Mites ovat vuoden 2015 ensimmäiset päivät sujuneet? Täällä meillä vuoden vaihde ja nämä ensimäiset päivät ovat sujuneet hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Ja nimenomaa rauhallisissa tunnelmissa, koska ensin poikaystäväni alkoi potemaan hirmuista flunssaa ja sitten se tietysti siirtyi minulle. Päivät ovat siis kuluneet yskien, niistellen ja peiton alla vikisten flunssan kourissa. Että ei nyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla saatu tätä uutta vuotta käyntiin, mutta ehkä parempaa on sitten luvassa.
Vuoden viimeistä päivää, eli uudenvuodenaattoa ei meillä juhlistettu mitenkään kummemmin. Alkuillan minä vietin kotona nakkeja syöden ja tinoja valaen. Ootteko muuten samaa mieltä siitä, että nuo yllä olevat tinat esittävät aivan selkeästi etanaa (vasemman puoleinen) ja lohikäärmettä (oikean puoleinen). Sitten siirryinkin poikaystäväni kotiin sairastupaan elokuvien pariin ja kun kello löi sen 12, niin tapamme mukaan vaihdoimme pusuja ja sitten nukkumatin luo. Oikeastaan koskaan uudenvuodenaatto ei ole ollut minulle mitenkään tärkeä ryyppyjuhla, niinkuin tosi monille se on. Juhannus on enemmän se mun juttu, jos ryyppyjuhlista puhutaan.
Tosiaan sairastellessa on kulunut viime päivät, mutta onneksi on ihanat pojat, joista tarvittaessa saa kyllä mukavaa löhöily seuraa, eikä ne näytä panevan pahakseen, vaikka ulkoilua ei niin paljoa olekaan tarjolla nyt. Koda varsinkin on nyt ollut oikein tyytyväinen sohvaperuna, koska ulkosalla on ollut tosi inhottavat kelit. Märkää ja super liukasta, eli kaikkea mitä Koda inhoaa yli kaiken. Se jää siis oikein mielelläänkin mielummin sohvalle kainalooni, kun lähtisi liukastelemaan tuonne ulkosalle. Theddy nyt tunnetusti on tuommoinen "kaikki käy" -tyyppi.
Näin sairastelessa tuli ahmittua tuo poikaystävältäni saatu joululahjakin hyvin nopeasti. Ville Haapasalon uusin kirja siis. Ihan mielenkiintoisia juttuja löytyi kyllä tuosta kirjasta. Harmi, että sen lukaisi niin nopeasti. Nyt sitä kaipaisi lisää luettavaa, mutta täältä kotosalta ei kyllä luettavia kirjoja löydy. Täytyypä siis katsoa jos sitä saisi itsensä raahattua kirjaston puolelle etsimään luettavaa vielä täksi tulevaksi viikoksi. Minä tosiaan siis palaan Kajaanin maisemiin vasta seuraavana viikonloppuna ja sitten se arki taas alkaa.
Toivottavasti uusi vuosi on alkanut teillä kaikilla hyvissä tunnelmissa!
Mä en myöskään hirveästi uudestavuodesta noin niin kuin juhlana välitä. Tänä vuonna kävin vähän raketteja kuvaamassa, ja loppuillan vietin siskojeni ja siskoni poikakaverin kanssa lautapelejä pelaten :)
VastaaPoistaInhottavaa tuollainen sairastelu... Oikein pikaista paranemista! :)
Meijän suunnitelmiin ois poikakaverin kanssa kuulunu kans vähän käyä raketteja kattomassa ja kenties kuvaamassakin kaupungilla, jos ei oltais sairaiksi tultu, mutta kuinkas kävikään. Toivottavasti tässä pian parannutaan :)
PoistaMää keskityn vaan kuvaan raketit ja nukkumaan :D tänä vuonna ei ammuttu raketteja ja uusivuosikin meni ripulissa. Nyt alkaa helpottaa, paranemiset sinne :)
VastaaPoistaAaa noonih. No toivottavasti mullakin tää tauti ois jo paranemaan päin :)
PoistaMä en ole ikinä tinaa valanut, enkä tiedä noiden tulkitsemisestakaan muuta kuin sen, että varjosta katsotaan. Mutta vasemmanpuoleisesta mulla tulee ehdottomasti mieleen "Kuolema", siis esimerkiksi Harry Potter -elokuvista tuttu hahmo (varjossa siis nään tuon korkeimman kohdan itse Kuolemana ja sen takana sitten pikkumökki ja puu). Oikeanpuolimmaisessa taasen näen koiran, mutta noh, mä nään koiran melkein kaikessa mahdollisessa eli esimerkiksi talvinen lumikökkäre voi ihan hyvin olla koira)
VastaaPoistaHaha joo :D Noitahan voi tulkita kukin vaikka miksi. Omaan silmään en saa tuota vasemman puoleista väännettyä miksikään muuksi kuin etanaksi! Netistähän noihin sitten aina löytää niitä "merkityksiä" ken niihin nyt uskookaan :)
Poista