25. helmikuuta 2015

Ikävä luontoon

Tässä kun sattui olemaan vapaapäivän kunniaksi ylimääräistä aikaa seikkailla tietokoneen parissa, niin löysin itseni selailemasta vanhoja blogipostauksiani. Tein siinä sitten sellaisen huomion, että ennen luonto oli yksi blogini vahvimmista aihepiireistä. Postaukset täyttyivät useinmiten luontokuvista, joita oli näpsitty ihanilta luontoretkiltämme, joita teimme ahkerasti vielä kun maalla asuttiin ja kuten saatatte huomata, niin nyt kyseinen aihepiiri on supistunut hyvin pieneksi. Niitä luontokuvia ja kertomuksia luontoretkiltämme ei paljoa enää näy. Onhan se ihan loogista tietysti, kun kaupungissa asutaan niin ei sitä luonnonrauhaa ihan helpolla löydäkkään, toisin kuin maalla, kun ei tarvitse muuta kuin ovi avata ja lompsia lähimetsään. 

Mulla on tosi iso ikävä sinne lähimetsään... Mulla on tosi iso ikävä luontoon. Tokihan täältä Kajaanistakin varmasti löytyisi mukavia paikkoja tehdä noita luontoretkiä ja itseasiassa nyt päätänkin, että viimeistään sitten, kun mulle napsahtaa kaksi vapaapäivää peräkkäin niin otan asiakseni järjestää itselleni ja Kodalle kunnon luontoretken pitkästä aikaa! Otan kamerankin mukaan ja lähden nauttimaan luonnosta niinkuin ennenkin tein. Se varmasti toisi minulle sitä kaivattua lisäpuhtia! 

Jotain kunnon vaellustakin tekisi mieli suunnitella. Jotain useamman päivän kestävää reissua. Oi miten ihanaa se olisikaan pitkästä aikaa päästä eräjormailemaan ja rentoutumaan kunnolla luonnonrauhaan. Milloinkohan mahtaisi olla aikaa moiselle reissulle... No sitten ainakin, jos työt loppuu heinäkuun lopulla niin ensi syksynähän pääsisi vaeltamaan. Oi miten pitkä aika... Noh, siihen asti täytyy vain tyytyä ihastelemaan ja muistelemaan edellisiä vaelluksia vanhojen kuvien parissa.

 photo luontoo2_zpsasxesjwn.jpg  photo luontoon1_zpsno3bty7x.jpg  photo luontoon3_zpslshduydj.jpg  photo luontoon6_zpsinnnv74u.jpg  photo luontoon7_zpskc9hg6mk.jpg  photo luontoon10_zpsmojilar6.jpg  photo luontoo8_zpsr14gwkus.jpg   photo luontoo9_zpsn2kg6zej.jpg  photo luontoo4_zpstxgc8y1d.jpg  photo luontoo5_zpsjztoggw2.jpg

14 kommenttia:

  1. Ihania luontokuvia. Ja voi jestas tuota kuseva poroa :D Sillä on sellainen ilme, että tässä sulle paparazzi ;) Toivottavasti pääsisit pian vaeltelemaan Kodan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! En yhtään kuvanottohetkellä hoksannut tuota, että yksi poroista kuseskelee. Asian huomasin vasta myöhemmin kuvia selatessani ja kyllä nauratti :D Ja tosiaan, toivotaan niin!

      Poista
  2. Voi apua miten ihania kuvia! Varsinkin tuo ensimmäinen, sit tuo missä on pilviä järven päällä ja tuo viimeinen! :) ois muuten käsittämättömän upea tauluna tuo missä nuo porot on, tai palapelinä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Määki oon usiasti miettyny, että tuosta porokuvasta ois ihana jotain kivaa teettää, mutten oo saanu aikaiseksi... :D

      Poista
  3. Kajaanin suunnalla on kyllä niin upeita vaaroja, että eiköhän sieltäkin paikkoja löydy! Mie en kans malta odottaa kevättä, että pääsisi taas metsään kulkemaan kunnolla muutenkin kuin hiihtäen tai lumessa kahlaten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäjät on vallottanu kaikki kivat luontoreitit mitä täältä tiedän :( Mää kyllä tykkään rämpiä lumisissa metsissä, ja nyt varsinki ku nuo lumikengätkin löytyy. Pitäis vaan täälläkin ottaa ja lähtee rohkeesti ettimään kivoja mettiä, kuten kotikotona oli tapana.

      Poista
  4. Siis mulla tuli oikeesti kylmät väreet ku katoin noita kuvia, upeita!! Toivotaan, että saat järjestettyä jonkun vaellusreissun lähitulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon kehuista :) Noilta vaellusreissuilta yleensä tuleekin ne kaikista parhaimmat kuvat!

      Poista
  5. Itekin kaipaan sitä kun asuin vielä porukoilla, että kun halusi metsään niin pellon yli ja se oli siinä. Onhan täälläkin metsiä mutta ei ole samanlaista rauhaa yleisillä lenkkipoluilla ja muutekin vähän turhan kaukana ellei sitten autolla joskus menis. Onneks tossa on kuitenkin ihana metsäpuropöpelikkö ja puisto vieressä vaikkei mitään jylhää korpea olekaan mutta sentäs jotain. :)

    Ja hienoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Täältäkin kaikki metsäpolut mitä oon löytänny, niin on melko ahkerassa käytössä muillakin lenkkeilijöillä, eikä se sitten ole yhtään sama asia kuin olla oikeasti luonnonrauhassa ilman yhtään vastaan tulijaa. Niin ja kiitos :)

      Poista
  6. Ihania kuvia!! :-)) Mun on jo pitkään tehnyt mieli lähteä vaeltamaan Lappiin, mutta se on jäänyt jokikinen vuosi ajatustasolle. Success :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toivottavasti saat vaellusreissun toteutettua joskus!

      Poista