Kainuun korpien kuiskintaa

Eilen heitettiin reput selkään ja lähdettiin retkeilemään Talaskankaan luonnonsuojelualueelle, joka sijaitsee tästä meiltä noin 40km päässä. Lähdimme heti aamusta ja alku matka olikin hieman vilpoinen taivaltaa, mutta hyvin nopeasti päivä alkoi lämmetä ja sai heittää enimmät vaatteet repun pohjalle. Vaelsimme tosiaan semmoset vajaa 15 kilometriä ja saimme kulutettua matkaan noin kuutisen tuntia. Kerran teimme pitemmän pysähdyksen, kun ruokailtiin Pikku-Talas laavulla, joka oli muuten kerrassaan ihanalla paikalla. Kodakin rakastui paikkaan oitis ja niin onnellisena touhusi siellä meidän ruokailun ajan.

Maastoltaan Talaskankaan luonnonsuojelualue tarjosi meille monen monta suon ylitystä, sekä paljon paljon metsää. Omaan silmään suomaisemat ovat kivoja, mutta ennenkaikkea rakastan soiden tuoksua. Ah, se on kerrassaan ihanaa. Paikoitellen jouduttiin ihan kahlata soissa, kun suot olivat ahmaisseet pitkospuut suihinsa. Hyvillä vettä pitävillä kengillä kuitenkin selvittiin ilman sukkien kastumista. Tosin oisihan sitä voinut ihan kokonaan kengät ottaa pois ja avojaloin talsia soiden yli. 

Näin syksyllä on mielestäni otollisin aika vaelluksille, jos miinustetaan hirvikärpäset. Tälläkään reissulla niiltä ei voinut välttyä. Onneksi niitä ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömiä määriä, vaan lopulta näitä inhottavia salamatkustajia joutui nitistämään iholta ja vaatteista vain 21 koko reissun ajalta. 

Kaiken kaikkiaan oli oikein ihana retki kirkkaassa auringonpaisteessa. Hyvin virkistynyt olo jäi. Nyt kun parin viikon päästä se pikkumies astelee taloon, niin tälläisiä pitempiä retkiä voikin olla hieman hankalampi järjestää. Ehkä heitetään kakara vaan reppuun ja sitten menoks!