Sotakoira

Ihanaa perjantaita kaikille! Minä täällä nautiskelen vapaapäivästä, sekä ensimmäisestä palkkapäivästä, joten ihmekös tuo, että olen niin kovin iloisella tuulella ja pitkästä aikaa tuntuu, että myös hyvin energisellä tuulella. Tuota energiaa olen suunnannut tänään siivoukseen, mutta myös Kodaan. Opeteltiin piiiiiiitkästä aikaa uusi temppu Petsien temppurinkiä varten ja käytiin se ulkona koirapuistossa heti videoimassakin. Tämän kertainen temppu olikin "sotakoira" ja tempun idea näkyykin alla olevasta gifistä. 

Meidän suorituksesta uupuu vain ase ja maastohousut. Okei no ei me ihan noin vauhdikkaitakaan oltu, mutta laitetaan se tosi liukkaan maaston piikkiin! Pääasiahan tässä oli se, kuten temppuilussa aina, että oli yhteistä, hauskaa aikaa koiran kanssa ja se kyllä toteutui.

Pitäisikin ottaa tavaksi, että aina vapaapäivisin temppuiltaisiin Kodan kanssa. Opeteltaisiin uusia tai muisteltaisiin vanhoja. Nyt kuitenkin aijon suunnata energiaani ruuanlaittoon. Kävin nimittäin nappaamassa kaupasta alennuksessa olevaa lohta. Herkkujen herkkua. NAMS! Tänään on hyvä päivä. Oikein rattoisaa viikonloppua teille kaikille.

Ikävä luontoon

Tässä kun sattui olemaan vapaapäivän kunniaksi ylimääräistä aikaa seikkailla tietokoneen parissa, niin löysin itseni selailemasta vanhoja blogipostauksiani. Tein siinä sitten sellaisen huomion, että ennen luonto oli yksi blogini vahvimmista aihepiireistä. Postaukset täyttyivät useinmiten luontokuvista, joita oli näpsitty ihanilta luontoretkiltämme, joita teimme ahkerasti vielä kun maalla asuttiin ja kuten saatatte huomata, niin nyt kyseinen aihepiiri on supistunut hyvin pieneksi. Niitä luontokuvia ja kertomuksia luontoretkiltämme ei paljoa enää näy. Onhan se ihan loogista tietysti, kun kaupungissa asutaan niin ei sitä luonnonrauhaa ihan helpolla löydäkkään, toisin kuin maalla, kun ei tarvitse muuta kuin ovi avata ja lompsia lähimetsään. 

Mulla on tosi iso ikävä sinne lähimetsään... Mulla on tosi iso ikävä luontoon. Tokihan täältä Kajaanistakin varmasti löytyisi mukavia paikkoja tehdä noita luontoretkiä ja itseasiassa nyt päätänkin, että viimeistään sitten, kun mulle napsahtaa kaksi vapaapäivää peräkkäin niin otan asiakseni järjestää itselleni ja Kodalle kunnon luontoretken pitkästä aikaa! Otan kamerankin mukaan ja lähden nauttimaan luonnosta niinkuin ennenkin tein. Se varmasti toisi minulle sitä kaivattua lisäpuhtia! 

Jotain kunnon vaellustakin tekisi mieli suunnitella. Jotain useamman päivän kestävää reissua. Oi miten ihanaa se olisikaan pitkästä aikaa päästä eräjormailemaan ja rentoutumaan kunnolla luonnonrauhaan. Milloinkohan mahtaisi olla aikaa moiselle reissulle... No sitten ainakin, jos työt loppuu heinäkuun lopulla niin ensi syksynähän pääsisi vaeltamaan. Oi miten pitkä aika... Noh, siihen asti täytyy vain tyytyä ihastelemaan ja muistelemaan edellisiä vaelluksia vanhojen kuvien parissa.

  

Vuorotyö ja koira

Olettekin varmasti huomanneet mun lukuisista ”marinoista” täällä bloginkin puolella, että uusi lastenhoitajan työni päiväkodissa vuoropuolella, jonka siis alotin 26. tammikuuta, eli noin kolmisen viikkoa olen siellä nyt ollut, on saanut minut todella väsyneeksi. Työtunteja on riittänyt reippaasti ja onhan se varmasti uudessa työpaikassa ekat viikot raskaita kun niin paljon kaikkea uutta jne jne. En siis halua valittaa sillä tavalla, onhan tää ihan huippua, että töitä on, mutta toteanpahan vain, että hyvin väsyneeksi nämät ekat viikot ovat minut saaneet. Ehkä ja toivottavastihan tämä tästä tasaantuu ajan mittaa ja saan aikaa ja voimia tehdä jotain muutakin kuin vain käydä töissä ja nukkua.

En tiedä sitten, että onko jollain teillä käynyt mielessä, että mitenköhän mun työn tekoni on vaikuttanut Kodaan ja miten se suhtautuu siihen kun mamma käy töissä ja kotona sitten on niin uupunut, että hyvä kun lenkille edes jaksaa. Noh, olipa joku asiaa pohtinut tai ei, ajattelin nyt kuitenkin hieman avata sitä, miten Koda on pärjännyt tässä tilanteessa.

Sehän täytyy kyllä myöntää, että tosiaan aikaa Kodalle on nyt hurjan paljon vähemmän, kuin silloin kun tein niitä sijaisuuksia, joita ei tosiaan montaa kertaa viikossa ollut. Silloin aikaa riitti touhuta Kodan kanssa paaaaaljon paljon enemmän kuin nyt. Näiden kolmen viikon aikana en tosiaan ole kerennyt/jaksanut tehdä Kodan kanssa mitään muuta kuin pakolliset lenkkeilyt ja pienet hellyyttelyhetket silloin tällöin. Ei siis yhtään mitään ylimääräistä ja se on harmittanut minua aivan vietävästi. Ja toisinaan en ole edes noihin perusjuttuihinkaan löytänyt aikaa/jaksamista, vaan minulla on onnekseni ollut poikaystävä auttamassa, joka on sitten käyttänyt Kodaa lenkillä tarvittaessa. Esimerkiksi joskus on ollut työpäiviä, jolloin lähden aamulla vaikkapa yhdeksän aikaan ja palaan kotiin illalla kahdeksan aikaan. Tai jos on yövuoroja, niin nehän kestää vähimmillään 14h. Eli onneksi on olemassa tuo toinenkin kaksijalkainen, eipä tässä muuten pärjäisi koiran kanssa.

Niin ja kaikeksi onneksi en omista mitään super energistä koiraa. En oikeastaan edes energistä. Kodasta nimittäin löytyy paljon sohvaperunankin vikaa. En ole ainakaan huomannut, että se olisi yhtään pahakseen laittanut sitä, että touhuilua on nyt vähemmän kuin ennen ja nukkumista ja löhöilyä enemmän. Ainakaan se ei sitä mitenkään näytä, että haittaisi tämä tämmöinen. Varsin tyytyväiseltä koiralta se vaikuttaa vieläkin. Tuohon yllä olevaan kuvaan, jossa Koda esittää surullista ja masentunutta, saatiin oikea tunnelma kun aloin puhua sille pyllyn pesusta. Silloin Koda muuttuu juuri tuon näköiseksi ja sain napsittua nuo kuvat virittämään postaukseen tunnelmaa. Kyllä siltä oikeasti löytyy vieläkin se perus iloinen Koda ilme, joten ei se oikeasti ihan onneton ole.

Tokihan multakin niitä vapaapäiviäkin löytyy. Tämmöisessä vuoro- ja jaksotyössä se vain menee niin, että välillä voi olla aika hurjiakin viikkoja ja välillä sitten vähän iisimpää. Esimerkiksi ensiviikolla multa taisi löytyä peräti kolme vapaa päivää! Silloin on taas aikaa virittää Kodallekin jotain muutakin kuin pelkkiä tavallisia lenkkejä ja sohvalla loikoilua ja rapsuttelua. Mutta sitten taas näissä vähän hurjimmissa työviikoissa, joissa työtunteja riittää vaikka muille jakaa niin en usko, että pärjäisi koiran kanssa, jos ei olisi sitä toista kaksijalkaista apuna hoitamassa. Suuri kiitos siis poikaystävälleni, joka jaksaa Kodaa lenkkeilyttää tarpeen vaatiessa!

Mullahan oli hirmuinen pentukuume jo pitkään ennen kuin nämä työt aloitin. Olin jo lähes varma, että pennun otan tämän vuoden puolella, mutta nyt ei tulisi kuuloonkaan ottaa pentua. Ei yksin kertaisesti vain aika ja jaksaminen riittäisi. Harmin paikka, mutta minkäs teet. Saa nähä milloin sitä sitten olisi mahdollisuus toiseen koiraan. Jos työura jatkuu tästä niin ehkä sitten eläkkeellä?!?

Mites, löytyykö lukijakunnastani ketään, joka elelee yksikseen koiran/koirien kanssa ja käy töissä (mielellään vuorotyössä, koska onhan asia ihan eri jos olisi sellainen kiinteä työaika, että esim. viisi päivää viikossa 9-17 töitä ja viikonloput aina vapaat). Miten aika ja jaksaminen riittää? Toivottavasti tämä kevään tulo toisi minulekin jotain energiapiikkejä tähän arkeen, mutta nyt kyllä sänky kutsuu, että jaksaa taas suunnata yövuoroon! Leppoisaa sunnuntaita teille :)

Puoli vuotta omassa pesässä

Sain tuohon teettämääni kysymyspostaukseen kysymyksiä liittyen omillaan asumiseen, mutta päätinkin kyseisestä aiheesta vääntää ihan oman postauksen, joten jätin silloin niihin kysymyksiin vastaamatta. Nyt kuitenkin olisi tiedossa vastauksia niihinkin kysymyksiin. Olenhan toki omillaan asumisesta jotakin kirjoitellutkin tämän kuluneen syksyn aikana, mutta otetaanpas tämä aihe nyt ”syvempään” pohdintaan.

Tosiaan alkaahan siitä olla jo puoli vuotta, kun poikaystäväni kanssa lensimme omista kotipesistämme tänne Kajaaniin ja aloitimme yhdessä tämän omillaan asumisen. Niin ja ei suinkaan unohdeta karvaista lastamme, Kodaa, meidän pikku perhe, tuitui :3 (nojoo…) Muutimme tänne siis siitä syystä, että poikaystäväni sai täältä opiskelupaikan. Muutto tuli hyvään aikaan siinäkin mielessä, että itsekin aloin jo kovasti kaipaamaan muuttoa pois kotoa, en siksi, että olisi ollut jotenkin huonot välit perheen kesken, ei suinkaan. Meillä on aina ollut ihan superläheiset välit kaikkien perheenjäsenten kesken, mutta siis alkaahan sitä jokainen ennemmin tai myöhemmin kaipaamaan sitä oman elämän aloittamista poissa mamman helmoista. Vaikka mikäs sen ihanampaa kuin asustella huoletta kotona, käydä iskän lompakolla aina kun on tarvis, äiti tekee ruuat nenän eteen ja siivoaa jopa sotkusi, jos joku menee rikki niin iskä kyllä korjaa, kauppareissutkin hoitaa vanhemmat ja sun tehtäväksi ei jää muuta kuin olla ja elää vain. Tuota kaikkea on oppinut arvostamaan ehkä vasta näin jälkeenpäin. Nyt kun joutuukin itse hoitamaan kaiken tuon niin ei voi kun kiitellä, että vanhemmat ovat jaksaneet paapoa minua kotona sen 19 vuotta.

Tosiaan nuo ikävät puolet tässä omillaan asumisessahan ovat ainakin omalla kohdalla olleet seuraavanlaiset:

-Raha-asiat. Laskut ja kaikki kamala. Hyi.

-Kaupassa täytyy käydä vaikka työpäivän jälkeen väsyttäiskin.

-Kotityöt täytyy hoitaa vaikka vähempää ei vois kiinnostaa.

-Niin ja huomasinpas tässä yksi päivä myös erään ikävän puolen tässä omillaan asumisessa, ja varsinkin tässä meidän tilanteessa, kun asutaan niin kaukana porukoista ja ylipäätään kaikista muistakin sukulaisista ja tutuista, jotka voisivat tässä tilanteessa auttaa. Eli ei voida lähteä mihinkään yön yli reissulle, jonne ei voi koiraa ottaa. Esim. jotain kivaa kylpyläviikonloppua tässä suunnittelin, mutta yhtäkkiä tajusin, että kappas perkele… Koda… No eipä sitten lähetäkkään!

-Ei oo äiti ja isi auttamassa tiukan paikankaan tullen. Meillä varsinkin kun asutaan niin kaukana, mutta oonhan mää kyllä hätäpuheluita iskälle soittanu monesti ”isi hei.. kerroppa mikä tässä on vikana ku tää tekee näin ja näin..”

Sitten taas ne hyvät puolet voisi tiivistää tällaisiksi:

+No siis ihan ylipäätään oman elämän eläminen omillaan poissa vanhempien hellästä huomasta on jo itsestään hienoa (vaikka myös kamalaakin välillä, kuten yllä huomattiin), mutta siis niin. Onhan se nyt hienoakin olla vastuussa omasta elämästään.

+Enemmän omaa tilaa ja rauhaa, vaikka joo jaanhan mää tämän asunnon poikaystävän kanssa, mutta on mulla täällä silti paljon enemmän omaa rauhaa kuin oli kotikotona.

+On ne kauppareissut kivojakin, jos ei väsytä. Eli saat ihan itse (okei no joo mulla tietysti vaikuttaa myös poikaystävä, mutta kuitenkin) valita mitä teet ruuaksi ja muutenkin minkälaisia ostoksia kaupassa teet, eikä tarvi äitiltä kinuta että ostetaan pliis sitä ja tätä ja ehkä vähän tuotakin.

+ Ööö… miksi en keksikään lisää plussa puolia?! :D Vaikka onhan tää oikeesti kokonaisuudessaan plussaa vain. Elää omaa elämää omassa kämpässä!

Niin ja varmasti omilleen muutto eroaa paljon siitä muutatko yksin, vai muutatko jonkun kanssa, eli tässä minun tapauksessani poikaystävän kanssa. Ihan yksikseen asuminen on varmasti ihan oma taiteenlajinsa, kun vertaa siihen, että asuu jonkun toisen kanssa. Tosiaan tuosta yksin asumisesta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, mutta voisin kuvitella, että suurimmat erot ovat siinä, että yksin asujana sinun ei tarvitse oikeastaan ajatella muita kuin itseäsi. Saat ihan itse tehdä kaikki valinnat, miten sisustat, mitä syöt tänään ja huomenna, mihin menet, mitä teet, mihin aikaan, kuinka siistinä asuntosi pidät. Kaikkeen tuohon ja paljon muuhunkin vaikuttaa kumppani jos asutte yhdessä. Ja siitä puheen ollen kysymyspostauksen yhteydessä kyseltiin myös sitä, miten yhteenmuutto on vaikuttanut minun ja poikaystäväni parisuhteeseen, joten otetaanpas muutama sananen siitäkin.

Eli mehän olemme olleet yhdessä ööö.. 3 ja puoli vuotta ilmeisesti, kai, joo?! :D Joo. Eli siitä nyt tuo puoli vuotta yhdessä ja kolme vuotta erillään. Tai no erillään ja erillään. Mähän periaatteessa asuin tuon kolme vuotta poikaystäväni kotona tai sillai puoliks ainakin. Eli ramppasin kodin ja poikaystävän kodin väliä (välimatka tosin oli huikeat 2km). Yleensä arki meni niin, että heräsin aamulla poikaystävältä, menin kodin kautta kouluun, koulusta kotiin ja yöksi poikaystävälle tai jotenkin niin. Kuitenkin, että asustelin vähän niin kuin kummassakin paikkaa. Eli hitusen tämä yhdessä asuminen oli jo tuttua, vaikkakin onhan tämä kokopäiväisesti yhdessä asuminen tuonut paljon uusia juttuja. Raha-asiat, kotityöt, jos toinen ärsyttää niin ei voikkaan enää lompsia vain kotiin karkuun, vaan nyt onkin yhteinen koti, joten kinastelu ja riitatilanteetkin on hoidettava erillä tavalla, ööm ja niin. Eli paljon on tullut uusia asioita parisuhteeseenkin tämän yhteen muuton kautta ja täytyy kyllä sanoa, että tosi hyvin ollaan niiden kanssa pärjätty. Ja niinhän se on, että yhteen muuton jälkeen sitä aika pian huomaa toimiiko se parisuhde oikeasti vai ei. Jaksaako sitä toista kahtella myös niinä huonoina päivinä, kun itseä kiukuttaa ja väsyttää ja toinen käyttäytyy ainakin omasta mielestä idioottimaisesti jne jne jne. On se melkein kyllä taitolaji tämä yhdessä asuminen, että kaikesta huolimatta sitä saa pidettyä onnellisen ja toimivan parisuhteen.

Eli tosiaan. Omillaan asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta mielestäni jokainen ennemmin tai myöhemmin tuntee olevansa valmis lentämään pois pesästä. Eli ei ole mitään tiettyä aikaa tai ikää, jolloin pitäisi kotoa pois muuttaa. Joillekin on hyvä lähteä jo nuorena, vaikkapa 16-vuotiaana, joillekin sitten taas myöhemmin. Luulenpa, että itse en olisi omilleen muuttanut, jos en olisi poikaystävän kanssa muuttanut. Tuo ihan yksin asuminen ei tuntuis ihan mun jutulta. Mielummin asustelisin sitten vielä kotosalla vanhempien luona, mutta niin. Tämän puolen vuoden omillaan asumisen ja yhdessä poikaystäväni kanssa asumisen jälkeen olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen!

PS. Antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, tekstin sekavuus ja postauksen kuvattomuus. Tällä viikolla 56 työtuntia ja tuumaa vähän jo väsyttää, mutta jaksaa jaksaa, painaa, painaa! Kova hinku oli tulla kirjustelemaan tänne väsymyksestä huolimatta. Toivottavasti palaillaan seuraavan kerran vähän virkeämpänä! Kaikkea kivaa teidän päiviin.

Hottishaaste

En tiedä oletteko te törmänneet facebookissa tähän hottishaasteeseen. Siinähän ideana on laittaa viisi kuvaa hottis miehistä/naisista. Itse en ole facebookissa tähän lähtenyt mukaan, mutta ajattelin toteuttaa samalla idealla postauksen tänne blogin puolelle. Sillä kyllähän minullakin tulee kuolattua näitä eräitä kuumiksia, jotka saavat ihan sydämen pomppailemaan. Varokaa siis! Seuraavaksi luvassa viisi erittäin kuumaa pakkausta.

1 . Jensen Ackles

Ehdoton ykkönen ihan takuu varmasti. Ohh! Sulattaa sydämen ihan mennen tullen ja palatessa. Kattokaa nyt sitä! Voiko joku väittää, ettei tunne vetoa Jenseniin?! Ihan täydellinen kuumispakkaus sanon minä.

2 . Dominic Purcell

Oih, paha poika… miten komea! Sydämeni tykyttää lujasti myös tälle kaverille, johon rakastuin Pako –tv-sarjan kautta. Tuo sen tuima ilme varsinkin… Nam!

3 . Hugh Laurie

Tämä komea herra kuuluu myös ehdottomasti tähän kuumislistaan. Niin jäätävän hurmaava ja karismaattinen kaveri. Ihana!

4 . Channing Tatum

Nojoo, eiköhän tämäkin kuumakalle ansaitse paikkansa tässä listassa. Grrr! Herkku mikä herkku, minkäs sille mahtaa.

5 . Mark Sheppard

Tähän viimeiselle paikalle pääsee tällä kertaa tämä karismaattinen komistus. Vaikea valinta oli kaikkien loppujen kuumisten kesken, mutta tällä hetkellä teki mieli valita Mark, joka on siis Jensenin lisäksi Supernaturalista tuttu kaveri.

Noin ikään. Mitäs sanotte? Löytyikö meiltä yhteisiä kuolattavia kohteita vai eroaako miesmakumme aivan tyystin?

Kaikki tämän postauksen kuvat: weheartit.com

Ihan suomenlapinkoira vaan...

Jokainen koiranomistaja varmasti edes joskus törmää ihmisiin, jotka tulevat arvuuttelemaan koiran rotua/rotuja. Itse oon täällä kaupungissa asuessa nyt huomannut, että kyselijöitä/arvuuttelijoita tulee vastaan useammin. Tai no tottakai, kun ihmisiä on enemmän jne jne. Mutta siis Kodastakin on saanut kuulla hauskojakin rotuveikkauksia, vaikka omaan silmäänhän se näyttää ihan selvästi suomenlapinkoiralta ja varmasti monen muunkin, joka edes hieman koiraroduista tietää. Olenkin ihmetellyt sitä, miten moni on ollut ihan ulapalla Kodan rotua arvaillessa. Siis jotenkin sitä ajattelisi, että kyllä nyt suomenlapinkoiran tunnistaa. Onhan se nyt kuitenkin Suomen 6.suosituin koirarotu. En tiedä hämääkö tuo Kodan väritys sitten niin paljon. Yleisin värihän nyt kuitenkin on se musta vaalein merkein, mutta silti.

Tässäpä listaa niistä rotuveikkauksista, jotka ovat jääneet mieleeni Kodan kohdalla:

Suomenpystykorva

Tätä rotua on itseasiassa useampaankin kertaan ehdotettu Kodan kohdalla. Muistaakseni ehdottajat ovat olleet vanhempia miehiä, jotka ovat itse kertoneet omistavansa/omistaneen kyseisen rodun edustajia, joten miten ihmeessä voi erehtyä luulemaan Kodaakin suomenpystykorvaksi? Noh, onhan silläkin pystytkorvat...

Chow Chow

Hmmm?! Tämä rotuehdotus on onneksi tullut vastaan vain yhden ainoan kerran, mutta hyvin se jäi mieleen. Taisin hetken tuijottaa kysyjää suu ammollaan, ennenkuin sain korjattua rodun oikeaksi. Muistaakseni kysyjä selitti, että väri hämäsi ja sai luulemaan chowiksi.

Mini lassie

Öööm. Niin että mikä oli? Varmaan arvatakin saattaa, että tämä rodunehdottelija ei ollut koiraihmisiä. En tiedä luuliko tyyppi Kodaa siis sheltiksi vai mikä tämä mini lassie oikein oli hänen mielestään. 

Suomenlapinpystykorva

Niin tuota noin... ihan suomenlapinkoira vaan. Tämä mies esitti hyvin tietävää koirista ylipäänsä, vaikka rodut näyttikin menevän hieman sekaisin. Hän kertoi, että naapurissakin asusti "suomenlapinpystykorva.. vai mikä suomenporokoira se onkaan".

Lapinporokoira

No ei ihan... Tässä oli jännä se, että henkilö, joka luuli Kodaa lapinporokoiraksi, ei uskonut sitä suomenlapinkoiraksi värin vuoksi. "ONKO NIITÄ MUKA TUON VÄRISIÄKIN?!" 

Kettu

Tämä on kenties mieleenpainuvin "rotuveikkaus", mitä Kodasta on tullut. Hengailin pentu-Kodan kanssa erään kaupan edustalla ja siihen saapui sitten vanhempi mies kyselemään, että miksi minulla on kettu hihnassa ja mistä olen sen saanut. En tiedä oliko sitten huumoria, mutta kovasti se intti minun napanneen ketun metsästä, eikä yhtään muka uskonut pennun olevan suomenlapinkoira.

Kertokaas toki onko teidänkin lenkkipoluillenne osunut koiran rotua täysin väärin ehdottelevia ihmisiä!?

Läjäpäin vastauksia

Noniin! Viimein ja vihdoin päästään näiden teidän kysymyspostauksessa esitettyjen kysymystenne kimppuun. Työt ovat pitäneet minut sen verta kiireisenä, etten ole pahemmin kerennyt vastauksia tänne latelemaan, mutta nyt kun viikonloppu on saavutettu, niin lopulta saan puserrettua tämänkin ulos. Mennäänpä siis asiaan!

Kysymyksiä sateli vielä noiden videoiden kuvaamisen jälkeenkin, joten eipä jätetä niihinkään vastaamatta. 

Tekisitkö maailmanympärys matkan vai matkan Kuuhun? 

Hmm. Tätä piti oikein miettiä. Toisaalta oisko ees siistiä käydä Kuussa... no ois! Mutta toisaalta maailmanympärysmatka ei ois paha sekään. Kaiken mietinnän ja pohdinnan jälkeen päädyn kuitenkin maailmanympärysmatkaan!

Elämäsi paras päivä? 

Päivä jona mun ja poikaystäväni suhde alkoi. 

Mitä muuttaisit itsessäsi?

Luonteesta muuttaisin kiukkuherkkyyden ja ulkonäöstä ehkä hörökorvat.

Mitä et ehdottomasti muuttaisi?

Huumorintajuani ja tätä tietynlaista höpsöyttä :)

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Poikaystävä, hyvä ruoka, herkut, rentoutuminen...

Elämäsi tärkeimmät ihmiset?

Mun koko perhe on tosi tärkeä ja poikaystävä tottakai myös.

Mistä innostus blogin pitämiseen lähti?

Olin jo tovin katsellut kun pikkusiskoni piti blogia ja siitä se innostus itsellekin sitten tarttui.

Millä kameralla kuvaat?

Sony A230 tai Canon PowerShot sx40 hs

Uskotko jumalaan?

Ei, en usko.

Mikä oli parasta vuodessa 2014?

Viime vuodessa oli paljon hyviä juttuja. Parhaita ehdottomasti muutto omaan kotiin ja valmistuminen ammattiin.

Tämänhetkinen suosikkikappaleesi?

Tällä hetkellä kuuntelen TOSI TOSI TOSI vähän musiikkia. Siis en miltei ollenkaan.. Autossa ei toimi radio, joten työmatkallakaan ei tule kuunneltua, eikä muulloin ole aikaa. En siis yhtään osaa sanoa mitään tämänhetkistä suosikkikappaletta..

Laita kuva ylä aste ikäisestä sinusta!

Siis mites sattukki... meidän koti kone sano tänään ittensä irti ja kaikki vanhat kuvat ovat nyt historiaa. Facebookista kuitenkin kaivoin tämän yhden kuvan ylä-aste ajoiltani tähän esille. 


VALAMISTA TULI! Huhhuh. Paljon kysymyksiä ja paljon vastauksia, mutta olihan tätä postausta oikein kiva toteuttaa. Toivottavasti joku teistä sai edes jotain tästä irti.

Ens viikon aikana taidan ihan hyvästikkin keretä postailemaan. Ideoitakin on jo monen moneen postaukseen. Työviikkoni ensi viikon osalta näyttää tältä: ma 9-17, ti-ke yö (18.00+08.00), to ja pe vapaa ja lauantai ja sunnuntai töitä, tosin aikoja en muista. Eli varmasti tuolloin torstaina tai perjantaina törmäillään uuteen postaukseen täällä, joten olkaahan kuulolla! Niin ja oikein hyvää loppu viikonloppua... voiko noin sanoa?! No joka tapauksessa, nauttikaa.