Dodih, tässä sitä nyt ollaan. Sormet kohmeessa ja nenä punasena lenkin jäljiltä rustaamassa ensimmäistä postausta uuden uutukaiseen blogiini. Ainakin vuoden jahkailtuani päätin nyt viimein väsätä tämän ikioman blogin ja aloittaa purkamaan elämääni tänne. Miksikö? Noh, koska olen katsonut jo pitkään kun pikkusisko on pitänyt omaa blogia ja kokoajan on itsellä ollut hinku "minä myös, minä myös!", mutta vasta nyt sain aikaiseksi aloittaa. Tykkään myös kovasti kirjoittamisesta, joten siksi bloggaaminen myös kiinnostaa. En tiedä kuinka paljon saan tänne asiaa kirjoitettua, mutta toivottavasti matkan varrella jokunen lukijakin kertyisi. Postausten aiheet tulevat varmasti olemaan laidasta laitaan, joskus omia kuulumisia ja ajatuksia ja joskus pelkästään juttuja koiristani ja niiden elämästä, mutta tutustuhan minuun ja koiriini tarkemmin meidän omilta sivuiltamme jos alkoi yhtään kiinnostaa!
Nyt kun on vuosi vaihtunut, niin ajattelin, että voisin esitellä teille heti ensitöikseni menneen vuoden näin kuvien merkeissä.
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
Toivottavasti iskit blogini muistiin, ja jäät odottelemaan tulevia postauksiani :)
Janette kiittää ja kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti