24. syyskuuta 2015

Meille tulee vauvva

Nyt joku "kunnon" koiraihminen näkee punaista, kun kutsun koiranpentua vauvvaksi ja vieläpä oikein kahdella veellä! Apua. "Koira on koira, eikä mikään vauvva!" Tiedänhän minä sen, mutta mulle koiranpennut on aina olleet vauvvoja. Meille on tulossa urospentu, jota ihan hyvillä mielin kutsun pojaksi, poitsuksi, jäbäksi jne... Jonkun mielestä jo tämä on varmasti sitä koiran inhimillistämistä ja automaattisesti väärin. Ei minusta. 

Meillä koirille "lässytellään" ja "lellitellään" pennusta saakka ja sama meno jatkuu oli koira minkä ikäinen tahansa. "Moikka mammankulta, ihana nähdä sinua!" Tuollaisen lauseen kuulee minun suustani usein kun tulen vaikkapa pitkän työpäivän jälkeen kotiin. Monen mielestä noin voisi sanoa vain ihmiselle, mutta minä sanon ihan hyvillä mielin niin myös koiralleni, enkä koe siinä mitään väärää. Jos meillä menee ihmiset reissuun niin todennäköisesti tuodaan koirille tuliaisia aivan kuten ihmisillekkin. Onko tämä väärin? 

Varmasti kaikki jotka minut ovat nähneet ja kuulleet puhuvan koirilleni, tietävät juuri mistä puhun. Lepertelen ja hellittelen koiria paljon ja luulenpa että moni juuri tälläistä kavahtaa. Itse vain en ole koskaan huomannut moisesta olevan mitään haittaa. Meillä koirille on kuitenkin selvät rajat ja johdonmukainen kasvatus. En ole koskaan kokenut, että koirat olisivat minua koittaneet kyykyttää tai pompottaa. Kaikki koirien tarpeet huomioidaan, esim. liikunta ja ulkoilu. Tottakai koira on minullekin koira, eikä ihminen. En siis vie sitä paikkoihin, jotka ovat koirilta kiellettyjä jne. Aina mennään koirien ehdoilla, eikä heitä väkisin viedä esim. näyttelyihin, jos he eivät siitä pidä. Koiria ei pueta turhanpäiten vaatteisiin vaan annetaan olla ihan koiria, vaikka puhuttelenkin ja lellittelenkin.

Meillä koirat ovat rakkaita perheenjäseniä. Vaikka sitten jonkun mielestä olisivatkin inhimillistettyjä ja lellittyjä, niin ovat ne kyllä sitten täydellisiä sellaisia. Kodakin aina ollut koira helpoimmasta ja ihanimmasta päästä. En osaisi parempaa koiraa toivoakkaan. Ei se siis ole mamman lätinöistä pilalle mennyt, ei suinkaan. 

 photo IMG_0690_zpsukid3ahz.jpg

Kenties nyt kun katsotte pennulle ostamaani tarvike kasaa niin joku teistä pyöräyttelee silmiään. Miksi pitää koiranpennulle hankkia vaaleansininen nalleuniriepu, ihan kuin ihmisvauvalle? Hankin sen koska onhan se nyt ylisulonen! Saako tuleva pentuni jo lellityn koiran leiman otsaansa, kun se omistaa unirievun ja "vauvakirjan"? Eikö pelkkä narulelu riittäisi? 

Mutta jokainen tavallaan. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, jotka eivät turhia koirilleen höpöttele, eivätkä ostele turhanpäiväisiä leluja ym. Minun tapani vain nyt on vähän erilainen, enkä näe siinä mitään väärää niin kauan kun koirat ovat elämäänsä tyytyväisiä ja kunnon koirakansalaisia lepertelystä huolimatta.

Ps. Miksi aika matelee? Tuntuu että tämä viikko on kestänyt jo ikuisuuden ja lauantaihin on vielä liian pitkä matka, mutta niinhän sitä sanotaan, että odottavan aika on pitkä.

19 kommenttia:

  1. Liityin lukijaksi ihan vasta joku hetki sitten. Olen kärsinyt ihan kauheasta koirakuumeesta jo pitkään, lueskellut koirasivustoja ja blogeja. Ja nyt sitten tämä postaus hypähtää silmille. Oi että. Jonain päivänä meidänkin lattialla on tuollainen kasa kaikkea ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan! Tiedän varsin hyvin mitä on kärsiä kauheasta koirakuumeesta :D Onneksi helpotusta tiedossa lauantaina ja toivottavasti pian sielläkin sitten. Oletko jostain tietystä rodusta kuumeillut?

      Poista
    2. Länsigöötanmaanpystykorva on eniten pyörinyt mielessä, se sopisi kaikin puolin meidän arkeen. Kahden kissan kanssa samaan talouteen sovittaminen vaan vähän askarruttaa, vaikken uskokaan, että siitä mitään ongelmaa syntyisi.

      Poista
    3. Aaa! No toivottavasti jonain päivänä teille astelee pieni göötti :)

      Poista
  2. Iiiik hauvavauvoja! Tai kisuvauvoja, tai mitä tahansa eläinvauvoja, kaikki ovat niin lutusia <3 Mä olen ihan samanlainen lässyttäjä(sanon itseäni joskus kissaäidiksikin) ja mun mielestä siinä ei ole mitään vikaa! :) On ihan tervettä omistaa tunneside lemmikkiin ja käyttäytyäkin sen mukaisesti, kunhan se ei mene liioitteluun(someone say koiran rattaat?). Miksi lemmikkien pitäisi ylipäätänsä olla vain lemmikkejä tai ihmisten olla vain omistajia? Ihan turhanpäiväistä murehtimista! Nauti uudesta söpsöttimestä ja jaa myös tänne kuvia, että mäkin pääsen lässyttelemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa että lukijoiden seastakin löytyy lisää meitä "lässyttäjiä" :D Kiitos paljon kommentistasi ja älä huoli, kuva tulvat ovat varmoja!

      Poista
  3. Mun on pitänyt jo monta kertaa kommentoida, että en yhtään malttaisi odottaa kuvia tästä uudesta perheenjäsenestä! Koiranpennut ovat niin sulosia :3 Tai niin kuin ylempi kommentoija sanoi, että kaikki eläinvauvat ovat lutusia, niin tässä asiassa oon täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ne eläinvauvvat ovat vauvvoja vain niin pienen hetken. Täällä koitetaan kovasti nauttia nyt jokaisesta hetkestä pennun kanssa kun se vielä on pieni ja suloinen :)

      Poista
  4. Oon monesti käynnyt kurkkimassa blogianne, mutta nyt vasta sain aikaseksi liittyä lukijaksi :)

    Nyt vasta huomasin, sulla on koiralla aika kiva nimi ;) (Meilläkin on Koda v. 15 toukokuussa syntynyt Tanskalainen näätä poika) Mie kanssa lässyttelen freteille joka päivä :D Ne on äitin pikkusia, ja tottakai niille pitää ostaa kaikki söpö mitä kaupasta löytyy. Pikku likalla on ainekin 6 valjaat, koska ne on niin söpöjä. Ja näätä huonetta koristaa kyltti "Baby`s room" :D <3

    Yhdessä blogissa oli muuten ihan oikeasta koira vauva kirjasta juttua, ootkohan jo bongannut? :)

    Näätäklaani/friianblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukavaa että liityit, tervetuloa joukkoon!
      Koda nimestä oon kyllä tykännyt ja nyt tämä uusi tyyppi nimettiin Rukaksi :)
      En ole muuten tainnut törmätä moiseen.

      Poista
    2. Tuolta löytyy postaus kirjasta: http://huiskuhantammme.blogspot.fi/2015/09/tassunjalkia-hauvavauvan-oma-kirja.html :)

      Poista
  5. Hehe, meilläkin kyllä lässytetään ja paijataan ja lellitään ja lahjotaan ja tehdään ties mitä noille karvaotuksille aina siitä 3-kiloisesti siihen 500-kiloiseen asti. Meille eläimet ovat aina olleet perheenjäseniä, varustettuna miljoonilla lellittely- ja hellittelynimillä. Koiraa taidetaan kutsua enemmän nimellä vauvvva, kuin sillä oikealla nimellä :D Et ole yksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, lisää meitä lässyttäjiä! :D Meilläkin nyt kova työ, että pentu oppisi nimekseen Ruka, eikä vauvva!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Suomenlapinkoirapa hyvinkin :) Kouvolasta. Yhdistelmästä Heikunkeikun Mocca Suukko ja Lappjuscan Bjarne.

      Poista
  7. Ei se oo enää uusimpien tutkimusten mukaan niin väärin ;)
    http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/318005-tutkija-koira-rakastaa-omistajaansa-kuin-vauva-aitiaan

    VastaaPoista
  8. Tuo kasahan on _pieni_! Jos meille tulis pentu, noi olis varmaan kirsikka kakun päällä :D Mutta onnea pennelistä :)

    VastaaPoista