2. joulukuuta 2015

Se alko jo

Nimittäin joulukuu ja kuumeinen joulunodotus. Täällä päässä tosin mitään kuumeista joulunodotusta ei ole, koska sitä itse joulufiilistä ei ole laisinkaan. Se on ihan teillä tietämättömillä ja sehän vähän harmittaakin, koska minusta on kiva fiilistellä ja tunnelmoida joulua. Oon vaan huomannut, että se on paljon vaikeampaa näin kun on sieltä kotipesästään lentänyt. Nimittäin kotikotona se joulufiilis iski aina hyvissä ajoin. Sitä äidin ja siskon kanssa yhdessä laitettiin joulua ja tunnelmoitiin. Täällä Kajaanissa mulla ei ole yhden yhtä joulukoristetta saatikka valoa, joten laitappa tässä nyt jotain joulutunnelmaa. Rahaa mulla ei ole moisia hankkia, eikä sen enempää aikaa alkaa itse mitään värkkäilemäänkään, joten ei auta kitistä. Voi kai se joulu ilman koristelujakin tulla?

Yksi jouluaiheinen asia mun kodista kyllä löytyy. Onneksi edes yksi. Nimittäin joulukalenteri. Se yrittää pienesti tuoda sitä joulufiilistä joka aamu, kun saan luukun avata ja herkullisen suklaan suuhuni sujauttaa. Koirillekin olisi ollut hauska ostaa omat kalenterit, mutta siihen en nyt kuitenkaan rahaa tuhlannut. Ehkä ne selviää ilmankin, ehkä.

Töissä joulutunnelmaa kuitenkin jo on. Lasten kanssa avataan joka aamu joulukalenteria ja lauleskellaan joululauluja ja näin päin pois, mutta ei se joulufiilis sieltäkään nyt ole muhun ainakaan vielä tarttunut. Lapset eilen kertoilivat minulle joululahjatoiveitaan ja kysyivät sitten, että mitä minä toivon pukilta. En oikein keksinyt mitään. Asiat joita oikeasti toivoisin, ovat liian kalliita toteutettaviksi (mm. uudet talvirenkaat ja puhelin, koska tällä hetkellä käytössä hermoja riistävä iänikuisen vanha kapula sen tilalla jonka vahingossa viskasin vessanpönttöön...). Mitään pienempiä toiveita en oikein osaa esittää, joten enpä minä pukilta toivo siis muuta kuin rauhallista joulua ja että kerkeäisin vähän rentoutua niiden neljän vapaapäivän aikana. 

Kuten huomaatte niin blogistani ei tänä jouluna löydy mitään joulukalenteria. En vain keksinyt kalenteriin mitään aihetta tai ideaa, joten katsoin parhaaksi olla väkisin vääntämättä yhtään mitään. Onhan noita joulukalentereita jos jonkinmoisia ympäri blogimaailmaa, joten minäkin tyydyn niitä ihastelemaan ja seurailemaan, ilman että vääntäisin itse omaa. 

Joka tapauksessa näillä eväillä ajattelin kuitenkin yrittää luoda itselleni sitä ihanaa joulufiilistä ja aloitan sen tänään sillä, että lähden vapaapäiväni kunniaksi pyörimään kauppoihin ja nuuhkimaan kenties vähän joululahjoja. Lisäksi aloitan lemppari joulubiisieni kuuntelun. Ehkä se tästä lähtee! Onko muilla ongelmia puutteellisen joulufiiksen kanssa? Vai ootteko kenties ihan sujut sen kanssa, että moista fiilistä ei ole eikä ehkä edes tule? 

8 kommenttia:

  1. Meilläkään ei mitään joulukoristeita ole, kun vietetään joulu aina vanhempiemme luona, joten en jaksa laittaa kotia "joulukuntoon". Ainoa asia mikä mullakin on, niin on tuo joulukalenteri, mutta ei sitäkään varmaan olisi jollei sisko olisi partiossa :D

    Mulle se joulufiilis alkaa tulee vasta siellä joulun lähettyvillä. Joo ollaanhan nyt jo aika lähellä, mutta sit ihan vasta 23 pv. Sillon on saanut kaikki lahjat valmiiksi, eikä tarvi niistä enää stressata ja saa vaan rauhassa odottaa seuraavaa päivää. Tänä jouluna vielä lähdetään mummulaan metsän keskelle, joten pääsee tästä kauheasta kaupungin hälinästä pois :D

    ps. Tuo banneri on ihan sairaan kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ehkäpä sitä täytyy itsekin tottua siihen, että se joulufiilis ei enää iskekkään monta viikkoa ennen aattoa, kuten ennen. Tulkoon kun on tullakseen :'D
      Oi kiitos hurjasti! :)

      Poista
  2. Tänä vuonna mulle on tullut joulufiilis jo hyvissä ajoin. :) Ikkunaan laitettin jouluvalot ja kyntteliköt, ruokapöytään jouluaiheiset tabletit ja sitten kun iltaisin katselee elokuvaa ja laittaa kynttilät palamaan, niin kyllä siitä ihan kivan tunnelman saa. :) Joululahjaideoitakin on vaikka kuinka, etenkin poikaystävälle. :D

    Toivotaan, että sullekin se joulufiilis jostain löytyisi!

    Ekana vuonna kun asuttiin poissa vanhempien nurkista, oli muistaakseni hiukkasen vaikeaa löytää sitä joulutunnelmaa, mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi.

    + Tuo on kaikkien aikojen paras joulukalenteri! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivalta kuulostaa teillä ja ihanaa että joulun tunnelmaa on siellä löytynyt :) Toivotaan että se tännekkin rantautuu. Itselläkin on muhinut päässä etenkin poikaystävälle iso kasa kivoja lahjoja, mutta niistä pitäisi nyt valita, kun kaikkea ei voi hankkia :D Tosiaan toi joulukalenteri on mulla nyt ekaa kertaa ja näiden kahden luukun aikana oon jo ihan rakastunut!

      Poista
  3. Mulla tavallaan on joulufiilis ja tavallaan ei. Meille muuttaa nyt sitten pieni gööttipoika juuri ennen joulua, joten maailman paras joululahja on kyllä tulossa. Itse joulu sitten meneekin kotona pennun kanssa pissaa ja kakkaa siivotessa. Saan siis heittää hyvästit sukujuhlalle, joulupöydille, kynttilöille ja rauhalliselle sohvalla makoilulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa :) Teillä tuleekin sitten pennun täyteinen joulu. Onnea hurjasti tulevasta perheenjäsenestä!

      Poista
    2. Kiitos! Kyllä jännittää jo. 11 päivää pitäisi jaksaa vielä odottaa. :)

      Poista
    3. Hihi, 11 piiiiiiitkää päivää :D Itsellä ainakin pennun odotus tuntui ikuisuudelta!

      Poista