Loma on alkanut oikein mukavasti täällä kotikotosalla. On ihana kun on koko perhe kasassa, eikä kellään stressiä mistään. Huomenna jo koittaakin jouluaatto, jota innolla odotan. Pääsee kinkun ja lahjojen kimppuun. Tämä loma on jo tähänkin mennessä hoitanut tehtävänsä paremmin kuin hyvin, sillä oloni on jo nyt hyvin rentoutunut. Toivottavasti koko loppu lomakin sujuu yhtä mukavasti.
Koiratkin ovat tulleet oikein hyvin juttuun keskenään. Theddy ja Ruka ovat kuin paita ja perse. Ruka seuraa Theddyä joka paikkaan ja tyypit pussailevat toisiaan vähän väliä. Koda hengailee mielummin meidän ihmisten kanssa, mutta joutuu välillä käydä pitämässä noille kahdelle tomppelille jöötä, kun alkavat riehua Kodan mielestä turhan äänekkäästi. Kodan mielestä kun sisällä pitäisi muistaa olla rauhassa ja vain nukkua. Ulkona Koda kuitenkin antaa toisten rymytä mielin määrin ja on aina välillä itsekin mukana menossa.
Joka päivä ollaan käyty ahkerasti samoilemassa metiköissä välillä tällä poikapoppoolla, ja välillä muidenkin koirakavereiden kanssa ja hauskaa on ollut. Rukakin täytti tällä viikolla 5 kuukautta ja jäbä kasvaa huimaa vauhtia. On nuo koirat vain parhautta! Tässä pientä kuvasatoa tämän päiväiseltä parin tunnin mehtälenkiltämme.
Ompas Ruka kasvanut paljon! Ihania kuvia muutenkin :) Hyvää joulua!
VastaaPoistaTosiaan, se on jo melkonen pötkö :'D Kiitos. Sitä samaa sinnekkin!
PoistaKomea Ruka!
VastaaPoistaEilen juuri vertailin kaikkien kolmen uroksemme kuvia kun ovat olleet tuon 5kk ja pakko todeta että Ruka on ylivoimaisesti komeimman ja aikuisimman näkönen noista kolmesta tuossa iässä! Saa nähä mimmonen komistus siitä vielä kasvaa :)
Poista