Kuluneena viikonloppuna
järjestettiin täällä Kajaanissa Tamminäyttelyt. Ei, se ei ollut näyttely, jossa
esillä oli tammipuita, kuten poikaystävänikin ensin luuli, kun kerroin meneväni
sinne, vaan kyseessä oli siis Kajaani KV, eli siis Kajaanin kansainväliset
koiranäyttelyt, kuten koiraihmiset varmasti tietävätkin. Eli siellä kävin
sunnuntaina pyörähtämässä ihan turistina, koska Kodan kanssahan me ollaan nuo
näyttelytouhut jätetty jo aikaa sitten. Ihan siitä syystä, ettei kumpikaan
niissä viihdytty ja stressattiin kamalasti. Ei siitä touhusta nauttinut koira,
eikä omistajakaan. Nyt kuitenkin päätin käydä pitkästä aikaa kurkistamassa
näyttelymeininkiä, kun kerran kävelymatkan päässä kyseinen tapahtuma oli.
Mulla on ehkä hitusen viime aikoina alkanut
taas kiinnostaa näyttelytoiminta, ja olin jopa pohtinut, että jos Kodan kanssa
alettaisiin harjoitella touhua ihan alusta, jos näyttelyistä kuitenkin voisi
vielä tulla meille mukava harrastus. Onneksi lähdin nyt turistin roolissa
näyttelypaikalle, sillä en muistanutkaan miten stressaava, jännittynyt ja
jotenkin todella ahdistava ilmapiiri näyttelyissä vallitsee. En viihdy niissä
laisinkaan. Mun teki heti mieli kääntyä ja palata kotiin, mutta päätin
kuitenkin jäädä ja raivasin tieni lapinkoira kehille.
Se ihmispaljous, hirmuinen hälinä, koirat haukkuu, vinkuu, rähisee ja tosi moni ihminen on hirmuisen stressaantunut ja jopa kiukkuinen. Monen naama on norsun v*tulla ja koirille tiuskitaan samoin kuin muille ihmisille. Ilmeisesti se jännitys ja stressi purkautuu joillakin noin. Ja auta armias kun tuollainen tyyppi pääsee lopulta kehään koiransa kanssa. Koiraa kiskotaan perässä hampaat irvessä ja herran pieksut minkälaiseen ruttuun se naama sitten menee, kun koira ei saakkaan menestystä.
Tokihan kehien laidalta löytyy
niitä hymyileviäkin tyyppejä, jotka ottavat näyttelyt ihan rennosti, mutta
minuun näyttelypaikalla välittyy enemmänkin se hirmuinen stressin ja
ahdistuksen tunnelma. Osaan koirista on tarttunut myös huono ilmapiiri ja ne
ovat peloissaan. Kehässä osa lyö jarrut pohjaan ja yrittää kiskoa itseään irti
pannasta. Eräskin koira raukka väänsi paniikkikurat kehään. Mun tekee ihan
pahaa katsoa niitä pelokkaita koiria, joita vaan väkisin kiskotaan kehässä
perässä, koska halutaan tuomarilta arvostelu sen ulkonäöstä. Tuollaisesta
tilanteesta ei nauti koira, eikä omistajakaan.
Osa koirista pelkää tuomaria
kuollakseen. Meillä Kodakin pelkäsi viimeisessä näyttelyssään. Se heittäytyi
maahan jalkoihini, eikä antanut tuomarin koskea. Ei se koskaan ole ihmisiä
pelännyt. Aina se antaa kaikkien koskea, mutta tuollaisessa ympäristössä
vieraan miehen käpälöinti sai sen paniikkiin, eikä Koda ole ainut koira, joka
näin toimii. Toivottavasti omistajat hoksaavat nopeasti, jos se oma koira ei kerta
kaikkiaan vain nauti niistä näyttelyistä. Silloin voisi kehittää koiralle muita
harrastuksia. Kenenkään ei ole kiva katsoa kun omistaja väkisin raahaa
pelokasta koiraansa kehässä. Toista on sitten ne koirat, joista oikeasti näkee,
että ne tykkäävät touhusta. Tottakai se on hyvä harrastus sellaisille ja niiden
menoa kehässä on mukava katsoa. Harmi vain, että näitä pelokkaita koiria ja
stressaantuneita ja kiukkuisia omistajiakin löytyy niin paljon. Niitä ei
todellakaan ole ilo seurata. Ilokseni kuitenkin suomenlapinkoira kehissä pyöri
suurimmaksi osaksi vain näitä iloisia ja rennompia tyyppejä koirineen. Kaikista
roduista ei voi sanoa samaa.
Mitä mulle sitten jäi käteen
tästä turisteilusta tuolla Kajaani KV:ssa? No ainakin armoton päänsärky. Koko
ilta meni peiton alla kipeän pään takia. Lisäksi käteen jäi jokseenkin
huonomieli, vaikka olihan se kiva nähdä niitä rennosti esiintyviä komeita
koiria, mutta silti viimeisin fiilikseni oli aika surkea. Kameraakin kannoin
siellä mukana, mutta aika hyödytönhän tuollainen valovoimaton kalusto on
koiranäyttelyissä, jotka järjestetään sisätiloissa. Käteen jäi siis kasa toinen
toistaan huonompia kuvia. Piristykseksi teki mieli ostaa täytelakuja paikan
päältä, mutta herkkulakko on ja pysyy. Sen sijaan ostelinkin sitten herkkuja
Kodalle.
Olen kuitenkin iloinen, että pyörähdin tuolla. Nyt ainakin tiedän, että tuollaiset isommat näyttelyt eivät todellakaan ole meidän juttu. Pienemmät ryhmänäyttelyt ja mätsärit ovatkin sitten toinen juttu. Niissä on yleensä aivan toisenlainen, rennompi tunnelma. Tosin ei minulla ole hirveä hinku niihinkään. Kodan kanssa parhaiten viihdytään kuitenkin metsissä touhuten omia juttujamme. Toivottavasti ne muutkin, joille näyttelyt eivät vain sovi, hoksaisivat asian ja keksisivät koiriensa kanssa muita harrastuksia.
Olen kuitenkin iloinen, että pyörähdin tuolla. Nyt ainakin tiedän, että tuollaiset isommat näyttelyt eivät todellakaan ole meidän juttu. Pienemmät ryhmänäyttelyt ja mätsärit ovatkin sitten toinen juttu. Niissä on yleensä aivan toisenlainen, rennompi tunnelma. Tosin ei minulla ole hirveä hinku niihinkään. Kodan kanssa parhaiten viihdytään kuitenkin metsissä touhuten omia juttujamme. Toivottavasti ne muutkin, joille näyttelyt eivät vain sovi, hoksaisivat asian ja keksisivät koiriensa kanssa muita harrastuksia.
Sisänäyttelyt on tosi ankeita, koiria hermostuttaa jo se kaikuva halli, ahtaudesta puhumattakaan. Mie tykkään käydä näyttelyissä, mutta mieluiten vaan ulkonäyttelyissä. Onneksi lapinkoirat useimmiten on ulkona muutenkin, vaikka osa roduista olisi sisätiloissakin. :D Ite mieluummin välttelen sisänäyttelyitä ja -mätsäreitä ja käyn sitten näyttelyhommissa vaan keväästä syksyyn, kun saadaan olla ulkona!
VastaaPoistaJoo kyllähän se ahdas halli tai muu vastaava, jossa sisänäyttelyitä pidetään, on varmastikin se suurin syy siihen ankeaan tunnelmaan. Ulkonäyttelyissä taas enemmän tilaa, raikas ilma... kaikin puolin kivempaa :) Paitsi tietysti jos sattuu kurja keli tms.
PoistaSulle taitaa ollakin meidän tilanne tuttu: Norilla oli kerran menossa sellainen vaihe, että "nämä näyttelyt on pe*seestä ja minä en ole edustava!" Ja tietysti se johtui minusta, sillä itse stressasin ennen kehään menoa ja Nori pääsi imemään sitä stressiä myös itseensä. Oman käytöksen muututtua Norikin on alkanut kokea muutoksia. Näyttelyistä pidän itse suunnattomasti, jotenkin juuri se arvostelu ja siihen vaikuttavat pikkutekijät ovat se suola.
VastaaPoistaUskon myös, että koiran käytökseen vaikuttaisi se, kuinka sitä on sisänäyttelyihin totutettu. Kaiketi jos pennusta asti on kierretty ja kaarrettu paljon sisämätsäreitä ja pentunäyttelyitä niin se on tottunut siihen hälinään ja hulinaan. Ja tietysti jos omistaja on tasapainoinen eikä anna oman olotilansa vaikuttaa itse pentuun/koiraan.
Mutta kuten sen totesit, näyttelyt eivät sovi kaikille :)
Hieno juttu, että ootte päässy eteenpäin näyttelyistä stressaamisesta. Toivottavasti Norikin alkaa pitää näyttelyistä yhtä paljon kuin sinä! :)
PoistaHyvä kirjoitus, josta olen todellakin samaa mieltä! Liian usein näkee niitä omistajia, jotka väkisin kiskovat koiriaan kehään ja tuomaroitavaksi. Näyttelyt eivät todellakaan sovi kaikille, ja vaikka Selalla onkin siinä mielessä hyvä luonne, ettei se hulinassa ja haukkujen keskellä stressaannu, ei näyttelyt kuitenkaan meidänkään juttu ole. Tykkään itsekin paljon enemmän ulkonäyttelyistä/mätsäreistä ja kaikinpuolin mätsäreitä on kivempi kierrellä, jotenkin siellä on paljon rennompi tunnelma, ja sitä ei oteta niin tosissaan. :)
VastaaPoistaKiitos :) Tosiaan mätsäreissä on paljon rennompi meininki kun ollaan leikkimielellä ja sekin kun ne ovat niin paljon pienenpiä tapahtumia, niin koiratkin viihtyvät paremmin.
PoistaFannyn kanssa lopetettiin mätsärit, koska se stressas semmosesta. Joskus vois kyllä ottaa vaikka Fannyn vaikka häkkiin mukaan ottamaan rennosti ja totutella sitä eri paikkoihin ja tälleen. Jospa sitten joskus alkais mätäsrit sujumaan :)
VastaaPoistaNiin se totuttelu moiseen touhuunhan on varmastikin se kaiken a ja o! Mutta siitä huolimattakaan ei varmasti kaikki koirat näyttelyistä opi tykkäämään.
PoistaJuu, ei ole näyttelyt muakaan varten. Teininä tykkäsin käydä niissä, ihan turistin roolissa. Joskus vajaa parikymppisenä sitten tuli se ahaa elämys, ettei näyttelyt ehkä teekään kovin hyvää koiranjalostukselle, vaan päinvastoin. Ja kuten totesit, ei ne ole mitään kovin rentouttavia paikkoja hengaillakaan, ei koirille, eikä ihmisille. Toisillehan näyttelyt on koko elämä.
VastaaPoistaAivan totta. Toiset taas sitten tykkäävät kiertää joka ikisen näyttelyn hirmuisten matkojenkin takaa!
Poista