Hello boys

Maanantai. Tänään on lennellyt niin monta ärräpäätä ettei oo tosikaan. Voisiko päivä tätä kamalampi ollakkaan?! No okei joo, voisi varmasti hyvin monellakin tapaa, mutta on tämäkin ollut jo hyvin raivostuttava päivä. Veri on kohissut päässä moneen otteeseen lähes räjähdyspisteeseen saakka. Teki jo mieli kirjoittaa otsaan ”räjähdysvaara”, että osaisivat ihmiset olla varuillaan, mutta jätin kuitenkin kirjoittamatta. Haluatteko kuulla mikä kumma on tehnyt päivästäni tänään näin kamalan, että parhaillaankaan en tiedä itkeäkö vai nauraa? Kerronpa joka tapauksessa.

Kaikki alkoi siitä että olin töissä. Yövuorossa. Olin ollut piiiitkän päivän jo lauantaina töissä ja sunnuntaipäivänä en saanut oikein nukutuksi, joten yövuorossa väsytti jo sinne mennessä. Noh, selvisin kuitenkin hyvin ja lähdin tämän 14 tuntisen työpäivän tai siis yön jälkeen ajelemaan kotia kohti ja nukkumaan. En kerennyt nukkua kuin vaivaiset pari tuntia kun heräsin ovikellon ääneen ja rapun kolinaan. Yritin vielä saada unen päästä kiinni, mutta torkahdin vain joksikin kymmeneksi minuutiksi, enkä enää saanut nukutuksi kun niin valtava nälkä kurni vatsassa. Eipä siis auttanut kuin nousta ylös ja käydä tekemässä ruokaa. Tosin ruokavarastot olivat jotenkin ihmeen kummassa päässeet hyvin niukiksi, joten suuhun pantavaa ei oikeastaan ollut kuin yksi päärynä. 

Eteisessä huomasin lappusen, joka oli postiluukusta siis tullut. Se oli ilmoitus siitä, että joku kuljetusfirma oli käynyt ja koittanut tuoda mulle tilaamani paketin, ja että pitäisi soitella heille koska voisin paketin vastaanottaa. Se ovikellon soitto, johon kyllä heräsin, olikin ollut juuri tuo paketin tuoja, mutta en hokannut unen pöpperössä, että se ovikello oli meidän. Luulin, että naapurin. Hehe. No eikun soittoa sinne kuljetusfirmaan ja sieltä sanottiin, että tässä iltapäivän aikana tuodaan paketti kotiin. Jäin siis sitä odottelemaan, enkä päässyt lähtemään kauppareissulle, enkä Kodaa lenkittämään, koska en tiennyt milloin se paketin tuoja taas ilmestyisi. Onneksi kuitenkin tyyppi saapui aika piakkoinkin ja sain pakettini. Se sisälsi tilaamani 155euron lenkkarit Salomonilta. Olin odottanut kenkiä kuin kuuta nousevaa ja seurannut paketin etenemistä netistä, kun se kierteli tyyliin maailman ympäri. Belgiassa, Saksassa ja Tanskassa nuo kenkulit kävivät ennen kuin saapuivat Suomeen. Noh, avasin paketin ja kengät näyttivät todella hienoilta. Sovitin niitä jalkaan ja ai kappas… aivan liian pienet!! Vaikka olin tilatessani mittanauhalla mittaillut jalkapohjiani, että varmasti saisin oikean kokoiset popot, niin ei. Ei mitään jakoa, että olisin niitä pystynyt käyttämään. Eikun takaisin pakettiin ja palautukseen.

Aloin aika kiukkuisena suunnittelemaan kauppareissua, lenkkiä ja postissa käyntiä. Ajattelin hoitaa kaikki yhdellä iskulla. Ottaa Kodan mukaan ja ajaa kaupan pihalle. Käyttää Koda uudessa ympäristössä lenkillä, kipaista kaupassa ja sen jälkeen postissa ja kotiin. Noh, tässä välissä soi taas ovikello. Tällä kertaa tajusin mennä heti avaamaan ja siellä oli taas joku postipoika, joka toimitti erään toisen tilaukseni, Mark Sheppardin hupparin (joka muuten matkalla jäi tulliin ja sain maksella tullimaksujakin). Olin varma, että paita on ihan väärän kokoinen tai muuten kauhea, koska päiväni oli jo muutenkin niin huonosti sujunut. Ihme ja kumma tässä vaiheessa onni kääntyi hetkeksi ja huppari oli mitä ihanin. Rakastuin siihen oitis! Tässä päiväni onnellisin hetki kuvin:

Mielentilani oli siis kohentunut kovastikin tämän uuden hupparin johdosta. Otin Kodan matkaan mukaan ja lähdin aika positiivisin mielin kohti kauppareissua. Alaovelle päästyämme, huomasin, että ulkona sataa kaatamalla. Siispä suunnitelmat uusiksi. En voisikaan käyttää Kodaa ensin lenkillä ja mennä sitten läpimärkänä kauppaan. Siispä ajattelin ensiksi meneväni kauppaan ja sitten lenkille. Kyllä ne ostokset autossa säilyisivät, kun ei mitenkään hirmu lämmin ollut. Noh, autoon mennessä huomasin, että joku neropatti oli parkkeerannut oman autonsa poikittain mun auton taakse, ei siis mihinkään sallitulle parkkipaikalle. Siinä sitten sain hiki ohtalla tuskailla itteni pois sieltä parkkipaikalta ja kyllä kismitti. Teki kyllä niin mieli vaan peruuttaa sen takana olevan auton kylkeen, mutta kaikki lähellä olevat autot selvisivät kolhuitta ja naarmuitta ja päästiin lähölle.

Kauppaksi valitsin Prisman. Joka oli oikeastaan aika huono valinta, koska meillä täällä on tosi iso prisma ja mun hermot tässä tilassa olis kestäny paremmin jotain pienenpää ja nopeampaa kauppaa. Kipittelin kuitenkin prisman toiseen päähän ja menin niistä porttisydeemeistä sisään. Huomasin, että missään ei ollut yhden yhtä ostoskoria. Siinä pääsi kyllä ihan ääneen parit kirosanat kun lähdin raivoissani lompsimaan sinne kaupan toiseen päähän kassoille hakemaan koria. Noh, sain korini ja lähdin täyttämään sitä ostoksilla. Päätin myös käydä vilkaisemassa Prisman kenkätilanteita, koska tosiaan enää en tahtonut netistä kenkiä lähteä tilaamaan. Sovittelinkin siinä sitten lähes 10 eri lenkkarit hikihatussa, kunnes täydelliset osuivat kohdalle ja sain pulittaa niistäkin 130euroa. (Toivottavasti saan sen 155euroa niistä väärän kokoisista takaisin…). Noh, nyt on ainakin hyvät popot, joilla kelpaa kipitellä. Esittelen nämä kaunokaiset teille paremmin seuraavassa postauksessani!

Kun kannoin niska vääränä ostoksiani autolle, niin huomasin, että sade oli lakannut ja ulkona porotti aurinko ihan kympillä. Autoon kun pääsin niin siellähän oli oikeasti jo aika lämmin. Tajusin, etten voinut nyt enää lähteä lenkille ja jättää maitoja ja muita autoon. Oli siis pakko lähteä postin kautta kotiin viemään ostokset jääkaappiin ja pakkaseen.

Postissa ajattelin pyörähtää ihan vain tosi nopeaa, mutta sehän oli minun tuurillani aivan täpöten täynnä väkeä. Siinä meni tovi jonotellessa ja kassalla sain tosi tylyä palvelua. Ei parantanut mielialaani kyllä yhtään. Noh, sain kenkäpaketin palautukseen ja siitäkin jouduin nyt maksamaan yli 20euroa. Mitäpä tästä siis opimme?! Älä tilaa netistä kenkiä.

Kun paketti oli postissa, lähdin kiireen vilkkaa kotiin. Jätin Kodan vielä hetkeksi autoon oottelemaan ja raahasin ostokset sisälle ja supernopeaa heittelin ne kaappiin ja sitten viimein sinne lenkille Kodan kanssa. Tässä vaiheessa mun nälkä oli suunnaton, mutta niin oli Kodan kakkahätäkin, joten lenkille se oli lähdettävä ennen ruuanvalmistustani. Ja tottakai Kodan masu oli jostain mennyt vähän sekaisin ja tyyppi veti kunnon kurat. Lenkin jälkeen en siis päässytkään suoraan ruuanlaittoon, vaan ensin koiran pyllyn pesulle. JEE!

Lopulta sain kuitenkin itseni ravittua ja hieman paremmalla mielellä päätin tulla jakamaan näitä fiiliksiäni tänne. Ja näin loppukevennykseksi täytyy vielä kertoa. Tässä kun olen tätä tekstiä näpytellyt jo tovin, niin äsken onnistuin kaatamaan kahvit tähän tietokonepöydälle. Näppäimistölle ja muuallekin. Oikeasti miksi, miksi, miksi?! Tällä hetkellä vaan itken ja nauran samaan aikaan. Miten niin liika väsynyt? Taidan tästä alkaa hipsiä nukkumaan, että jaksaa taas aamulla töihin. Näitä tämmösiä kamalia päiviä näköjään täytyy välistä olla, että oppii taas arvostamaan niitä tavallisia ja kivoja päiviä enempi. Toivotan teille kaikille kuitenkin hyviä päiviä tähän viikkoon ja mahtavaa jos jaksoit lukea tän mun koko tunteenpurkaus tekstini. Palaillaan!