31. tammikuuta 2016

Kuopion jalostuspäivänäyttely 2016

 photo _DSC8601_zps1ms7f8vh.jpg  photo IMG_1004_zpspmjaywaj.jpg

Viime postauksessa purkasin raivoani Rukaa kohtaan, mutta paikataan se nyt ja kehutaan piski vuorostaan maasta taivaaseen. Tyyppi oli nimittäin niin huippu tänään ensimmäisissä näyttelyissään Kuopion jalostuspäivänäyttelyssä. Ei enempää olisi voinut pennulta toivoa. Se käyttäytyi kehässä, sekä koko piiitkän päivän kehän ulkopuolella vallan mainiosti. Saatiin hurjasti kehuja ja kakara ihastutti monia. Oikea pikku hurmuri. 

Mulla on aina ollut vähän kaks piippunen suhtautuminen näihin näyttelytouhuihin, mutta nyt tällä kertaa jäi kyllä todella hyvä maku suuhun todella kivasta tuomarista ja ylipäätään koko tapahtumasta. Niin ja olihan meillä huippu seurakin matkassa, kiitos! Varmasti tullaan kiertelemään Rukan kanssa kehiä nyt jatkossakin ja toivottavasti kerrytetään näitä mukavia kokemuksia. Meillä oli tänään oikeasti hauska päivä, josta koirakin selvästi tykkäsi ja nyt se tyytyväisenä nukkua tuhertaa varmasti koko loppu illan. 

 photo 12650237_10205668687295998_1009625660_n_zps3sgkteiu.jpg
Sisko ja sen veli. (C) Tinja
Tuloksenahan Rukalla oli PPEK1 KP VSP-pentu. Eli te jotka ette hölkäsen pöläystä ymmärrä noista lyhenteistä, niin suomeksi sanottuna lyhyesti ja ytimekkäästi Ruka oli rotunsa paras uros pentu ja sai kunniapalkinnon. Ylpeähän tuosta saa olla. Mamman hieno mussukka. Arvostelussa sanottiin: "Oikeat mittasuhteet, erinomainen vahvuusaste. Erittäin lupaava pää, hyvä korvien asento ja karvoitus. Hyvä kaula. Erinomainen runko ja eturinta. Hyvät kulmaukset ja vahvat raajat, tiivit käpälät. Erinomainen hännänkiinnitys. Erinomaiset liikkeet, lupaava karvapeite. Miellyttävä käytös." Tuomarina toimi Markku Mähönen, joka oli mielestäni oikein mukava tuomari. Rukakin sai hyvän ensikokemuksen kehässä olosta.

Paikan päällä nähtiin myös Rukan siskoa Marttaa, joka pärjäsi myös kehässä todella hienosti. Pentulaatikosta oli ilmeisesti jäänyt jotain hampaan koloon, kun sisarukset alkoivat heti keskenään kinastella. Rukan näin ekaa kertaa hampaat irvessä toiselle koiralle. Ihanan rakastavaiset sisarukset :D Paluumatkalla kotiin kyydissä oli Rukan kaverina kaksi ihanaa vanhaa tuttua tyttöä, Kuura ja Pihka. Tytöt saivat kumpainenkin isot kasat pusuja ahkeralta pusupojalta. Kiitos mukavasta seurasta Kuuralle, Pihkalle ja heidän omistajalleen.

Koko reissu oli kyllä hyvin onnistunut kaikin puolin. Nyt voi hyvällä mielin mennä saunaan ja sitten nukkumaan. Väsy tuumaa painaa kun herätys oli tänään 4.30 ja pitkä, antoisa päivä takana. Kyllä tästä Rukalle näyttelyura urkenee!

28. tammikuuta 2016

Pitkään sitä kestikin

Niinpä. Pitkään sitä kestikin, nimittäin sitä semmoista hyvää ja helppoa elämää. Tarkoitan siis semmoista sujuvaa arkea ilman sen kummempia ongelmia, stressiä tai pahaa mieltä. Pitkän ajan jokainen päivä tuntui helpolta ja mukavalta, mutta nyt ilmeisesti moisesta ollaan nautittu jo tarpeeksi ja on aika vähän "kärsiä". Itsellä ainakin tuntuu, että elämässä tulee ja menee näitä tälläisia jaksoja joista osa on tosi tasaista, osa tosi iloista ja jopa ruusuilla tanssimista ja osa sitten taas itkupotkuraivari aikaa. Nyt ollaan jo pari päivää siis eletty tuota viimeisintä kun pitkään jo nautittiinkin tuosta keskimmäisestä. 

Tuntuu ettei tämä kirjoittaminen nyt oikein luonnistu, mutta haluan silti vääntää tähän väliin tämmöisen mitä meille kuuluu postauksen. Siispä anteeksi kenties sekava teksti ja kirjoitusvirheet. Olen nimittäin kuumeessa ja tappoflunssassa kotosalla. Ärsyttää ja kiukuttaa ja siksikin ehkä haluan purkaa tänne näitä kuumeen sekaisia höyryjä. 

Minäkö muka tuhma?
Tämän inhottavan tappotaudin lisäksi mua kuormittaa tuo ihanan kamala kakara, Ruka. Nyt ensimmäistä kertaa mua suoraan sanottuna v*tuttaa koko muksu. Sillä on alkanut jonkin sortin uhmaikä, eikä se enää ole mamman kiltti kultapoju. Sillä ei ole enää laisinkaan korvia. Se tekee kaiken just eikä melkeen oman päänsä mukaan eikä kuule eikä nää mua. Ulkona se on täys piru. Hihnalenkit se perseilee alusta loppuun. Huutaa kaikelle elolliselle ja elottomalle ja kiskoo ja repii hihnassa kuin mielipuoli. Tuhoaa sisällä kaiken minkä saa hampaisiinsa ja yhä vain kusee ja paskoo sisälle jos mieli tekee (yksin ollessaan tai öisin). Mihin katosi se mamman täydellinen koiravauva, josta ei ollut mitään pahaa sanottavaa?! Tahdon sen takaisin.

Noh, ei tässä nyt parane hermoja menettää. Näin sairaana ollessa tuo kakaran käytös tuntuu vain niin ylitsepääsemättömältä ja tottakai se vielä pahenee näin kun ei päästä purkamaan kunnolla energiaa, kun mamma on sängynpohjalla. Huonoon aikaan tulin kipeeksi. Ruka on nyt oikeastaan täystuho, mutta osaa se kyllä olla niin ihanakin. Nytkin kun oon hammasta purren kestänyt sen perseilyä ja sormet syyhyten halunnut kirjoittaa myynti-ilmoitusta pahaisesta kakarasta, niin sitten tämä ihanan kamala otus kipuaakin syliin ja katsoo niin hellyyttävällä katseellaan, että saa kaiken anteeksi. Niin ja nyt kun joku kerkesi jo kauhistella, että oisin luopumassa koirasta uhmaiän takia, niin ei tietenkään, mutta myönnänpähän vaan, ettei tämä vaihe mitään herkkua ole!

En muista, että Kodalla olisi koskaan ollut minkään sorttista uhmaikää saatika edes murkkuikää. Se on aina ollut niin tasaisen kiltti kaveri, joka ei ole mammaa uskaltanut uhmata. Ruka onkin sitten päättänyt ettei päästä mua tällä kertaa niin helpolla. Täytyy nyt vain toivoa, että tervehtyisin tästä taudistani mahdollisimman pian, että jaksaisin keskittyä tuohon uhmakkaaseen kakaraan täysillä voimilla. Niin ja sunnuntaina pitäisi suunnata Kuopioon jalostuspäiville, että pääsee tämä hullu ipana viihdyttämään yleisöä näyttelykehään. Tyyppi sinkoilee varmasti näyttävästi jokaiseen ilmansuuntaan, kun on koko viikon kerennyt itseensä jäätävät määrät energiaa. Sitä odotellessa...

PS. Älä yritä leipoa sairaana syntymäpäiväkakkua poikaystävällesi, tai ylipäätään kellekkään mitään kakkua. Saattaapi olla että sulatat muovisen leikkuulaudan kuumalla levyllä, etkä tukkoisuutesi ansiosta edes haista palaneen muovin käryä ja huomaat asian vasta kun puolet leikkuulaudasta on jo sulanut levylle... Terveisin minä, joka eilen leivoin elämäni ensimmäisen kakun yksin "hyvällä" menestyksellä.

22. tammikuuta 2016

Lunta, valoa ja karvakuonoja

 photo _DSC8489_zpslpe73hub.jpg  photo _DSC8450_zpsjgwyq6ez.jpg  photo _DSC8411_zps14gfiygl.jpg   photo _DSC8467_zpsmtn2idj4.jpg  photo _DSC8428_zps48ucwje4.jpg  photo _DSC8499_zpsfipiwbi4.jpg   photo IMG_0999_zps1yrfbruj.jpg  photo _DSC8525_zpsozdwvetf.jpg

Aamuvuoroissa on se hyvä puoli, että jää reilu tunti hyvää valoisaa lenkkeily aikaa koirien kanssa. Ja kokoajanhan tuo valoisa aika tuosta vaan lisääntyy, kun hitaasti, mutta varmasti kevättä kohden edetään. Näillä hurjilla pakkasilla ei ole tohtinut pahemmin kameraa ulkoilutella, mutta eilettäin oli niin ihana keli, että pakko oli nakata kameralaukkukin olalle lenkille lähtiessä. Oli kyllä kiva pitkästä aikaa räpsiä kuvia ja muutama videokin tuli samalla otettua. Näistä videopätkistä kokosin tänne blogiinkin pitkästä aikaa videota teidän nähtäville. Olkaas hyvät ja ihanaa viikonloppua!

17. tammikuuta 2016

Oma the rotu

Aloitan toivepostausten (joita muuten saa toki ehdotella vieläkin) purkamisen aiheesta suomenlapinkoira rotuna. Mitään yleistä tietopakettia en ajatellut väsätä, koska moisia löytyy netistä muutenkin ja luulenpa, että moni on jo ihan perillä siitä minkälainen koira lapinkoira on noin niinkuin yleisesti. Onhan se kuitenkin edelleenkin 6. sijalla suosituimpien koirarotujen listalla. Se mitä sitten ajattelin rodusta kertoa on ne omat kokemukseni ja omat ihanteeni ja mielipiteeni tästä rodusta. Toivon, että tämä postaus kertoo myös paljon sellaiselle lukijalle, jonka haaveissa on sen oman lapinkoiran hankkiminen. 

Tähän alkuun täytyy mainita, että ihmisillähän on tietysti erilaisia ajatuksia tästäkin rodusta, koska ne ajatuksethan pohjautuu aina omiin kokemuksiin tai sitten kuultuun/luettuun tietoon rodusta. Minä kirjoittelen siis myös omat mielipiteeni oman kokemuksen pohjalta ja nämä kokemukset pohjautuvat siihen, että itselläni/perheellämme on nyt ollut 4 suomenlapinkoiraa ja mummullani useampia myös. Omien koirien lisäksi tiedän ja tunnen ison kasan muitakin rodun edustajia ihan lähipiiristäkin. Siispä kokemusta rodusta on kertynyt jonkinverran.


Aloitetaan ajatusten purkaminen siitä, että miksi minä itse pidän rodusta niin kovin paljon. Mikä minua siinä viehättää? Yksi suurimmista rodun rikkauksista on ainakin sen monimuotoisuus. Kahta samanlaista lapinkoiraa ei ole. Mahdollinen väriskaala on suuri. Vastaan tulevan lapinkoiran tunnistaa aina oman rodun edustajaksi, vaikka rotumääritelmäkin on aika väljä. Itse tykkään myös kovasti siitä, että rotu on kotimainen. Ja onhan rotu siis tämmöinen perus helppo, ei vaadi hurjia. Täydellinen koira lapinkoira on ihmiselle joka viihtyy ulkoilmassa säällä kuin säällä ja on luonteeltaan rento ja huumorintajuinen, eikä vaadi koiralta ihmeitä vaan tahtoo reippaan ja luotettavan ystävän kulkemaan rinnalle reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Lappalainenhan pysyy helposti mukana menossa kuin menossa, mutta sen pystyy myös kaapata kaveriksi elokuvaa katselemaan ja löhöilemään viekkuun sunnuntai-illaksi. Ja onhan nuo nyt muutenkin vastustamattoman ihania nallekarhuja eikös vaan?!

Ihanne suomenlapinkoirani ulkonäköä on vaikea määritellä, koska vastaan on tullut useita ihastuttavia yksilöitä, jotka kuitenkin saattavat poiketa toisistaan paljonkin, mutta jos jonkinlaista keski-ihannetta (Onko tuo edes sana? No nyt on :D) pitäisi kuvailla niin siitä voisi ainakin unohtaa rodun ääripäät turkkien suhteen, eli hirmuiset karvamonsterit ja toisaalta sitten taas niin hirmuisen niukkaturkkiset yksilöt. Mutta ennenkaikkea se turkin laatu, ei määrä! Mun ihanne lappalainen kestää kovimmatkin pakkaset turkkinsa puolesta ja turkki on helppohoitoinen, eikä takkuunnu helposti. Lisäksi matalaraajaiset ei ole kivoja ja mieluiten tulisi olla pystyt korvat, kaunis ilmeinen nallemainen pää ja lempeä katse. Rungoltaan ei liian vankka, mutta ei liian kevytkään. Tärkeintä, että koira liikkuu kauniisti ja vaivattomasti. Jos vielä jotain esimerkki yksilöitä tähän heittäisi kuvaamaan ihannettani ulkomuodoltaan niin onko väärin mainita meidän Koda?! Heh, oma koira aina kaunein, mutta on sitä kyllä moni muukin kehunnu, ettei sen puoleen. Omaan silmään se on kyllä tosi kiva, mutta muutama muukin ihastuttava yksilö täytyy myös tietysti mainita. Uroksista ekana mieleen tulee: Lappjuscan Bjarne (Rukan iskä), Fihtolas Gambler ja nartuista: Heikunkeikun Mocca Suukko (Rukan äippä), Lecibsin Suhina, Fihtolas Qumina


Luonteeltaan ja käytökseltään ihanne lapinkoirani on rauhallinen ja helppo kotioloissa, mutta tarvittaessa löytyy virtaa tehdä ja toimia yhdessä omistajan kanssa. Se on hyvin sopeutuvainen erilaisiin tilanteisiin eikä turhia arkaile ja on semmoinen reipas kaikkien kaveri. Semmoinen perushelppo koulutettava, joka tykkää puuhastella omistajan kanssa, mutta on myös sopivasti itsenäinen. Minun kokemukseni mukaan lapinkoirat ovat juuri tälläisiä moneen menoon sopivia turrikoita, jotka ovat tyytyväisiä niin harrastuskentällä, tunturivaelluksella taikka sitten sohvalla köllöttämässä omistajan kainalossa. Lapinkoirista myös sanotaan että ne ovat niin älykkäitä, että osaavat tekeytyä tyhmiksi. Mielestäni tuo pitää paikkansa niin hyvin, ainakin meillä. 

Lapinkoirien terveydestä mainittakoon sen verran, että perusterveeksi roduksihan tätä sanotaan. Itselläni on nykyään kyllä silmille alkanut hyppimään paljon sairauksia lapinkoirien joukosta. En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että on alkanut enemmän vain seuraamaan rodun terveystilanteita. Tieto lisää tuskaa. Tiedän koiria joilta löytyy esimerkiksi epilepsiaa, allergioita, immuunijärjestelmän ongelmia ja luusto- ja nivelvikaa. Eli mikään huipputerve rotu ei tämäkään ole, mutta mitä ilmeisimmin kuitenkin terveimmästä päästä rotuja. Omat koirani ovat olleet ihan perusterveitä. Kodalta löytyy ensimmäisen asteen luksaatiota polvista, mutta se ei onneksi arkeemme vaikuta.

Ja täytyyhän rodun haukkuherkkyydestäkin jotain mainita. Suurin osa tuntemistani lappalaisista on herkkähaukkuisia, mutta tiedän myös niitä jotka eivät puhua pukahda missään tilanteessa. Kaikki omat neljä lappalaistani ovat kyllä olleet kovia käyttämään ääntänsä, mutta eivät turhaan. Vahtivat siis omaa reviiriä haukulla ja ilmoittavat kaikki hiipparit ja muut. Haukkuminen ei ole meille ollut ongelma, eli pystyttiin hyvillä mielin asua kerrostalossakin Kodan kanssa, koska ei se siellä haukkunut ääniä tai mitään, mutta täällä rivarissa taas vahtii pihaa ohikulkijoilta. Hiljenee kyllä jos käskee ja vie huomion muualle, mutta jos koiran haukkumista ei yhtään siedä, niin ei lapinkoira kyllä varmaan ole ykkösvaihtoehto siinä tapauksessa.

Kaikinpuolin olen ollut tyytyväinen tähän rotuun. En ainakaan heti keksi toista rotua, joka voisi minua näin hyvin miellyttää. Tietystihän se voisi olla joskus hauska kokeilla jotakin toista rotua, mutta kun sitä ei noin vain kokeilla. Joten eiköhän sitä pötkitä etiäpäin tällä hyväksi havaitulla rodulla!

Ps. Rukakin se on jo puolivuotias lapinkoiran mötkäle ;)

11. tammikuuta 2016

Alkuhuumaa

 photo 12540089_10205550479580879_39547097_n_zpsc80k6w8v.jpg
Oliko jollain kenties ikävä kun mamma kävi töissä?
Kolme työpäivää takana uudessa työpaikassani ja päälimmäiset fiilikset ovat oikein mainiot. Tämä päivätyö edellisen kolmivuorotyön jälkeen tuntuu ihan luksukselta. Siis miten ihanaa kun tietää aina varmaksi että jokainen ilta on vapaa ja samoin viikonloput. Niin paljon helpompaa suunnitella kaikkea ja rytmittää elämää. Ihan huippua suorastaan.

Tuon miehekkeen kanssakin on tietysti nyt enempi yhteistä aikaa, kun ei voi sattua enää niitä päiviä, että minä olen kotona päiväsaikaan ja kun Marko tulee koulusta niin minä lähden yövuoroon tai kun Markolla olisi viikonloppuna aikaa niin minä olen töissä. Nyt meillä molemmilla on vapaa-ajat samaan aikaan. Saa nähä alkaako tämä jossain vaiheessa tympiä jompaa kumpaa, sillä olihan se tietysti kivaa vaihtelua, kun välillä sai puuhastella kotosalla ihan yksikseenkin ja omassa rauhassa. 

Vielä on tietysti paha mennä sanomaan kumpi on mulle oikeasti sopivampi työmuoto, koska tämä päivätyöhän on vielä tässä ihanassa alkuhuumassa kun kaikki on uutta ja kivaa. Täytyy katsastella asiaa sitten kun pari kuukautta on kulunut ja alkuhuuma kadonnut.

Mutta tottakai tästä alkuhuumasta täytyy nyt nauttia kun sitä on. Jossain vaiheessahan se väkisinkin loppuu. Tällä hetkellä kaikki työhön liittyvä tuntuu kuitenkin erityisen mukavalta. Uudet työkaverit ovat ihan huippuja, lapset ovat ihan huippuja (kaikki meidän ryhmäläiset tosin eivät ole vielä aloittaneet hoitoa) ja tosiaan kun tämä meidän päiväkotiryhmä alle 3-vuotiaille on ihan uuden karhea ryhmä, eli siis me kaikki kolme työntekijää olemme uusia ja lapset ovat uusia niin on ihan hauskaa aloittaa koko touhu ns. "puhtaalta pöydältä". Alkuhuumaa todenteolla.
 photo 12539927_10205550492901212_2090066656_n_zpsrivmk7vp.jpg  photo 12540134_10205550495621280_2039254158_n_zps87vaafcc.jpg
Koirat joutuivat tänään ekaa kertaa kuukauteen olemaan päineen työpäivän ajan ja ilmeisesti oli sujunut ihan hyvin. Mitään ei oltu tuhottu ja Rukakin oli hienosti saanut parit pissansa tehtyä sanomalehdelle, eikä naapureilta ole kuulunut valitusta, että koirat olisivat mitään huutokonserttia pitäneet. Hieno juttu siis. Palkinnoksi pojat saivat jatkaa siansorkkien rouskuttelua, joka jo sunnuntai-iltana aloitettiin. 

Mutta tosiaan näillä fiiliksillä on oikein mukavaa pyörittää tätä arkea. Tähän väliin oli vain "pakko" tulla purkamaan tälläinen tilanne katsaus kuulumisista tänne blogiinkin ja seuraavaksi olisikin tarkoitus syöksyä noihin teidän toivepostauksiinne, joita on ihan kivasti tullut ja niitä saa toki laitella lisääkin jos mieleen juolahtaa. Ihanaa ja antoisaa viikkoa teille kaikille!

6. tammikuuta 2016

Kolme vuotta

Aika kuluu nopsaa. Nyt on hurahtanut jo kolme vuotta siitä, kun tämän blogin loin omaksi ja myös teidän lukijoidenkin iloksi. Kertaakaan ei ole tarvinut katua tai ajatella blogin lopettamista. Tästä on muodostunut itselle todella tärkeä harrastus, joka on arjessa vahvasti mukana. On ilo nähdä, että myös teitä ahkeria lukijoita vierailee blogissa useita kymmeniä, usein jopa satoja päivittäin. 

Minulla on ollut tapana nostaa yksi tai tarpeen vaatiessa useampikin blogini lukija aina näin blogin synttäreiden kunniaksi eräänlaiseen kunniamainintaan. Tänä vuonna kyseisen arvostuksen ansaitsee lukija nimeltä Sofia / Kaksinaamainen. Hän on hyvin ahkerasti seuraillut blogiani nyt viime aikoina ja saanut ihanilla kommenteillaan monet hymyt kasvoilleni niitä lukiessani. Suuret kiitokset siis hänelle ja tottakai myös teille muillekin, jotka viihdytte blogini parissa. On myös aina suuri ilo kuulla, kun joku lukija on saanut itselleen jotain irti postauksistani. Siitä tulee ihan huippu fiilis itelle, kun lukee kommenteista, miten joku kuvani tai tekstini täällä blogissa on saanut jonkun hymyilemään tai jopa nauramaan.

Olisi muuten enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, jos nykyisten lukijoiden joukosta löytyy niitä, jotka ovat seuranneet meidän elämäämme täällä blogissa kaikki nämä kolme kulunutta vuotta. Hauskaa, jos joku on pysynyt matkassamme niinkin pitkään. Sekin olisi jo kunniamaininnan arvoinen suoritus.

Näin tulevaa blogivuotta ajatellen toivoisin kovasti, että heittelisitte mulle postaustoiveita, joita sitten toteuttelisin pitkin vuotta. Kertokaa minkälaisia ja tyylisiä postauksia haluaisitte minulta nähdä. Kaikki ideat ovat tervetulleita ja pyrin sitten toteuttamaan jos en nyt kaikkia, niin ainakin suurimman osan. Nyt siis ideoita ja toiveita tulemaan kommentteihin!

Ja vielä yksi iso KIITOS kaikille mukana olleille lukijoille kuluneesta vuodesta blogini parissa. Toivottavasti pysytte kelkassa vielä jatkossakin.

2. tammikuuta 2016

Vuoden eka

Me palattiinkin jo uudenvuodenaattona Kokkolasta tänne Kajaaniin koirien kanssa ja vuoden vaihdosta juhlittiin tankkaamalla itseemme jäätävät määrät herkkuja, katellen telkkua, pelaillen piirrä ja arvaa -lautapeliä ja tottakai saunoen. Oikein leppoisaa ja rauhallista iltaa viettelimme siis tämän meidän pienen ja karvaisen "perheemme" kesken.

Raketteja täälläpäin paukuteltiin kiitettävän paljon heti kello 18.00 lähtien yötä myöten. Koda ei paukkeesta tykkää ja se kulki koko illan liimautuneena minuun. En päässyt vessaan, enkä saunaan ilman sitä. Reppana tunki itsensä väkisin kuumaan saunaan lauteitten alle, mutta tajusi nopeasti, että se ei ollut ihan fiksua, vaan meni sitten suihkun puolelle minua odottelemaan. Ei se kuitenkaan ihan tajuttomasti pauketta pelkää, ei läähätä tai muuta, mutta haluaa olla minun lähelläni toisin kuin meidän pikkumies, joka olisi vain tahtonut istuskella pihalla ja katsella räiskyvää taivasta. Pieni höpsö ei osannut yhtään pelätä, mutta muistaakseni ei se Kodakaan pentuna piitannut mitään raketeista, vasta näin myöhemmällä iällä on alkanut paukunta pelottaa.

 photo _DSC8047_zpsxeuhxktc.jpgTänään käytiinkin vähän lauantairetkeilemässä. Vuoden 2016 ensimmäinen retki tehtiin ihan tähän lähistölle. Honkakallion laavulla pyörähdettiin ja luontopolkua ja metiköitä rymyttiin näin päiväretkenä, vaikka kipakka -15 asteen pakkanen purikin ikävästi poskia ja nenänpäätä. Koirat sen sijaan nauttivat täydellisestä kelistä täysin rinnoin, vaikka ei me kaksi jalkaisetkaan pahasti valitettu. Keli oli mitä ihanin kun aurinkokin tuli tervehtimään.

Pakkanen tosin vähensi kuvien ottamista, koska sormet jäätyivät jo räpeltäessä kameralaukun vetoketjuja auki. Silti mun oli pariin otteeseen pakko kaivaa kamera esiin, koska aina pitää parit kuvat saada joka reissulta muistoksi. Tuollakin oli useampi kiva kuvauspaikka, mutta tyydyin vain pistämään ne muistiin ja täytyy palata kameran kanssa joskus pienemmillä pakkasilla räpsimään enempi kuvia.

Kaikin puolin tämä vuoden ensimmäinen metsäretki oli oikein aurinkoisen ihana. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia reissuja!

 photo _DSC8070_zpsyqp7f9cw.jpg  photo _DSC8090_zpskslyy1aa.jpg  photo _DSC8190_zpstbxnmrug.jpg  photo _DSC8105_zps43kqbn1g.jpg