Luonnon omaa taidetta

Tänään metsässä oli kaunista. Tai ainahan metsässä on, mutta tänään sieltä löytyi jotain spesiaalia. Nimittäin metsä oli kauttaaltaan kauniin valkoisen nauhan peittämää. Kaunista vai mitä?

Näiden kauniiden valkoisten nauhojen keskellä saimme lenkkeillä poikien kanssa tänään kaikessa rauhassa, koska vapaapäivä. Ihanaa. Mieli lepäsi metsässä, ja koirat remusivat onnensa kukkuloilla, kuten aina, kun saavat vapaana kirmata metikössä. Minä yritin vähän kuvia räpsiä, mutta nimenomaa vain räpsiä, koska tuntuu, että kaikki mun valokuvaustaidot on hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja iän ikuisen vanha kamerakin tympii käsissä ja uudesta on aivan turha edes haaveilla. Tili nimittäin tyhjenee aika nopeaa kun lyhyen ajan sisään hankkii koiranpennun, auton ja ties mitä muuta hintavaa. Noh, ei auta kitistä. Täytyy vaan ruveta säästökuurille!

Joka tapauksessa tuolla pöpelikössä aamupäivästä tepastelimme tyytyväisinä, kunnes yhtäkkiä Koda ampaisee täyteen juoksuun haukkuen. Säikähdin kovasti ja karjaisin Kodaa nimeltä, jolloin koira pysähtyi polulle ja tuijotti metsään muristen. Komensin Kodaa tulemaan luo ja se juoksi luokseni vähintäänkin yhtä nopeaa, kuin oli lähtiessäänkin ampaissut. En nähnyt itse missään ketään, enkä kuullut mitään. Muihin lenkkeilijöihin olen pariin otteeseen tuolla metsässä törmännyt, mutta yleensä ihmiset käyttävät polkuja, eivätkä umpi metsässä kävele, kuten tämä joka oli Kodan huomion herättänyt. Koda ei muutenkaan käyttäydy noin, jos se vapaana ollessaan näkee toisia lenkkelijöitä. En siis usko, että siellä ketään ihmistä kulki. Sydän alkoi itsellä tykyttää siihen malliin, että nappasin koirat nopeasti hihnaan (tai no Ruka meni vapaana edelleen, koska kulkee nopeammin ja sujuvammin irti kuin hihnassa) ja lähdimme kiireen vilkkaa kohti autoa, jonne tosin oli useampi kilometri matkaa sieltä pöpeliköstä.

Siinä sydän sykkien ja lähes tulkoon juoksujalkaa poistuessamme metsässä "rukoilin" koko matkan, että Kodan haukkuma ja murisema otus olisi ollut karhu, koska itse en niitä pelkää, toisin kuin susia. Selvisimme kotiin ehjin nahoin, mutta luulenpa, etten rohkene enää yksin koirien kanssa metsään mennä. Tämän videon nähtyäni on muutenkin alkanut käydä mielessä, että mitä jos sitä oikeasti joskus susihukkaseen törmäisi tuolla metikössä. Tällä alueella kun niitä kuitenkin liikkuu aika kiitettävästi ja ovat monien koirien kimppuun käyneet. Tässä ihan Kajaanissa en ole kuullut koirien ja susien kohtaamisista, mutta ihan heti tässä lähipaikkakunnilla niitä sitten riittääkin usempiakin tapauksia. Osa koirista on selvinnyt kohtaamisista, osa ei.

Tosiaan mysteeriksi nyt jäi, että mikä siellä metsässä sai Kodan reagoimaan noin, mutta siihen retkemme kyllä päättyi hyvin nopeasti. Voipi olla että varmuuden vuoksi alan metsäretkillä aina kantamaan puukkoa mukana pienenä turvana. Viime viikollakin oli sudet käyneet ihan pihapiiristä nappaamassa suihinsa kaksi koiraa tuossa naapurikunnassa ja tappajasudeksi ristitty varsin isokokoinen susi raadellut kaksi koiraa viimeviikonloppuna, joista toinen selvisi hengissä. Ihmiset täällä pelkää lapsienkin puolesta jo ja ihan ymmärrettävää. 

Mutta tosiaan. Kerkesin minä koiristakin parit räpsyt ottaa, ennen kuin lähdettiin lipettiin.