Tällä kuluneella viikolla on ollut hymy ja ilo herkässä meillä kaksijalkaisilla, mutta myös Kodalla. Aloitetaanpas vaikka meidän kaksijalkaisten ilonaiheista, tai nostetaan esille nyt vain tämä suurin ilonaihe. Nimittäin... keskiviikkona, kun minulla oli ne syntymäpäivät, niin sain aivan mahtavan syntymäpäivälahjan. Keskiviikkoiltana minulla soi puhelin ja tämän puhelun jälkeen kuului suuria riemunkiljahduksia. ME SAATIIN SE KÄMPPÄ! Eli juuri se, mistä viime postauksessakin mainitsin. Tänään juuri käytiin vuokrasopimukset allekirjoittamassa ja 1.6 alkaen asutaankin ihanassa rivitaloasunnossa, jossa on 64 neliötä, sauna, autotalli, aidattu piha... juuri kaikkea sitä mitä haettiinkin. Oon niin intona. Ihana päästä muuttamaan rivitaloon. Ei tarvitse enää kivuta portaita ees taas ja Kodakin saa kelliä pihalla ihan niin paljon kuin tahtoo. En malta odottaa muuttoa!
Niin ja itse asiassa juuri tuo keskiviikkopäivä oli myös Kodan onnenpäivä. Poika nimittäin pääsi ihanaan naisseuraan pitkästä aikaa lenkkeilemään ja leikkimään. Tapasimme nimittäin kauniit lappalaistytöt Kuuran ja Pihkan omistajansa kera tottakai. Edellisestä tapaamisesta olikin kerenyt jo vierähtää tovi. Tämä kolmikko tulee ihanasti juttuun keskenään ja nyt Pihkakin oli aivan lääpällään tähän meidän komistukseen. Pusuja herui puolin ja toisin, mutta onneksi meillä Koda on oppinut olemaan naisten seurassa suhteellisen siveellisesti. Ei ole kokoajan yrittämässä selkään, vaan ihan nätisti osaa tyttöjen kanssa touhuta ja peuhata. On se niin herrasmies!
Viettäkäähän ihana viikonloppu!
Jee, mahtavaa että saitte sen kämpän! :-) muistan niin hyvin kuinka ihanaa oli muuttaa kerrostalosta rivitaloon! :-D
VastaaPoistaJee niinpä! :3 En meinaa pysyä pöksyissäni! :D
PoistaOnnea uuteen asuntoon! Ja hienoja kuvia oot saanu : ) Rivitalossa itsekkin asunut kohta 5v niin on tämä mahtavaa. :) Suosittelen!
VastaaPoistaKiitos paljon :) Onhan se rivitalossa asuminen varmasti monin tavoin kivempaa, mitä kerrostalossa.
PoistaOnnea kämpästä! Kuulostaa lupaavalta asua :)
VastaaPoistaSinut on haastettu! http://cindyjafanny.blogspot.fi/2015/05/haaste.html?m=1
PoistaKiitos! Toivottavasti tosiaan viihdytään siellä :)
PoistaJa kiitos haasteesta! Niitä onkin tullut tässä jonkin verran, joten täytyy ottaa asiakseen vastailla niihin!
Oivoi, nyt olen vähän kateellinen, mutta onnea uuteen kotiin! :D
VastaaPoistaHih, kiitos :3
PoistaOnnea uudesta kodista!! :) Kuulostaa tosi kivalta. :)
VastaaPoistaJee, kiitos :) Eihän se nyt niin kivalta kuulosta, kun vertaa teidän ihanaan kotiin, josta oon kyllä niiiiin kade :DD
PoistaMyöhäiset synttärionnittelut ja onnea uudesta kodista! :)
VastaaPoistaHauskoja kuvia jälleen!
Oi kiitos kiitos! :3
Poista