4. marraskuuta 2014

Puhelimen puklaus

Hyvin harvoin puklauttelen puhelimeni sisältöä blogiin, kuten joillakin bloggaajilla on tapana, mutta nyt tuntui kuitenkin sopivalta hetkeltä tyhjennellä puhelimen räpsyjä tännekin nähtäviksi ja samalla vähän tarinoida kuulumisia ja muuta. Joten eiköhän mennä suoraan asiaan! Kaikki kuvat ovat siis viimeisen kuluneen kuukauden ajalta.


1. Oh nam. Mikäs sen ihampaa, kuin viettää iltaa poikaystävän kanssa kera tälläisten yli herkullisten kaakaoiden? Kyllä kelpaa!
2. Tuonne Kajaanin jokeen on ilmestynyt tommonen pukki. Ei mitään haisua, että mikä virka sillä mahtaa olla. Sitä ollaan Kodan kanssa käyty ihmettelemässä.
3. Haha, Koda reppana. Viime päivinä on satanut vettä lähes kokoajan, joten olen ottanut Kodalle käyttöön ihanan punaisen takin, jotta kuivattavaa olisi edes hitusen vähemmän kun lenkiltä sisälle palataan. Koda ei vaan taida arvostaa takkia kovin paljoa.. :D
4. Äippä oli hommannu mulle trangian. Jee! Vaikka tuo onkin tuommonen himo halppis versio, niin uskoisin, että sillä parit sopat saa tulevilla reissuilla keitettyä. Saas nähä.


5. Viikonloppuna kun oltiin kotikotona vierailemassa, niin perjantaina oli perheen kesken Halloween pirskeet. Hyvää ruokaa ja herkkuja, sekä singstaria. Mukavata yhdessäoloa.
6. Musta on tullut mummo. No kaippa ne muukki neuloo ku mummot, mutta siis tosiaan oon innostunu neuloon nyt oikeen urakalla ja yhet valmiit villasukka parit ovat jo syntyneet ja toisia parhaillaan värkkäämässä. Villasukkia ei koskaan voi olla liikaa!
7. Koda se ei ikinä oo turhia hötkyilly. Tämä on sen perus asento ottaa rennosti. Ihana nallukka :3
8. Uuden uutukaiset pussilakanani. Oon ihan rakastunu noihin. Super kivat ja halvatkin olivat vielä!

Tämmöistä puhelin puklua tällä kertaa. Pakko vielä puklauttaa puhelimesta ulos eräs videokin kuluneelta kuukaudelta. Nimittäin videossa esiintyy Kodan uusin palava rakkaus. Saa nähä tapaavatko rakastavaiset vielä joskus. Tosin eihän tämä Chowchow suinkaan ollut Kodan ensimmäinen saatikka viimeinen rakkaus täällä Kajaanissa. On se melkonen hurmuri tuo meijän Koda.

2 kommenttia: