Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa.. ♫

Nyt ei ole kyse Putte possun nimppareista, vaikka otsikko niihin viittaakin, vaan kyseessä on jotain ihan muuta mukavaa!

Pojilla on ollut taas oikein onnen päivä. Saatiin nimittäin tänäänkin super hyvää seuraa meren jäälle. Nimittäin ystäväni Julia saapui meitä viihdyttämään koiriensa kera. Lapinkoirien menoa oli sekoittamassa ihana setteri tyttö Hupi. Pojat näki Hupin viimeksi kun se oli aivan pikku kersa ja nyt kaveri oliki saanu vähän kokoa lisää ja samoin myös vauhtia. Hupista kehkeytyi Theddylle aivan loisto kaveri. Kerranki sai Theddy jäädä puhtaasti kakkoseksi nopeudessa, kun setteri pinkoi pitkillä koivilla karvanallea karkuun. Ei tuumannu T perässä pysyä, mutta hyvä, että kerrankin näin päin. Ihana oli katsella koirien temmellystä. Meren jäällä lenkkeilyssä on se hyvä puoli, että tilaa juosta on vaikka kuinka! 

Vähän tuumas tuuli tuivertaa turhanki paljo takasi palatessa ja korvat jäätys totaalisesti huonon pipo valinnan takia, mutta en valita. Olihan meillä niiiin mukavaa kuitenkin! Lapinkoirilla ei tietenkää kylmyys tuntunu missään, mutta vähän tuumas vähempi karvaista kaveria viluttaan ja jalat tutisemaan. Jokatapauksessa jäi tosi hyvä mieli yhteislenkistä ja pitääpä alkaa ruveta käymään usemmankin kerran tässä seurassa lenkeillä, kun Theddy niin tykkäs Hupista ja Teri ja Kodahan on myös niin hyvää pataa keskenään. Ihania ovat kaikki :)

Viiraa päässä

Wuhwuh ja hauhau. Koiramaista meininkiä tiedossa jälleen. Pojat nimittäin pääsi tänään treffaamaan piiiitkästä aikaa tolleri tyttösiä. Vähän epäilin, että mitähän tytöt tykkää, kun Koda on viime päivät ollut oikeen kunnon hormonihirviö ja aattelin, että sillä menee pasmat ihan sekasi ku pääsee lemppari tyttöjä moikkaan, mutta kuinkas kävikään... Kodaa ei paljoo tytöt hetkauttannu, koska hän on kertakaikkisen rakastunut Theddyyn. Se on nyt tosiaan useamman päivän jo piinannut Theddyä aamusta iltaan. Ne joutuu pitämään sisällä eri huoneissa, ettei Theddyn tarvis kestää Kodan "raiskauksia". Theddy kun ei osaa ees murahtaa tai käskeä Kodaa painumaan hevon kuuseen. Se reppana vaan apaattisena makaa lattialla ja antaa Kodan repiä ja "raiskata" sitä. Ja kun Koda tuolle päälle sattuu niin se osaa olla niin penteleen uppiniskanen. Pahimmatkaan komennukset ei pysäytä sitä, kuin korkeintaan muutamaksi minuutuksi. Se on koko hurtta ihan sekasi. Toivottavasti palais maanpinalle pian.. tuota meinaan ei jaksa enää kauaa kahtella! Niin ja ku se vinkuu ja marisee ihan kokoajan... 

R A I V O S T U T T A V A A!!!1!

Jos jollain sattuu olemaan hyviä vinkkejä miten ton kiimasen karvakasan sais jotenki aisoihin ja taltutettua, niin ne ois oikein tervetulleita tänne suuntaan.

Muuten oli oikein mukava lenkki, jos noita Kodan toilailuja ei lasketa. Harmi vaan, että sitten alko pimeä yllättään, niin ei voitu lenkkiä jatkaa. Pitää joskus ottaa uusiksi niin, että valoa riittäis pitemmällekin. Vaikka tulihan tuossakin jo tunteroinen tallustettua ja meren jäälläkin käytyä vähän hiippailemassa. Mukavaa vaihtelua lenkkeillä välillä hyvässä seurassa yksin tepastelun sijaan :)

No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle?

Voisin taas jälleen kerran marista siitä, kuinka vihaan noita kelejä ulkona. Tosin olen vinkunut samasta asiasta jo useampaan kertaan täällä blogissa, mutta pakko se on taas.. koska se ihana valkoinen lumipeite on jälleen kerran kadonnut ulkoa. Kaksi päivää sitä iloa kesti, mutta nyt taas saa kulkea tuolla harmauden ja märkyyden keskellä. Onneksi sentään löysin meiltä kotoa nastat kenkien pohjiin niin pysyin sentään pystyssä ulkona. Saa nähä tuleeko tästä enää kunnon talvea ollenkaan. Pahalta näyttää. Ja minä kun niin tahtoisin lähteä testaamaan uusia lumikenkiäni. Milloinkan pääsen niitten kanssa hangille.. hmh.. Tätä menoa en ainakaan kovin pian.

Onneksi tänään meidän lenkkeilyjä piristämässä oli ystäväni koirineen. Ei olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin, mutta nyt kun hän oli täälläpäin niin päästiin treffaamaan yhdessä koirien kanssa. Meidän pojat on parikin kertaa aikaisemmin nähnyt tyttöjä, Yemia ja Wandaa, mutta ihan näytti, kuin pojat olisivat unohtaneet tytöt sillä aluksi oltiin niin kiukkuisina. Onneksi homma lähti siitä sitten sujumaan ja saatiin viettää porukalla mukavat pari tuntia, vaikka sää oli mitä oli. Harmittaa kun kuvamateriaalikin oli järkyttävää, koska tarvis enemmän valoa. Noh, aina ei saa mitä haluaa. Onneksi koirilla sentään oli hauskaa ja olihan meillä kaksi jalkaisillakin, kun tosiaan pitkästä aikaa nähtiin. Toivottavasti seuraava kertaa tulee pian kun koiratkin lopulta tuli niin hyvin juttuun keskenään ja Theddykin sai itselleen vähän rajumpaa ja vauhdikkaampaa seuraa, kun Koda on sille niin tylsä riehumis kaveri.

Pakko tähän loppuun vielä intoilla siitä, että rakas poikaystäväni oli hommannut minulle yhdeksi joululahjaksi Fifty Shades -kirjasarjan toisen osan. Tykkäsin ihan älyttömän paljon siitä ekasta ja nyt en malta odottaa, että pääsen tuon seuraavan osan kimppuun. Taidankin heti tämän postauksen jälkeen kaapata kirjan kätösiini ja kömpiä johonkin lämpöiseen koloon kera suklaarasioitteni sitä lukemaan!

Jollei jouluna ole lunta...

Ääh. Taas kerran lumi alkanut sulaa maasta, koska satelee vettä ja kaikkialla on jotenkin niin rumaa, karua ja niin ankeeta. Ärsyttää. Tahtoisin kunnon talven. Pakkasta ja paljon lunta, mutta se ei tänä talvena taida toteutua, ainakaan jos näin jatkuu. Murr..

Koiria on maailman raivostuttavin lenkittää tämmösillä keleillä. Siis ei vesisateessa mitään, kyllähän sen kestää, mutta että kun on niin liukasta, ettei siellä pysy pystyssä. Kokoajan saa pelätä, että millon lentää nurin.
Niin ja sekin vielä, että kun minulla on tapana roikuttaa kameraa lähes jokalenkillä matkassa, niin sekin on niin turhaa nyt, kun ei kuvaamisesta oikein mitään tule kun on näin synkkää ja masentavan näköstä kokoajan.

Tänään onneksi saatiin poikien kanssa vähän piristystä lenkille. Nimittäin piiitkästä aikaa päästiin pellolle riekkumaan ystäväni, sekä hänen tolleri tyttöjensä kanssa. Moneen viikkoon ei olla nähty, mutta nyt viimein. Kyllä oli pojilla ollu tyttöjä ikävä. Nyt Theddykin näki ekaa kertaa tyttöjä pallien leikkuun jälkeen. Aikalailla samalla tavalla sitä tytöt kiinnosti. Noh, välillä se osas irtautua puuhaamaan omiaan, mitä ei siis ennen ole tehnyt tyttöjen seurassa, mutta suurimmaksi osaksi roikkui tytsyjen perässä ihan samaan tapaan kuin aina ennenkin. Ei siis kovin suurta vaikutusta huomannut.
Koirat ottivat ilon irti yhdessä peuhaamisesta, vaikka ulkona niin ankeaa olikin. Kodakin pystyy tuolla pellolla ilakoimaan, kun taas tiellä se on niin kauhusta kankeana kun on liukas ja märkää.

Noh, minä ainakin jatkan toivomista siitä, että tulis semmonen kunnon talvi.. ja pian!

Ensilumien riemua

Melko monella paikkakunnalla on varmasti jo saatu nauttia/kärsiä (ihan miten kukin asian ottaa) ensilumista, niin myös täällä meillä. Kuten varmasti täällä blogini puolellakin on käynyt ilmi, niin itsehän rakastan lunta ja talvea. Näin ollen ensilumi todellakin sai hymyn huulille. Minun lisäkseni rakkaat lappalaiseni pitävät kovastikkin lumessa touhuamisesta. Käytiinkin eilettäin jo iloitsemassa pienestä lumikerroksesta pellolla koirakavereiden, tolleri tyttöjen Saanan ja Lyylin kera. Riemu oli ylimmillään ainakin meidän Theddyllä. Se nimittäin suorastaan lenteli lumipallojen perässä, kuten kuvista saatattekin huomata. Tuolla otuksella pomppuvoimaa riittää. Olenkin pohtinut, että mahtaakohan sen sukupuusta löytyä kenties jänistä, kaurista vai jopa kengurua?!

Nämä lumet taitavatkin tuolla parhaillaan jo sulailla, mutta toivotaan, että talveksi saadaan sitten kunnon kinokset taas! Isoissa nietoksissa remuaminen koirien kanssa on aivan parasta! Harmi vain, että nuo karvanallet keräävät aina tajuttomat lumipallerot turkkeihinsa, joita sitten saa sulatella oikein urakalla. Mutta niinhän se vähän tuumaa mennä, että ei mitään hyvää ilman jotain huonoa. 

Hei beibi, menen sekaisin sinusta ♫

Tänään saatiinkin pitkästä aikaa lenkkiseuraa. Tosi kiva, ettei tarvi jätkien aina keskenään rellestää. Pojillahan arvatenkin meni pasmat ihan sekaisin, kun kaksi viehättävää koiraneitiä saapui heitä ilahduttamaan. Teri nyt olikin jo vanha tuttu, mutta pikku Hupi oli ihan uusi kaveri kummallekkin. Tämä ihastuttava napero toi vähän sekoitusta meidän ainaiseen lapinkoirapoppooseemme. 

Hyvin sujui leikit muutamaa pikku kränää lukuunottamatta, mutta semmosta sattuu, kun pojilla oli vähän niitä takaa-ajatuksia tyttöjen suhteen.
Kaunis joutsenpariskuntakin eksyi järvelle ihmettelemään tämän koiralauman elämöintiä. Ei näyttänyt niitä häiritsevän. 

Niin kovasti tuli temmellettyä, että nyt sietääkin olla koirilla väsy. Tuossa ne suloisesti röhnöttää ja tuhisee. Taisivat jäädä haaveilemaan tytöistä..

Mikäs sen hauskempaa!

Eilettäin pääsi pojat jälleen treffaamaan tyttöjä metsässä kirmailun ja meressä uiskentelun merkeissä. Koiranelikolla riitti vauhtia ja huisin hauskaa oli varmasti kaikilla, vaikkakin Theddy tuumaa välillä käydä vähän tyttöjen hermoille. Nuori herra kun niin kovasti tykkää repiä toisia hännästä ja vähän härnätä liikaakin, mutta eiköhän sekin tuosta vielä joskus aikuistu ja lopeta tuommoset kiusanteot, ainakin toivotaan näin! 

  

On se kyllä mukavaa, kun hyväystävä omistaa omien koirien parhaat kaverit ja asutaankin muutaman hassun sadan metrin päässä toisistamme. Onhan nuo yhteislenkit aina paljon antoisampia kun voi jonkun toisen kanssa yhdessä nauraa näille pölkyille nelijalkaisille, jotka muuten tosiaankin antavat sitä aihetta nauruun hassuine tempauksineen!  :D

Olen tässä muuten viimepäivinä yrittänyt suunnitella lenkkini aina niin, että tämä meidän pikkumies Theddy pääsee jossain vaiheessa pulikoimaan. Sillä täytyy nyt kovastikkin käyttää tuota vesipetoa uimassa ennenkuin tulee kylymät ilmat ja sitten seuraavan kerran polskimaan pääseekin vasta ensi kesänä. Noh, mutta onneksi se kyllä nauttii lumihankeenkin sukeltelusta vähintään yhtä paljon, jotenka lumisateita odotellessa... (;

Ystävät tietää sust aivan kaiken ja on siinä silti

Silloin kun kaikki tuntuu hankalalta ja mieli on maassa niin voisiko parempaa lääkettä löytyä kuin hyvä ystävä, iloiset koirat ja luonnonrauha. No eipä niin! Onneksi minulla oli eilen mahdollisuus saada piristys noista kolmesta tärkeästä asiasta, kun sitä todellakin kaipasin.

Pienen sateen saattelemana kierreltiin Houraatin mahtavassa maastossa useampikin kilsa jutellen kaikesta mahdollisesta ja katsellen 16 tassun viipellystä. Täytyy kyllä todeta, että lenkin jälkeen olo tuntui puolta kevyemmältä kuin lenkille lähtiessä.