Tänä aamuna sai taas vaihteeksi
törmätä iltalehden uutisia selaillessa susikohuun liittyvään uutiseen. Tällä
kertaa Jenni Haukio oli kirjoittanut susia puolustavan mielipiteensä ja
tietenkään susia ”vastaan” olevat eivät tästä tykänneet. Tätä susien ympärillä
pyörivää kohua on jatkunut jo melko pitkään ja varmaan tulee jatkumaankin.
Ajattelin sitten tulla tänne blogiini hieman jakamaan omaa asennettani sutta
kohtaan, joka on ehkä hieman ristiriitainen.
weheartit.com |
Tosiaan kuten yllä mainitsinkin,
niin asenteeni susia kohtaan on ristiriitainen. Toisaalta ymmärrän, että susi
on hyvin uhanalainenlaji, hieno eläin ja plääplääplää. Eli siis tätä perus
susien puolustajien näkökulmaa. Mutta sitten varsinkin nyt kun olen asustanut
täällä, missä niitä susia oikeasti on, niin olen alkanut paremmin ja paremmin
ymmärtämään tätä susien ”vastustajien” näkökulmaa. Eihän sudet ainakaan vielä
ihmiselle vaaraksi ole olleet (sitä
odotellessa…), mutta ei se kiva ole kun ne lemmikkieläimet katoaa
susihukkien suuhun. Nyt viimeisin tapaus täällä meillä päin sattui 31.01.2015,
kun susi tappoi erään sekarotuisen koiran. Itseasiassa voisinkin jakaa kyseisen
jutun tähän;
"Susi tappoi sekarotuisen koiran Pohjois-Tipaksella lauantaina.
Susi oli napannut koiran keskellä päivää, noin kello 13.30 aikoihin. Suden tappaman koiran oli löytänyt koiranomistajan naapuri kirkonkylältä palattuaan.Koiran susi oli tappanut pihatiellä noin 150 metrin päässä koiranomistajan talosta. Sitten susi oli vetänyt koiran metsään ja raadellut sen.
Raatelupaikasta lähimpään taloon on noin 100 metrin matka.
Petoyhdysmies Jarmo Okkonen kertoi tapahtumapaikan olevan kohtuullisen tiheään asuttua seutua.
– Siinä on pienellä alueella useita taloja.
Susi hyökkäsi koiran kimppuun Tipasojantieltä erkanevalla yksityistiellä. Matkaa Jalkovaaran risteyksestä on muutamia satoja metrejä.
– Tipaspuun risteyksestä pari sataa metriä Tipakselle päin.
Jarmo Okkonen sanoi metsäpeurojen ansiosta Pohjois-Tipaksen ja Tipasojan alueella susienkin viihtyvän-– Tämän talven aikana täällä on pyörinyt 12 sutta."
Yllä oleva teksti on kopioitu
TÄÄLTÄ. Ja tuolta kyseisestä linkistä pääsette näkemään ja lukemaan kaikki
muutkin susien aiheuttamat koiravahingot vuodesta 2011 eteenpäin. Eihän noita
kyllä ole yhtään kiva lukea. Kamalia tapauksia. Olisi se hirveää menettää oma
rakas koira tuolla tavalla. Siksipä me ei uskaltaudutakkaan tuonne kauemmaksi
”erämaihin” rämpimään metsiin, vaikka mieli tekisi. Ei sitä tohi kuin tässä
kaupungin liepeillä pikku metsissä seikkailla. Ja itseasiassa tämä susipelko on
yksi iso vaikuttaja siinä, miksi en tulevaisuudessa halua täällä Kainuussa
asua. Haluan ympärilleni paljon luontoa ja metsää, jossa seikkailla ilman, että
koiralla on suuri vaara joutua suden kitaan.
En sitten tiedä miten noita susia
saisi ”kuriin”. Tuskin ainakaan salametsästämällä niitä. Sitä en kannata. Enkä
siis koe kuuluvani varsinaisesti kumpaankaan, susien puolustajiin, enkä
vastustajiin. Mutta mielestäni sudet ovat kyllä turhan rohkeita.
Uskaltautuvat helposti asuinalueillekkin viemään koiria pihoista. Miten ne
saisi pysymään siellä metsissä omassa rauhassaan? En tiedä. Toivottavasti joku
ratkaisu tähän tulisi ja laantuisi tämä pitkään jatkunut susikohukin, mutta
kertokaahan toki oma näkemyksenne asiasta. Mikä teidän asenne on susia kohtaan?
Ps. Oikein mainiota alkanutta maaliskuuta kaikille teille!
Ps. Oikein mainiota alkanutta maaliskuuta kaikille teille!
Mutta toisaalta taas, ihminen on itse aiheuttanut tämän että sudet tulee pihoille, vie koiria yms kun susien elinympäristöä (metsää) muutetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän ihmisten asuinalueeksi. :(
VastaaPoistaNäinhän se varmasti on.
PoistaKainuussa on kyllä niin paljon metsiäkin ja hyvin paljon asumatonta seutua, mutta silti ne tulee pihalle, niin onhan se varmasti kurjaa! Täällä päin on nähty vain muutamia susia harvakseltaan eikä nekään ole mitään varmoja havaintoja. Onneksi.
VastaaPoistaItelläni on myös tosi ristiriitaiset ajatukset susista. Tiedän ihmisiä, joiden koirat ovat joutuneet susien raatelemiksi ja se olisi ihan hirveää, jos sattuisi vielä omalle kohdalle. Ei niiden salametsästyskään kumminkaan tunnu järkevältä. Vaikea asia!
Vaikea asia tosiaan. Ja tässä susikeskustelussa kun tuota kiihkoilua riittää, kun molemmat ääripäät ajavat asiaa kovaäänisesti. Enemmän pitäisi saada ääntä kuuluviin ja ajatuksia ja ehdotuksia ilmoille niiltä, jotka eivät ole aikeissa susia paapoa, eikä myöskään sukupuuttoon tappaa.
PoistaIhminen tosiaan on hakannut metsää ja susien ja samalla muiden petojen ja eläinten alueita, niillä ei yksinkertaisesti ole kohta tilaa. Susi tarvitsee ison alueen itselleen. Samalla pienemmät laumat (metsästys, kannanrohmahdus) aiheuttaa ongelmia metsästyksessä jonka vuoksi parin/muutaman suden lauma on jouduttava etsimään helposti saalistettava ruoka, eli ihmisalueelta jossa ruoka on nenän edessä.
VastaaPoistaTosiaan ihan ymmärrettävissähän tämä suden käytös on. Tottakai ne toimivat niinkuin toimivat. Helppo ruoka löytyy ihmisten pihoilta tai parhaassa tapauksessa juoksee metsällä suoraan suuhun (metsästyskoirat), mutta saapas nähdä keksiikö ne alkaa sitten niitä lapsia napsimaan kouluteiltä (kuten monet ovat asiasta huolissaan), kun sudet kuitenkin kokoajan muuttuvat röyhkeimmiksi, kun niin huoletta uskaltavat ihmisasutuksen lähellä jolkotella.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaItse oon suden suojelun puolella mutta moni voisi tässä kohtaa sanoa, että helppo sieltä kehäkolmosen sisältä on huudella. Totta, en ole kokenut susipelkoa enkä osaa kuvitella millaista se on.
VastaaPoistaMutta toisaalta kuten moni on sanonut, ihmiset levittäytyvät ja suden elintilat jäävät ahtaalle.Vaikka korpea olisi, ei susi osaa ajatella, että kas tähän muutti ihmisiä minäpä marssin laumani kanssa 300 km päähän sysikorpeen.
Ja noissa koiratapauksissa olen aina miettinyt, että jos tietää asuvansa susialueella miksei ole aitoja? Jos haluaa pitää koiraa pihalla (ja uutisen tapauksessa koira ei edes ollut pihalla) niin suojaisi sitten koiransa. Onhan niitäkin tapauksia ollut joissa susi on muistaakseni käynyt aitauksessakin mutta jos tekee kunnollisen ei sinne ole sudella asiaa ellei se opi avaamaan lukkoja.
Susi puolustaa itseään. Jos sen reviirille tulee ihminen ja koira niin tottakai se haluaa suojata oman elintilansa. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän suden on tultava katsomaan mitä täällä tapahtuu ja ne alkavat tulla pihoille.
Salametsästystä en tue yhtään enkä osaa asettua metsästäjien puolelle tässä. Jos oma metsästyskoira kuolee reissulla suden suuhun niin onko se suden vika? Jos ihminen lähtee metsälle ja metsässä onkin joku muukin niin mielestäni ei voi vain ajatella, että susi on paha, susi pitää tappaa.
Eikä täysjärkisen suden pitäisi hyökätä ihmisen kimppuun. Ellei ihminen ole uhkaava, mutta kukapa ei puolustaisi henkeään.. Mutta vaikea kuvitella, että sudet alkaisivat napsia lapsia koulutiellä suihinsa. Eivät ne huvikseen tule katsomaan, että aa täällä on välipalakylä tulenpa tänne riehumaan.
Tutuilla kettu on vienyt kanoja pihasta mutta ei kukaan ajattele, että hui kettuja ja tulevat vielä pihalle-tapetaan ne! Sellaista se on. Jos asut luonnon keskellä, luonto voi tulla kylään.
(Edellinen kommentti lähti roskiin kiitos muutaman typon.. :D)
Itsekkin kun vielä Kokkolassa asuin ja susista ei mitään haittaa sielläpäin ole, niin olin kyllä suden suojelun kannattajia. Mutta niin ne ajatukset vain muuttuu, kun joutuu asumaan täällä, missä suhteellisen usein niitä koiriakin hukkien suuhun katoilee ja asia vaikuttaa omaan elämään.
PoistaTosiaan täällä jos koiraa pihalla tahtoo pitää, niin pitäisi kyllä vaivautua hyvät suojaukset hankkimaan, ettei ne sudet pihoilta pääse koiria napsimaan. Toista on sitten, että miten suojautua kun metsälle lähdetään. Toki onhan niitäkin ilmeisesti jonkinlaisia hukkaliivejä, jotka sähköiskuja antaa jos susi koiraa puree. Tai sitten semmosia missä on piikkejä selässä ym. En sitten tiedä kuinka hyvin ne koiraa suojaa suden hyökätessä. Epäilen kovasti.
Itse en kyllä ymmärrä, että miksi susi ei muka lapsia alkaisi seuraavaksi suuhunsa laittamaan. Kokoajan rohkeammiksi muuttuvat niin mikä kynnys se pian on se lapsukainen nälkäänsä hotkaista? Toivotaan kuitenkin, ettei hukkien rohkeus kuitenkaan siihen vielä riitä.
Olen Varjosuden kanssa täysin samaa mieltä: luonnossa jos asutaan, niin silloin täytyy hyväksyä kaikki luontokappaleetkin. Esim. olishan se ollut kiva juttu, jos niitä kyykäärmeitä ei olisi ollut mummilassa, mutta en minä kyllä antanut mummin niitä tappaakaan ^^; Ilveksiäkin oli alueella nähty, mutta sitten ei vain laskettu mummin kissaa öisin ulos. Luulisi, että koirille ulkoaitauksen rakentaminen ei olisi niin vaikea homma.
VastaaPoistaIhminen aiheuttaa omalla toiminnallaan koko ajan sitä, että susi tulee nurkille pyörimään: salametsästäjät ampuvat alfa-parin > lauma hajaantuu, eivätkä ne voi metsästää enää isoa riistaa tai sitten salametsästäjät haavoittavat sutta > ei voi metsästää isoa riistaa.
Nytkin äskettäin tapetusta "häirikkö" sudesta löytyi vanhoja hauleja... Ja metsästäjillä itsellään on koko ajan oma lehmä ojassa, koska he kilpailevat susien kanssa samasta saaliista. Ja Lapissa on naurettavaa, että porotalouden annetaan paisua, vaikka nytkin sammalpeite vetelee viimeisiään. Sudet on jo sieltä saatu häädettyä, niin seuraavaksi on sitten ahman vuoro: http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/blogi/luonto-liiton-susiryhma-esittaa-petokorvausjarjestelman-taysremonttia-poronhoitoalueella
Isotätini asuu Ilomantsissa karhujen keskellä ja on muutaman kerran osunut karhun kanssa samalle marja-apajalle samaan aikaan. Ei hänellä silti ole mitään vihaa karhuja kohtaan, vaikkei niin huoletta enään metsään voi mennäkään. Ja karhu sentään voi oikeasti tappaa ihmisen! Joku on jossain osuvasti sanonutkin, että "ihmisen viha sutta kohtaan muuttaa suden rumaksi pedoksi".
Itsekin toki koen olevani luontoihminen ja luonto on minulle hyvin tärkeä, mutta en kuitenkaan mikään viherpiipertäjä ole, jos näin voi sanoa. Kaikki luontokappaleet ovat tärkeitä ja ne täytyy hyväksyä joo, samaa mieltä, mutta jos nämä luontokappaleet hirveästi aiheuttavat ongelmaa ihmisille, niin asiaan täytyy puuttua jollain tavalla. Ja millä tavalla näihin susien aiheuttamiin ongelmiin olisi hyvä puuttua, en tiedä. Ehkä ne yksilöt, jotka selvästi ovat rohkaistuneet ihmisten suhteen, eivätkä enää pelkäisi ihmistä, vaan uskaltaisivat liiankin rohkeasti hakemaan ruokansa ihmisten lähettyviltä, tulisi kaataa, ennenkuin se rohkeus vain lisääntyisi ja lisääntyisi.
PoistaJa tosiaan tännehän jolkottelee kokoajan lisää sushukkasia tuolta itärajan takaa. En sitten tiedä miten isona ongelmana sudet venäjällä ovat ja miten niitä saa siellä tappaa ja kuinka paljon aiheuttavat kotieläinvahinkoja jnejne.
Siis oikeestiko sä oot lukenu mun blogia pienen ikuisuuden enkä oo ikinä eksynyt tänne!? Kamalaa. Ennen kuin alan ottaa kantaa susiasiaan haluun sanoo, että blogisi on kerrassaan mainio ja jään seuraamaan!
VastaaPoistaMä asun Lieksassa, joka itsessään on jo aika pieni paikka. Tästä huolimatta en asu edes keskustassa, vaan pienessä kylässä hieman kauempana suurkaupungin sykkeestä(hehe). Lisäksi meillä on kesämökki Ruunaalla, lähimpään mökkiin vesistön "meidän" puolella taitaa olla kymmeniä kilometrejä. Tässä meidän kodin lähistöllä on mun elinaikana näkynyt ainakin karhua, ilvestä, kettua ja sutta. Tuolla Ruunaan mökillä myös ahmaa ja ties mitä. Meillä on ollut koiria jo yli 20 vuoden ajan, eikä yhtäkään ole susi vienyt, koska niitä ei jätetä ulos vahtimattomana pitkiksi ajoiksi.
Mun mielestä on ihan turha syyttää susia siitä, että ne vie koiria pihoista, jos itse jätetään ne koirat sinne pihoihin vietäväksi(yksin irti/huonoon häkkiin tms). Ihminen levittäytyy koko ajan suuremmalle alueelle ja muu luonto joutuu ahtaalle. Jos alkaa miettiä asiaa, on kuitenkin ehkä hieman (tai hieman enemmän) kieroutunutta, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka oikeasti asuu joka puolella maapalloa. Sitten on vielä metsästäjät. Ystäväni isä on metsästänyt vuosia, eikä käsittääkseni ole yhtäkään koiraa menettänyt susille. Jos tiedetään, että jollain alueella on susia, onko sinne pakko päästää niitä koiria? Tuntuu siltä, että härnätään jo kohtaloa.
Sitten pitää vielä tuohon venäjäkommenttiin puuttua. Täällä päin Suomeahan oli pari vuotta sitten ongelmana mies nimeltään Vladimir Bologov, joka kasvatti susia ja karhuja ja päästi niitä sittemmin vapaaksi luontoon. Kuulemma yksikään hänen kasvattamistaan susista tai karhuista ei ole käynyt koskaan ihmisen kimppuun. Osa susista päästettiin Kimovaarassa(, joka on suunnilleen Lieksan korkeudella) vapaaksi ja osan niistä tai niiden pennuista uskottiin tulleen Suomeen(varmuutta ei kai koskaan saatu). Kannatan aiheesta kiinnostuneita lukemaan erään Bologovin haastattelun täältä.
Oi, kiva että eksyit tänne ja tykästyit. Tervetuloa seurailemaan :)
PoistaTäytyykin käydä lukaisemassa tuo linkkaamasi haastattelu !