30. lokakuuta 2014

Ihan raunioina

Eräänä hyvin sateisena päivänä päätin käydä synkistelemässä ja kauhistelemassa Kajaanin linnaa tai sitä mitä siitä on jäljellä, eli raunioita, esitelläkseni ne teille täällä blogin puolella. Miksi juuri synkistelemässä ja kauhistelemassa? Eikä  esimerkiksi ihastelemassa? Noh, minäpä valaisen asiaa hieman...

 photo _DSC1499_zps73c19b7b.jpg  photo _DSC1558_zpsa46f3500.jpg  photo _DSC1546_zpsa693c244.jpg

Ensimmäisen kerran kun Kajaanin linnan ohitse kuljin, niin olin että "WAU! Kuin siiistii.. täytyy tutkia." Tykkään nimittäin hirmuisesti historiasta ja juuri tuollaisista kaikista historiallisista paikoista, joten siksi innostuin näistä Kajaanin linnanraunioistakin kovasti. Kyseistä linnaahan ruvettiin rakentamaan vuonna 1604, eli se on yli 400 vuotta vanha ja ... okei, okei, ehkä en ala sepittämään sen historiasta mitään enempää, ettei tästä tule mikään historiantunti, mutta halukkaat voivat käydä lukemassa lisätietoa TÄÄLTÄ mikäli Kajaanin linnan historia lainkaan kiinnostaa.

Tosiaan. Kajaanin linna herätti minussa suuren innostuksen ja lähdin tutkimaan tätä tarkemmin sanotaanko nyt vaikka että intopiukeena. Eipä siinä tarvinnut kauaakaan kierrellä kun suuni loksahti auki ja mielessäni pyöri vain "miksi, oi miksi?!?" Ensimmäisenähän sitä ihmetteli, että kuka järjen jättiläinen on rakennuttanut betonisillan kulkemaan historiallisten raunioiden ylitse? Eikö mitään muuta paikkaa löytynyt kyseisen sillan rakentamiseen, kuin juuri linnanraunioiden päältä? En ymmärrä. Miksi, oi miksi?!? Toiseksi minua järkytti paikan sotkuisuus. Tiedän kyllä, että kaupungeista löytyy aina sotkua ja töhrittyjä paikkoja yms. yms, mutta siis mikä idea on ollut sotkea linnanrauniotkin toinen toistaan typerämmillä teksteillä ja siis se kirkkoveneiden määrä oli suuri. Niitä löytyi raunion seinämistä, sekä opastetaulut, joista löytyi aina lisäinformaatiota linnaan liittyen, niin nekin oli tottakai pitänyt töhriä kiitettävän hyvin. Oikeasti miksi, oi miksi?!? 

Tuo ensimmäinen tutkimusretkeni päättyi hyvin lyhyeen siitä syystä, että minulla oli tuolloin Koda mukana nuuskimassa paikkaa, mikä ei ollut hyvä idea lainkaan, sillä joka paikka oli täynnä lasinsiruja. Siis oikeasti joka kulman takaa löytyi kasa hajotettuja kaljapulloja. Tupakan tumppejakin oli kiitettävästi siellä täällä, vaikka roskiksiakin löytyi. RAIVOSTUTTAVAA! Onneksi Koda selvisi paikalta pois ehjin tassuin, mutta voitte varmasti kuvitella miten kihisin kiukusta. Hieno historiallinen paikka oli pilattu täysin. "Suuret kiitokset" siis näille hepuille, jotka ovat töherryksien ja muiden sotkujen takana. Tarjositte minulle ja varmasti myös monelle muulle "oikein loistavan" kokemuksen näillä linnanraunioilla.

 photo _DSC1505_zps27307c96.jpg  photo _DSC1550_zpsabd98cde.jpg  photo _DSC1508_zpsfe2512b0.jpg  photo _DSC1535_zpsa71898ad.jpg  photo _DSC1553_zps1b1abf17.jpg

28. lokakuuta 2014

RANDOM

Tiedossa olisi nyt 25 random faktaa minusta ja elämästäni parilla kuvalla höystettynä tottakai. Olen aina aika ajoin tarjoillut teille tämän kaltaisia postauksia, josta löytyy outoja tai vähemmän outoja informaatiopläjäyksiä minusta ja elämästäni. Nyt olisi jälleen aika heittää faktoja pöytään ja toivottavasti saatte jotain uutta irti minusta ja elämästäni. Eiköhän aloiteta...


1. Koen olevani fiksu ihminen, vaikka monet saattavatkin saada minusta varmaan typerän kuvan, koska seurassa tykkään olla se hassu höpsöttelijä, joka ei fiksuudellaan loista. Joka tapauksessa tiedän ja olen ihan fiksu likka. 

2. Fiksu tai ei. Kielipääni on todella todella huono sen myönnän. Suomi onnistuu tottakai, mutta siihen se sitten jääkin. Tai no kyllähän mä jonkun verran englantiakin saan suustani ulos ja vähän paremmin ymmärrän luettuna, mutta en silti sanoisi osaavani englantia kuin ehkä tyydyttävän tasoisesti. 

3. Olen aina halunnut olla poika. En enää niinkään, mutta pienenpänä muistan useat kerrat kirmanneeni taloa ympäri huutaen, että olen POIKA, POIKA!! Niin ja olenhan minä vasta vastikään alkanut shoppailemaan pelkästään naisten puolella, kun aikaisemmin vaatekaappini täyttyi miesten vaatteista. 

4. Niin ja ehkä hieman tuohon edelliseen faktaan liittyen.. esimerkiksi jos pelaan pelejä, joissa voi valita nais- tai mieshahmon, niin en todelakaan missään nimessä ota naishahmoa. En vain kykene siihen. Pienestä pitäen olen aina valinut mieshahmon, koska ovathan ne nyt parempia kaikinpuolin! 

5. Käytän sanaa "vauva" melko paljon. Käytän kyseistä sanaa muussakin yhteydessä kuin puhuessani noista ihmislapsista. Nimittäin esimerkiksi liikenteessä saatan tokaista, että "mikäs vauva se sieltä tulee perä eellä vastaan" Tarkoitan vauvalla siis hidasta autoilijaa edelläni. Tai sitten toinen esimerkki on "Mennäänkö ihan vauvalenkki vai?" Eli vauvalenkillä tarkoitan lyhyttä lenkkiä. Meiltä kotoa löytyy myös vauvakahvinkeitin, joka on siis kooltaan pieni. Vauva sanalla voin tarkoittaa siis lyhyttä/pientä/hidasta... Käytämme vauva sanaa yhdessä poikaystäväni kanssa.
 
6. Rakastan komediaa, huumoria, hauskuutta. Olen useasti toivonut tulevani koomikoksi, mutta ei minusta oikeasti siihen olisi. Tyydyn seuraamaan oikeita mahtavia koomikoita, mutta surukseni en ole eläessäni ollut livenä seuraamassa kenenkään koomikon keikkaa. Tv:stä ja netistä ainoastaan, mutta ehkä vielä joskus pääsen jota kuta katsomaan ja kuuntelemaan ja ennen kaikkea nauramaan!

7. Pienenpänä olen harrastanut mm. jalkapalloa, lentopalloa, kuoroa, bändikerhoa ja vaikka missä kerhoissa tuli aina rampattua. Nykyään en oikeastaan pidä harrastuksista, joissa on muita ihmisiä ympärillä, vaikka kuitenkin sosiaalinen ihminen olen. Tykkään tämän hetken bloggaus ja valokuvaus, sekä luonnossa liikkumis harrastuksista juuri siksi, että saan tehdä niitä kaikessa rauhassa.

8. Olen tosi ristiriitainen tyyppi siinä mielessä, että toisaalta olen todella ahkera, reipas ja aina valmis kaikkeen toimintaan ym ym, mutta toisaalta olen todella laiska. Siis oikeasti olen laiska, vaikka moni ei sitä heti uskoisikaan. Nämä kaksi täysin erilaista puolta minussa sitten aina kamppailevat ja jompikumpi voittaa, laiskuus tai reippaus.

9. En voisi koskaan kuvitella ottavani minkäänlaista tatuointia tai lävistystä itselleni, vaikka ei minulla sillälailla mitään niitä vastaankaan ole. Joillekin ne sopii tosi hyvin, mutta itseäni en tohtisi mistään hinnasta sotkea moisilla. Ehkä se johtuu siitä, että olen ja tahdon olla mahdollisimman luonnollinen.

10. Tosiaan tuohon luonnollisuuteeni liittyy olennaisesti myös se tuttu fakta, joka varmasti on jo osan lukijoista tiedossa, mutta siis minä en koskaan käytä meikkiä. En edes juhliin tai baarin lähtiessäni. En koe sitä tarvitsevani missään, mutta tässäkään minulla ei tietenkään ole mitään pahaa sanottavaa heistä, jotka meikkiä naamansa laittavat.
Young wild and free
weheartit.com
11. En ole eläessäni kävellyt korkokengillä. Okei okei, no pienenä oon ehkä saattanut kokeilla joitain äidin korkokenkiä, mutta ei kai sitä lasketa? Aikuisten oikeasti tosissani en ole korkokenkiä jalkaani laittannut ja tuskin tulen laittamaankaan, koska eivät nekään ole se mun juttu.

12.  Mulla on ikävä merta. Tämä fakta oli pakko heittää tähän väliin, koska yhtäkkiä iski hirmuinen kaipuu merelle. Sitä kun on koko ikänsä asunut meren lähellä, niin kyllä se kaipuu herää täällä Kajaanissa ollessa. Onneksi tulevana viikonloppuna pääsen merta moikkaamaan!

13. Oon tosi järjestelmällinen tyyppi. Se näkyy minussa siten, että mun on pakko loihtia kokoajan hirmuisia suunnitelmia ja listoja ja kaiken tulee olla aina tarkasti mietitty ym. Siis ihan jopa perus kaupassa käynnit ja muut. Mua oikeasti ahdistaa lähteä johonkin ilman kunnollista suunnitelmaa ja järjestystä. Myös asiat kotona täytyy olla tiptop järjestyksessä!

14. Innostun hyvin hyvin herkästi asiasta kuin asiasta. Se on välillä hyvä ja välillä huonokin juttu. Esimerkiksi jos vaikka poikaystäväni heittää ilmoille vain ajatuksen jostain vaellusretkestä, niin innostun siitä oitis yli paljon ja alan heti järkkäämään ja suunnittelemaan ja haluan toteuttaa sen heti heti heti. Ja tähän liittyy myös semmosta innostus hepulointia.

15. Nukkuminen on ihanaa. Kukapa ei tykkäisi nukkua? Päiväunet ovat jokapäiväinen rutiini ja yölläkin tulee nukuttua lähes aina liikaa, eli 10 tuntia helpostikin. Onneksi poikaystävä on nyt ottanut asiakseen valvottaa mua pitempään, ettei nuo yöunet venyis aina noin pitkiksi.



16. Mulla on hyvin vilkas mielikuvitus. Tämäkin on välillä hyvä ja välillä huono juttu. Huono se on esimerkiksi siksi, että näen hyvin paljon harhoja ja panikoidun useasti lenkillä, koska muka näin, että joku seurasi minua, vaikka todellisuudessa päätä kääntäessäni silmissäni muka vilahti vain jotain, mutta olen alkanut oitis vääntämään siitä päässäni jotain kauhutarinaa. Ja tosiaan päässäni kuvittelen välillä aivan hirveitäkin asioita, mutta jotenkin ne vaan tupsahtelee sinne väkisinkin.

17. Olen todella itkuherkkä. Siis oikeasti TODELLA itkuherkkä. Itken lähes päivittäin jostain. Milloin surusta ja milloin ilosta. Harvoin itken kivusta vaan yleensä aina itken jostain tunteesta. Esimerkiksi tuossa joku aika sitten viilsin vahingossa aika pahastikin puukolla sormeeni, eikä kipu aiheuttanut itkureaktiota, vaan kun poikaystäväni huusi typeryyttäni niin siitä alkoi jäätävä itkukonsertti, jolle ei tullut loppua pitkään hetkeen. Useasti olen myös itkeä tihrustanut vain halatessani Kodaa. Sille olen sitten nyyhkyttänyt sitä, kuinka ihana koira se on.

18. En ole ikipäivänä maistanut mitään Starbucksin tuotteita. Joku saattaa nyt haukkoa henkeään, mutta totta tämä on. Ehkä vielä joskus kuitenkin sen teen?!

19. Pelkään aika paljon sairauksia. En siis mitenkään sairaanloisesti pelkää, mutta jonkin verran kuitenkin. Poikaystävänikin on saanut lukuisat kerrat kuulla mun kauhun huudot "MULLA ON SYÖPÄ.. MULLA ON SE JA SE..." kun olen jostain päähäni saanut joidenkin oireiden täsmäävän johonkin tautiin.

20. Mun unelmissa mulla ja poikaystävälläni on ihana punainen tupa ja perunamaa, jossain metsän keskellä rauhaisalla paikalla, kaukana naapureista, mutta kuitenkin niin, ettei lähinpään kaupunkiin olisi yli 20km matkaa. Siellä kenties kasvattaisin lapinkoiria ja pyörittäisin omaa perhepäivähoitoa.
.
weheartit.com
21. En käytä korvakoruja, enkä oikeastaan mitään muitakaan koruja nyt kun aloin miettimään. Ei minulla ole täällä Kajaanissa korun korua. Kotikotona saattaa olla jotain kaulakoruja, mutta olen tosi tosi huono niitä pitämään. Se ehkä vähän harmittaa, koska toisaalta ne vois olla tosi kivoja päällä.

22. Rakastan lunta. Mikä onkaan ihanampaa kuin rämpiä paksuissa luminietoksissa yhdessä koiran kanssa tai heitellä lumipalloja, väsätä lumiukkoja tai ylipäätään kirmata ja leikkiä lumessa?!

23. Olen lähestulkoon aina ajoissa joka paikassa. Vihaan myöhästelijöitä. Varsinkin sellaisia myöhästelijöitä, jotka eivät ilmoita mahdollisesta myöhästymisestään.

24. En ole ikinä murtanut mitään luuta, mikä on suorastaan ihme, koska olen oikeasti tosi kömpelys ja aina nurin joka paikassa ym. Luuni ovat siis onneksi olleet lujaa tekoa. Niin ja hei, eipä mulla ole ikipäivänä ollut hampaissakaan reiän reikää! Hyvä minä.

25. Olen nyt erään vuokratyöfirman keikkatyöläinen ja teen mahdollisia sijaisuuksia Kajaanin päiväkodeilla. Onpahan ainakin silloin tällöin tekemistä! Jos niitä vuoroja nyt vaan alkais herumaan...



Noin ikään. Tuollainen informaatiopläjäys minusta tällä kertaa. Toivottavasti nämä 25 hurjaa faktaa lisäsivät nippelitietoa minusta ja elämästäni. Heittelin sekaan myös pari minulle tavalla tai toisella tärkeää biisiä lisähöysteeksi. Olisi mukava kuulla jos joku pystyi samaistumaan edes johonkin kohtaan vai jäänkö täysin yksin näiden faktojeni kanssa?! :D 

25. lokakuuta 2014

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä

Joku saattaisi kuvailla tämän päiväistä vaellusreissuamme noilla otsikon sanoilla. Myönnän, että ehkä itsekin saatoin moneenkin otteeseen noita sanoja pyöritellä päässäni, eihän ne muuten olisi tuohon otsikkoonkaan päätyneet. Paska reissu tai ei, kerron siitä kuitenkin hieman.

Olin jo jokusen aikaa sitten päättänyt, että tänä päivänä lähdemme Vuokatin maastoihin tekemään päivävaelluksen. Säätiedot tarkistettuani vielä edellispäivänä totesin, että on hyvä keli mennä nyt. Kuitenkin kun lauantaiaamuun heräsimme, meitä odotti ulkona paksu lumi/loskakerros maassa ja vettä satoi reipasta tahtia. Noh, tässä vaiheessa fiksu vaeltaja olisi ehkä todennut, että parasta vaihtaa päivää ja jäädä tänään suosiolla kotiin. Minäpä en kuulunut tänään näihin fiksuihin vaeltajiin, vaan totesin, että lähdetään, kun kerran on meinattukin. Tartuin rohkeana tyttönä auton rattiin ja käänsin nokan kohti Vuokattia, jonne meiltä on noin puolen tunnin matka. Ehkä noin puolessa välissä itku kurkussa kaarsin lähimmälle P-pisteelle ja vaihdoimme kuskin kokeneempaan, eli poikaystävääni. Loskaisella tiellä ajaminen ei ollut helpoimmasta päästä. Tiellä oli kapeita uria ja loska haukkasi vähän väliä ja rattia sai puristaa rystyset punaisina. Ojaan ei kuitenkaan päädytty edes minun ajovuorollani, mutta ehkä oli ihan fiksua vaihtaa kuskia. Päästiin kuin päästiinkin perille jännittävän ajomatkan jälkeen. 

Sitten ei muuta kuin reput selkään ja matkaan. Vettä senkun satoi ja satoi. Maasto oli paikoitellen hyvin hyvin liukas ja ennen kaikkea märkä ja luminen/loskainen. Mun kenkien vesipitoisuus petti jo heti alkumatkasta, mutta vähätkö minä siitä välitin vaan marssin eteen päin. Ensimmäisen nuotiopaikan tullessa vastaan noin matkan puolivälissä jouduimme toteamaan, että makkarat jää paistamatta. Nuotio ei nimittäin tuumannutkaan syttyä, kun paikalla ei ollut kuin pari hassua puunklapia ja nekin märkiä tottakai. Ei auttanut itkut markkinoilla, vaan saatiinhan me sentään tankattua itsemme eväsleivillä, jotka olin mukaan pakannut.

Matka jatkui nopeasti, sillä kauaa ei viitsinyt paikoillaan seisoskella, sillä tässä vaiheessa sitä oli jo kuin uitettu rotta. Takki oli ainut, mikä piti vettä loppuun saakka, mutta muuten sitä oli läpi märkä jo puolivälissä matkaa. Lähes heti tuon edellisen nuotiopaikan jälkeen ilmestyi kota. Ennen kuin kerkesin riemastua, niin huomasin, että kodan sisällä oli jo valkea ja porukkaa paistamassa makkaraa. Paikalla oli myös tenavia, joten meidän ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa, vaikka lämmin kota ja makkaran paisto olisi ollut huikean mahtavaa tuossa tilanteessa. Minä olen kuitenkin valtava ihmisvihaaja kun olen vaeltamassa/luonnossa liikkumassa. Varsinkin lapsia en tahdo nähdä enkä kuulla. Siksi ei tullut kuuloonkaan jäädä tuohon kodalle edes pieneksi hetkeksi. 

Loppumatka sujui rivakasti ja pian sitä oltiinkin jo takaisin autolla. JEE. Tarkoituksemme oli vaeltaa kolme kilometriä pitempi reitti, mutta siitä kuitenkin luovuin olosuhteiden pakosta ja minulle riitti hyvin pikkuisen lyhyenpikin lenkki. Kyllä sitä oli kuitenkin aika voittajafiilis, kun pääsi autoon ja laittoi lämmöt täysille ja maradonnan soimaan. ♫ Liian pikanen,vähän likanen, mielenvikanen
niinku Maradona. ♫

Voitteko edes kuvitella miten hyvältä kuuma suihku tuntui kotia päästyä?! No voin kertoa, että aika taivalliselta. Olen hyvin yllättynyt siitä, että reissun kaatumissaldo jäi aika pieneksi, vaikka paikoittain oli oikeasti todella vaikea kulkea siinä loskaisassa liukkaudessa. Kamera pysytteli aika visusti laukussa koko reissun ajan, mikä harmittaa hieman, mutta kyllä mä sen esille kaivoin kuitenkin paria kuvaa varten, ettei ihan kuvattomiksi kuitenkaan jääty. Nuo kuvat heitän tuohon loppuun, mutta täytyy kyllä sanoa, että toista kertaa en välttämättä lähtisi tuollaiseen keliin vaeltamaan. Ehkä tästä opin nyt jotain, ja seuraavalla kerralla osaan tehdä fiksumpia päätöksiä ja jäädä oikeasti kotiin jos esimerkiksi keli ei hyvältä näytä. On se kuitenkin aina paljon mukavampi ja ennen kaikkea turvallisempaa vaeltaa hyvissä olosuhteissa, mutta tulipahan tämäkin nyt koettua ja tästä kenties viisastuttua seuraavaa reissua varten!

 photo _DSC1361_zpsf68fba86.jpg  photo _DSC1309_zps533ac998.jpg  photo _DSC1338_zpsb7ebb435.jpg  photo _DSC1420_zps18d59da8.jpg  photo _DSC1381_zps1c557ce7.jpg

23. lokakuuta 2014

Hyvän mielen temppuhaaste

Blogista nimeltä Pawsomness on lähtenyt kiertämään tälläinen "hyvän mielen haaste", joka haastaa koiranomistajat pitämään hauskaa koiransa kanssa ja videoimaan osaamansa temput. Tämä kuulosti minun korvaani oikein hauskalta haasteelta, sillä minä ja Kodahan tykätään temppuilla kovastikin, ja tässä yli 4 vuoden aikana on tullut opeteltua jos jonkinmoista temppua. Tosin hirvittävän moni niistä on joutunut unholaan, mutta ei se mitään. Videoitiin nyt siis kaikki sellaiset temput, jotka mieleen sattui muistumaan ja jotka myös Kodan mielessä olivat pysyneet. Jätimme pois tämmöset perus "istu" ja "maahan", sekä tokosta tutut liikkeet. Eli temppuiltiin näillä ns. "turhemmilla" tempuilla, jotka kaivettiin muistin syövereistä.



Että tuommoisia temppuja meillä. Onhan tuo ihan fiksu kaveri, jonka kanssa kyllä mielellään uusia temppuja opettelee. Listasin aluksi vähän vajaa 30 temppua, jotka oli tarkoitus videoida, mutta osa oli Kodalta aivan kadoksissa ja lopussa Kodalta loppui puhti, niin vimosista tempuista ei enää tullut mitään. Tietysti oltaisiin voitu pitää pikku tauko ja tehdä loput temput myöhemmin, mutta enhän minä malttanut. Tyydyttiin siis näihin, joita ehkä vois sanoo meidän lempparitempuiksi, mutta tosiaan ainakin meillä oli hauskaa ja toivottavasti se näkyy videolla. Tahdon haastaa tähän samaiseen haasteeseen kaikki muutkin halukkaat, joten ei muuta kuin video pyörimään ja temppuilemaan koiran kanssa!

21. lokakuuta 2014

Mistä huomaa talven tekevän tuloaan?

 photo _DSC1156_zps6247a508.jpg  photo _DSC1276_zpsb2f0d56b.jpg  photo _DSC1218_zpsde3e80d0.jpg  photo _DSC1287_zpsa1ec1039.jpg

Tämä kaunis väriloisto, jota ollaan nyt syksyn aikana saatu ihastella, alkaa olla aika finito täällä Kajaanissa ainakin. Puut kaljuuntuvat hyvää vauhtia ja nämä kaikki lämpimiä värejä hehkuvat lehdet ovat nyt pakkasen kopristamina maassa ja tuulen mukana ne ottavat mittaa toisistaan juoksukilpailun merkeissä liukkaalla kadulla, jossa itse koittaa vaivoin taiteilla ja pysyä pystyssä. Joka talvi olen suunnitellut nastoja kengänpohjiin, mutta koskaan en ole aikaiseksi saanut niitä hankkia. Ehkä tänä talvena olisi jo aika? 

Pihlajatkaan eivät enää loista komean värisillä lehdillään, mutta puut notkuvat vielä itse pihlajanmarjoista. Tosin melko ahkerasti rastaat niillä täyttävät mahaansa ja muutkin linnut, jotka kyseisillä marjoilla tykkäävät herkutella. Itselläni tekisi mieli herkutella glögillä. En yleensä näin aikaisessa vaiheessa halaja tuota jouluista juomaa, mutta nyt on pari päivää tehnyt kyllä kovasti mieli. Ehkä kuitenkin maltan odottaa vielä ja nautiskelen glögistä hieman tuonnenpana.

Pakkanen laittaa jo mukavasti väriä poskiin ja nenänpäähän lenkkeillessä. Odotan vain niitä kunnon paukku pakkasia kun hiukset ja ripsetkin jäätyvät kuuraisiksi ja samoin myös koiran naamakarvat. Noh, sellailisia kelejä saa varmasti vielä odotellakin, mutta hyvä niin. Maltan kyllä edetä tällä tavalla pikkuhiljaa talvea kohti, vaikka kyseisestä vuodenajasta myös pidän kovin paljon. 

En tiedä onko vielä liian aikaista joululauluille, ehkä, mutta jostain syystä niitä lenkkeillessä tupsahtelee lähes väkisin ulos suustani. ♫"Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten. Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee."♫ En siis vielä ole niin höperö, että hoilottaisin näitä ääneen Kodan kanssa kaksistaan lenkkeillessä, vaan minua laulattaa aina vain poikaystäväni ollessa lenkkikaverina. Harmi ettei hän arvosta lauleskeluani vaan pyytää vaikenemaan :D

Tosiaan täällä Kajaanissa ainakin on viime päivinä vesisateen sijasta satanut luntakin välillä. Tosin ei vielä niin paljoa, että sitä kunnolla maahan jäisi, mutta onhan sitä paikoitellen siellä täällä pieniä määriä. Myös vähän isommatkin lammikot kuin pelkät kuralätäköt ovat saaneet jääpeitettä, joka ilmeisesti on kestänyt jo uhkarohkeimpia poikia, jotka ovat pyörällä suttailleet lammen jäällä. Niin ja koska maakin on nyt mukavasti jäässä, niin tälle surulisen kuulusaille pyyhe-eläimellekin on saanut sanoa heipat joksikin aikaa. Varmasti tulemme vielä tämän syksyn ja alku talvenkin aikana häntä tapaamaan, vaikka itse toivonkin, että märät kurakelit olisivat nyt ohi ja kurapyyhettä ei enää joka lenkin jälkeen tarvittaisi.

 photo _DSC1101_zps17b33f4c.jpg

Mites muualla päin Suomea? Te lukijat olette varmasti aika kiitettävästi ympäri ämpäri Suomenmaata, niin kertokaas toki, että minkälaisella vauhdilla siellä teillä päin edetään talvea kohti. Oletteko jo huomanneet samankaltaisia talven tulon merkkejä kuin minä täällä vai jyllääkö syksy vielä vahvasti ilman sen kummempia merkkejä talven saapumisesta?

PS. Kelle muulle tulee aina ensimmäisenä mieleen talven tulosta muumeista tuttu jäärouva tai ylipäätään se kyseinen muumijakso. Tuon hyytävän jäärouva jakson pätkän näette halutessanne vaikkapa TÄSTÄ. Itse eilen illalla pimeässä ja kipakassa pakkasessa, sekä jäätävässä viimassa lenkkeillessäni pelkäsin törmääväni itse jäärouvaan joka jäädyttäisi minut katseellaan ja toivoin, että jos niin käy, niin joku tajuaisi viedä minut kaminan ääreen sulamaan. Onneksi jäärouvaa ei kuitenkaan näkynyt, tällä kertaa.

19. lokakuuta 2014

Hyvä ruoka, parempi mieli

Kuten te rakkaat lukijat varmasti tiedättekin, niin minä hyvin harvoin postailen ruoka-aiheesta tänne blogiin. Muistan vain, että silloin tällöin olen jupissut herkullisista terveysjuomista, joita olen poikaystäväni kanssa vääntänyt kaiken maailman marjoista ja hedelmistä ja se sotku on oikeasti ollut hyvää. Nyt ei muuten ollakkaan moisia hetkeen värkätty. Harmin paikka. Täytyypä ottaa taas tavaksi! 

Lisäksi muistan bloggaamisen alkutaipaleeltani postauksen, jossa kerroin meidän perheen "neljän tähden illallinen" -tyyppisestä kisasta ja tällöin myös esittelin tekemääni ruokaa täällä blogin puolellakin, mutta myönsin, etten todellakaan ole mikään himo kokkaaja, vaan äitin tekemät pöperöt maistuu paljon mielummin kuin oma tekemä ja ennen kaikkea olin hyvin laiska kokki.

Noh, kuinkas nyt kun on muuttanut omilleen ja ei olekaan enää se mamma tuomassa ruokaa nenän eteen? Ei mua tainnut aluksikaan edes jänskättää tämä ruokapolitiikka tulevassa kodissa, koska tiesin, että kyllä mä osaan tehdä hyvää ruokaa jos vain viitsin. Täällä uudessa kodissahan olenkin sitten ollut hyvin ahkera kokki. Saa nähä kuinka kauan tätä ahkeruutta tuolla keittiön puolella jatkuu, mutta tähän asti olen kokkaillut aina ruoan valmiiksi, kun poikaystäväni tulee koulusta kotiin. Toivottavasti en passaa ukkoa piloille tällä tavalla, mutta kyllä hänkin sitten viikonloppuisin hemmottelee minua ja tekee meille sapuskaa.

Tosiaan ahkeruutta ruoanlaittoon kyllä löytyy, mutta entäs taitoa? Koen, että olen onnistunut kyllä kokkina varsin hyvin. Olen kokeillut jo lukuisia uusia juttuja, mitä en ole koskaan aijemmin tehnyt, eikä mikään ole pieleen mennyt ja aina ollaan saatu syödä suorastaan herkullista ruokaa. Ei ole poikaystäväkään joutunut moittimaan, vaikka tälläinen aloitteleva kokki olenkin.

Mielestäni ruoan tulee aina maistua hyvältä, eikä sen välttämättä tarvitse näyttää niin hyvältä miltä maistuu, jotenka en tiedä imarteleeko nämä seuraavat kuvat laisinkaan ruoanlaittotaitojani, mutta tahdon kuitenkin esitellä teille tämmöisen meidän viikon "ruokalistan". Mitä sitä onkaan kokkailtu menneellä viikolla? Olen esitellyt tässä nyt vain joka päivältä yhden pääruoan ilman lisukkeita (esim. salaatit ym.) Laitoin ruokien yhteyteen myös ohjeet, jos lukijoiden joukosta löytyy innokkaita kokkaajia, jotka haluavat joidenkin ruokien tekoa kokeilla itsekin. Itselläni on yleensä tapana sekoitella useampia ohjeita keskenään ja sillä tavoin rakentaa juuri omaan makuun sopiva ateria. Niin ja meillä kun yritetään vehnää välttää, niin mieluusti aina etsin sen gluteenittoman vaihtoehdon. Jos joku ohje lähtee kokeiluun, niin ei muuta kuin onnistuneita kokkaushetkiä teillekkin!

Juustoinen lasagne
Namm. Olen suuri juuston ystävä, joten heittelin tähän aimo annoksen juustoa. Tähänhän voi laittaa sekaan myös vaikka ja mitä muuta mistä ny ite sattuu tykkäämään. 

Spaghetti ja jauheliha"kastike"
Tämä tuskin mitään ohjetta kaipaa kun pelkkä gluteeniton spaghetti ja jauheliha, sekä maustettu ruokakerma heitetty sekaste :D Ei ehkä näytä houkuttelevalta, mutta nopeaa, helppoa ja hyvää!

Ensimmäistä kertaa kokeilin ja tykkäsin kyllä, että oli ihan jees. Tähänkinhän voi heitellä sekaan kaikennäköstä mistä ite tykkää. Mä pidin tämän tämmösenä simppelinä jääkaapin tyhjyyden vuoksi.

Pakko oli tämäkin kokkailu tänne laittaa, vaikkei pääruoka olekkaan. Leivoin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni rieskaa ja sehän onnistui mainiosti. Herkullista suuren juustomäärän kera, tottakai. Helppoa ja hyvää!

 photo _DSC1074_zpsb7065431.jpg Hernekeitto
Okei, täytynee heti myöntää, että en ole niin reipas ollut, että olisin hernekeiton saanut itse tehtyä. Tuohan on suoraan purkista ja sekaan on heitetty vain tonnikalaa. Välillä joutuu tyytymään näihin halpoihin ruokiin, mutta täytyy sanoa, että tuo hernekeitto oli kyllä hyvää, vaikken minä todelakaan ole mikään hernerokan ystävä.

Vähän toinen ääripää tuohon edelliseen hernekeittoon verrattuna näin hinnaltaan ainakin. Lohi on aina ollut mun suurta herkkua ja sitä on pakko saada tarpeeksi usein. Oikea herkkujen herkku!


Elikkäs kaikkea tuon näköistä sapuskaa ollaan naamariimme vedetty kuluneen viikon aikana. Saas nähdä mitä kaikkea kivaa sitä ensi viikolla keksii loihtia ruokapöytään. Mitkä ovat teidän lempiruokianne? Ehdotelkaas toki jotain kivoja ruokareseptejä, joita voisin laittaa kokeiluun kun kerran tätä kokkaamis innostusta vielä löytyy!

18. lokakuuta 2014

DIY: pientä somistusta asuntoon

Nyt näin työttömänä ja toinen osapuoli opiskelijana ollessa on joutunut miettimään halpoja sisustus ratkaisuja. Varmasti tuttu tunne monille. Itse pidän kovasti askartelusta, siispä olen tänne uuteen kotiin alkanut ihan itse väsäillä kaikkea pientä somaa koristusta. Halusinkin esitellä teille nämä tuikkupurkit, joita olen innoissani värkännyt useita kappaleita ja ripotellut niitä ympäri kämppää. Niiden ideahan lähti siitä, että kun tykkään pikku välipalana herkutella pilteillä ja niiden lasipurkit ovat sitten jääneet aina turhanpanttina säilöön, niin päätinpä sitten käyttää niitä hyödyksi tuikkupurkkeina, mutta nehän tietysti kaipasivat hieman koristusta. Siispä tilasin teippitarhalta erään soman rullan läpinäkyvää pitsikuvioista teippiä ja kaupasta kävin kipaisemassa lankaa. Näillä eväillä loihdin tälläisia somistuksia asuntoomme.

 photo _DSC1059_zps5d0e2cd1.jpg

Itse tykkään, että nuo ovat varsin kivoja koristuksia. Helppoja tehdäkin. Niitähän löytyy nyt olohuoneesta, makuhuoneesta, sekä keittiöstä. Haha. Hups. Kenties pitäisi vähentää tuota pilttien syöntiä, etten innostu hukuttamaan koko asuntoa noilla tuikkupurkeilla. Jos joku tietää joitain muitakin kivoja itse tehtyjä sisustus ideoita, niin saa heitellä tänne suuntaan. Tällä työttömällä kun on aikaa askarella paskarrella!

16. lokakuuta 2014

Työttömän keskiviikko

Kuten te jo varmasti tiedättekin, niin minähän olen viettänyt aikaani työttömänä nyt elokuusta saakka. Eli mitä se nyt tekee... 2 ja puol kuukautta?! Ei välttämättä kovin pitkä aika, mutta pitkältä se on kuitenkin minusta tuntunut. Tiedän, että monet ovat olleet työttöminä paljon pitempiäkin aikoja, joten pelottaa, kuinka kauan mahtaa oma työttömyys vielä jatkua. Joka päivä tulee ahkerasti tarkastettua te-palvelujen sivut, mutta ei ole vielä osunut yhtäkään sopivaa hommaa eteen, jota voisi edes hakea, mutta en vaivu vielä epätoivoon. Uskon, että kyllä täältä minullekin vielä jotain työtä löytyy, kun jaksan vain metsästää. 

Monet varmaan sitten miettii, että miksi en lähde opiskelemaan, kun töitä ei kerran löydy. Noh, siihen on varsin yksinkertainen vastaus. Minua ei nimittäin tällä hetkellä ainakaan kiinnosta minkään alan opiskelu. Olen jo opiskellut itselleni juuri sen ammatin, jonka parissa tahdon työskennellä, kunhan niitä töitä vain jostain löytyisi. Jotkut lyhyemmät kurssit tietysti voisivat olla mielenkiintoisia, mutta nepä sitten yleensä maksaa rahaa ihan mukavasti, joten ei kiitos. En sitten tiedä voisiko mieli opiskelujen suhteen muuttua jos tästä työttömyydestä en kertakaikkiaan pääse eroon, mutta se edellyttäisi sitä, että pitäisi löytää joku koulutus josta innostuisi ja kiinnostuisi. Kuten jo mainitsin, niin sellaista ei ainakaan tällä hetkellä ole.

Miten mä sitten olen työttömänä aikaani tuhlaillut? Noh, vaikka sanoinkin, että tämä yli kaksi kuukautta onkin tuntunut aika pitkältä ajalta, niin en koe, että olisin tylsyyteen vielä kuollut. Siitä saamme ehkä kiittää vain ja ainoastaan Kodaa. Päiväni nimittäin koostuvat pitkälti sen kanssa touhuiluista ja siinäpä ei ole juuri mitään valittamisen aihetta ja uskon, että Kodakin on vallan tyytyväinen. Mitähän mahtaa sellaiset työttömät puuhastella päivät pitkät, jotka eivät omista lemmikkiä?! Uskon, että jos minulla ei Kodaa olisi, niin olisin tylsistynyt työttömyyteeni jo alku metreillä. 

Päätin koota teille tämmöisen "työttömän keskiviikko" -videon eilen kuvaamistani videonpätkistä. Siinä on vähän esimakua siitä, millaisia arkipäiväni tavallisesti ovat. Tokihan video ei ihan täyttä totuutta kerro, sillä esimerkiksi minultahan löytyy myös poikaystäväkin, jonka kanssa tietysti vietän aikaa, mutta hän ei videoilla näy. Muuten suurin osa päiväni puuhasteluista näkyy videolla paitsi iltapalan (jonka vietin pimeässä keittiössä syystä että lamppu teki oharit) jälkeen kamerasta loppuikin akku, joten mm. iltalenkki jäi kuvaamatta. Niin ja yleensä päiviini kuuluu armotonta siivoamista, mutta eilen päätin olla siivoamatta ollenkaan. Joka tapauksessa saatte nyt itse kukin päätellä onko elämäni kuinka tylsää näin työttömänä :D

13. lokakuuta 2014

TÖKS



Näin maanantaipäivän piristykseksi tulimme Kodan kanssa vähän TÖKSsäyttelemään teille. Eli toisin sanoen vierittämään vesipulloa?! Ollaan Kodan kanssa oltu melko hupsulla tuulella tänään, joten täällä me kämpillä hupsutellaan kahestaan. Aamusella hupsuteltiin ulkona pienessä lumisateessa ja oli oikein hupsua. Ei kait tässä muuta kuin että oikein hupsua maanantaita teille kaikille ja muistakaahan tekin välillä hupsutella!

11. lokakuuta 2014

Kurakelejä

Olen huomannut, että monet heistä, jotka ovat väittäneet olevansa kunnon syysihmisiä ja rakastavansa kyseistä vuodenaikaa, ovat nyt kääntäneet kelkkansa ja syyllistyneet marisemaan näistä sateista, joita täällä Kajaanissa ainakin on riittänyt parina viime päivänä oikein urakalla ja uskon, että myös muuallakin päin Suomea näistä sateista ja tuulista on jouduttu kärsimään/saatu nauttia. Ihan miten sen nyt haluaa ottaa. Mutta näinhän se on, että syksyyn kuuluu sen kauniin ruskan lisäksi paljon sadetta ja kurakelejä. Jos siitäkin pystyy ottamaan ilon irti, niin sitten voi kutsua itseään syysihmiseksi ja syksyn rakastajaksi. 

Tosiaan nämä parit viime päivät ovat ainakin täällä meillä tarjoilleet sitä kunnon syksyä ja syysilmoja. Vettä sataa kuin saavista kaatamalla ja välillä kovin jäätäväkin tuuli iskeytyy kasvoille. Lenkkipoluilla ei kenties näistä ilmoista johtuen ole näkynyt läheskään niin paljoa lenkkeilijöitä, kuin normaalilla "hyvällä" säällä. Itse olen kyllä nauttinut, kun on saanut lenkkeillä periaatteessa ihan rauhassa, kun muut kyyhöttävät sisällä lämpimässä viltin alla teekuppi kädessä kynttilän valossa. Tosin kyllähän minäkin toimin noin, mutta vasta jäätävän lenkin jälkeen, joka on mielestäni silloin paljon antoisampaa ja nautinnollisempaa.

En kuitenkaan mitenkään tahdo syyllistää näitä "huonojen" säiden varjolla kotisohvalle jääviä. Kaikki ei tietenkään voi sadekeleistä tykätä, mutta minä olen ihminen, joka koittaa nauttia lenkkeilystäkin säällä kuin säällä. Myönnän kyllä, että vähänhän se pännii kun paleltaa ja vaatteet ovat läpi märät ja palaat sisälle ja sinulla on haiseva, märkä ja ennen kaikkea kurainen koira, joka tarvitsee pesun joka lenkin jälkeen, mutta minkäs teet. Ei näitä kurakelejä ikuisesti jatku. Täytyy vain asennoitua niihinkin oikein, ettei tarvitse alkaa marisemaan ja itkemään, että "Voi että kun sataa vettä ja on niin märkää ja ja ja..." vaan pystyy jotenkin sietämään kelin kuin kelin ilman turhia kitinöitä.

Jos joudut nyt myöntämään, että olet syyllistynyt syyskeleistä napisemiseen, niin yritäppä huvikseks katsoa niitä sadekelejä ihan toisella tavalla. Etsi niistä jotain iloa. Kuvaa ihania sadepisaroita, jotka koristavat puiden ja pensaiden lehtiä tai vedä kumisaappaat jalkaan ja tallusta läpi kuralätäköiden. Etsi se sinun tapasi nauttia syysilmoista ja vaikka sitä ei löytyisikään, niin pointsit sulle jos edes yrität. Iloisempia sadekelejä teille kaikille!

 photo _DSC0875_zpsedb45ce0.jpg  photo _DSC0954_zps4e1e9618.jpg  photo _DSC0894_zps4a30dbc7.jpg  photo _DSC0960_zps2b3456b0.jpg

8. lokakuuta 2014

Kavereita etsimässä

 photo _DSC0407_zpsf79a0c27.jpg  photo _DSC0493_zps9ccc5472.jpg  photo _DSC0611_zps6cb2027b.jpg  photo _DSC0707_zps4ee016f1.jpg  photo _DSC0724_zps7fcc5830.jpg

Kyllä on Kodalla ollu täällä hyvät oltavat. Ollaan nimittäin löydetty pojalle muutamat loisto kaverit, joita ollaan koirapuistoissa käyty treffailemassa. Kotopuolessahan Koda oli tottunut tapailemaan tolleri tyttöjä Lyyliä ja Saanaa, sekä silloin tällöin lapinkoira Teriä ja Hupi setteriä. Halusin siis löytää täältä Kajaanistakin mukavaa tyttö seuraa Kodalle ja sehän onkin onnistunut varsin näppärästi koirapuistoista käsin. 

Yllä olevissa kuvissa esiintyy tämän hetken parhaimmistoa Kodan kaverilistalta. Ensimmäisessä kuvassa temmeltää vuoden ikäinen lapinkoira tyttö Nella. Koda ja Nella tulevat hyvin toimeen keskenään ja koirat ovatkin päässeet tapaamaan jo parikin kertaa. Nella on jo ikänsäkin puolesta, mutta muutenkin vähän vauhdikkaampaa sorttia kuin Koda, mutta hyvin ovat juoksuleikit ja painit sujuneet siitä huolimatta.
Toisessa kuvassa komeileekin pikkuinen Sulo. Sulohan tosiaan on uroskoira, mutta luulenpa, että Koda ei sitä ihan hokannut tai en tiedä mikä sillä alkoi viiraamaan päässä, mutta se näytti rakastuneen tähän pieneen vipeltäjään täysin. Se ei päästänyt sitä silmistään hetkeksikään eikä muut koirat saaneet tulla heidän puuhastelujen väliin. Ota nyt sitten noista pojista selvää. Toivottavasti törmäillään Suloon useamminkin.
Kolmannessa kuvassa Kodan kimppuun on hyökkäämässä valloittava belggari pentu Lysti. Pikkuneidillä on ikää vasta vähän yli 4kk ja vauhtia pennulla ainakin riitti ja asiaakin oli kovasti. Koda ei niin paljoa leikkiä lyönyt tämän pikku vintiön kanssa, mitä nyt parit painit ja juoksentelut. Nimittäin Kodan sydämen valloitti neljännessä kuvassa näkyvä lappari tyttö Seita, jolla ikää oli jo yli viiden vuoden. Seitaa tosin ei paljoa meidän hurmuri kiinnostanut, mutta hyvin koko kokoonpano tuli toimeen. Varmasti tullaan näitä tytsyjä näkemään enemmänkin.

On ollut ilo huomata miten hyvin Koda on uusia koirakavereita itselleen löytänyt. Se on jopa tullut uroksien kanssa toimeen, mikä on harvinaista. Yhteen tappeluun Koda on puistossa joutunut, kun samanikäinen ja kokoinen uros kävi kimppuun. Onneksi Koda ei tätä välikohtausta säikähtänyt niin, että se olisi muuttanut sen käyttäytymistä suhteessa muihin koiriin. 

Ja onhan tästä Kodan sosiaalisuudesta ollut minullekin hyötyä. Näin työttömänä uudessa vieraassa kaupungissa on nimittäin ollut aika hankala löytää seuraa ja kavereita, joita jokainen kuitenkin kaipaa. Onneksi kuitenkin koirapuistoista on löytynyt myös minulle samanhenkistä seuraa. On kiva kun pääsee rupattelemaan muidenkin kuin vain poikaystävän kanssa. Ihan joka päivä me ei kuitenkaan puistoilla, mutta aina silloin tällöin kuitenkin, ettei ihan mökkihöperöidytä! 

6. lokakuuta 2014

Maanantai tervehdys!

Ihanan pirtsakkaa maanantaita teille kaikille! 
Viinkonloput on nyt lusmuiltu ja uusi viikko edessä. Tosin minähän harrastan tätä lusmuilua näin arkenakin, koska työttömyys, mutta joka tapauksessa. Mites teidän viikonloppu sujui? Omani hurahti ohitse oikein mukavissa ja leppoisissa tunnelmissa. Ankarasti löhöilyä ja tv:n tuijottelua, sekä simsin peluuta ja ihanan pitkiä lenkkejä Kodan ja poikaystävän seurassa. Niin ja ei unohdeta hyvää ruokaa, pientä herkuttelua ja saunomista. Oih, kyllä kelpasi. Ei valittamista! Seuraavaksi parit sekalaiset kuvat, joissa kyllä kuluneen viikonlopun tunnelmat välittyy. Mikä milläkin vempeleellä kuvattuna. Aika laiskasti oon kameraa lenkeillä ja muutenkin mukana kantanut. Ikävöin vaan niin suuresti sitä siskon uutta Nikonia, johon kerkesin niin suuresti rakastua. MÄKI TAHON! Mutta eipä näillä työttömyysrahoilla pahemmin monen sadan kameroita ostella... Pöh.

 photo _DSC0498_zpsedf71dd2.jpg  photo _DSC0518_zps8fa9c6cb.jpg  photo _DSC0552_zps096f0454.jpg  photo 2014-10-04172143_zps6c4d303b.jpg

Vain Elämää -ohjelmaan liittyen on pakko tiedustella, että olenko minä ainoa itkupilli, vai pystyykö joku muka kuuntelemaan alla olevan kipaleen ilman kyyneliä? Kerrassaan upea biisi ja upea on Veskukin. Kuinkahan monta kertaa oon kyseisen kipaleen jo kuunnellut, mutta yhtään kertaa en ole pystynyt olla tirauttamatta kyyneltä. Toivottavasti en ole ainut herkkis, vaan joku teistäkin uskaltaa myöntää liikuttuvansa tästä. Niin ja eihän tuo biisi suinkaan ole ainut, joka minua on ohjelman aikana itkettänyt. Niitä on kasa lisääkin, mutta tämä Veskun vetämä "Armo" on kyllä ykkösenä kyynelten valuttajana. 



Näihin tunnelmiin, hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille ihanille ja palaillaan pian!

3. lokakuuta 2014

Yksin

Minulta on kyselty, että miten Kodalla on yksinolo täällä uudessa kämpässä alkanut sujumaan, koska alkuunhan oli tosiaan vaikeuksia ja pienen hetken kerkesin jo olla epätoivoinen "ei se ikinä opi". Mites me siis ollaan asian kanssa edistytty? Noh...

Kodallahan ei ole koskaan ollut eroahdistusta. Pentuna se oppi lähestulkoon itsestään olemaan yksin kotona, eikä tehnyt siitä mitään numeroa. Tyytyväisenä se on aina jäänyt kotiin siksi aikaa, kun ihmiset ovat muualla. Siksipä en osannut aavistaakkaan, että yksinjäämisestä nousisi numeroa täälläkään, mutta toisin kävi. Ajattelin, että okei, Koda ei tietenkään tunne paikkaa vielä kodikseen ja tarvitsee nyt paljon yksinolon harjoittelua. Päätimme aloittaa siis aivan nollista. Aluksi teimme niin, että Koda suljettiin eri huoneeseen asunnossa. Tämä aiheutti alkuun vain muutamat vinkunat ja sitten tyytyväisen hiljaisuuden. Pian se ei vaivautunut vinkumaan enää yhtään, vaikka ovi vedettiinkin sen nenän edestä kiinni. Seuraavaksi siirryimme siihen, että Koda jäi asuntoon, kun minä ja poikaystävä tai minä pelkästään, jos poikaystävä oli koulussa, menimme parvekkeelle välillä jopa muutamiksi tunneiksi. Koda tottui tähänkin eikä ollut enää moksiskaan siitä. Noh, seuraavaksi siirryimme ulko-oveen. Sitä jankkasimmekin sitten koko sen loppu ajan, mitä olimme täällä ennen paluuta viikoksi kotikonnuille. Siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Heti kun ulko-ovi sulkeutui ja Koda jäi sisälle alkoi semmoinen itkuhuutoulvonta -ooppera ettei moista ole ennen nähty. Tätä jatkui ja jatkui ja tässä vaiheessa taisi muutama epätoivon kyynelkin itsellä vierähtää poskelle. 

Tuon kahden viikon jälkeenhän tosiaan käväisimme viikon verran kotikotona ja nyt olemme jälleen palaneet Kajaaniin. Suunnitelmissani oli heti mennä ostamaan yksinoloharjoitusten avuksi feromonipanta, jota minulle oli suositeltu. Päätin kuitenkin kokeilla vielä ilman sitä, koska pannalla kuitenkin oli hintaa sen neljäkymppiä. Onneksi jätin pannan kauppaan ja yritin vielä ilman sen kummempia vippas konsteja. Koda on nimittäin tällä viikolla suoriutunut yksinoloharjoituksista mahtavasti. Olen ollut hyvin iloisesti yllättynyt. Koda on nyt pystynyt jäämään hyvillä mielin sisälle kaluamaan luuta, kun minä olen pujahtanut ovesta rappuun kuulostelemaan reaktioita, joita ei ole tullut. Aina sisälle palatessani Koda on vain jatkanut herkuttelua, eikä ole rynnännyt kauhuissaan syliini, kuten silloin pari viikkoa sitten. Aivan huippu hyvä juttu! Uskon, että tästä ei ole suunta enää kuin ylöspäin ja pian uskallan jättää Kodan hyvillä mielin kotiin odottamaan esimerkiksi kauppareissujen ajaksi, eikä minun tarvitse enää raahata sitä autoon mukaan, koska autossa se osaa odottaa nätisti hiljaa. 

Pienistä epätoivon hetkistä ja kyyneleistä huolimatta syvällä sisimmässäni tiesin kokoajan, että kyllä Koda pystyy tähän. On se kuitenkin sen verran reipas ja sopeutuvainen poika! Hyvin iloinen koiranomistaja kiittää ja kuittaa täältä Kajaanista.

 photo _DSC0221_zps2e067b9f.jpg  photo _DSC0295_zpsb28dcb04.jpg

1. lokakuuta 2014

Lokakuinen aamu

Niin se aika vain rientää ja taas on saatu kääntää kalenterista sivua eteenpäin ja toivottaa lokakuu tervetulleeksi ihanan pakkasaamun siivittämänä. Mihin kummaan se syyskuu oikein katosi? Kerkesikö sitä ollakkaan? Skippasiko joku koko kuukauden välistä? Minulta ainakin meni tyystin ohi. Kenties kaiken tämän muuttohässäkän ja muun keskellä aika riensi kuin siivillä, mutta joka tapauksessa otan tämän lokakuun ilomielin vastaan. Tämä pirtsakka lokakuun esimmäinen aamu innoitti minut tarinoimaan tänne tämän aamuisia mietteitäni hieman eri tyyliin kuin tavallisesti.

Kello on yhdeksän reikä reikä, kun kaikki aamutoimet on hoidettu ja poikaystäväkin on livahtanut kouluun. Nyt on oiva aika lähteä ihanalle, pitkälle aamulenkille kera rakkaan nelijalkaisen. Kerään kimpsut ja kampsut kasaan lenkkiä varten ja marssin alaovelle. Sen avattuani ihanan raikas pakkasilma puskee minua päin ja saa aikaan kylmät väreet. Tunnen kuinka Koda riemastuu. Se rakastaa pakkasta ja suuntaa oitis kuuraiselle nurmikolle telmimään. Minäkin olen riemuissani pirtsakasta säästä, vaikka turhan vähäinen vaatetukseni pakottaakin meidät pitämään kovaa tahtia yllä, etten paleltuisi. 

Lenkillä vastaan tulevat vanhukset ovat tajunneet jo kiskoa talvikamppeet niskaan, mutta ne näyttävät silti olevan kylmissään. Minua kylmyys ei sinänsä haittaa, vaikka kynsikkäiden ansiosta sormeni jäätyvätkin alta aika yksikön. Koitan lämmittää niitä sormijumpalla. Poskeni ovat oitis muuttuneet punaisiksi ja nenääkin kipristää. Sekin alkaa pian muistuttaa Petteri Punakuonon nenää. Hengitys höyryää ja muistan kuinka lapsena tälläisilla ilmoilla leikki polttavansa tupakkia. Voi miten rakastankaan pakkasaamuja.

Aurinko on alkanut paistaa ja se saa kuuraisen maan kimaltamaan kauniisti. Kylmän koppuraiset lehdet tipahtelevat yksi kerrallaan alas puusta. Minua alkaa hetkeksi harmittamaan, etten raahannut kameraa mukaan, mutta räpsäisen pari kuvaa puhelimella kauniista maisemasta, jossa joen ylle on noussut usvaa ja syksyn värit heijastuvat myös vedestä. Henkäisen, miten kaunista.

 photo 2014-10-01091855_zps1a190e92.jpg

Kun olemme Kodan kanssa lenkkimme joen varrella tehneet niin palaamme hyvillä mielin kotiin. Sisälle päästessä kiskon oitis jalkaan punaiset tossuni ja laitan sumpit pihisemään meidän ylisöpöllä "vauva" kahvinkeittimellä (se on niin pieni, niin siksi se on vauvakeitin). Mietiskelen, että kuinkahan monta pakkasastetta ulkona mahtoi ollakkaan. Meillä ei nimittäin ole ulkolämpötilamittaria, josta moisen tiedon voisi helposti tarkastaa. Pitäisikö moinen vempain laittaa ostoslistaan? Nääh. Tuskinpa. 

Pian saan kaataa kuuman kahvin kuppiin ja käpertyä sohvalle sitä nauttimaan. Kun yritän ottaa tästä tilanteesta kuvaa, niin Koda ampaisee paikalle ja rikkoo jopa sohvalle tulemis sääntöä, mutta kun hänhän ei voi vastustaa poseeraamista. Siellä missä kamera, siellä myös Koda the linssilude. Hellyn Kodalle ja annan sen poseerata kuvassa, mutta sen jälkeen komennan sen alas sohvalta ja paasaan sille, että "Tämä minun sohva. Tuo sinun" osoittaen Kodalle tarkoitettua nojatuolia. Koda kyllä tietää paikkansa ja tyytyy käpertymään sinne. 

 photo _DSC0383_zpsa8de48e5.jpg
Nautin kahvistani kaikessa rauhassa ja katselen hyvin onnellisen oloista koiraani omaan nojatuoliinsa käpertyneenä. Sormenikin alkavat pikkuhiljaa sulaa kohmeesta ja alan tuntea oloni lämpimäksi, mutta ennen kaikkea onnelliseksi. Ihana pakkasaamu, ihana lokakuu, kaikki on ihanaa!