18. marraskuuta 2015

Epäreilu elämä

Ei voi sanoa, että tämä uusi viikko edellisen kamalan viikon jälkeen olisi yhtään mitenkään parempi. Tai no ehkä jollain tapaa. Auto nyt ainakin on pysynyt kasassa ja ihana lumi piristää kovasti. Mutta sitten se mutta. Eli heti maanantaina kuultiin todella surullisia uutisia. Rukan toinen sisko, Nova, jouduttiin valitettavasti lopettamaan. Pennun molemmissa polvissa oli 4. asteen patellaluksaatio ja sääriluut sen johdosta kasvaneet vinoon. Leikkauksia jalkoihin olisi joutunut tehdä useita, eikä silti ollut varmuutta toipumisesta. Siispä Nova päästettiin juoksemaan kivutta koirientaivaaseen. Ei voi muuta todeta kuin että elämä on niin epäreilua. En voi edes käsittää omistajan surua tässä tilanteessa. Valtavan paljon voimia sinne!

Maailma tosissaan on niin jäätävän kylmä ja epäreilu, mutta sitä ei parane alkaa liikaa pohtimaan ja vatvomaan. Itse ainakin ahdistun kovasti moisien ajatusten pyörittämisestä tässä pikku päässäni. Asiat joille et mitään mahda täytyy vain hyväksyä, vaikka se vaikealta tuntuukin. Siinä missä täällä maailmassa on surua ja pahuutta, niin on myös niitä valoisia ilonpilkahduksia ja onnea tottakai, mutta nekään eivät tasan jakaudu meidän ihmisten kesken. 

Ennen kuin tämä lähtee liian syvälliseksi niin ei kai tässä auta muu kuin todeta, että täytyy kaikesta huolimatta aina yrittää huomioida ne hyvät ja kauniit ilonaiheet, myös ne kaikkein pienimmät, että täällä jaksaa porhaltaa eteenpäin hymyssä suin. Tässäpä jaan kuvien muodossa meidän tämän päiväiset ilon hetket ja toivotan kaikille valoisaa loppuviikkoa!

 photo _DSC7125_zpsdfgzard9.jpg  photo _DSC71790_zpsqxlhcvqw.jpg  photo _DSC7238_zpsnhzdmezr.jpg  photo _DSC7264_zpstwmlsskn.jpg  photo _DSC7143_zpsmp9ylpej.jpg  photo _DSC7252_zpsdiqt4puh.jpg

6 kommenttia:

  1. Voi kurjuus, nuo on aina yhtä ikäviä, kun tulee tuollaisia :( Kannattaa varmaan seuraavilla rokotuksilla pyytää eläinlääkäriä tutkimaan Rukankin polvet siinä samalla, vaikka niissä ei mitään olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :( Joo maanantaina ollaan menossa rokotuksille niin täytyy ottaa puheeksi tämä juttu.

      Poista
  2. Voi ei, isot halit ja tsempit multakin! :( Se on ihan totta, että maailma on kurja ja epäreilu paikka, mutta nyt on tärkeintä kiinnittää ajatukset positiivisiin asioihin ja iloita niistä karvakavereista, jotka ovat vielä elämässämme <3

    VastaaPoista
  3. Voi että... Tulipa itellekin melkein itku, kun Facebookissa osui tämä juttu silmiin. Ei vaan voi käsittää näitä asioita.
    Tsemppiä teille! Lähetään joku päivä taas lenkille kunhan joudatte/jaksatte, Pihkallakin kun loppui juoksut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Liian surullista :(
      Pitääpä sopia taas seuraavat treffit johonkin pöpelikköön ;) Nyt Rukakin jo vähän paremmin pysyy isompien perässä!

      Poista