Ajattelin ihan vain näin ajan
tappamisen vuoksi tulla tänne blogiin heittelemään taas vaihteeksi parit
nippelitiedot minusta, elämästäni ja ajatuksistani. Näistä postauksista on
kyllä pidetty paljon, joten olkaas hyvä. Tiedossa siis 20 outoa ja vähemmän
outoa faktaa minusta, joita ette ehkä vielä tienneet. Pystyttekö samaistumaan
mihinkään kohtaan?
1. Laulan
usein päässäni ja se kuulostaa hyvältä, mutta auta armias jos avaat suusi niin
se kuulostaa niin järkyttävältä, että itsekin aivan säikähtää. Melodiasta,
sanoista, eikä oikein mistään saa selvää. Minua ei siis todellakaan ole
siunattu musikaalisilla taidoilla.
2. Rakastan yllätyksiä! Näkisittepä aina mun ilmeen, kun poikaystävä kertoo, että hänellä on minulle joku yllätys. Yleensä näytän siltä, että halkean innostuksesta, vaikka tiedän, että poikaystävän yllätykset ovat yleensä jotain läppä juttuja, mutta yllätyksiä silti, jee!
3. Lähes aina kun menen kauppaan, niin mun on pakko vähä väliä tarkistaa, että mulla on laukussa lompakko ja siellä rahat/kortti. Viimeisen tarkistuksen teen vielä juuri ennen kassalle menoa. Se olisi nimittäin kamalaa ostaa hirmuiset ostokset ja sitten huomatakin kassalla, että kappas, ei olekaan rahaa. En tahdo että näin käy, joten paras olla varuillaan!
4. Olen todella huono syömään kasviksia. En oikeen koskaan oo niistä pitänyt. Varsinkin jotkut keitetyt kasvikset. Hyh. Nousee ihan karvat pystyyn pelkästä ajatuksestakin.
5. Sen sijaan rakastan valkosipulia. Namm. Voisin tunkea sitä ihan joka paikkaan. Siis tarkoitan ruokiin…
Valkosipulipatonkia...namnamnam!! |
7. Saatan joskus paniikissa tai jännittävissä tilanteissa valehdella. En kyllä koskaan mitään isoja juttuja, mutta siis jotain pieniä. Siis esimerkiksi jos on joku stressaava/pelottava/jännittävä keskustelu jonkun henkilön kanssa, niin suustani saattaa tulla automaattisesti joitain valheita, joita itsekin oikein säikähdän ne sanottuani, enkä tiedä mistä ne kumpuaa. Yleensä tätä tapahtuu numeroiden kanssa. Jos mun pitäis vastata johonkin kysymykseen liittyen, että seitsemän, niin pakonomaisesti sanon yhen enemmän tai vähemmän vaikka siis tiedostan mitä mun pitäisi sanoa. Onneksi en tee tätä enää varsinkaan niin paljoa, että se haittaisi.
8. Oon aina nukkunut suu auki. En kykene nukkumaan suu kiinni. Ja koska nukun suu auki, niin yleensä myös kuolaan paljon. Oih, miten naisellista ja söpöä.
9. Rahan suhteen oon aika pihi. En mitenkään liian pihi, mutta sanoisin, että pihi kuitenkin. En tykkää tuhlata rahaa, vaan mielelläni säästän ja valitsen lähes aina tuotteista sen halvimman, koska en halua tuhlata rahaa vaikka sitä olisikin käytettävissä.
10. Vielä tuohon rahaan liittyen, niin aina sanotaan ettei raha tee onnelliseksi. Pyh, sanon minä. Tokikaan raha yksinään ei tee onnelliseksi, mutta kyllä mun unelmiin hyvin vahvasti kuuluu raha ja rikkaus. Tosin en ole vielä keksinyt tapaa jolla rikastuisin…
Money money money... Täytyy aina vahtia, ettei vieraat pihistä luovasta teoksestani kolikoita :D |
12. Aloitimme poikaystäväni kanssa uuden vuoden kunniaksi taas herkkulakon. Viime vuonna se kesti toukokuulle saakka ja saapas nähdä miten pitkään tänä vuonna aijomme tätä jatkaa. Ei siis mitään herkkuja tai leivoksia tai sokeroituja juomia tai päihteitä tai roskaruokaa tai tai tai mitä näitä nyt on. Tosiaan omaa rahaa ei näihin saa kuluttaa, mutta jos on esim. jossain synttäreillä ja siellä tarjotaan niin kohteliaisuuden nimissä saa kakkupalan ottaa. Tässä säästyy siis paljon rahaa, koska marras-joulukuussa varsinkin käytimme aika paljon rahaa tupakkaan, limsaan, sipseihin ja karkkeihin. Kahvi on nyt ainut tällainen pahe, jonka itselleni sallin.
13. Tavallaan tahtoisin aloittaa jonkun kunnon kuntoilunkin ja olla timmimmässä kunnossa, mutta siihen mulla ei riitä motivaatiota. Joskus kun treenikärpänen on tullut ja puraissut, niin vaikutus ei ole kestänyt kuin kuukauden korkeintaan. Tyydyn siis pitämään nämä lämpöeristeeni itselläni.
14. Musta on tullut aikamoinen kotihiiri. Viihdyn parhaiten kotona neulomassa vaikka villasukkaa. Mulla ei ole minkäänlaista hinkua koskaan poistua kotoa. Paitsi no metsään ja vaelluksille on aina hinku, mutta luonto onkin toinen koti.
15. Tykkään kirjoittaa käsin. Tosin mun käsiala ei ole mitään kaunista, mikä on harmi, mutta joka tapauksessa olen aina kirjoitellut paljon. Nuorempana mulla oli lukuisia kirjekavereita, joille kirjoittelin paljon. Nykyään jos iskee hinku kirjoittaa käsin, niin otan paperia ja kynää ja runoilen itsekseni jotain sekalaista.
16. Mun mielestä parisuhteessa melkeinpä tärkeintä on se, että on hauskaa. Siis ainakin mulle on ehdottoman tärkeää, että kumppanilla on huumorintajua, ei tarvi välttämättä olla ihan samanlaiset huumorintajut. Ei meilläkään ole. On paljon asioita joille poikaystäväni nauraa ratketakseen, mutta mä en pidä niitä yhtään hauskoina ja sama toisten päin. Kuitenkin kummatkin ollaan tämmösiä hassuttelijoita ja tykätään, että meidän arkikin on hauskaa.
17. Ollaan molemmat myös aika leikkisiä. Meillä on paljon yhteisiä leikkejä, joista koitin nyt tähän valita semmosen neutraalin, koska muut on vähän semmosia, että ei niitä voi ulkopuolisille edes selittää. Yksi yleisimmistä leikeistämme jos ollaan rupeamassa vaikka nukkumaan, muttei väsytä, niin leikimme ”arvaa kuka” –leikkiä. Siinä kumpikin valitsee jonkun henkilön, jonka kumpikin tuntee. Sitten toinen kysyy kysymyksiä ”Onko se nainen?” ”Asuuko se kaukana?” jne. Sitten pitää arvata se toisen ajattelema henkilö. Tätä kyseistä leikkiä leikin pienenä myös pikkusiskoni kanssa.
18. Joskus pelkään hulluksi tulemista. En tiedä miten se tapahtuu. Voiko yhtäkkiä vain napsahtaa päässä ja pimahtaa täysin? Ihan kamalaa. Yleensä jos tämä hulluksi tulemisen pelko valtaa mut, niin yritän äkkiä ajatella jotain muuta, etten pimahda ja tuu hulluksi.
19. En ole ikinä nähnyt revontulia ja sekös minua pännii! Mutta enköhän tule moisia vielä joskus näkemään.
20. Viime lauantainahan alkoi vanhojen Putous näyttelijöiden tähdittämä Kingi –niminen ohjelma. Olen lukenut ja kuullut siitä vain moitteita ja että se ei muka ollut hauska ohjelma. JA PYH. Sehän oli ihan sika hauska. Hahah. Just parasta huumoria. Ja siitäkin oli niin paljon valitusta kun Akun hahmo talloi Suomen lippua. Höpöhöpö tosikot, sehän oli mahtavan hauska juuri törkyydensä takia. Mun mielestä oikein hauska ja hyvä ohjelma!
Kuva napattu googlesta |
Mulla on ihan sama juttu noiden rahojen kanssa kaupassa käydessä. Aina on pakko tarkistaa, että lompakko ja rahat on mukana! :D Samoin kuin nuo piirustus- ja kirjoitusinnot, kumpaakin tykkäisin tehdä, mutta kovin kaunista jälkeä en saa aikaiseksi :D
VastaaPoistaHarmi, että sultakin puuttuu taitoa saada paperille kaunista jälkeä vaikka intoa riittäisi. Voi meitä :D
Poistaaina oon miettiny että kuka susta tulee mieleen tosta bannerin kuvasta. Ja nyt mä sen keksin! Frozenin Olaf! Mä en tieä ootko kattonu sitä leffaa mutta googlaa jos et tiedä :) älä suutu Olaf on just söpö :3 mun oli vaan aivan pakko kertoo tää nyt kun keksin :D
VastaaPoistaHAHAHA :D:D:D Oi kiitos paljon päivän piristyksestä! Kieltämättä meissä on yhdennäköisyyttä :D
PoistaEi apua, nää on melkein kun mun suusta :D 1-6, 9-11, 16, 17 ja 19 on ihan kun omaa tekstiä :DD Varsinkin toi valkosipulijuttu, me tungetaan poikaystävän kanssa tyyliin joka ruokaan sitä, mihin se vois vähänki sopia :D
VastaaPoistaMahtavaa, että löytyi paljon yhtäläisyyksiä :D Valkosipuli on herkkujen herkkua. Kyllästyyköhän siihen koskaan? :D
PoistaHauska postaus! :D
VastaaPoistaJee, kiva kuulla :)
PoistaKiinnostava postaus, tätä oli kiva lukea! Vaikka ei ihan kauhean samanlaisia ollakaan, niin oli mielenkiintoista saada tietää vähän lisää siitä millainen tyyppi siellä postailee :)
VastaaPoista