5. maaliskuuta 2015

Leffailua

Minä ja poikaystäväni aloitettiin helmikuussa uusi yhteinen harrastus. No okei, ei sitä ehkä ihan harrastukseksi voi kutsua, mutta käytiinpähän ensimmäistä ja toistakin kertaa elokuvateatterissa yhdessä. Yleensähän pariskunnat käy elokuvissa tyyliin ensimmäisillä treffeillä, mutta me tosiaan saatiin aikaiseksi käydä "leffa treffeillä" vasta nyt yli 3 ja puolen vuoden jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olihan se kyllä aika kiva käydä yhdessä elokuvissa. Ylipäätään me ollaan tosi huonoja käymään "ulkona" yhdessä. Jos me yhdessä liikutaan kämpän ulkopuolella niin me ollaan todennäköisimmin lenkillä. Eli tosi vähän käydään yhdessä missään tommosissa virikkeellisissä toiminnoissa, kuten elokuvateatterissa tai syömässä jossain tai tai mitä näitä nyt on. Ollaan molemmat aika laiskoja moisten suhteen, mutta nyt tosiaan helmikuun aikana innostuttiin jopa kaksi kertaa leffaan lähtemään.

 photo _DSC2841_zpsimjcyqav.jpg

Tuo meidän ihka ensimmäinen kerta yhdessä elokuvateatterissa... käytiin katsomassa minkäs muunkaan leffan ensi-ilta, kuin Fifty Shades Of Greyn. Hehe. Melkoinen taistelu oli saada poikaystävä mukaan, mutta onnistuinpas kuitenkin. Itse olin kyseistä leffaa odottanut kuin kuuta nousevaa luettuani kaikki tarinan kirjat. Tämä leffa tuotti mulle kyllä jonkinlaisen pettymyksen. Jotenkin se ei vain napannut samalla tavalla kuin kirjat. Näyttelijöistäkään en pahemmin pitänyt. Paitsi muutamaan otteeseen vilahtanut Max Martini sai kyllä pisteet multa! Komistus, grrr. Leffa saa multa 3/5.

Parin viikon päästä tuosta meidän ensimmäisestä elokuvateatterikäynnistä oltiinkin jo innoissaan menossa uudestaan. Tällä kertaa valkokankaalla pyöri nyt paljon otsikoissakin menestyksensä vuoksi ollut Luokkakokous. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että HUIPPU. Siis oikeasti ihan PARAS. Ihana Aku, ihana Hedberg ja kerrassaan syötävän ihana Jaajo. Elokuva nauratti enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Jos yhtään tykkäät nauraa, niin suosittelen lämpimästi. En voi ees käsittää jos joku ei kyseisestä leffasta oo tykänny... tai no eihän huumori ole kaikkien juttu ja onhan leffassa meno vähän härskiäkin paikoitellen, mutta mun makuun oli kyllä ihan täydellinen leffa ja poikaystäväkin jaksoi ylistää. Ihan 5/5!
Kuva: TÄÄLTÄ / (c) Solar Films / Petri Mast
Saa nähä minkälainen tapa tästä elokuvissa käynnistä meille oikein kehkeytyy. Kuinka usein teillä on tapana käydä elokuvateatterissa? Entä ootteko nähny jompaa kumpaa / kumpaakin noista mun yllä mainitsemista leffoista? Mitä mieltä ootte niistä?

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että tuo luokkakokous on odotusten arvoinen, oon nimittäin tänään menossa katsomaan sitä! :D Tuskin tuun pettymään, täällä päin on ollut joka kerta etukäteen varattuna jo lähes koko sali, et ainakin ihmisiä kiinnostaa se.. Mä oon aika ahkera leffassa kävijä, toki tänä vuonna en oo käynyt katsomassa kuin Vareksen ja Viikossa Aikuiseksi, mut yleensä on ollut tapana käydä 1-4 krt/kk :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuhan sitten kertomaan, että mitä ite tykkäsit leffasta! :)

      Poista
  2. Me käyää poikkiksen kaa ainaki kahesti keväisin kun saadaan yleensä leffalippuja joululahjaks. :D Kävishän sitä mielellään useamminkin mutta kun viikonloppuisin leffaliput maksaa joku 12 euroa ja 3D näytökset ovat melkein 15 euroa niin ei ole varaa kovin usein käydä...

    Ite käyn nykyään leffateatterissa vain silloin kun oletan, että elokuva antaa enemmän isolla kuvakoolla ja kunnon äänitehtosteilla. Eli lähinnä fantasiaa yms.

    Petyin niiiiiiiiiin kovin kaamea kankkunen 2 leffaan että olen sen jälkeen vältellyt tuollaisia ns. tavallisia leffoja teatterissa koska en koe saavani niistä irti mitään mitä en saisi kotonakaan katsottuna. :D Upea selitys.

    Yleensä käyään kattomassa jotain Marvelia tms. fantasiaa ja erikoistehostemättöä. :D Toisaalta aika usein siinä on kyllä joku kaverikin mukana kun kaverit haluaa nähä samoja leffoja nii mennään sitten porukalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kyllä tommosia "tavallisia" leffoja mielummin kotona kattelee kaikessa rauhassa. Täytyykin seuraavan kerran elokuvateatteriin menessä käydä kattoon just joku erikoistehostemättöleffa :D

      Poista