Missä "pause" -nappi?

Hei taas pitkästä aikaa, tai no pitkästä ja pitkästä, mutta minulle on kyllä tämä yli viikon hiljaisuus täällä blogissa tuntunut ikuisuudelta. Ei ole vain ehtinyt rauhassa istahtaa koneelle postauksia värkkäilemään, vaikka ideoita olisikin riittänyt kirjoittamiseen. Tuntuu taas, että tämä toukokuu viilettää ohitse ihan liian lujaa. Parhaillaan haluaisin löytää jostain sen "pause" -napin ja stopata ajan kulun ihan hetkeksikin vain ja lysähtää sängylle rauhoittumaan ja purkamaan ajatuksia. Harmi vain, että moista "pause" -nappia ei taida olla olemassakaan. Pakko vain yrittää pysyä ajan mukana. Tai sitten pitäisi vain lopettaa tämä stressaaminen ajan kulumisesta ja keskittyä hetkeen. Aina se ei ole niin helppoa. 

Parhaillaan täällä meillä pyörii siis muuttorumpa. Tai pyörii ja pyörii.. aika heikosti se on lähtenyt pyörimään. Vasta ihan muutamat tavarat on pakattuna ja kämppä tuntuu niin sekasorrolta, ettei oikein tiedä mistä alottaa. Ensi viikon tiistaina tulee muuttopalvelu apuun ja roudaa tavarat uuteen kämppään, joten siihen mennessä pitäisi olla aikalailla pakattuna. Kamalinta on, että saan hoitaa nämä pakkailut ihan itekseni aina kuin vain töiltäni ehdin. Poikaystävä nimittäin lähti kouluporukan kanssa reissuun ja palaa vasta ensi maanantaina. Minulla siis riittää urakkaa kerrakseen, mutta onneksi viikonloppuna pelastava enkeli, eli pikkusiskoni, rientää apuun! 

Palataanpa tuohon poikaystävääni ja hänen reissuunsa. Nimittäin mun tekee nyt mieli lällyillä hetki rakkaudesta. Ei hätää, ihan pari sanaa vain! Hih. On se jännä juttu, miten sitä voikaan olla näin kiintynyt johonkin toiseen. Nytkin oon kerennyt jo kyyneiletä vierittää ikävästä, vaikka vasta eilenhän mää sen hömpän saattelin matkaan ja ei viikko pitäisi olla edes pitkä aika erossa. Ollaanhan sitä ennenkin kestetty pitempiäkin aikoja erillään, mm. armeija aikoina. Noh, ihmismieli on omituinen ja jos on ikävä niin on ikävä, minkäs sille mahtaa. Tekee kuitenkin ihan hyvää ikävöidä toista välillä. 

Nyt tekisi mieli jakaa tähän ällösöpöjä kuvia meistä, mutta koska sitä en tee, niin pöllin kuitenkin erään kuvan weheartitistä, joka kiteyttää mun fiiliksen ja ajatuksen just nyt, vaikka kohta tämä kamala stressi kuitenkin taas puskee mun vaaleanpunaisten pilvilinnojen ylitse.