Oma the rotu

Aloitan toivepostausten (joita muuten saa toki ehdotella vieläkin) purkamisen aiheesta suomenlapinkoira rotuna. Mitään yleistä tietopakettia en ajatellut väsätä, koska moisia löytyy netistä muutenkin ja luulenpa, että moni on jo ihan perillä siitä minkälainen koira lapinkoira on noin niinkuin yleisesti. Onhan se kuitenkin edelleenkin 6. sijalla suosituimpien koirarotujen listalla. Se mitä sitten ajattelin rodusta kertoa on ne omat kokemukseni ja omat ihanteeni ja mielipiteeni tästä rodusta. Toivon, että tämä postaus kertoo myös paljon sellaiselle lukijalle, jonka haaveissa on sen oman lapinkoiran hankkiminen. 

Tähän alkuun täytyy mainita, että ihmisillähän on tietysti erilaisia ajatuksia tästäkin rodusta, koska ne ajatuksethan pohjautuu aina omiin kokemuksiin tai sitten kuultuun/luettuun tietoon rodusta. Minä kirjoittelen siis myös omat mielipiteeni oman kokemuksen pohjalta ja nämä kokemukset pohjautuvat siihen, että itselläni/perheellämme on nyt ollut 4 suomenlapinkoiraa ja mummullani useampia myös. Omien koirien lisäksi tiedän ja tunnen ison kasan muitakin rodun edustajia ihan lähipiiristäkin. Siispä kokemusta rodusta on kertynyt jonkinverran.

Aloitetaan ajatusten purkaminen siitä, että miksi minä itse pidän rodusta niin kovin paljon. Mikä minua siinä viehättää? Yksi suurimmista rodun rikkauksista on ainakin sen monimuotoisuus. Kahta samanlaista lapinkoiraa ei ole. Mahdollinen väriskaala on suuri. Vastaan tulevan lapinkoiran tunnistaa aina oman rodun edustajaksi, vaikka rotumääritelmäkin on aika väljä. Itse tykkään myös kovasti siitä, että rotu on kotimainen. Ja onhan rotu siis tämmöinen perus helppo, ei vaadi hurjia. Täydellinen koira lapinkoira on ihmiselle joka viihtyy ulkoilmassa säällä kuin säällä ja on luonteeltaan rento ja huumorintajuinen, eikä vaadi koiralta ihmeitä vaan tahtoo reippaan ja luotettavan ystävän kulkemaan rinnalle reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Lappalainenhan pysyy helposti mukana menossa kuin menossa, mutta sen pystyy myös kaapata kaveriksi elokuvaa katselemaan ja löhöilemään viekkuun sunnuntai-illaksi. Ja onhan nuo nyt muutenkin vastustamattoman ihania nallekarhuja eikös vaan?!

Ihanne suomenlapinkoirani ulkonäköä on vaikea määritellä, koska vastaan on tullut useita ihastuttavia yksilöitä, jotka kuitenkin saattavat poiketa toisistaan paljonkin, mutta jos jonkinlaista keski-ihannetta (Onko tuo edes sana? No nyt on :D) pitäisi kuvailla niin siitä voisi ainakin unohtaa rodun ääripäät turkkien suhteen, eli hirmuiset karvamonsterit ja toisaalta sitten taas niin hirmuisen niukkaturkkiset yksilöt. Mutta ennenkaikkea se turkin laatu, ei määrä! Mun ihanne lappalainen kestää kovimmatkin pakkaset turkkinsa puolesta ja turkki on helppohoitoinen, eikä takkuunnu helposti. Lisäksi matalaraajaiset ei ole kivoja ja mieluiten tulisi olla pystyt korvat, kaunis ilmeinen nallemainen pää ja lempeä katse. Rungoltaan ei liian vankka, mutta ei liian kevytkään. Tärkeintä, että koira liikkuu kauniisti ja vaivattomasti. Jos vielä jotain esimerkki yksilöitä tähän heittäisi kuvaamaan ihannettani ulkomuodoltaan niin onko väärin mainita meidän Koda?! Heh, oma koira aina kaunein, mutta on sitä kyllä moni muukin kehunnu, ettei sen puoleen. Omaan silmään se on kyllä tosi kiva, mutta muutama muukin ihastuttava yksilö täytyy myös tietysti mainita. Uroksista ekana mieleen tulee: Lappjuscan Bjarne (Rukan iskä), Fihtolas Gambler ja nartuista: Heikunkeikun Mocca Suukko (Rukan äippä), Lecibsin Suhina, Fihtolas Qumina. 

Luonteeltaan ja käytökseltään ihanne lapinkoirani on rauhallinen ja helppo kotioloissa, mutta tarvittaessa löytyy virtaa tehdä ja toimia yhdessä omistajan kanssa. Se on hyvin sopeutuvainen erilaisiin tilanteisiin eikä turhia arkaile ja on semmoinen reipas kaikkien kaveri. Semmoinen perushelppo koulutettava, joka tykkää puuhastella omistajan kanssa, mutta on myös sopivasti itsenäinen. Minun kokemukseni mukaan lapinkoirat ovat juuri tälläisiä moneen menoon sopivia turrikoita, jotka ovat tyytyväisiä niin harrastuskentällä, tunturivaelluksella taikka sitten sohvalla köllöttämässä omistajan kainalossa. Lapinkoirista myös sanotaan että ne ovat niin älykkäitä, että osaavat tekeytyä tyhmiksi. Mielestäni tuo pitää paikkansa niin hyvin, ainakin meillä. 

Lapinkoirien terveydestä mainittakoon sen verran, että perusterveeksi roduksihan tätä sanotaan. Itselläni on nykyään kyllä silmille alkanut hyppimään paljon sairauksia lapinkoirien joukosta. En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että on alkanut enemmän vain seuraamaan rodun terveystilanteita. Tieto lisää tuskaa. Tiedän koiria joilta löytyy esimerkiksi epilepsiaa, allergioita, immuunijärjestelmän ongelmia ja luusto- ja nivelvikaa. Eli mikään huipputerve rotu ei tämäkään ole, mutta mitä ilmeisimmin kuitenkin terveimmästä päästä rotuja. Omat koirani ovat olleet ihan perusterveitä. Kodalta löytyy ensimmäisen asteen luksaatiota polvista, mutta se ei onneksi arkeemme vaikuta.

Ja täytyyhän rodun haukkuherkkyydestäkin jotain mainita. Suurin osa tuntemistani lappalaisista on herkkähaukkuisia, mutta tiedän myös niitä jotka eivät puhua pukahda missään tilanteessa. Kaikki omat neljä lappalaistani ovat kyllä olleet kovia käyttämään ääntänsä, mutta eivät turhaan. Vahtivat siis omaa reviiriä haukulla ja ilmoittavat kaikki hiipparit ja muut. Haukkuminen ei ole meille ollut ongelma, eli pystyttiin hyvillä mielin asua kerrostalossakin Kodan kanssa, koska ei se siellä haukkunut ääniä tai mitään, mutta täällä rivarissa taas vahtii pihaa ohikulkijoilta. Hiljenee kyllä jos käskee ja vie huomion muualle, mutta jos koiran haukkumista ei yhtään siedä, niin ei lapinkoira kyllä varmaan ole ykkösvaihtoehto siinä tapauksessa.

Kaikinpuolin olen ollut tyytyväinen tähän rotuun. En ainakaan heti keksi toista rotua, joka voisi minua näin hyvin miellyttää. Tietystihän se voisi olla joskus hauska kokeilla jotakin toista rotua, mutta kun sitä ei noin vain kokeilla. Joten eiköhän sitä pötkitä etiäpäin tällä hyväksi havaitulla rodulla!

Ps. Rukakin se on jo puolivuotias lapinkoiran mötkäle ;)