Tuli ihan puskista

Siis tiedättekö sen tunteen kun ootte tehneet ihan loisto suunnitelmat tulevia vapaapäiviä varten ja ootte niistä ihan intopiukeena. Sitten kun viimein saavutat kauan odottamasi ensimmäisen vapaapäivän ja huomaatkin olevasi yhtäkkiä jossain tappoflunssassa. Siis ihan yhtäkkiä! Mulle kävi nyt niin ja voin kertoo, että fiilikset on suoraan sanottuna aika paskat ja asiaa ei yhtään helpota tieto siitä, että tiedossa ei vähään aikaan ole kahta peräkkäistä vapaapäivää kuten nyt olisi. Elämä ei ole reilua ei.

Suunnitelmat makkaranpaistoretkistä, suursiivouksesta, koirakavereista ja muustakin kivasta vaihtuikin sohvalla makoiluun teekuppi kädessä. Kyllä pistää vihaks. Miks just nyt pitää tulla kipeeks? Tai oishan se pitäny arvata, että tämmönen tauti kohta iskee, kun töissä on ollut paljon räkäsiä lapsia. Eli ei auta nyt kuin tyytyä kohtaloonsa ja sairastaa vapaansa ja pyrkiä työkuntoon viikonlopun vuoroja varten. Niinhän se on, että tosi työmies sairastaa vapailla.

Sairastaminen + pentu = ei niin kiva yhtälö. Taas saa kyllä olla kiitollinen siitä että ei joudu yksin asumaan, vaan on tuo toinen kaksijalkainen auttamassa. Rukasta kun on muodostunut rehellisesti sanoen villein pentu mitä mulla on aikaisemmin ollut. Siis hulluhan tuo on suurimmaksi osaksi. Ehkä se on sitä, että se nukkuu pitkät yöt niin kiltisti, että päivisin energiaa riittää aivan liiaksikin. Kokoajan pitää olla jotain pahuutta tekemässä, jos ei Koda tai me kaksijalkaiset jakseta leikkiä ja temppuilla. Luovuus on on kyllä kovilla, kun tuolle täytyy olla kaikenlaista kokoajan keksimässä ja nyt sairaanahan sitä ei hirveästi jaksa eikä pysty. Onneksi on tuo aidattu takapiha, jossa ipana saa vetää rallia mielin määrin. 

Laitetaanpas tätä sairaan tuskaista postausta piristämään parit kuvat viime viikonlopulta, kun käytiin juoksentelemassa ihanan Hupi-setterin kanssa. Ja toivotaan, että tämä tauti lähtisi minusta yhtä nopeasti kuin tulikin!