29. elokuuta 2013

Rakasta myös itseäsi

Postaustiheyteni perusteella teistä rakkaista lukijoista joku viisas on voinut olla oikea sherlock ja päätellä, että tällä tytölläkin on viimein ja vihdoin tälläviikolla alkanut koulu. Se on siis vähän verottanut näiden postausten määrää, mutta kyllä minulla koulunkin ohella tätä aikaa kirjoitteluun löytyy!

Mutta lörpöttelyt sikseen! 
Sain todella mukavan tuntuisen haasteen Kikkeltä ja pakkohan se oli päästä toteuttamaan. 
Elikkästä haasteen idea on seuraavanlainen: 

Tarkoitus on siis laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selittää vähän, että miksi näin on. Kasvokuvia, kuvia joissa näkyy kroppa, mitä vain! Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle!

Mielenkiintoinen haaste ja minulle ainakin hyvin vaikea. Nimittäin minusta on todella vähän sellailisia kuvia, joissa todella edustaisin ja näyttäisin nätiltä. Yleensä vedän kuvissa poseeraamisen överiksi ja pelleilen, koska nätisti hymyileminen ja kauniilta näyttäminen kuvissa on ihan yliarvostettua! Tykkään enemmän kuvista joille saan nauraa, kuin ihailla sitä miten sievältä näyttää, mutta katsotaanpas mitä täältä tietokoneen salaisista kansioista paljastuukaan!



Otetaanpas ensimmäiseksi tämä ihana kuva vuoden takaa. Minä ja rakkauteni Koda. Tämä saattaa olla paras yhteiskuva meistä. Ainakin siis omasta mielestäni. Minä näytän jopa ihan ihmiseltä tässä! Tykkäsin kovastikkin noista hiuksista ja tässä ne ovat hyvin edukseen. Ilmeeni on perus hyvä. Hymyilen nätisti enkä virnistele ja illistele kuten tapanani on. Kodakin on niin suloinen nallekarhu että tuitui :3 Hyvä me!



Sitten tämä. Kuva räpsäisty reippaasti yli vuosi sitten ja tästä mä kyllä olen aina tykänny tosi paljon! En kyllä muista miltä tämä näytti muokkaamattomana, mutta tämä muokkaus tässä on kyllä minun mieleeni, vaikka yleensä todella harvoin muokkaan omia kuviani tällätavoin. Mutta juuh, mitäs muuta? Rakastin noita hiuksia, nam! Melkeinpä tekis mieli leikata ne takaisin. Jotenkin näytän tässä kuvassa niin suloiselta, että eihän tästä voi olla tykkäämättä? Tai noh, kenties joku voi olla erimieltä :D
Ps. Kuvassa oleva paita on poikaystäväni, joten tottakai tuo kuvaan lisäarvoa itselleni.


 photo DSC05061_zpsae7a217d.jpg

Tässäpä kuva vuodelta 2011, eli kahden vuoden takaa. Halusin valita ja esitellä teille myös jonkun koulumme studiossa räpsäistyn otoksen ja päädyin lopulta tähän. Kenties siitä syystä, että näytän tässä eniten itseltäni. Rento meininki ja virne naamalla. On minua joskus joku suloiseksikin haukkunnu - uskokaa tai älkää!


 photo DSC02109_zps68cbeac9.jpg

Toinen otos studiosta, mutta viimevuodelta ja tuolta "töyhtöhyyppä" ajaltani. Tässä kuvassa tosin naamaani iskeytyy typeriä varjoja yms yms, mutta kyllä tämäkin silti menettelee. Ehkä siksi koska nuo ihanat hiukset :3 Tuo asento taitaakin olla joku minun automaattinen poseeraus asentoni. Se nimittäin toistuu lukuisissa kuvissani!



Yritin nyt sitten kaivaa hyviä kuvia vähän tuoreemmasta päästä, joten päädyinpä sitten tähän. Ei nyt mitenkään kummemmin säväyttävä kuva, mutta tykkään siitä, että tässä näkyy myöskin minun perusolemustani. Iloinen ja pirtsakka tyttö, joka ei tarvitse turhia pakkeleita peittämään naamaansa, vaan pystyy ja haluaa olla juuri sitä mitä on ilman turhuuksia!


 photo DSC01067_zps535fac0b.jpg

Viimeiseksi kuvaksi halusin laittaa jonkun talvisen, koska ah, minä sitten niin rakastan talvivaatteita ja noita pakkasen aiheuttamia punaisia poskia! Tämä otos onkin viimetalvelta, kun rakastuin tuohon jättisuureen talvitakkiin ja oli muuten myös lämmin! Tykkään, tykkään tykkään. Innolla odotan, että saan taas tuollaisia talvisia kuvia.

Haastan:
http://jeannays.blogspot.fi/
http://lapiio.blogspot.fi/
http://readmycrazylifee.blogspot.fi/
http://karostardust.blogspot.fi/
http://feelthismomentpiia.blogspot.fi/
http://ainoelliiiiida.blogspot.fi/

Huhhei, selvisin haasteesta! En nyt menisi kuitenkaan väittämään, että juuri nuo kuusi olisivat parhaimmat kuvat minusta, mutta ne nyt ainakin ovat yksiä parhaimpia ja sattuivat nyt osumaan tielleni kun kansioita kävin läpi. Mutta totuus on siis se, että minusta on vaikea saada edustavia kuvia, mutta eipä se mitään. Olen kovin tyytyväinen näinkin :)

24. elokuuta 2013

Metsän mainiot marjat

 photo DSC03470_zpsdc3e8bc3.jpg
 photo DSC03482_zps810fb6e3.jpg
 photo DSC03458_zps2dc0ff69.jpg
 photo DSC03560_zps80e76f72.jpg
 photo DSC03579_zps86ef14b4.jpg
 photo DSC03595_zps60bca72b.jpg
 photo DSC03617_zps6666cd0d.jpg
 photo DSC03522_zps33dd3022.jpg
 photo DSC03494_zpse7b51e90.jpg
 photo DSC03635_zps38b88939.jpg
 photo DSC03644_zps36321808.jpg
 photo DSC03746_zps6f201758.jpg
 photo DSC03425_zps236221b8.jpg photo DSC03541_zpse82231a3.jpg
 photo DSC03669_zps266b7b0e.jpg photo DSC03684_zpsedb0f244.jpg

Tänään on lauantaipäivä hurahtanut mukavasti metikössä puolukoiden perässä rämpien parhaimmassa seurassa, eli koirien ja poikaystävän kanssa. Löydettiin oikein loistava marjapaikka jossa kyllä kelepas poimia. Poimuria ei ollut matkassa, mutta saatiin me ilman sitäkin ämpärillinen täyteen, vaikka puolukoihin hurahtanut Theddy yrittikin tuhota ahkeran työmme tulosta varastelemalla marjoja ämpäristä. Onneksi se lopulta hokas, että samoja herkkuja saa nautiskella suoraan varvukostakin. Theddy on kyllä melkoinen herkkusuu, kun sille kelpaa mustikat, puolukat, vadelmat ja jopa pihlajanmarjat! :D
Saa nähä joutuuko sitä huomennaki lähtiä vielä samaan paikkaan noukkimaan loputki marjat, ettei jää sinne mättäille mätäneen. Mutta mikäs siinä, marjastaminen on kyllä mukavaa puuhaa ja koiratki nautti reissusta oikein kovasti. Nyt lattialla löhöää kaksi väsynyttä lappalaista kovin tyytyväisen oloisina!

22. elokuuta 2013

Mikäs sen hauskempaa!

 photo DSC03340_zpsdfe12ff4.jpg
 photo DSC03251_zps7d5cf56e.jpg
 photo DSC03367_zps443bed87.jpg
 photo DSC03353_zps95963c27.jpg
 photo DSC03357_zps2fe72662.jpg
 photo DSC03302_zps7460b952.jpg
 photo DSC03322_zps3a056a9c.jpg
 photo DSC03264_zps1aef3f41.jpg
 photo DSC03257_zpsdbd4a8ea.jpg
 photo DSC03395_zps5b5e79e1.jpg

Eilettäin pääsi pojat jälleen treffaamaan tyttöjä metsässä kirmailun ja meressä uiskentelun merkeissä. Koiranelikolla riitti vauhtia ja huisin hauskaa oli varmasti kaikilla, vaikkakin Theddy tuumaa välillä käydä vähän tyttöjen hermoille. Nuori herra kun niin kovasti tykkää repiä toisia hännästä ja vähän härnätä liikaakin, mutta eiköhän sekin tuosta vielä joskus aikuistu ja lopeta tuommoset kiusanteot, ainakin toivotaan näin! 
  
On se kyllä mukavaa, kun hyväystävä omistaa omien koirien parhaat kaverit ja asutaankin muutaman hassun sadan metrin päässä toisistamme. Onhan nuo yhteislenkit aina paljon antoisampia kun voi jonkun toisen kanssa yhdessä nauraa näille pölkyille nelijalkaisille, jotka muuten tosiaankin antavat sitä aihetta nauruun hassuine tempauksineen!  :D

Olen tässä muuten viimepäivinä yrittänyt suunnitella lenkkini aina niin, että tämä meidän pikkumies Theddy pääsee jossain vaiheessa pulikoimaan. Sillä täytyy nyt kovastikkin käyttää tuota vesipetoa uimassa ennenkuin tulee kylymät ilmat ja sitten seuraavan kerran polskimaan pääseekin vasta ensi kesänä. Noh, mutta onneksi se kyllä nauttii lumihankeenkin sukeltelusta vähintään yhtä paljon, jotenka lumisateita odotellessa... (;

21. elokuuta 2013

Alkaa uusi päivä tää

 photo DSC03230_zps7c97ca28.jpg
 photo DSC03220_zps7b504409.jpg
 photo DSC03215_zpsf708f9fa.jpg
 photo IMG_6110_zps0e6cc62d.jpg
 photo IMG_6107_zps03156728.jpg
 photo IMG_6113_zpsa7e2db65.jpg

Kukonlaulun aikaan kaikki on taas niin kaunista. Aurinko kipuaa kovaa kyytiä taivaalle ja valaisee hempeästi aamukasteisen pellon. Lenkkareissa sukat ovat onnistuneet jo kastumaan läpimäriksi, mutta eihän se tietenkään haittaa. Talsin pitkin peltoja, joita täällä kyllä on riittämiin ja kamera räpsyttelee kuvia aina välillä. Kuulen ääniä, jotka kertovat luonnon jälleen heränneen uuteen päivään.
Olenko kenties koskaan maininnut, että juuri tästä kaikesta minä todella pidän!?

20. elokuuta 2013

Kun saapuu syys

 photo DSC02848_zpsc23a69bd.jpg
 photo DSC02850_zps2051b0cb.jpg
 photo DSC02914_zpsd50cff4b.jpg
 photo DSC02997_zps24473874.jpg
 photo DSC03042_zps591074af.jpg
 photo DSC03141_zpsb0afc988.jpg
 photo DSC03173_zpsb8b60d13.jpg
 photo DSC03184_zpse9015af2.jpg
 photo DSC03187_zps7ef46f2d.jpg
 photo DSC03204_zps4c2974b9.jpg
 photo DSC03199_zpsef420d35.jpg
 photo DSC02991_zps96da9feb.jpg photo DSC03049_zps2a8a51d5.jpg

Vielä on saatu nauttia elokuun auringon paisteesta ja lämmöstä, mutta kovasti se syksy jo tekee tuloaan. Monessa blogissa olen törmännyt teksteihin, joissa ei olla kovin innostuneita siitä, että kesä vetelee jo viimeisiään ja kolea syksy saapuu, mutta itse olen tyystin erimieltä.

Syksy on upea kaikinpuolin (no okei.. hirvikärpäset ei oo niin upeita muttah..)! Mielestäni on mahtavaa tallustella syksyisen kosteassa metsässä, jossa punaposkiset puolukat helottavat, pienimmätkin sienet puskevat näkyviin ja värimaailma muuttuu. Siispä syksyisessä metsässä kuvattavaakin riittää yllinkyllin!

Joku saattaa väittää, että syksy on ankea siitäkin syystä, että illat alkavat pimetä nopeasti, mutta mikäs sen ihanampaa, kuin tuijotella syksyistä tähtitaivasta vaikkapa oman kullan kanssa!? Tai sitten sytytellä kynttilöitä pimenevään iltaan ja käpertyä sohvalle peittojen alle teekupin kera. Ei mielestäni ollenkaan huono ajatus.

Jos nyt vielä myönnät kuuluvasi näihin ihmisiin, joilla on taipumus vaipua jonkinsortin syysmasennukseen, niin otappa nyt itseäsi niskasta kiinni ja muuta ajatusmaailmaasi syksyn suhteen! Opi ottamaan ilo irti tästäkin vuodenajasta, sillä kyllä syksystäkin löytyy vähintäänkin yhtä paljon iloittavaa, kuin kesästä. Älä stressaa vaan nauti!