13. heinäkuuta 2015

Metsän huminoita



Pitkän työntäyteisen viikonlopun jälkeen koitti viimein kauan odotettu maanantai ja vapaapäivä. Jes! Nautin ja nukuin pitkään, tottakai. Kun viimein koin saaneeni tarpeeksi unta, niin kapusin pystyyn ja totesin Kodalle, että tänään mennään mettään. Kaivoin kaapin perältä esiin jo pölyttyneen kapineen, jonka pakkasin mukaan laukkuun. Oikeasti en edes muista milloin viimeksi olisin raahannut kameran mukaan lenkille. Nyt sen kuitenkin tein, pitkästä aikaa.

Niinpä me sitten lähdimme Kodan ja kameran kanssa samoilemaan pöpelikköön. Lähes kolme tuntiahan siellä vierähti, ennen kuin nälkä yllätti ja palattiin kotiin. Kyllä se luonto on ihmeellinen, kun tuollainen muutaman tunnin pyrähdyskin luonnon helmaan tekee ihmeitä ihmismielelle ja kyllähän sitä koirastakin näki onnellisuuden. Se on muuten aika vaikea selittää se tunne, minkä luonto ainakin minussa saa aikaan. Tuo ylhäällä oleva biisi, Maailma on kaunis, jakaa kyllä sitä fiilistä.

On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Tämän päivän retkellä kohtasimme myös ensimmäisen käen tälle kesää. "Kukkuu, kukkuu" kantautui jo kaukaa metsästä korviin ja pian kyseinen kukkuja lennähti ohitsemme. Vietimme pitkän tovin erään ihanan lammen rannalla ihan vain istuskellen hiljaa ja välillä innostuimme myös leikkiä rellestämään. Meillä oli hauskaa, vaikka hyttyset vähän yrittivätkin härnätä. Joskus tuntuu, että tuo koira osaa lukea mun ajatukset. On se vaan niin täydellinen pakkaus ja loisto seuraa. Ei paremmasta väliä. 

Oli ihana päästä pitkästä aikaa myös räpsimään kuvia luonnossa. Siitä tosiaan olikin kerennyt vierähtää jo tovi, kun viimeksi pyllistelin kamera kädessä tuolla metiköissä. Kodalla onneksi oli vielä hyvin muistissa kameralle poseeraamisen jalot taidot. Ne kyllä taitaakin olla sillä syvällä kallossa. Mun rakas linssilude.

 photo kuva1_zpskr95fezm.png  photo kuva6_zpsyxhowcxo.png  photo kuva3_zpso7h74ji4.png  photo kuva5_zpsfkv5u4gb.png  photo kuva2_zps2hcs4tjw.png  photo kuva4_zpsuvhcmclp.png

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia, kolmas on ehdottomasti lemppari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti :) Itsekin tykkään kyseisestä kuvasta kovasti!

      Poista
  2. Upeat kuvat, Koda on niiin magee <3 Luonnossa koiran/koirien kanssa hilluminen on niin kivaa! Oon käynyt viime aikoina tosi paljon metsässä erilaisten koirakokoonpanojen kanssa, kun on ollut auto lainassa ja korpeen on ollut helppo ajella. Ihan parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Ja sanopa muuta, ihan parasta :)

      Poista