Yksin

Minulta on kyselty, että miten Kodalla on yksinolo täällä uudessa kämpässä alkanut sujumaan, koska alkuunhan oli tosiaan vaikeuksia ja pienen hetken kerkesin jo olla epätoivoinen "ei se ikinä opi". Mites me siis ollaan asian kanssa edistytty? Noh...

Kodallahan ei ole koskaan ollut eroahdistusta. Pentuna se oppi lähestulkoon itsestään olemaan yksin kotona, eikä tehnyt siitä mitään numeroa. Tyytyväisenä se on aina jäänyt kotiin siksi aikaa, kun ihmiset ovat muualla. Siksipä en osannut aavistaakkaan, että yksinjäämisestä nousisi numeroa täälläkään, mutta toisin kävi. Ajattelin, että okei, Koda ei tietenkään tunne paikkaa vielä kodikseen ja tarvitsee nyt paljon yksinolon harjoittelua. Päätimme aloittaa siis aivan nollista. Aluksi teimme niin, että Koda suljettiin eri huoneeseen asunnossa. Tämä aiheutti alkuun vain muutamat vinkunat ja sitten tyytyväisen hiljaisuuden. Pian se ei vaivautunut vinkumaan enää yhtään, vaikka ovi vedettiinkin sen nenän edestä kiinni. Seuraavaksi siirryimme siihen, että Koda jäi asuntoon, kun minä ja poikaystävä tai minä pelkästään, jos poikaystävä oli koulussa, menimme parvekkeelle välillä jopa muutamiksi tunneiksi. Koda tottui tähänkin eikä ollut enää moksiskaan siitä. Noh, seuraavaksi siirryimme ulko-oveen. Sitä jankkasimmekin sitten koko sen loppu ajan, mitä olimme täällä ennen paluuta viikoksi kotikonnuille. Siitä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Heti kun ulko-ovi sulkeutui ja Koda jäi sisälle alkoi semmoinen itkuhuutoulvonta -ooppera ettei moista ole ennen nähty. Tätä jatkui ja jatkui ja tässä vaiheessa taisi muutama epätoivon kyynelkin itsellä vierähtää poskelle. 

Tuon kahden viikon jälkeenhän tosiaan käväisimme viikon verran kotikotona ja nyt olemme jälleen palaneet Kajaaniin. Suunnitelmissani oli heti mennä ostamaan yksinoloharjoitusten avuksi feromonipanta, jota minulle oli suositeltu. Päätin kuitenkin kokeilla vielä ilman sitä, koska pannalla kuitenkin oli hintaa sen neljäkymppiä. Onneksi jätin pannan kauppaan ja yritin vielä ilman sen kummempia vippas konsteja. Koda on nimittäin tällä viikolla suoriutunut yksinoloharjoituksista mahtavasti. Olen ollut hyvin iloisesti yllättynyt. Koda on nyt pystynyt jäämään hyvillä mielin sisälle kaluamaan luuta, kun minä olen pujahtanut ovesta rappuun kuulostelemaan reaktioita, joita ei ole tullut. Aina sisälle palatessani Koda on vain jatkanut herkuttelua, eikä ole rynnännyt kauhuissaan syliini, kuten silloin pari viikkoa sitten. Aivan huippu hyvä juttu! Uskon, että tästä ei ole suunta enää kuin ylöspäin ja pian uskallan jättää Kodan hyvillä mielin kotiin odottamaan esimerkiksi kauppareissujen ajaksi, eikä minun tarvitse enää raahata sitä autoon mukaan, koska autossa se osaa odottaa nätisti hiljaa. 

Pienistä epätoivon hetkistä ja kyyneleistä huolimatta syvällä sisimmässäni tiesin kokoajan, että kyllä Koda pystyy tähän. On se kuitenkin sen verran reipas ja sopeutuvainen poika! Hyvin iloinen koiranomistaja kiittää ja kuittaa täältä Kajaanista.