26. joulukuuta 2015

Super kilttinä

Siis ilmeisesti mä olen ollut ihan super kilttinä kuluneen vuoden, koska sain ihan yllätyksellisen paljon joululahjoja. Pakettien määrä aattona kuusen alla yllätti mut toden teolla ja jokaisesta paketista löytyi kaikkea kivaa. Lahjojahan on tosiaan tullut vanhemmiltani suurin osa, lisäksi siskoltani, isovanhemmiltani ja muilta sukulaisiltani, sekä tietysti poikaystävältäni. Jos tahdotte, niin alla pääsette kurkistamaan, että mitä kaikkea kivaa minun paketeistani sitten tänä jouluna löytyikään.

 photo _DSC0013_zpsxx2k0amv.jpg Sodastream oli toivottu lahja. Meiltä porukoilta löytyy kyseinen masiina, ja kun vielä kotona asuin niin se oli minulla ahkerassa käytössä. Nyt saan moisen vempeleen ihan omaan kotikolooni, joten mahtavaa. Kuplia siis luvassa. Kahvinkeitin oli myöskin toivottu lahja, koska nykyinen parin kympin vehje tokmannilta, ei oikein miellytä joka päiväisessä kahvinkeittelyssä, Toivottavasti tällä uudella keittimellä kahvittelu sujuisi mukavammin. Kahvitteluun liittyen myöskin toiveena oli kahvinsäilytysrasia, koska moista en vielä omistanut. Tuon kauniin rasian mukana tuli myös pari kahvikuppia ja kahvimitta. Ja loput keittiöön liittyvät lahjani olivat vispilä ja kaksi ihanan tuoksuista keittiösaippuaa.

 photo _DSC0019_zpscjmnlnah.jpg   photo _DSC0027_zpskegh9m1e.jpg
Seuraavassa lahjasatsissa olen kuvannut seuraavat lahjat; suomenlapinkoira-aiheinen seinäkalenteri, suklaatia, pieni söpö kasvi, toivottu lahja aluslakana ja ihanan pehmoisia ja lämpöisiä sukkia. Toinen kuva sisältääkin ison kasan kaikkia ihania rasvoja, suihkugeelejä, huulivoiteita ja ja mitähän vielä.

 photo _DSC0033_zpswax9gd9z.jpg   photo _DSC0043_zpsevfnpjht.jpg
Vasemman puoleisessa kuvassa on esillä poikaystävältäni saadut lahjat joihin olen erityisen tyytyväinen. Hän tietää, että rakastan yli kaiken lautapelejä, joten häneltä sain Piirrä ja Arvaa pelin, joka on ollut jo ahkerassa käytössä. Lisäksi sain DS:lle Nintendogs pelin, joka on ihan huippu. Siis ihan älyttömän sulonen. Mulla on pelissä tällä hetkellä Cara niminen siperianhusky. Aivan totta, isänikin ihmetteli "Eikö sulla noita koiria jo ole..."  Nojoo mutta hei! Oon toivonut totakin peliä lahjaksi siitä saakka kun se julkaistiin.. joskus kymmenen vuotta sitten?! Ja nyt mulla vihdoin ja viimein on se. Jee! Niin ja kolmas lahja poikaystävältäni on tuo kuumottava E L Jamesin GREY -kirja. En ole vielä kerennyt kirjaa aloittaa, mutta odotan innolla. Oon siis lukenut kaikki kolme Fifty Shades of Grey kirjaa ja rakastanut niitä!  Oikean puoleinen kuva sisältääkin Rukan ja Kodan lahjoja. Eli siis siankorvia, luita ja leluja

Olen ihan super kiitollinen näistä kaikista saamistani lahjoista. Oli myös ihana nähdä, että kaikki antamani lahjat ilahduttivat saajiaan todella paljon. Mikä lahja ilahdutti sinua erityisen paljon tänä jouluna?

4 kommenttia:

  1. Oiiii, superkivoja lahjoja oot saanut ja karvapallerot myös! :) Sodastream on muuten lämpöisten kesäpäivien pelastus! :) Omista lahjoista lemppari on ehdottomasti tehokkaampi läppäri, vanha veti jo viimeisiään ja kissakin oli ehtinyt tehdö hieman tuhoa... :) Mukavia välipäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ensi kesän hellepäiviä odotellessa... :D
      Oi, uusi tietokone on aina jännää kivaa! Varsinkin jos tehoja on enempi :'D Ja sitä samaa sinulle!

      Poista
  2. Teille olis haaste! :)
    http://maalaislappalaisenelamaa.blogspot.fi/2015/12/taas-haastetta-kolme-kappaletta.html

    VastaaPoista