27. helmikuuta 2016

Roturyhmien ykköset

Näitä roturyhmien suosikit -postauksia tupsahteli tuossa jokin aika sitten ihan urakalla moniin koirablogeihin ja ajattelin itse näin vähän jälkijunassa kantaa oman korteni kekoon. Vaikka olenkin vannoutunut suomenlapinkoirien omistaja, niin onhan se välillä hauska leikitellä ajatuksella jostain muustakin rodusta, joten lähdetäänpäs kaivelemaan niitä lemppareita kustakin FCI-ryhmästä. Pyrin valikoimaan jokaisesta ryhmästä vain yhden ehdottoman suosikin niin ei tule lueteltua liian montaa.

Meidän pojatkin ovat päässeet leikkiä lyömään parinkin eri valkkarin kanssa. Tässä heistä yksi.
FCI 1, Lammas ja karjakoirat
Tätä pitikin pohtia pitkä tovi, mutta lopulta päädyin valkoiseenpaimenkoiraan. Ne on jotenkin niin symppiksen näköisiä ja oloisia. Kerrassaan hienoja koiria. Tietysti omaa silmää miellyttää näilläkin tuo pitempi karva. Ei olisi hassumpi ajatus omistaa tämmöinen kaveri joskus. 

FCI 2, Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat
Berninpaimenkoira on jostain syystä aina miellyttänyt mua. Ulkonäöltään todella hienoja, varmoja koiria ja yksilöt joita olen tavannut, niin todella lepposia ja niin rakastettavia otuksia. Harmi että terveys ei ole näillä todellakaan parhaimmasta päästä.

FCI 3, Terrierit
Siis ei tule mieleen yhtäkään miellyttävää terrieriä jota olisin tavannut. En tykkää minkään terrierin ulkonäöstä tai luonteesta. Siispä jätän tästä ryhmästä kokonaan valitsematta.

FCI 4, Mäyräkoirat
Pysytään samalla linjalla ja skipataan tämäkin roturyhmä suosiolla.

FCI 5, Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Ehdottomasti suosikki roturyhmä tottakai. Löytyy useampikin kiva rotu, mutta tässä en nyt suomenlapinkoiraa valitse, koska se olisi tylsää. Joten nostetaanpas se toinen suosikki tästä ryhmästä, eli samojedi. Todella ihastuttavia otuksia, vaikka eivät nyt ihan vedä vertoja suomenlapinkoirille ;)

FCI 6, Ajavat ja jäljestävät koirat
Hmm. Ei kyllä innosta tästäkään ryhmästä paljolti mikään rotu, mutta jos nyt kuitenkin joku valitaan, niin sitten dalmatiankoira. Tosi vähän kyseisen rodun edustajia tiedän, mutta varmasti ihanan eloisa kaveri ja moneen menoon sopiva. Voisin kehitellä tästä vähän enempi turkkia omaavan rodun niin jospa sitten miellyttäis muakin enempi? :D

Parasta A-ryhmää ja setteri ;)
FCI 7, Kanakoirat
No ei ne nämäkään rodut ole yhtään mun juttu. Nostetaan nyt esille kuitenkin vaikka englanninsetteri ilman sen kummempia perusteluita kuin että kaverilla on kyseisen rodun edustaja (yllä olevassa kuvassa näkyykin) ja Koda rakastaa sitä suurella sydämellä, vaikka tyyppi viuhtookin menemään turhan lujaa.

FCI 8, Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat
Tollerihan se näistä roduista tulisi valittua. Eli Novascotiannoutaja. Varsinkin nyt kun jokin aika sitten olin nuuskuttelemassa kuutta ylisuloista tollerivauvvaa ystäväni luona. Tuitui :3 Ovat kivoja ulkonäöltään ja luonteeltaan, mutta eivät nämä noutajat kuitenkaan sen enempää mua sykähdytä.

Vanhat tutut tolleritytöt.
FCI 9, Seura- ja kääpiökoirat
Nääh. Eipä nämät ole edes koiran kokosia. Villakoirat vois ehkä jollain tasolla olla ihan ok, mutta sitten taas ei kuitenkaan. Tykkään koirista, joiden turkkia ei tarvi kauheesti väkertää, joten unohetaanpa nämä villakoirat kokonaan muiden ryhmän rotujen mukana.

FCI 10, Vinttikoirat
Salukit ovat kyllä omaan silmään todella hienoja. Niin tyylikkäitä ja arvokkaan oloisia. Harmi, etten tiedä kyseisen rodun edustajia, mutta olisi kyllä ihana päästä tutustumaan näihin kauniisiin tyyppeihin!

Eli tästä voisi päätellä, että mun mieleen ovat koirat, jotka ovat koiran kokoisia ja omaavat turkkia johon on ihana upottaa kädet kun yhdessä sohvalla köllötellään. Mutta mikään sohvaperuna ei saa olla, vaan pitää myös eloisuutta löytyä moneen menoon, joskaan ei kuitenkaan saa olla liian energinen kaveri ja vaatia liikoja. Siksipä mulla näitä lapinkoira löytyykin.

24. helmikuuta 2016

Täällä ollaan

 photo _DSC8873_zpszyks3xo6.jpg  photo _DSC8940_zpschxmca6j.jpg  photo _DSC8976_zpseb2uduej.jpg

Kovasti oon halunnut aikaa antaa blogille, mutta jostain syystä tietokoneelle ei ole vain joutanut istahtaa. Nyt kuitenkin päätin ihan tälleen nopsaa tulla täällä pyörähtään ja kertomaan, että täällä tosiaan vielä ollaan ja jopa ihan hengissäkin kaikki. Nyt kun itekkin viimein ja vihdoin selviytynyt tuosta influenssasta, joka pitkään rassasikin. 

Meille kuuluu hyvää. Mun elämä sisältää töitä ja koiria, kuten aina. Rukan kanssa käydään ahkeraan rally-tokon alkeiskurssilla ja naksutinkoulutuksessa temppuilemassa. Kodan kanssa pallohallitreeneissä touhuilemassa aina kun joudetaan. Edelleen parasta huvia on metikössä rämpiminen, kuten kuvista huomaa, mutta kivaa, kun on tuo harrastus kärpänenkin puraissut ja intoa on käydä ohjatuissa treeneissäkin. Saa nähä kauanko into pysyy. Seuraavat näyttelytkin on Rukan kanssa jo tiedossa, kun 12.3 ois tarkotus käydä pyörähtämässä ryhmänäyttelyssä. Sitä odotellessa siis!

Töiden ja koirien lisäksi kävin viime viikonloppuna nollaamassa päätä kotikotona. Antti Tuiskun keikasta kävin nauttimassa ja rakkaiden ystävien seurasta tottakai myös. Tuli kyllä ihan tarpeeseen. Täällä Kajaanissa mun elämään tosiaan ei kuulu muuta kuin työt ja koirat, joten pitemmän päälle alkaa moinenkin väsyttää, jos ei saa pieniä irtiottoja arjesta aina silloin tällöin. Nyt varsinkin itellä tuntuu aamuisin töihin lähtö todella ankeelta ja raskaalta, mutta mullapa näitä vaiheita aina silloin tällöin on, joten eiköhän tästä kohta taas piristytä varsinkin kun kevättä kohden edetään. Aina ei voi täysillä jaksaa pieni ihminen.

Jäätävällä innolla odotan tulevaa pääsiäislomaani. Otin viikon 12 vapaaksi, että pääsee kunnolla lomailemaan ja tarkotus oisi lähteä meidän poppoolla mökkeilemään johonkin pöpelikköön. Paras tapa rentoutua, meille ainakin. Vielä ei olla mökkiä varattu, eikä edes päätetty mihinkä suuntaan sitä lähtis, mutta vaihtoehtoja on, joten ei muuta kuin entten tentten teelika mentten. Ihan hirveen kauaksi ei olla lähdössä, mutta onneksi täältä Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaaltakin löytyy hienoja paikkoja ihan yllinkyllin.

Nyt vain niitä aurinkoisia päiviä toivomaan ja kaikkea hyvää teidän lukijoidenkin arkeen!

 photo _DSC9052_zpsoydbkgzl.jpg  photo _DSC9039_zpsfxy1r7at.jpg  photo _DSC8933_zpscuqdlrxr.jpg

14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivää

 photo _DSC8849_zpsvu2igpor.jpg  photo _DSC8778_zpshghqz7n5.jpg  photo _DSC8809_zpsobiepx4x.jpg

Nuo nallet ovat keskenään hyvät ystävykset ja se on ihanaa. Ne ovat myös minulle korvaamattoman tärkeät ystävät. Yhdet parhaista ystävistäni. Usein vietän paljon mielummin heidän kanssaan aikaa, kuin joidenkin ihmisten. Koirista saa uskollisia ystäviä, jotka antavat usein paljon enemmän kuin monet ihmisystävät. Onneksi minulta toki löytyy hyviä kaksijalkaisiakin ystäviä, mutta koiratkin kuuluvat vahvasti parhaimmistoon. Onnea on ihanat ystävät. Oikein leppoisan mukavaa ystävänpäivää kaikille lukijoille!

13. helmikuuta 2016

Pojat pentuina

Jälleen yksi toivepostauksista. Eli toivottiin siis postausta siitä, miten meidän koirien pentuajat ovat eronneet toisistaan ja miltä osin ovat olleet samanlaisia. Sekä myös pohdintaa siitä, että opinko jotain Kodan pentuajalta ja teinkö sitten jotain toisin Rukan kanssa. Tokihan olin tiiviisti mukana myös Theddyn pentuaikana, joten otetaan myös Theddyn vauva-ajat tähän vertailuun mukaan. Niin ja Rukahan se on pentu vieläkin, mutta kuitenkin ihan ihan pian jo 7kk jössikkä (hui kauhistus), joten vertaillaanpas kakaroiden pentuvaiheita tähän ikään saakka.

 photo pennut_zpsspfazlp8.jpg
Koda 4/2010 Theddy 7/2012 Ruka 8/2015

MINKÄLAISEEN TILANTEESEEN JA MIKSI PENTU OTETTIIN?
Kodahan oli tosiaan ensimmäinen oma koiranpentuni, jonka sain "rippilahjaksi", eli olin itse 15vuotias. Siihen nähden voisi olla jopa ihan ymmällään miten hyvän koirakansalaisen olen tuosta saanut loihdittua. Tai en tiedä vaatiko se kummoista loihdintaa. Koda on aina ollut aika helppo ja jo pienestä toiminut kuin ajatus. Elämäni koira.

Theddy taas otettiin meille äitini koiraksi, koska minä rupesin suunnittelemaan pois muuttoa kotoa ja muulle perheelle piti saada koira. Theddy tuli meille hyvin nopsaa ja onneksi minä en sitten muuttanutkaan heti mihinkään vain olin mukana Theddyn pentuajalla ja myös siitä eteenpäinkin vielä pitkään.

Ruka rakkauspakkaus tuli toimittamaan meille "kakkoskoiran" virkaa ja on tähän asti suoriutunut yli odotusten. Pentukuumehan mulla oli ollut tuolloin jo piitkän aikaa ja Koda kaipasi kaveria Kajaaniin, mutta sitä oikeaa pentuetta ei tullut vastaan, vasta sitten kun huomasin, että Rukan emälle suuniteltiin pentuja niin iski se todellinen "MEILLE TULEE PENTU PISTE" -fiilis ja niinhän tuo tulla tupsahti tänne.

YLEISOLEMUS
Koda oli hyvin rauhallinen pentu ja ehkä jopa vähän arka. Ensimmäiset päivät meillä se vietti tiiviisti sohvan alla järkyttyneenä, mutta kun sen sieltä sai rohkaistua pois niin pienin askelin tyyppi alkoi reipastua ja hurmasi meidät kaikki täysin.

Theddy oli aivan toista maata Kodan kanssa. Rauhallisuudesta ei ollut tietoakaan. Tuntui ettei se rauhottunut edes unissaan. Sillä piti olla kokoajan tekemistä ja touhua ja kokoajan se oli jota kuta kiusaamassa ja härkkimässä ja kepposia tekemässä. Vilkas kaveri siis.

Ruka vaikutti aluksi todella lössykältä. Semmoiselta hyvin rauhaisalta ja leppoisalta kaverilta, jonka kanssa kaikki on helppoa, mutta aika nopeaa se näyttikin todellisen luonteensa. Älyttömän energinen, rohkea, reipas ja utelias. Joka koloon itteensä tukkimassa ja hyvä kun nukkua malttaisi kun kaikkea kivaakin voisi tehdä. 

SISÄSIISTEYS
Koda oppi tosi nopeasti sisäsiistiksi. Tarkkaa ikää en nyt muista, eikä muu perheenikään, mutta kaikilla meillä on muistikuva, että se sujui helposti ja vaivattomasti, vaikka Koda saikin ensimmäisinä päivinä lempinimekseen lirupippeli. Kodahan tuli meille kesälomalla, joten sitä oli hyvin aikaa viedä ulos ja se varmasti auttoi paljon tähän.

Theddylläkään ei kauaa nokka tuhissut tässä asiassa. Menikö kuukauttakaan niin homma oli hanskassa. Theddy vain teki sitä, että se alkoi sitten pyytää ulos vähän väliä vaikka mikään hätä ei pojalla edes ollut.

Ruka ja sisäsiisteys ei näytä vain kuuluvan samaan lauseeseen. Tyyppi on 7kk ja tekee vähintään yhet pissat sisälle työpäivän aikana. Missä mahtaa kaverin pidätyskyky olla.. sais pikkuhiljaa jo kehittyä koska tämä kusien siivoaminen saa jo hermot riekaleiksi. Rukalla meni muutenkin tooosi pitkään ennenku yhtään tajus pyytää ulos. Aloin olla sen suhteen jo ihan epätoivoinen, mutta onneksi se nyt osaa sentään pyytää ulos. Harmi vaan, että sillä on hätä vähän väliä...
 photo kakarat_zpsz21e7e8y.jpg
HOITOTOIMENPITEET
Kodan pentuaikaan olisi pitänyt ehdottomasti lisätä hurjan paljon enemmän hoitotoimenpiteitä. Kaveri ei nimittäin tänäkään päivänä anna leikata kynsiä ja siitä syttyy aina hirmuinen sota. Harjausta se onneksi sietää, mutta huonosti antaa itseään tutkia näin muuten. Se saa moisesta kauheen paniikin ja pakenee johonkin piiloon, jos edes vähän yritän tassuja tutkia ja kattoa. 

Theddyllä oikeastaan aikalailla sama juttu kuin Kodalla. Ei siis tajuttu vielä tämän kaverin kanssa ottaa opiksi tuosta virheestä.

Rukan kanssa onneksi on asiat toisin. Hirveän paljon ollaan tehty harjotuksia, että kaveri on tottunut ottamaan lunkisti kaikki hoitotoimenpiteet. Kakara pötköttää vaan sylissä selällään ketarat ojossa ja antaa tehdä kaiken mitä pitää. Onneksi siis viimein otin opikseni, nimittäin Rukan kanssa tämä on nyt niin helpottavaa kun ei tarvitse kynsisaksien kanssa tapella.

TERVEYS
Koda taisi muistaakseni olla aikalailla terve koko pentuajan. Theddy samoin. Ruka sitten onkin sairastellut niidenkin edestä. Heti 8viikkoisena kaveri alkoi yhtäkkiä ripuloida ja oksennella valtavasti. Hädissään mentiin eläinlääkäriin, jossa saatiin nestettä niskaan roppakaupalla ja oksennuksenestolääke. Vointi parani onneksi heti. Pikkupentu aikana Ruka sairasti myös jonkinsortin flunssan, joka onneksi kesti vain yhden päivän. Pentu oli kuumeessa ja nenästä vuoti valkoista sankkaa räkää. Höyryhengiteltiin ja pentu nukkui koko päivän. Seuraavana päivänä oli kuin mitään tautia ei oiskaan ollu.

ULKOILU
Meillä kaikki pennut ovat tottuneet hihnaan ja pantaan nopeasti. Theddy ja Ruka ei moisia edes huomanneet, Koda nyt ehkä taisi alkuun laittaa hanttiin, koska sitä pelotti moiset vehkeet. Ulkonahan nää on viihtynyt tietysti kaikki hyvin. Ruka ja Theddy paremmin kuin hyvin. Heidän mielestään ulkona ois paljon kivempi kuin sisällä. Rukan kanssa jopa oli jossain vaiheessa ongelmaa saada sitä sisälle, ja itseasiassa on vieläkin aina välillä.

LEIKKIMINEN
Tässä on asia, jonka Kodan pentuaikana olisi pitänyt tehdä toisin. En osannut silloin leikkiä pennun kanssa ja varmasti siksi Koda ei nyt vanhemmalla iällä innostu leikkimisestä pätkän vertaa. Se ei osaa leikkiä leluilla ihmisten kanssa, eikä koskaan ole ruvennut esim. vetoleikkeihin.

Theddyn kanssa leikittiinkin sitten jo ilmeisesti enemmän ja paremmin (tosin ei tietoisesti), mutta Theddy osaa nykypäivänä tosi hyvin leikkiä ja tykkää vetää ja palkkautuukin leikistä ja leluista toisin kuin Koda.

Rukan kanssa ollaankin opeteltu leikkimään jo ihan tietoisesti ja siihen on panostettu. Siispä tässä on ollut selvää kehitystä itsellä pentujen kanssa.
 photo muksut_zpshuv5fpl3.jpg RIKOTUT TAVARAT
Koda ei tainnut oikeastaan koskaan rikkoa mitään. Eiku mitä mä valehtelen. Sehän söi seiniä, lattiaa ja kaikkea puuta, mutta ei koskaan rikkonut mitään ns. käyttötavaroita. Theddy kun taas ei puuhun kajonnut, eli talomme rakenteet säilyivät siltä, mutta tämä kaveri kyllä hajotti vähän kaikkea muuta, mutta onneksi vain vähän.

Ruka on kuitenkin ollut kuningas tässä lajissa. Se on "vähän" maistellut mm. huulipunaa, rasvoja, erilaisia koriste-esineitä, talous- ja wc-paperirullia (täysiä sellaisia), seiniä, listoja, ovenpieliä, saunan lauteita ja kaikkea pientä kivaa.

TOTTELEVAISUUS/TOTTELEMATTOMUUS
No jos kuninkaita etsitään, niin Koda oli kyllä ehdoton kungingas tässä lajissa. Niin fiksu pentu kuin olla saattaa. Todella helppo ja miellyttävä kouluttaa. Se hokas kaiken tosi nopsaa ja Kodan kanssa aloitettiin pentukoulukin, jossa ei tarvinnu montaa kertaa käydä kun meidät jo siirrettiin perus tokoryhmään. 

Theddy ei ehkä ihan niin lyömätön ollut tuon fiksuuden puolesta, mutta intoa sillä ainakin riitti. Usein treenit meni ihan höpöksi häsläämiseksi, mutta naurulta sen kanssa ei ainakaan voinut välttyä. Hassu pentu, mutta tuli senkin kanssa jotain kuitenkin opittua. Mitään pentukoulua ei tämän kanssa käyty.

Rukasta toivois, että voisi sanoa ja kehua sitä fiksuksi, mutta kun ei. Se on oikeastaan aika tyhmä. Siis kun sitä kattoo silmiinkin niin siitä oikeen paistaa kuinka urpo se on. Se on tosi hidas ja huono hoksaamaan uusia juttuja. Se vain seisoo ja tuijottaa sua silmiin, eikä sen päässä näytä liikkuvan mitään. Hyvät hermot sen kanssa saa olla, mutta olen mäkin sen kanssa jo useammankin kerran turhautunut kun se ei mitään tajua. Noh, ehkä mun koulutustyylit ei vaan uppoo sille, mutta onneksi meillä alkaa nyt parikin uutta kurssia, joilta saadaan varmasti paljon vinkkejä. 

SOSIAALISTAMINEN
Kodan kohdalla onneksi sosiaalistaminen onnistui hyvin. Se oli ujo pentu, joten sille ahkera sosiaalistaminen tuli tarpeeseen. Sitä raahasin mukana joka paikassa alusta asti ja se tuotti tulosta. Onhan tuo vieläkin joissain tilanteissa vähän ujo, mutta en tiedä mikä tilanne olisi, jos en olisi osannut tuolloin sosiaalistaa sitä kunnolla.

Theddyn kanssa tässä mentiin sitten ihan mehtään. Osaltaan mua harmittaa kovasti, mutta kun se ei ollut oma koira niin sitä ei tullut sitten sosiaalistettua paljon yhtään, enkä osannut patistaa äitiäkään hoitamaan hommaa. Ei se tainnut missään ihmeellisissä paikoissa pentuna käydä. Muutamia koirakavereita näki ja ihmisiä, jotka meillä kävi harvoin kylässä. Siksipä se onkin nyt tajuton raivo aina uusia koiria kohtaan ja samoin myös ihmisiä. Kodahan olisi semmonen kaikkien kaveri, joka lähtisi kenen tahansa matkaan, mutta Theddy vierastaa muita kuin perheenjäseniä yllättävän paljonkin. Jos meille kotiin tulee vieraita joita se ei ole koskaan nähnyt niin se aluksi ihan jopa väistää, mutta jossain vaiheessa saattaa tulla nuuhkimaan ja sitten lähtee pois. Koda taas makaa ketarat ojossa kenen tahansa kainalossa heti ensi tapaamisella. 

Theddyn jälkeen sitä tiedosti itsekin entistä paremmin kuinka suuri vaikutus tällä varhaisella sosiaalistamisella on, joten Rukan kanssa ollaan taas panostettu tähän asiaan heti kun se kotiin astui. Se on nähnyt koiria laidasta laitaan ja samoin ihmisiä, paikkoja ja tilanteita. Se nyt on perusluonteeltaankin tuommoinen yli sosiaalinen ja ystävällinen höntti, joten sen sosiaalistaminen on sujunut kuin vettä valaen. 

MÖRKÖ/UHMAIKÄ
Tiedän, että monet eivät usko koiralla olevan tämmöistä ikäkautta, mutta omasta mielestä ja kokemuksesta kyllä jonkinlainen uhma/murrosikä kuuluu pentujen normaaliin kasvuun aikuiseksi koiraksi. Joillakin se näkyy selvemmin, joillakin ei ollenkaan. Aivan kuten meillä ihmisilläkin.

Kodalla en huomannut missään vaiheessa tämmöistä ikää. Se on ollut niin tasainen ja rauhallinen kokoajan, mutta Theddy alkoi 7kk iässä kasvattaa egoaan ja menettää korviaan, joka on varmasti monelle urokselle ominaista. Vanhempani kuitenkin päättivät sitten myöhemmin leikata Theddyn kun meno alkoi olla jo hermoja raastavaa.

Ruka alkoi tossa jokin aika sitten näyttää merkkejä jonkin asteisesta uhmaiästä kun sen käytös muuttui hyvin raivostuttavaksi monilta osin (kirjoittelinkin niistä silloin). Hampaitten kiristelyä sen kanssa kesti ehkä viikon, mutta nyt kaveri on jollain lailla aisoissa. Yrittää kyllä aina välistä saada mua hermoromahduksen partaalle kokeilemalla kaikkea ja tuhoaa nyt paljon enemmän kuin ennen. Saa nähdä kauanko kestää, että tämä tästä tasaantuu, mutta onneksi ei ole mitenkään ihan kamala nyt.
 photo ipanat_zpszvukyfa8.jpg
Tuossapa olikin melkoinen satsi pentujen vertailua eri kategorioissa. Hauska oli vertailla kaveruksia ja todeta, että ovat kaikki kolme aika erilaisia tapauksia, mutta omalla tavallaan ihan huippuja yksilöitä, joista kaikista on saanut mahtavat koirakaverit koulittua. Ja aikahan se saattaa kullata monessa asiassa muistot noiden kahden ensimmäisen karvakasan kohdalla, kun Kodasta ei ole paljoa ylös kirjoitettua (paitsi jossain vanhassa päiväkirjassani) ja Theddystä nyt on jotain täällä blogissa, mutta Rukasta olenkin sitten ahkerasti kirjoittanut myös tuota vauvakirjaa. Seuraavaa pentua odotellessa... no ei vaineskaan. Ei seuraavaa pentua kiitos vielä hetkeen. 

4. helmikuuta 2016

Miten valokuvata koiria?

 photo PicMonkey Collage10_zpscytpjp4c.jpg
Minulta toivottiin postausta valokuvausvinkeistä ja eritoten elukoiden kuvaamisesta. Koska minun kamerani edessä hyörii suurimmaksi osaksi aina koiria, niin kohdistan tämän postauksen siis koirien valokuvaamiseen. Ja täytyy tähän heti alkuun sanoa, että en koe olevani koirien kuvaamisessa mitenkään erityisen hyvä, joten mietin, että olenko minä kukaan mitään vinkkejä aiheesta kenellekkään latelemaan, mutta ainakin voin kertoa miten homma meillä toimii. Tietysti hauskaa, jos joku voi tästä postauksesta itselleen vinkkejä löytää.

Itse koen olevani valokuvauksen saralla ihan vain tämmöinen tavallinen räpsyttelijä, vaikka se kamera on mukana roikkunut jo useita useita vuosia. Valokuvaan koiria ihan vain koska se on hauskaa ja kuvista jää mukavia muistoja. Onhan se tietysti plussaa jos sattuu vahingossa saamaan aivan täydellisen kuvan, jossa kaikki on kohdillaan, mutta minulle säästöön jää myös näitä ei niin erikoisen hienoja kuvia, mutta jotka minulle itselle merkkaa jotakin. En siis pyri olemaan mikään mainio valokuvaaja, koska en ehkä jaksa perehtyä ja paneutua aiheeseen niin syvästi, vaan otan kuvia muistoiksi itselleni tilanteista ja paikoista sen enempää miettimättä kuinka tästä nyt tulisi loisto otos. Myös täällä blogissakin pyörii kuvia laidasta laitaan, enkä yritäkkään julkaista pelkästään niitä "VAU MITEN HIENO" -kuvia, koska muuten blogi olisi aika tyhjillään kuvista.  
 photo dansku 2008_zpsh5ty2tw9.jpg
Kuvat vuodelta 2008
Koirien kuvaaminen alkoi tottakai ensimmäisestä koirastani Danskusta, kun itse olin ala-asteikäinen ipana. Ensi alkuunhan kuvia oli vaikea ottaa, koska koira ei tietenkään pysynyt kameran edessä kauaa paikoillaan. Lähes kaikki kuvat olivat heilahtaneita ja missä näkyi pelkkä takapuoli ja missä pelkkä maa, kun koira oli jo livistänyt ruudusta. Jostain syystä minä kuitenkin halusin saada koirastani kivoja kuvia ja aloin opettaa Danskua "poseeraamaan" kameralle, eli pysymään paikoillaan kuvien oton ajan. Aloin siis palkkaamaan aina kun sain otettua koirasta hyviä kuvia. Tuohon aikaan varmaan petsie oli se, joka minua eniten innoitti kuvaamaan Danskua. Danskun petsie profiili täyttyikin nopeasti kuvista, joita tuohon aikaan otin oikeasti PALJON, vaikka joku voisi ajatella, että nytkin kuvaan koiria paljon, mutta silloin kuvasin paaaaljon enemmän.

Danskua oli hauska kuvata. Se oli ilmeikäs kaveri ja varsinkin vanhetessaan hyvin karismaattinen tyyppi, täydellinen suklaasilmä. Hankalinta Danskun kuvaamisessa ehkä oli se, että Danskua ei pystynyt pitäämään vapaana, joten kuvat täytyi aina ottaa hihnan mitan päästä. Ensimmäiset kuvat Danskusta on räpsitty ihan jollain halppis pokkareilla, mutta herran vanhuuden päiviltä kerkesin vielä ikuistaa kuvia ihan järkkärilläkin. Näitä ensimmäisen lappalaiseni kuvia tulee selailtua aina silloin tällöin ja hirmuisen tärkeitä muistoja ne ovat. Kuvia on säästössä tästäkin hepusta varmasti tuhansia ja tuhansia. 

 photo dansku_zps7hku3swu.jpg
Kuva vuodelta 2010. (Kuvan laatu kärsii kun nappasin kuvan suoraan petsiestä)

Koda onkin sitten koko ikänsä tottunut olemaan kamerani edessä, samoin kun sen jälkeen tottakai myös Theddy ja Ruka. Heti taloon tullessaan pääsee koirat salamavalojen räiskeeseen (okei no harvoin kuvaan salamalla, mutta enivei), joten hyvin nopeasti jokainen on tajunnut homman idean ja tottuneet siihen, että omistaja heiluu jonkun ihme vempeleen kanssa persepitkällä ja siitä kuuluu *räps räps*. Tai noh, en mä tiedä mitä ne hommasta tajuaa, mutta ainakin kaiken oleellisen. Eli kun kamera otetaan esille, niin tiedossa on nakkia naamaan jos malttaa poseerata. Koda osaa usein myös itse hakeutua poseerauspaikalle. Ulkona kiipeää ilman käskyä kivelle (osaa myös käskystä) tai sisällä loikkaa hyvälle paikalle sohvalle ja tuijottaa kameraan. Monet kysyy miten ihmeessä oon sen opettanut poseeraamaan kameralle noin hyvin, mutta ei se ihmeitä vaadi. Ihan vain perus paikallaoloa kameran räpsiessä ja nopeasti koira yhdistää jo sen kamera näkemisen siihen, että pysähtyy poseeraamaan tai meillä kun olen monesti käskenyt hyppäämään tai asettumaan johonkin alustalle tms. niin Koda ainakin tietää tehdä senkin jo pyytämättä valmiiksi. 

Koirien kuvaaminen ulkona on paljon kivempaa kuin sisällä. On enemmän valoa ja tilaa. Siksi on kiva jos koirat pysyvät ulkona vapaana, niin kameran kanssa ei tarvitse temppuilla hihnanmitan päässä ja itse tykkään sommitella koiria kivoihin maisemiin ja paikkoihin. Hommaa helpottaa myös kovasti se, että koiralla on hallussa käskyjä kuten istu, maahan ja paikka. Hauskoja kuvia saat myös jos koirasi osaa jotain temppuja kuten "kurre" ym. Itselläni on kuitenkin tapana ottaa joko ihan tilanne kuvia tai sitten asetella koirat istumaan tai makaamaan johonkin kivaan maisemaan metsään, rannalle, pellolle.. milloin minnekkin. Jos lenkillä kävelen kameran kanssa niin silmiin saattaa osua joku kiva kohta lenkkipolulta josta on pakko saada kuva ja sitten asettelen koirat siihen kivasti ja *räps räps* ja sitten matka jatkuu.
 photo kkkoda_zpslryfdjxg.jpg Ehdottomia vinkkejä koirien kuvaukseen ovat myös koiran tasolta kuvaaminen. Eli mitä pienempi koira niin sitä enemmän saat perse pitkällä kyykkiä tai jopa maassa mönkiä. Lisäksi sarjakuvaus on ihan ehoton. Se saattaa olla hyvin pienestä kiinni se täydellinen koiran ilme kuvassa, joten itse ainakin ruukaan räpsiä melkoisella tykityksellä niitä kuvia. Suurin osa kuvista on pilalle menneitä, mutta yleensä joukosta löytyy kuitenkin aina se yksi kiva kuva, jonka vuoksi kannattaa nähdä vaivaa selata ne sadat epäonnistuneet otokset.

Koirien kuvaamisesta ei kannata missään nimessä tehdä itselle liian vaikeaa tai että pyrit väkisin saamaan jonkun täydellisen kuvan. Koirat nimittäin helposti aistii jos kuvaustilanne ei olekkaan omistajan mielestä hassun hauskaa huvittelua ja sitten kuvaussessiosta ei nauti kukaan ja kuvat menevät taatusti pilalle. Siispä vaikka hienoja kuvia olisi tarkoitus koirasta saada, niin pyri aina pitämään tilanne rentona. Aina ei koiratkaan jaksa poseerata (meillä ainakin lappalaiset menee niin fiilis pohjalta, että aina ei kertakaikkiaan huvita niitäkään), joten sitten vain jätetään kuvaukset ens kertaan.
 photo PicMonkey Collage_zpshynk9dsc.jpg Näin yhteen vetona voisi sanoa, että kivoihin koira kuviin tarvitset paljon valoa, hyviä hermoja ja huumorintajua. Toivotan kaikille koirien kuvausta harrastaville paljon mukavia kuvaushetkiä ja hyviä otoksia!