantaina töissä ja sunnuntaipäivänä en saanut oikein nukutuksi, joten yövuorossa väsytti jo sinne mennessä. Noh, selvisin kuitenkin hyvin ja lähdin tämän 14 tuntisen työpäivän tai siis yön jälkeen ajelemaan kotia kohti ja nukkumaan. En kerennyt nukkua kuin vaivaiset pari tuntia kun heräsin ovikellon ääneen ja rapun kolinaan. Yritin vielä saada unen päästä kiinni, mutta torkahdin vain joksikin kymmeneksi minuutiksi, enkä enää saanut nukutuksi kun niin valtava nälkä kurni vatsassa. Eipä siis auttanut kuin nousta ylös ja käydä tekemässä ruokaa. Tosin ruokavarastot olivat jotenkin ihmeen kummassa päässeet hyvin niukiksi, joten suuhun pantavaa ei oikeastaan ollut kuin yksi päärynä. 

Eteisessä huomasin lappusen, joka oli postiluukusta siis tullut. Se oli ilmoitus siitä, että joku kuljetusfirma oli käynyt ja koittanut tuoda mulle tilaamani paketin, ja että pitäisi soitella heille koska voisin paketin vastaanottaa. Se ovikellon soitto, johon kyllä heräsin, olikin ollut juuri tuo paketin tuoja, mutta en hokannut unen pöpperössä, että se ovikello oli meidän. Luulin, että naapurin. Hehe. No eikun soittoa sinne kuljetusfirmaan ja sieltä sanottiin, että tässä iltapäivän aikana tuodaan paketti kotiin. Jäin siis sitä odottelemaan, enkä päässyt lähtemään kauppareissulle, enkä Kodaa lenkittämään, koska en tiennyt milloin se paketin tuoja taas ilmestyisi. Onneksi kuitenkin tyyppi saapui aika piakkoinkin ja sain pakettini. Se sisälsi tilaamani 155euron lenkkarit Salomonilta. Olin odottanut kenkiä kuin kuuta nousevaa ja seurannut paketin etenemistä netistä, kun se kierteli tyyliin maailman ympäri. Belgiassa, Saksassa ja Tanskassa nuo kenkulit kävivät ennen kuin saapuivat Suomeen. Noh, avasin paketin ja kengät näyttivät todella hienoilta. Sovitin niitä jalkaan ja ai kappas… aivan liian pienet!! Vaikka olin tilatessani mittanauhalla mittaillut jalkapohjiani, että varmasti saisin oikean kokoiset popot, niin ei. Ei mitään jakoa, että olisin niitä pystynyt käyttämään. Eikun takaisin pakettiin ja palautukseen.

Aloin aika kiukkuisena suunnittelemaan kauppareissua, lenkkiä ja postissa käyntiä. Ajattelin hoitaa kaikki yhdellä iskulla. Ottaa Kodan mukaan ja ajaa kaupan pihalle. Käyttää Koda uudessa ympäristössä lenkillä, kipaista kaupassa ja sen jälkeen postissa ja kotiin. Noh, tässä välissä soi taas ovikello. Tällä kertaa tajusin mennä heti avaamaan ja siellä oli taas joku postipoika, joka toimitti erään toisen tilaukseni, Mark Sheppardin hupparin (joka muuten matkalla jäi tulliin ja sain maksella tullimaksujakin). Olin varma, että paita on ihan väärän kokoinen tai muuten kauhea, koska päiväni oli jo muutenkin niin huonosti sujunut. Ihme ja kumma tässä vaiheessa onni kääntyi hetkeksi ja huppari oli mitä ihanin. Rakastuin siihen oitis! Tässä päiväni onnellisin hetki kuvin:

Mielentilani oli siis kohentunut kovastikin tämän uuden hupparin johdosta. Otin Kodan matkaan mukaan ja lähdin aika positiivisin mielin kohti kauppareissua. Alaovelle päästyämme, huomasin, että ulkona sataa kaatamalla. Siispä suunnitelmat uusiksi. En voisikaan käyttää Kodaa ensin lenkillä ja mennä sitten läpimärkänä kauppaan. Siispä ajattelin ensiksi meneväni kauppaan ja sitten lenkille. Kyllä ne ostokset autossa säilyisivät, kun ei mitenkään hirmu lämmin ollut. Noh, autoon mennessä huomasin, että joku neropatti oli parkkeerannut oman autonsa poikittain mun auton taakse, ei siis mihinkään sallitulle parkkipaikalle. Siinä sitten sain hiki ohtalla tuskailla itteni pois sieltä parkkipaikalta ja kyllä kismitti. Teki kyllä niin mieli vaan peruuttaa sen takana olevan auton kylkeen, mutta kaikki lähellä olevat autot selvisivät kolhuitta ja naarmuitta ja päästiin lähölle.

Kauppaksi valitsin Prisman. Joka oli oikeastaan aika huono valinta, koska meillä täällä on tosi iso prisma ja mun hermot tässä tilassa olis kestäny paremmin jotain pienenpää ja nopeampaa kauppaa. Kipittelin kuitenkin prisman toiseen päähän ja menin niistä porttisydeemeistä sisään. Huomasin, että missään ei ollut yhden yhtä ostoskoria. Siinä pääsi kyllä ihan ääneen parit kirosanat kun lähdin raivoissani lompsimaan sinne kaupan toiseen päähän kassoille hakemaan koria. Noh, sain korini ja lähdin täyttämään sitä ostoksilla. Päätin myös käydä vilkaisemassa Prisman kenkätilanteita, koska tosiaan enää en tahtonut netistä kenkiä lähteä tilaamaan. Sovittelinkin siinä sitten lähes 10 eri lenkkarit hikihatussa, kunnes täydelliset osuivat kohdalle ja sain pulittaa niistäkin 130euroa. (Toivottavasti saan sen 155euroa niistä väärän kokoisista takaisin…). Noh, nyt on ainakin hyvät popot, joilla kelpaa kipitellä. Esittelen nämä kaunokaiset teille paremmin seuraavassa postauksessani!

Kun kannoin niska vääränä ostoksiani autolle, niin huomasin, että sade oli lakannut ja ulkona porotti aurinko ihan kympillä. Autoon kun pääsin niin siellähän oli oikeasti jo aika lämmin. Tajusin, etten voinut nyt enää lähteä lenkille ja jättää maitoja ja muita autoon. Oli siis pakko lähteä postin kautta kotiin viemään ostokset jääkaappiin ja pakkaseen.

Postissa ajattelin pyörähtää ihan vain tosi nopeaa, mutta sehän oli minun tuurillani aivan täpöten täynnä väkeä. Siinä meni tovi jonotellessa ja kassalla sain tosi tylyä palvelua. Ei parantanut mielialaani kyllä yhtään. Noh, sain kenkäpaketin palautukseen ja siitäkin jouduin nyt maksamaan yli 20euroa. Mitäpä tästä siis opimme?! Älä tilaa netistä kenkiä.

Kun paketti oli postissa, lähdin kiireen vilkkaa kotiin. Jätin Kodan vielä hetkeksi autoon oottelemaan ja raahasin ostokset sisälle ja supernopeaa heittelin ne kaappiin ja sitten viimein sinne lenkille Kodan kanssa. Tässä vaiheessa mun nälkä oli suunnaton, mutta niin oli Kodan kakkahätäkin, joten lenkille se oli lähdettävä ennen ruuanvalmistustani. Ja tottakai Kodan masu oli jostain mennyt vähän sekaisin ja tyyppi veti kunnon kurat. Lenkin jälkeen en siis päässytkään suoraan ruuanlaittoon, vaan ensin koiran pyllyn pesulle. JEE!

Lopulta sain kuitenkin itseni ravittua ja hieman paremmalla mielellä päätin tulla jakamaan näitä fiiliksiäni tänne. Ja näin loppukevennykseksi täytyy vielä kertoa. Tässä kun olen tätä tekstiä näpytellyt jo tovin, niin äsken onnistuin kaatamaan kahvit tähän tietokonepöydälle. Näppäimistölle ja muuallekin. Oikeasti miksi, miksi, miksi?! Tällä hetkellä vaan itken ja nauran samaan aikaan. Miten niin liika väsynyt? Taidan tästä alkaa hipsiä nukkumaan, että jaksaa taas aamulla töihin. Näitä tämmösiä kamalia päiviä näköjään täytyy välistä olla, että oppii taas arvostamaan niitä tavallisia ja kivoja päiviä enempi. Toivotan teille kaikille kuitenkin hyviä päiviä tähän viikkoon ja mahtavaa jos jaksoit lukea tän mun koko tunteenpurkaus tekstini. Palaillaan!

Lintubongauskausi korkattu

Näin kevään tullen mulla on hirmuinen kaipuu kotikotiin Keski-Pohjanmaalle. Ihan vain siksi, että muuttolintuja on alkanut saapua taas ja lintubongailu voi alkaa. Mietin tuskissani, että no kuinkas mä täällä kaupungissa mitään lintuja bongaan. Tahdon kotikotiin maalle, jossa sitä merta ja järviä riittää ja sitä myöten myös niitä tirppoja, eli lintuja siis. Noh, päätin kuitenkin tänään vapaapäivän kunniaksi lähteä Kodan kanssa kurkistamaan, että sattuisiko joku tirppa (muukin kuin perus pullasorsa) löytyä tuosta joesta, joka Kajaanin kaupungin läpi menee. Ilokseni jo kaukaa kuulin joutsenten ”kaunista” huutoa ja kiireen vilkkaa loikin joen rannalle kamera kaulassa heiluen. ”JEE. Onhan täällä vaikka mitä tirppoja!” Hihkuin Kodalle, joka tosin ei paljoa linnuista välitä, mutta huutavia joutsenia kyllä seuraa kiinnostuneena.

Sieltä sitten bongailtiin joutsenten ja sinisorsien lisäksi muutama telkkä ja pari lokkia. Ihan peruskauraa siis, mutta voi kyllä oli tämä lintubongari onnellinen, kun pääsi täällä kaupungin keskelläkin tiirailemaan lintujen touhuja ja parit kuvatkin räpsimään. Tosin tuo kuvaaminen ei ihan täydellisesti onnistunut, kun oli melkoinen tuuli eikä kamerajalasta tietoakaan, mutta pitihän sitä jonkinlaiset kuvat kuitenkin ikuistaa ja videon pätkää myös.

Täytyykin alkaa tutkia, josko täältä Kajaanista tai lähimaastoista löytyisi joku lintutorni tai muu lintujenbongauspaikka. Ainakin joku lintuvesiallas on tuolla matkan varrella, kun lähtee täältä Kokkolaan päin. En kyllä yhtään tiedä mikä on lintuvesiallas… mutta kuulostaa siltä, että siellä on lintuja?! Ehkä täytyisi käydä sekin paikka tutkimassa tässä kun kerkiää. Mutta hyvät viikonloput teille kaikille ja minä parhaani mukaan ahkeroin töissä tämän viikonlopun. Palaillaan ja käykäähän toki tekin lintuja bongailemassa!

Rahaa palaa

Pikkuhiljaa alkaa tämä influenssa olla selätetty. Vielä painitaan kuitenkin hirmuisen raastavan yskän kanssa, mutta eiköhän tämä tästä. Hunajaa olen ostanut muka hillitsemään köhää, mutta en kyllä ole vaikutusta huomannut. Ei kai tämä yskä lähde kuin yskimällä. Joten KÖH KÖH vaan sitten.

Ajattelin, että blogiin olisi kiva saada nyt jotain vähän erilaista sisältöä, joten päätinpäs sitten koota tähän vähän mun viimeaikaisia ostoksia, vaikka harvoin tälläistä täällä blogissa teen. Oon kerennyt tässä jo paristakin palkkapäivästä nauttia ja aika tehokkaasti oon tienaamani rahat tuhonnut. On se jännä miten sitä rahaa tuhlaa automaattisesti enempi, kun sitä saa enempi. Ei siis osaa säästää sitä ylimääräistä, vaan automaattisesti keksii muka niin pakollisia ostoksia, joihin ne rahat täytyy kuluttaa. Noh mutta käytettäväksihän se raha on tarkoitettu, joten eipäs murehdita, vaan katsotaan mihin minä olen viimeaikoina rahani upottanut.

 

Ne jotka minua instagramissa seuraavat (@kurttuh), niin ovatkin jo tietoisia noista yllä olevista ostoksistani. Nuo ihanat kenkulit ovat palvelleetkin minua täällä jo monta monta viikkoa. Itseasiassa kuukauden. Tuo toinen ostokseni onkin sitten jo uudempi. Se on minun ja poikaystäväni heräteostos lauantain kauppareissulta. Hups... No mutta pitäähän sitä joka talossa nyt pleikkari olla? Vai mitä?

1. #SPNFAMILY. Ihana Jensen paita, jota odotin kuin kuuta nousevaa. Nyt se sitten roikkuu minun vaaterekissäni. Kuinka ihanaa, vai mitä?! 2. H&Mltä kivat lökärit. Töissä käytän lähes aina lökäreitä, joten niitä ei voi koskaan olla mulla liikaa. Näihin oon kyllä kovasti tykästynyt ja lapset tykkää läprätä noita vetoketjuja, joita noista housuista kyllä löytyy. 3. H&Mltä tommonen yli-iso ohuen ohut neule, joissa hioissa sitten tuommoiset nahka paikat. Aivan oli kiva ostos, varsinkaan kun ei paljoa maksanut. 4. H&Mltä myöskin. Yli-iso gollege, johon oon kyllä ihan in love. Lökäreitten vastapainona töissä tykkään käyttää sitten näitä isoja paitoja ja legginssejä/sukkahousuja. 

Että tuommosiin sitä on laitettu rahaa palamaan. Seuraavaksi ostos listalla ois ainakin uudet ulkoilukengät. Tälläkertaa aijon sijoittaa niihin vähän enempi rahaa, koska yleensä kun oon ostanut näitä tämmösiä 50-80euron ulkoilukenkiä, niin ne ovat kestäneet korkeintaan sen puoli vuotta. Niin jospa sitä nyt panoistais vähän enempi niiden ostoon. Ja mitähän kaikkea muutakin sitä pitäis tai ainakin "pitäis" ostaa. Haha. Saapa nähdä mitä sitä seuraavaksi keksii.

Potilas

Moi. Oon niin väsynyt. Silmät on ihan killissä nytkin, mutta oli vaan pakko tulla päivittelemään teillekin vähän tilannetta. Oon ollu nyt siis koko viikon kipeenä ja poissa töistä. En muista millon oisin ollu oikeesti näin tautinen. No okei, ehkä sillon kolme vai neljä vuotta sitten, kun sairastin pusutautia. Nyt siis oon kuumeillu välillä aika rajustikin. Eräänäkin yönä hourailin täällä 40 asteen kuumeessa ja silloin en tosiaan tiennyt edes missä oon. Olin ihan ulapalla. Kuumeen osalta tää tauti alko jo helpottaa eilen, mutta yskä paheni aivan tajuttomaksi. Se on repinyt ja raastanut mun kurkkua ja keuhkoja niin, että mun puhe kuulostaa tällä hetkellä ihan hirveältä pihinältä ja narilta, ja niidenkin äänien tuottaminen on tuskaa. 

Eilen illalla tuntu olevan hengenlähtö oikeasti lähellä, kun hirmuisen yskänpuuskan jälkeen tuntui, että henkitorvi meni jotenkin tukkoon ja en vaan saanut vedettyä henkeä hetkeen ollenkaan. Päässä alko jo sumeneen ja päässä kävi ajatus "tässä tää nyt sitten oli", kunnes yhtäkkiä sainkin rääkästyä henkeä. Voin kyllä kertoa, että en oo ikinä säikähtäny noin paljoa. Hieman pelotti mennä tapahtuneen jälkeen nukkumaan, ja olinkin aikeissa lähteä päivystykseen, mutten sitten jaksanut... Jäin siis kotia nukkumaan ja onneksi hengittäminen helpottui kuin rauhoittui nukkumaan. 

Aamulla sitten soittelinkin TK:seen, josta minut ohjattiin heti päivystykseen ja siellä viettelinkin tänään sitten suurimman osan päivästäni, kun musta otettiin kaikki maholliset verikokeet ja testit, joista kaikkien tuloksia en vielä edes tiedä, mutta ilmeisesti siis influenssa mulla tässä on ja ei auta kun lepäillä ja popsia puranaa. Kamalaa.

Mulla on jotenkin nyt ollu suunnattoman pahamieli, kun poikaystävän on joutunut hoitaa kaikki. Kotityöt, koira, kaupassakäynnit, ruuanlaitot... Oon ollu ite ihan sänkypotilas kokoajan, eikä oo vaan ollu voimia auttaa missään. Poikaystävä ansaitsis kyllä vähintäänkin jonku sankarimerkin kyllä. Niin reippaasti se on kaikki hommat hoitanu ja jaksanu muaki vielä hoitaa parhaansa mukaan. On se vaan mahtavaa, että on löytänyt tuommoisen kultakimpaleen tuohon rinnalle. Täytyy kyllä keksiä jotain super kivaa palkkiota sille kunhan tästä tervehdyn. 

Suunnattoman pahamieli on tullut myös siitä, että on joutunut olemaan pois töistä. Ne mun kaksi omahoidettavaa lasta aloittivat tälläviikolla hoidon, mutta mä oon ollut kipeenä. Toivottavasti ne on kuitenki ollu reippaita ja päässy hyvin tutustumaan sitten muihin hoitajiin. Mutta eihän näille sairastumisille vaan mitään voi. Tämä on elämää.

Nyt mulla on kyllä onneksi aikaa parannella itteeni rauhassa. Töihin menen seuraavan kerran vasta ensi viikon keskiviikkona. Harmittaa kyllä, kun kaikki meidän vaellussuunnitelmat poikaystävän kanssa kariutui jälleen kerran, mutta eipä sitä sairaana voi mihkään lähtiä. Saa nähä millon seuraavan kerran tulee edes mahdollisuus lähteä. Hmh. Piru vie.

Sen ajan mitä tässä oon sairastellessa valveilla pystynyt olemaan, niin olen käyttänyt aikalailla kokonaan vain tv:n katseluun. How I Met Your Mother on pyörinyt varmaan kaikista eniten ja sitten Temptation Island Suomen jaksot on tullut kahlattua läpi. Niin ja lisäksi olen viihdyttänyt itseäni näillä #vainpihlajakatujutut kuvilla. Hulvattoman hauskoja lähes kaikki! 

Kuvaa hyvin mun sairastelu fiiliksiä!

Salkkarit logiiggaa parhaimmillaan!

Lähdenkin tästä takaisin tuonne petiin. Antakaa anteeksi kenties sekava teksti ja kirjoitusvirheet. Rivit hyppii silmissä ja tekstin tarkistamisestakaan ei oikein tule nyt mitään. Palaillaan hieman terveempinä aikoina! Koittakaahan te pitää ittenne terveinä, ja nauttikaa munkin puolesta jos terveinä ootte. Heipparallaa.